Jokainen enemmän tai vähemmän tekstiä tuottanut on ollut tilanteessa, kun eteen asetettu tyhjä paperi ei vain ota täyttyäkseen, vaikka asiaa kirjoitettavaksi olisi. Kirjoitat lauseen tai kaksi ja kohta pyyhit ne pois. Ja kohta teet saman uudelleen. Tätä kutsutaan ’tyhjän arkin syndroomaksi’ (’blank page syndrome’).

Kun tekstiä ei vain synny…

Vastakohtainen tilanne syntyy, kun tuotat tekstiä yhdessä toisen henkilön kanssa. Toisen kirjoittaessa sinulle tulee alati tarve korjata tai täydentää hänen tekstiään sivusta käsin. Hetken ehkä luulet olevasi parempi kirjoittaja kuin kumppanisi. Jos vaihdatte kirjoittajaa, huomaat roolien vaihtuneen. Nyt kumppanisi joutuu neuvomaan sinua, miten kirjoitetaan…

Lienet myös huomannut sen, että valmista tekstiä on helpompi täydentää ja jäsentää paremmaksi kuin kirjoittaa sama tyhjälle paperille. Jopa heikko ja virheellinen lähtöteksti on helpompi lähtökohta kuin puhdas paperi valmiin ajatuksen kera.

Liiallinen vapaus

Mistäkö tämä tyhjän arkin ongelmallisuus johtuu? Usko tai älä – se johtuu vapaudesta – liiallisesta vapaudesta. Me ihmiset kaipaamme vapautta ja puhumme vapaudesta onnen ja autuuden tilana. Ja onhan vapaus tavoiteltavaa, jos ajatellaan sen vastakohtia, kuten vankeutta tai riippuvaisuutta. Vaan liiallinen vapaus ei enää olekaan ihmiselle mieleen, vaikka hän ehkä periaatteen tasolla niin kuvittelee.

Liiallinen vapaus luovassa työssä johtaa juuri tyhjän arkin syndrooman kaltaiseen tilaan, jossa ei saa kiinni oikein mistään asian syrjästä. Asiaa on tutkittu myös valinnanvapauden näkökulmasta. On havaittu, että jos vaihtoehtoja on liikaa, se saa ihmisen paitsi epäröimään, myös epäilemään jälkikäteen päätöstään. Valinta esimerkiksi kolmen eri virvoitusjuoman maun välillä on kannustavaa vapautta, mutta jos valittavana on kolmekymmentä erilaista makua, moni jättää juoman jo kokonaan ostamatta.

Merkillistä on sekin, että jos valinta on tehty valmiiksi puolestamme, meidän on usein helpompi hyväksyä lopputulos kuin silloin, jos teemme ensin valinnan itse. Jäämme aprikoimaan olisiko toinen vaihtoehto tuottanut paremman tuloksen.

Valitseminen on ihmiselle henkisesti raskas operaatio. Englannin kielen päätöstä merkitsevä sana ’decision’ juontuu latinankielen sanoista ”de caedere”, mikä tarkoittaa leikata pois kokonaan. Kun siis teet päätöksen, leikkaat pois vaihtoehdot, joita et valitse. Ja kun vaihtoehtoja on liikaa, on vaikea tehdä päätös niiden kaikkien muiden poisjättämiseksi.

Vapaus elää

Ajattele liiallista vapautta tai valintatilannetta, jossa joudut kohtaamaan aivan liian paljon vaihtoehtoja, elämäntilanteena. Tulet elämässäsi kohtaan, jossa eteesi avautuu täysin tyhjä tila ja sinun pitäisi tietää, miten tuon tilan täytät.

Vaihtoehtoisesti voit ajatella elämäsi matkaa tienä, jota hyvän matkaa kuljettuasi tulet kohtaan, jossa tie risteää kymmeniksi eri poluiksi. Alkaako ahdistamaan?

Tämä ei liene sitä vapautta, josta Paavali kirjoitti galatalaisille ”Vapauteen Kristus vapautti meidät” (Gal. 5:1)? Vapaus Kristuksessa on vapautta orjuudesta ja vankeudesta, mutta se ei ole liiallista vapautta.

Jumalan tahto ei ole vapauttaa ihmistä pelkäämään ja epäröimään. Se on vapautta olla tosi minä ja sinä. Se on vapautta elää ja samaan aikaan olla turvassa. Se on myös vapautta valita itse ja olla myös valitsematta.

Turvallinen vapaus

Vapaus Kristuksessa on vapautta elää Jumalan lähellä ja hänen tahdossaan. Kuinka paljon turvallisempaa pienen lapsenkin on tehdä valinta kahden vaihtoehdon väliltä, jos hän voi luottaa siihen, että isä tai äiti on katsonut tarjolla olevat vaihtoehdot etukäteen hänelle sopiksi. Kuinka paljon vapaampi olen minäkin, jos tiedän eläväni Taivaallisen Isän kaitselmuksessa!

Entä mitä sitten Jumalan lapsi tekee, kun hän kohtaa elämässä tilanteen, jossa eteen avautuu tuo tyhjä paperiarkki tai kymmenien polkujen risteys? Hän tekee saman, mitä tekee kuka tahansa eksynyt ihminen: pyytää apua. Kuinka paljon helpompi on lähteä eteenpäin tyhjällä arkilla tai valita monista poluista, kun on joku keneltä kysyä.

Voimme aina pyytää apua toiselta ihmiseltä ja sekin jo helpottaa, vaikka hänellä vastausta ei olisikaan. Kysyn kuitenkin, että olisiko parempi vaihtoehto luovuttaa liika vapautemme hänelle, kuka todella tietää mikä on parasta? Olisiko hölmö ajatus etsiä Jumalan tahtoa ja luovuttaa asia hänelle?

Edellä mainitsin siitä, miten vapauteensa hullaantunut ihminen on onnellisempi, jos hänen puolestaan tehdään hyviä päätöksiä kuin että hän joutuu löytämään ne yrityksen ja erehdyksen kautta. Olisiko todella mahdollista luovuttaa elämänsä Jumalalle aina siinä määrin, että luottaa häneen jopa arkisissa askareissa.

Tiedän vastauksen teoriassa, mutta samalla tiedän, että teorian tuominen käytäntöön ei ole niin yksinkertaista, koska pelkään sen ’vapauteni’ puolesta. Tunnen asian vaikeuden – enhän ole tämän kysymyksen edessä ensimmäistä kertaa – ja tuskin viimeistäkään.

Jumalan tahdossa

Siteeraan lopuksi vielä avausjaetta psalmista 127. Olkoon tuo muistutus Jumalan suuruudesta arkipäiväisten valintojen keskellä. Rohkaiskoon se meitä antamaan Jumalan kuljettaa meitä teillämme – ts. antakoon rohkeutta antaa Jumalan täyttää tyhjät sivumme tai tehdä valinnan elämään haarakohdassa.

”Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa. Jos Herra ei kaupunkia vartioi, turhaan vartija valvoo.” (Ps. 127:1)

Suomalaisen Raamatun päällekirjoituksissa tämä tunnetaan Salomon psalmina. Viisaaksi tunnettu mies kuningas Salomo on joko kirjoittanut tuon psalmin tai se on kirjoitettu hänen nimensä kunniaksi.

Todennäköisempi näistä vaihtoehdosta on jälkimmäinen, koska Septuagintan päällekirjoitus ei mainitse Salomoa kirjoittajana. Se antaa ymmärtää psalmin syntyneen myöhemmin toisen temppelin rakentamisen aikaan. Tällöin päällekirjoituksen omistaminen Salomolle oli luonnollista jo siksikin, että Salomo rakennutti ensimmäisen temppelin.

Toisen temppelin rakentaminen tai Jerusalemin uudelleenrakentaminen ei kumpainenkaan ollut helppo projekti, vaan tuon matkan varrella riitti hetkiä, jolloin edessä oli tyhjä arkki toisensa jälkeen. Oli myös tilanteita, joissa tehtiin valintoja helppojen polkujen ja Jumalan tahdon polun välillä.

Johtajat Esra ja Nehemia tekivät rohkeita päätöksiä pysyä Jumalan tahdossa. Ne eivät olleet helppoja eivätkä ilmeisiä päätöksiä, mutta Jumala siunasi ne. Ja vaikka toinen temppeli alkuun vaikutti ’karvalakkimallilta’ Salomon rakentaman ensimmäisen rinnalla, se sai nousta suurempaan kunniaan kuin ensimmäinen.

Nimittäin tuossa temppelissä käyskenteli myöhemmin itse Jumalan Poika Jeesus Kristus, kun hän satoja vuosia temppelin valmistumisen jälkeen teki Isän tiettäväksi tuon temppelin ja kaupungin mailla. Jumala teki enemmän kuin kukaan toista temppeliä rakentaneista osasi odottaa.

Mitä siis syntyykään tyhjälle paperiarkille, jolle Jumala saa vapauden piirtää tai kirjoittaa?

Pohdittavaa

Kumpi on mielenkiintoisempaa: minä kirjoitan ja Jumala täydentää vai Jumala kirjoittaa ja minä ’täydennän’?