Lääketieteellisissä kokeissa käytetään testattavan lääkkeen rinnalla tahallisesti tehotonta valmistetta, jonka teho perustuu lumevaikutukseen. Kyse on vähän samasta asiasta, kun lapsi kolhaisee kyynärpään ja isä ’parantaa’ sen puhaltamalla siihen. Ja kas kummaa – puhallus vie kivun, vaikka sillä ei ole mitään todellista vaikutusta kolhuun. Lumevaikutus riittää.

Lumelääkkeitä kutsutaan nimellä plasebo. Se on latinaa ja tarkoittaa suomeksi ’miellytän’. Mutta tiedätkö, miten tuo plasebo – ’miellytän’ on päätynyt merkitsemään lumevaikutusta?

Kolmannentoista ja neljännentoista vuosisadan aikana kirkossa otettiin käyttöön erityinen palvelus kuolleen muistamiseksi. Tuossa palveluksessa pappi johtaa seurakunnan rukoukseen kuolleen puolesta.

Liturgiassa seurakunta vastaa papin ensimmäiseen rukoukseen laulamalla latinankielisen Vulgata käännöksen psalmista 114 jakeen 9:

”Placebo Domino in regione vivorum”.

Protestanttisessa Raamatussa tuo psalmi on numerolla 116 ja hieman eri tavoin käännetty, mutta latinankielinen versio kuuluu suomeksi jotenkin näin:

”Minä miellytän Herraa elävien maassa.” (Ps. 116:9)

Jakeen tekstin ensimmäinen sana on tuo mainittu ’placebo’, joka tarkoittaa merkitsee suomeksi ’miellytän’.

Ehkä ihmettelet, että miten tämä irrallinen jae liittyy sanan käyttöön lumelääkkeen nimityksenä? Myöhempi merkitys lumelääkkeenä johtuu kuitenkin juuri tähän psalmin aloittavaan sanaan ’plasebo’.

Kului jokunen vuosisata ja tullaan keskiaikaiseen Ranskaan. Siellä muodostui perinteeksi, että läheisensä menettänyt perhe tarjosi ruoan muistopalvelukseen osallistuneelle suruväelle kohta toimituksen jälkeen.

Kävi kuitenkin niin, että ajan mittaan kertyi heitä, ketkä näkivät tässä ’mahdollisuuden’. Täten palvelukseen tuppasi osallistua ventovieraita ihmisiä, jotka ilmaisen ruoan toivossa väittivät olevansa joko kaukaisia sukulaisia tai muuten vainajan läheisiä. Sanojensa vakuudeksi he tietenkin teeskentelivät surua ja näyttelivät syvästi murheen murtamaa. Heidän surunsa oli teeskentelyä ja valhetta vain, että hekin pääsisivät mukaan ruokailemaan.

Ajan kuluessa näitä teeskentelijöitä alettiin sitten nimittämään ”plasebo laulajiksi” ja ”plasebokuoroiksi”, palveluksessa vastauskuorona lauletun psalmin aloittavan ’plasebo’ sanan mukaan. Nimitys oli sinänsä osuva, mutta plasebon alkuperäinen kaunis merkitys ’miellytän’ muuttui sen irvikuvaksi: ’mielistelyksi’.

”Plasebo laulajien” suru ei ollut aitoa – se oli loisimista ja valheellista miellyttämistä. Se oli ’plaseboa’, mikä näin kansan suussa vakiintui tarkoittamaan teeskentelyä ja merkitykseltään tyhjää. Jo vuonna 1811 ’Hooperin lääketieteellisessä sanakirjassa ’plasebo’ selitettiin tarkoittavan ”lumelääkettä, jolla ei ollut muuta virkaa kuin miellyttää potilasta”.

Teeskentelyä

Sanan plasebo historia kertoo osuvasti siitä, miten aito ’miellyttäminen’ muuttui teeskentelijöiden käsissä ’mielistelyksi’ todellisen ’miellyttämisen’ ja välittämisen irvikuvaksi.

Mikä muistopalveluksessa oli alun perin tarkoituksellista ja niin Jumalan kuin lähimmäisen silmissä ’miellyttävää’, teeskentelijöiden ja mielistelijöiden tähden se muuttui merkityksettömäksi. Ero alkuperäisen ’miellyttämisen’ ja plasebon välillä on jotain samaa, mikä on ’nöyryydellä’ ja ’nöyristelyllä’.

Ehkä Paavali puhuu jostain samasta, kun hän kirjoittaa Galatalaisille.

”Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.” (Gal. 1:10)

Ulkopuolelta vain pintaa katsellen ei välttämättä näe eroa. Plasebo on ulkoisesti varsin uskottava. Ongelma ei ole siinä, miltä se näyttää, vaan siinä mitä se on ja vaikuttaa. Eron tietää vain hän, kuka tuntee sisimmän. Vain sydämen sisin paljastaa sen, mikä on aitoa ja miellyttää, tai mikä on teeskentelyä ja lumetta.

Rukoillaan.

”Herra, anna olla niin, että saisin miellyttää sinua täällä elävien maassa. Herra varjele minut teeskentelemästä, että olisin alati aito ja rehellinen sinun ja lähimmäisteni edessä. Kuule minua, Pyhä Jumala. Aamen.”