Tuleeko mieleesi tilannetta, kun tahdoit jotain asiaa tai esinettä omaksesi aivan välttämättä, mutta saadaksesi tahtomasi tarvitsit toisten apua? Ensin ehkä epäröit pyytää. Kun sitten lopulta rohkaistuit pyytämään, saitkin ’odottamatta’ pyyntöösi kielteisen vastauksen. Jos asia oli sinulle tärkeä, et luovuttanut heti, vaan ehkä tiedostamatta käytit väsyttämiseen perustuvaa ’sinnikkään anomisen’ -tekniikkaa?

Lapset hallitsevat sinnikkään anomisen taidon luonnostaan hyvin. Vanhempana tiedät ne pitkät toistuvat keskustelut, joissa esiintyy sanat ”miksi”, ”ei, kun nyt”, ”täytyy saada”. Pienet lapset osaavat tehostaa pyyntöä lisäksi kehollisin keinoin; heittäytyminen esimerkiksi on yksi hyvistä tehokeinoista.

Muistan vuosien takaa esimerkiksi tapauksen, kun esikoispoikani Jan nelivuotiaana innostui ensimmäisen kerran jalkapallon pelaamisesta. Hän alkoi tuolloin hellittämättä vaatia, että hänen piti ehdottomasti päästä pelaamaan oikealle kentälle, oikeaan joukkueeseen ja tietenkin loppuun myydyn stadionin eteen. Ja hänen näkemyksensä mukaan kaiken tuon järjestäminen ei ollut isälle muuta kuin pikkujuttu, jos isä niin halusi. Sinnikkäästi hän muistutti minua asiasta useita kertoja illassa lopettaen anomuksen isän tunteisiin vetoaviin sanoihin: ”Isi, kyllä sinä lupasit.”

Asialle oli tehtävä jotain – sitä ei voinut vain vaieta olemattomiin. Löysin ongelmaan sovitteluratkaisun, jonka kummatkin saattoi hyväksyä hyvin mielin. Lupasin, että viikonloppuisin, kun olen aamulla kotona, menemme yhdessä läheisen koulun urheilukentälle pelaamaan palloa ’oikealle kentälle’. Jan ei saanut suurta yleisöä katsomoon, mutta vaihtokaupassa hän sai isän mukaan pelaamaan – ja pienen pojan maailmassa se oli yhtä riittävä juttu kuin stadionin lehterit täynnä tuntemattomia.

Jan ei saanut täsmälleen sitä mitä hän tahtoi, mutta silti hänen sinnikkäät pyyntönsä saivat isän liikkeelle. Toistuvien pyyntöjen uuvuttamana jouduin taipumaan toteuttaakseni hänen pyyntönsä, vaikka varmasti varhain viikonloppuaamuna minulla olisi ollut muutakin tekemistä. Voit olla varma, että ellei lapsi olisi sinnikkäästi muistuttanut ja anonut, olisin unohtanut mieluusti koko asian.

Lapsen sinnikkyys palkittiin; ja nyt kerron tätä kertomusta esimerkkinä lannistumattomasta asenteesta. Sinnikkyys itsessään oli hyvä asia, mutta arvokkaaksi sinnikkyyden teki hänen lannistumaton asenteensa, vaikka isä toistuvasti yritti luistaa asiasta. Poika kuitenkin tunsi isänsä ja tiesi, että isällä on ratkaisu tähän kysymykseen, joten hän lannistumatta jatkoi muistuttamista.

Kaksi vertausta rukouksesta

Edellinen lyhyt esimerkki arkielämästä vastaa nykypäivään sovitettuna samaa opetusta kuin sunnuntain tekstissä Jeesuksen vertaus sinnikkäästä leskivaimosta (Luuk. 18:1-8). Kirjallisesti tosin minun tarinani ei ollut yhtä nerokas, mutta eipä oppipoika voi olla mestariaan suurempi.

On mielenkiintoista, että Jeesuksen vertaukset toimivat lähes sellaisenaan valaisemaan käytännön esimerkkien kautta ihmiselle muuten vieraita Taivasten valtakunnan lainalaisuuksia, vaikka vertausten ’kantaesityksestä’ on kulunut jo parin tuhannen vuoden aika.

Ilmeisesti ihmiset eivät täten ole paljoakaan noista ajoista muuttuneet. Kun lisäksi tiedämme Jumalan tahdon ihmistä kohtaan pysyneen samana (Hepr. 13:8), voimme huoleti olettaa myös vertauksen opetuksen soveltuvan omaan aikaamme.

Luukkaan evankeliumin 18. luvun alussa Jeesus kertoo kaksi vertausta rukouksesta. Tekstimme on niistä ensimmäinen (Luuk. 18:1-8). Vertauksessa Jeesus vertailee rukoilijan sinnikkyyttä ja luottamusta siihen, että voimallinen Jumala kuulee rukouksen ja on halukas vastaamaan rukoilijalle. Luvun jälkimmäinen vertaus puolestaan (Luuk. 18:9-14) vertaa kahden rukoilijan, fariseuksen ja publikaanin, rukouksia verraten rukoilijoiden asenteita toisiinsa.

Vertausten yhteinen teema on rukouksen oikea asenne. Herran tahdon mukainen rukous on lähtökohdiltaan lannistumaton ja rehellinen. Toisin sanoen Herra tahtoo ihmisen ymmärtävän asemansa rukoilijana suhteessa häneen, ketä hän rukouksessa lähestyy. Rukoilijan itsensä ei tule esittää mitään, vaan riittää, että hän on se, kuka hän oikeasti on, koska Jumala tuntee rukoilijan paremmin kuin hän tuntee itsensä. Luetaan tekstimme vertaus kokonaan tässä välissä.

”Jeesus esitti opetuslapsille vertauksen opettaakseen, että aina tulee rukoilla, koskaan lannistumatta:’Eräässä kaupungissa oli tuomari, joka ei pelännyt Jumalaa eikä piitannut ihmisistä. Samassa kaupungissa eli myös leskivaimo, joka tavan takaa tuli tuomarin luo pyytämään: ’Ratkaise jo asiani, tuomitse riitapuoleni.’ Pitkään aikaan tuomari ei suostunut.

Sitten hän kuitenkin ajatteli: ’Kaukana siitä, että pelkäisin Jumalaa tai piittaisin ihmisistä, mutta tästä leskestä on minulle vaivaa. Minä autan häntä saamaan oikeuden, muuten hän ennen pitkää repii minulta silmät päästä.’

Herra sanoi: ’Huomatkaa: noin ajatteli väärämielinen tuomari. Tottahan sitten Jumala hankkii oikeuden valituilleen, jotka päivin ja öin huutavat häntä avuksi. Hänkö viivyttäisi apuaan? Minä sanon teille: hän hankkii heille oikeuden viipymättä. Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?’” (Luuk. 18:1-8)

Vertauksen mukaan rukoilija voi omasta vähäisyydestään huolimatta uskoa Jumalan ottavan hänen pyyntönsä vakavasti. Rukoilijan ei tarvitse korottaa profiiliaan tullakseen kuulluksi. Riittää, kun rukoilee lannistumatta tietäen tulevansa kuulluksi huolimatta siitä, miltä ulkoiset olosuhteet näyttävät.

Rukouksien ’teho’ ei perustu sen varaan, millainen rukoilija itse on tai miten hän rukoilee, vaan siihen, ketä hän rukoilee ja millainen on hän, joka hänen rukouksiinsa vastaa. Katsokaamme nyt tarkemmin tätä totuutta Jeesuksen vertauksen valaisemana.

Vertaus lannistumattomasta rukouksesta

Luukas aloittaa tekstin vertausta selittävällä kommentilla, joka ohjaa lukijan opetuksen ytimeen samaan tapaan kuin minä juuri äsken tein. Kommentilla Luukas valmistaa lukijan vastaanottamaan totuuden kertomalla hänelle, mistä vertauksessa puhutaan. Hän kirjoittaa:

”Jeesus esitti opetuslapsille vertauksen opettaakseen, että aina tulee rukoilla, koskaan lannistumatta”.

Jeesuksen vertaus on muodoltaan tyypillinen juutalainen ’qal vahomer’ -argumentti eli nk. ’kuinka paljon enemmän’ -vertaus. Siinä täydellistä Jumalaa korotetaan miltei vastakohtaisen epätäydellisen hahmon tekemisten kautta.

Vertauksen tarkoitus on näyttää kuulijalle äärimmäisyyksien kautta, miten absurdia on edes ajatella, etteikö täydellinen Jumala tekisi oikein jos kerran vertauksen epätäydellinen hahmokin tekee niin.

Vertauksen hahmot

Vertauksessa on kaksi vastakohtaista – jopa ristiriitaista – hahmoa. Jumalan vertauskuva on väärämielinen tuomari. Rukoilijaa taas kuvaa leskivaimo. Huomaa, että vertaus kääntää roolit tietoisesti päälaelleen. Kertomuksen ’pahis’ eli antisankari kuvaa reaalimaailmassa täydellistä Jumalaa, kun taas hyveellinen hahmo kuvaa epätäydellistä yleensä niin helposti lannistuvaa rukoilijaa.

Leskivaimo – rukoilija

Sinnikästä anojaa siis verrataan leskivaimoon, joka etsii oikeutta lukijalle tuntemattomaan, mutta vaimolle ilmeisen elintärkeään riita-asiaan. Mahdollisesti kyse on hänen vastustajansa uhkailusta lunastaa viekkaudella lesken perintömaat maksuna jostain vanhasta velasta (2. Kun. 4:1), mitä monet lainoppineet harjoittivat häikäilemättä Jeesuksen aikaan.

Leskivaimo on metafora vähäpätöisestä, avuttomasta ja haavoittuvasta ihmisestä. Vanhassa testamentissa leski on äärimmäinen esimerkki yhteiskunnallisesti arvottamasta ja sorretusta henkilöstä (2. Moos. 22:22-24; Ps. 146:9), koska hänellä ei ole perhettä, etenkään miestä eikä poikaa, joka puolustaisi perheen etua miehisessä yhteiskunnassa tai pitäisi hänestä huolta.

Vertauksen leski ei kuitenkaan sopinut stereotypiaan siinä, että hän ei ollut avuton ’outsider’ vaan tunsi oikeutensa ja teki kaiken voitavan asiansa eteenpäin viemiseksi. Lesken ongelma oli, ettei hänellä ollut ketään oikeuskelpoista edustajaa, joka olisi saattanut edustaa häntä oikeudessa. Hän tiesi tuomarin joutuvan ratkaisemaan riidan hänen edukseen, jos se vain käsitellään oikeudessa.

Ikävä kyllä tuomaria hänen ahdinkonsa ei kiinnostanut, joten lesken sinnikkyys tuomarin hiostamisessa oli ainoa keino viedä asiaa eteenpäin.

Leski tiesi tuomarin voivan piittaamattomuudestaan huolimatta auttaa häntä, joten hän uskoi lopulta sinnikkään yrittämisensä palkittavan:

”leskivaimo, joka tavan takaa tuli tuomarin luo pyytämään: ’Ratkaise jo asiani, tuomitse riitapuoleni.’”

Ja kas, vaikka ”pitkään aikaan tuomari ei suostunut”, lopulta vertauksessa lesken sinnikkyys palkittiin.

Väärämielinen tuomari – Jumala

Vertauksen toinen hahmo on ”tuomari, joka ei pelännyt Jumalaa eikä piitannut ihmisistä”. Sinnikkäälle leskelle vastakkainen hahmo kuvaa vertauksessa Jumalaa, oikeamielistä tuomaria (Ps. 9:5) Jumalan moraalisena vastakohtana. Vertaus painottaa, että jopa väärämielinen ja todennäköisesti korruptoitunut tuomari päätti lopulta auttaa leskeä ja viedä hänen asiansa eteenpäin.

Jeesuksen kuvauksen mukaan tuomaria ei kiinnostanut muiden ihmisten hätä eikä liioin hänen tilivelvollisuutensa Jumalan edessä. Hän eli elämää itseään varten, joten lopulta ainoa asia, mikä sai hänet liikkeelle, oli huoli omasta hyvinvoinnista:

”Kaukana siitä, että pelkäisin Jumalaa tai piittaisin ihmisistä, mutta tästä leskestä on minulle vaivaa. Minä autan häntä saamaan oikeuden, muuten hän ennen pitkää repii minulta silmät päästä.”

Tuomari teki kuin tekikin lopulta voitavansa lesken auttamiseksi, vaikka hänen motiivinsa toki oli kaikkea muuta kuin ylhäinen.

Tekstin tuomari on äärimmilleen karrikoitu jumalaton ja itsekäs hahmo, mutta eipä hänestä ole vaikea tunnistaa samoja piirteitä kuin nykyajan kiireisestä ihmisestä, jolle lähimmäinen ja hänen hätänsä ovat riesa ja taakka. Vähässäpä ovat nykyäänkin laupiaat samarialaiset ja ’vilpittömät välittäjät’.

Tuomari on täten oiva kuva siinäkin, että rehellinen lukija löytää itsensä juuri tuomarin paikalta ja miettii itsekin auttavansa sinnikästä ’riesaa’ ja näin samaistuu vertauksen ”kuinka paljon ennemmin Jumala” -argumenttiin.

Joka tapauksessa väärämielisen tuomarin hahmo korostaa, kuinka absurdia on ajatella etteikö oikeamielinen Jumala vastaa rukoilijan hätään. Jos kerran vertauksessa hyveellisen Jumalan irvikuvana esiintynyt tuomari lopulta vastasi vähäpätöisen lesken hätään, miksei täydellinen ja vanhurskas Jumala samoin vastaisi hänen silmissään arvokkaan ihmisen huutoon?

”Hän hankkii heille oikeuden viipymättä”

Eli kuten aiemmin totesin, on tekstissä kyse ’kuinka paljon enemmän’ -vertauksesta. Se korostaa reaalimaailman totuuden paikkansapitävyyttä kertomuksen nurinkurisilla hahmovalinnoilla.

Vertauksen lopussa Jeesus kertaa jo alussa Luukkaan esittämän totuuden. Hän korostaa reaalimaailman totuuden absoluuttista paikkansapitävyyttä vetoamalla siihen, että se toimi vertauksessakin, vaikka siinä arvomaailma olikin reaalimaailmaan nähden käänteinen. Jeesus sanoo:

”Huomatkaa: noin ajatteli väärämielinen tuomari. Tottahan sitten Jumala hankkii oikeuden valituilleen, jotka päivin ja öin huutavat häntä avuksi. Hänkö viivyttäisi apuaan?”

Nyt kun vertaus on tuoreessa muistissa, tuntuu käsittämättömältä, miten minäkin olen useat kerrat sortunut epäilemään Jumalan halukkuutta vastata rukouksiin. Näin siitä huolimatta, ettei Herra vaadi rukoilijan alati piinaavaan itseään vertauksen lesken tapaan ’polvet verillä’ anoen, vaan päinvastoin Herra on luvannut vastata rukouksiin vallan eri tapaan kuin vertauksen väärämielinen tuomari:

”Minä sanon teille: hän hankkii heille oikeuden viipymättä.”

Niinpä niin. Jos minäkin – vajavainen ja paha ihminen – annoin laiskuudeltani myöten ja vastasin poikani sinnikkääseen pyyntöön niin kuin vertauksen tuomari vastasi lesken pyyntöön, niin miksipä ei täydellinen Jumala kuulisi ja huomioisi rakkaan lapsensa lannistumatonta rukousta? – Onhan Jumalan rakkaus aivan toista kuin puhtainkaan isän- tai äidinrakkaus. Ja onhan Jumalalla edelleen täysin eri mahdollisuudet vastata rukouksiin kuin yhdelläkään ihmisellä. Ihmisten vastaukset pyyntöihin jäävät kovin puutteellisiksi rajallisuutemme tähden, mutta Jumala ei tätä rajallisuuden ongelmaa tunne. Hänen mahdollisuutensa ovat suuremmat kuin meidän käsityskykymme.

”Aina tulee rukoilla, koskaan lannistumatta”

Lyhyesti sanottuna on hölmö ajatella, etteikö Jumala kuulisi rukouksia ja vastaisi niihin. Eikä hän viivytä apuaan, vaan hän ”hankkii heille oikeuden viipymättä”. Mutta jos apu tulee ajallaan eikä siihen vaadita rukoilijan puolelta ’rukousmitan’ täyttämistä, niin mitä tarkoittaa vertauksen johdannon sanat ”aina tulee rukoilla, koskaan lannistumatta”?

Lannistumatta rukoileminen ei viittaa ensisijaisesti rukouksen ajallisen kestoon tai toistamiseen, vaan rukoilijan horjumattomaan luottamukseen. Se, että rukoilee lannistumatta, tarkoittaa että rukouksissa luottaa häneen, ketä rukoilee ilman, että lannistuu sen tähden, miltä ulkoiset olosuhteet vaikuttavat, mitä toiset sanovat tai mitä milloinkin tunnetasolla kokee. Leski uskoi muistuttamisen auttavan ennemmin tai myöhemmin, joten hän jatkoi tekemistään lannistumatta. Hän ei ole vertauskuva ’hokemisesta’, vaan ojentautumisesta uskonsa mukaan.

Lannistumattomuus rukouksessa on usko siihen, etteivät rukoukset ole turhia, koska jokaisen niistä kuulee Taivaallinen Isä, joka on voimallinen vastaamaan ja jonka silmissä vähäisinkin rukoilija on arvokas. Tätä tarkoittaa lannistumattomuus rukouksessa. Ja samaan lannistumattomuuteen Jeesus viittaa vertauksen lopussa sanoin, jotka muuten tuntuisivat kovin irrallisilta tekstissä:

”Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?”

Jeesuksen kysymys on aiheellinen jokaisen rukoilijan kohdalla. Löytääkö Ihmisen Poika uskoa – ts. olosuhteet ylittävää luottamusta – rukouksistani? Ovatko rukoukseni vain ilmoille heitettyjä toiveita – haavekuvia, joiden toteutumiseen en usko sentin vertaa? Vai olenko sitoutunut rukouksieni toteutumiseen luottaen siihen, että Taivaallinen Isä kuulee ne ja kykenee auttamaan minua hänen tavallaan? Eihän vertauksen leskikään sanellut tuomarille mitä hänen tulee tehdä, vaan hän tahtoi tuomarin käsittelevän asiansa!

Kuten teksti sanoo, Jeesus etsii uskoa sydämistämme. Hän ei etsi uskoa ihmiseen, uskoa tulevaisuuteen tai edes uskoa ihmeisiin, vaan ainoastaan luottamuksen kaltaista uskoa häneen. Se tarkoittaa lannistumatonta luottamusta Herraan niin suuressa kuin pienessä.

Se on samaa uskoa Herraan Jeesukseen, jonka kautta olemme pelastuvat viimeisenä päivänä Kristuksen nimessä. Ei meitä tällöin pelasta ’usko’, vaan hän joka vastaa uskoomme! Lannistumaton rukous on täten pelastavan uskon ilmentymä arjessa – uskon rukous, joka antaa Jumalalle tilaa olla Jumala rukouksissamme.

Lannistumattomat rukoilijat

Oletko tullut ajatelleeksi mihin rukousta ylipäätään tarvitaan ja miksi Herra kehottaa meitä rukoilemaan lannistumatta? – Onhan toki niin, että Kaikkivaltias Herra voi halutessaan täyttää rukoilijan kaikki tarpeet ennen kuin hän ehtii mitään edes pyytää. Mutta ymmärtäisikö hän saaneensa kaiken hyvän Herraltaan? Huutaisiko hän kiitosta Jumalalle ’automaattisista’ rukousvastauksista? Lujittuisiko hänen uskonsa ja luottamuksensa Jumalaan? – Tuskinpa vain. Ainoa, mikä kasvaisi olisi uskovan ego, itseriittoisuus ja väärä luottamus omiin kykyihin.

Lannistumaton rukous saa rukoilijan tietoiseksi siitä, mitä hän pyytää. Ja kun Herra vastaa rukoukseen, tyhmempikin ymmärtää sen tapahtuneen rukousvastauksena, mikä vahvistaa luottamusta Herraan.

Rukousvastaukset lujittavat käytännön uskoa Herraan, sillä rukous palvelee Jumalan suunnitelmassa ’jotain’ jaloa tarkoitusta. Kun uskova ’altistaa’ itsensä lannistumattoman rukouksen vietäväksi, hän ymmärtää elävänsä suurten ja pienten ihmeiden keskellä. Lannistumaton rukous kasvattaa rukoilijan luottamaan Herraan jopa pimeässä.

Rukous ei ole Jumalaa vaan ihmistä varten; se on aktiivisen yhteydenpidon väline, joka rakentaa rukoilijan yhteyttä Jumalaan jokapäiväisen elämän Herrana. Kysynkin, mikä mielestäsi on ihmisen olemassaolon tärkein asia? Henkilökohtainen usko Jeesukseen, eikö vain? – Ja usko Jeesukseen tarkoittaa juuri tuota luottamusta, mitä lannistumaton rukous edustaa.

Rukouselämä ei ole ’palkittava’ suoritus, vaan lannistumaton luottamus rukouksen kohteeseen Jeesukseen. Mitä useamman elämäsi ohjauslangoista uskallat luovuttaa Herralle, sitä lähempänä Jumalaasi elät. On järkevämpää – ja helpompaa – elää luottaen elämänsä Herran käsiin kuin uskoa itseensä tai laittaa toivo katoavaan: lähimmäisiin, vakuutuksiin, osakkeisiin yms.

Jos olet luovuttanut elämäsi tärkeimmän eli ikuisuustoivon Jeesukselle, mikset luovuttaisi hänelle kaikkea muutakin? Etkö antautuisi Herralle entistä enemmän, yhä useammassa asiassa? Mikset luota Herran kantavan itseäsi sen sijaan, että päivästä toiseen yrität nostaa itse itseäsi? Kysynkin

”Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?”

Muista, ettei rukouksiesi ’teho’ perustu siihen, millainen olet tai miten hartaasti rukoilet, vaan rukous lepää yksin hänen varassaan, ketä rukoilet ja millainen on hän, joka rukouksiin vastaa. Leskivaimon pyyntö ei ratkaissut hänen ongelmaansa – tuomari sen lopulta ratkaisi. Samoin rukous ei ole ongelman ratkaisu – Jumala on.

Pohdittavaa

Millainen on lannistumaton rukoilija?
Olenko minä sellainen?