Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille.” (Ef. 1:2)

Tällä Efesolaiskirjeen alun tervehdyksellä tahdon siunata sinua ja toivottaa Paavalin sanoin siunattua alkavaa vuosikymmentä 2020.

Jumalan viisauden ikoni (tekijä tuntematon).

Lapsena ajattelin, että jos elän oikein pitkään, niin saan nähdä senkin ihmeen, että vuosituhat vaihtuu. Nyt astun uudelle vuosikymmenelle jo toistamiseen vaihtuneen vuosituhannen jälkeen ja kysyn, että onko tämä kenties jo viimeinen vuosikymmeneni ajassa? Joka tapauksessa koen olevani siunattu, koska olen saanut elää Jumalan lähellä.

Vuoden ensimmäisen sunnuntain palveluksessa uudistamme liittomme kirkkomme perinteen mukaan. Liittorukouksen lausuminen muistuttaa minua siunauksestani Kristuksessa, jossa saan matkata eteenpäin taas tämänkin vuoden.

Tänään kysyn itseltäni ja sinulta, että ymmärrämmekö miten siunattuja olemme liitossamme Jumalan kanssa. Kysyn sinulta: ”Ymmärrätkö, kuinka siunattu olet?

Tottumus tekee vallitsevasta tilasta arkisen. Ehkäpä juuri siksi on helppo kadottaa kiitollinen mieli ja unohtaa lahjaksi saamansa uuden elämän arvo. Ymmärränkö alkuunkaan, kuinka siunattu loppujen lopuksi olen?

Seuraavaksi vakuutan sinut siunauksesta, joka ylläsi lepää. Nimittäin katsomme, kuinka siunattuja me Herran omina olemme Paavalin Efesolaiskirjeen alkuun kirjoittaman doksologian perusteella. Se seuraa heti alkuun lukemani tervehdyksen jälkeen.

Siunatut Kristuksessa

Efesolaiskirjeen ensimmäisen luvun tervehdysten jälkeen alkavaa jaksoa kutsutaan siis doksologiaksi (Ef. 1:3-14). Se on ylityspuhe, jonka korottaa lukijan katseen Herraan ylistääkseen hänen suuruuttaan ja hyvyyttään.

Ajanlaskun ajan kirjeenvaihdoissa doksologia kirjoitettiin yleensä kiittelemään ja ylistämään kirjeen vastaanottajaa. Jakson tarkoitus oli taivutella mairittelemalla lukija myötämieliseksi sitä seuraaville asioille.

Paavali sen sijaan otti tavaksi jättää vastaanottajan ylistämisen väliin ja ylistää mieluummin Jumalan suuruutta ja sitä, mitä hyvää Jumala oli tehnyt kirjeen vastaanottajien hyväksi. Näin meillä Taivasten valtakunnassa; se ei ole meidän hyvyyttämme. Se on Kristuksen ylivertaisuutta.

Tekstissä Paavali siis luettelee, mitä Jumala on jo tehnyt uskovan hyväksi – eli mistä kaikista siunauksista saamme jo nyt olla kiitolliset Herrallemme.

Teksti on alkukielen kreikaksi melko hankalalukuinen, koska se on kirjoitettu yhdeksi virkkeeksi – siis koko 11 jakeen teksti on yksi pitkä virke. Vanhempi kirkkoraamattu 1933/38 yrittää tavoitella alkukielen kompleksista muotoa, mutta sekin on joutunut jakamaan tekstin kolmeen virkkeeseen alkukielen yhden sijaan. Onneksi nykyinen suomenkielinen kirkkoraamattu on avannut jakson huomattavasti alkukielistä tekstiä luettavampaan muotoon kadottamatta sen sanomaa. Luetaanpa se.

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa. Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina. Rakkaudessaan hän näki hyväksi jo edeltä määrätä meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen tähden. Ylistetty olkoon hänen armonsa kirkkaus, kun hän antoi meille rakkaan Poikansa!

Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden tulla runsaana osaksemme ja suonut meille kaikkea viisautta ja ymmärrystä. Hän on ilmaissut meille tahtonsa salaisuuden, sen Kristusta koskevan suunnitelman, jonka hän oli nähnyt hyväksi tehdä ja joka oli määräajan tullessa toteutuva: hän oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaiken, mitä on taivaassa ja maan päällä. Jumala on myös antanut Kristuksessa meille perintöosan, niin kuin hän oli suunnitellut ja ennalta määrännyt — hän, joka saattaa kaiken tapahtumaan tahtonsa ja päätöksensä mukaisesti. Siksi meidän, jotka olemme jo ennalta saaneet panna toivomme Kristukseen, tulee elää Jumalan kirkkauden ylistykseksi. Kristukseen tekin nyt uskotte kuultuanne totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin.

Häneen uskoessanne te myös olette saaneet luvatun Pyhän Hengen sinetiksenne. Se on meidän perintöosamme vakuutena, joka takaa meille lunastuksen, Jumalan kirkkauden ylistykseksi.” (Ef. 1:3-14)

Yhden virkkeen doksologia jakautuu sisällöllisesti kolmeen osaan. Paavali jakaa uskoville jo annetut siunaukset kolmeen ryhmään Jumalan kolminaisuuden persoonien mukaan. Teksti etenee ilmoitusjärjestyksessä:

  • Hän aloittaa Isän antamista siunauksista (Ef. 1:3-6),

  • joista hän jatkaa Pojassa saatuihin siunauksiin (Ef. 1:7-13a),

  • ja lopuksi hän päättää ylistyksen Pyhän Hengen jakamiin siunauksiin (Ef. 1:13b-14).

Tekstin jako ei ole aivan niin selkeä kuin se yllä esitetyn perusteella näyttää olevan. Teksti esimerkiksi tulkitsee Kristuksen sovitustyön Isän aivoituksesta johtuvaksi armoteoksi, koska Isä on sen ennalta nähnyt hyväksi saattaa niin tapahtuman. Kyseinen jakso (Ef. 3:4-6) voidaan täten tulkita sekä Isän että Pojan antamaksi siunaukseksi.

Päällekkäisyys ei ole mielestäni ongelmallinen, koske tulkinnallisuus korostaa Jumalan kolminaisuuden saumatonta yhteistoimintaa ykseydessä. Missä kolminainen Jumala toimii ykseydessä, siellä rajojen vetäminen on aina enemmän tai vähemmän teennäistä.

Katsotaanpa siis lyhyesti, kuinka siunattuja Paavalin mukaan me Herran valittu kansa lopulta olemmekaan. Käydään saadut siunaukset läpi tekstin järjestyksessä ja mietitään kunkin siunauksen kohdalla arvoa, jonka Jumala meissä oman luomis- ja armotyönsä perusteella näkee.

Siunatut Isän ennalta määräyksessä

Hän {Isä} on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa.(Ef. 1:3b)

Siunauksen lähtökohta on se, että Jumala itse on siunauksen antaja ja toteuttaja, koska Isä on ”siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella”. Isän antaman siunauksen lähtökohta ei ole ajallisessa ja maallisessa, vaan ikuisessa ja taivaallisessa. Silti taivaalliset aarteet eivät kuitenkaan ole abstrakteja tai tavoittamattomia lupauksia, vaan ne toteutuvat mitä konkreettisemmin Pojassa – Jeesuksessa Kristuksessa:

Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina. Rakkaudessaan hän näki hyväksi jo edeltä määrätä meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen tähden. Ylistetty olkoon hänen armonsa kirkkaus, kun hän antoi meille rakkaan Poikansa!” (Ef. 1:4-6)

Isän antamat siunaukset saavat konkreettisen muodon Pojan sovitustyössä. Se, mitä Jeesus on hyväksemme tehnyt, ei ole sattumaa eikä hetken mielijohdetta. Kaikki on tapahtunut Isän armovalinnan ja ennaltamääräämisen perusteella meidän eduksemme. Ei niin, että me tarttuisimme Kristuksen sovitustyöhön ja pelastuisimme näin nokkeluutemme avulla, vaan Isä on ennalta tietämyksen perusteella ensin valinnut ja sitten määrännyt meidät pelastumaan Pojan sovitustyön kautta. Isä valitsi ja Poika sovitti.

Kaiken Isä teki yksin rakkaudesta ihmistä kohtaan, mistä kertoo se, että hän päätti itse luopua Pojastaan meidän eduksemme. Emme ole pelastetut oman nokkeluutemme tai sattuman tähden, vaan Jumalan ennalta laatiman pelastussuunnitelman perustella. Ei ole sattumaa, että olemme pelastetut, vaan olemme pelastetut, koska Jumala on niin nähnyt hyväksi ja tehnyt kaiken etukäteen meidän hyväksemme!

Täten pelastus kaikkine yksityiskohtineen on Isä Jumalan antama siunaus itse kullekin. Olemme erityisen siunatut, koska Isä

  • on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina.

  • Rakkaudessaan näki hyväksi jo edeltä määrätä meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen tähden” ja

  • antoi meille rakkaan Poikansa

Siunatut Kristuksen sovitustyössä

Isän suunnitelman ja Pojan kuuliaisen toteutuksen rinnakkainen toteutuminen jatkuu doksologiassa. Paavali etenee Kristuksessa vääjäämättä kohti ajan hetkeä, jossa me olemme.

Edellä mainitut siunaukset ovat saaneet alkunsa jo ikuisuudessa, kuten nämäkin, mutta tietyllä tapaa konkretia kasvaa doksologian kehittelyn edetessä. Jos edellä mainittu on tapahtunut jo ikuisuudessa, nyt käymme tutkimaan omaa aikaamme.

Seuraavaksi käymme läpi Kristuksen sovitustyön kautta saadut konkreettiset siunaukset (Ef. 1:7-13a).

  • Jumalan armon siunaus tulee konkreettisesti esiin Kristuksen sovitustyössä – lunastuksessa: ”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto”.

  • Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden tulla runsaana osaksemme ja suonut meille kaikkea viisautta ja ymmärrystä. Hän on ilmaissut meille tahtonsa salaisuuden, sen Kristusta koskevan suunnitelman, jonka hän oli nähnyt hyväksi tehdä ja joka oli määräajan tullessa toteutuva: hän oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaiken, mitä on taivaassa ja maan päällä.” Herra on tehnyt suunnitelmansa ja niiden toteutumisen Pojassa tiettäväksi omilleen. Suunnitelmat oli salatut kaikilta – myös enkeleiltä – ennen kuin Herra teki ne tiettäväksi seurakunnalleen. Pojan työn kautta Jumalan salaisuus tuli julkiseksi.
    Ihminen tietää paljon toissijaista, millä ei ole merkitystä hänen ikuisuutensa kannalta. Sen sijaan Herra on tehnyt omilleen tiettäväksi Kristusta koskevan salaisuuden, missä olemme saaneet todellisen viisauden ja ymmärryksen lahjan ja siunauksen. Se, että Herra on tehnyt suunnitelmansa tiettäväksi uskoville on ymmärryksen ja viisauden siunaus!

  • Jumala on myös antanut Kristuksessa meille perintöosan, niin kuin hän oli suunnitellut ja ennalta määrännyt — hän, joka saattaa kaiken tapahtumaan tahtonsa ja päätöksensä mukaisesti. Siksi meidän, jotka olemme jo ennalta saaneet panna toivomme Kristukseen, tulee elää Jumalan kirkkauden ylistykseksi.
    Jumalan armosuunnitelma takaa meille perinnön Kristuksessa jo toteutuneen armotyön perusteella. Se on perintö, jonka Jumala on jo ennen aikojen alkua suunnitellut ja määrännyt annettavaksi omilleen. Perintö Kristuksessa tarkoittaa osallisuutta elämään, minkä Kristus ristinkuolemassa hankki itselleen. Kristuksen perillisinä saamme omistaa sen elämän, joita Kristuksessa ihmisenä ihailemme. Olemme hänen perillisensä niin kristillisessä täydellisyydessä, ylösnousemuksessa kuin kirkkaudessakin. Halleluja.

  • Kristukseen tekin nyt uskotte kuultuanne totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin. Kuten edellä todettiin, on Jumala antanut meille hänen täydellistä viisauttaan ja ymmärrystään siinä, mitä tulee hänen pelastussuunnitelmansa vastaanottamiseen. Nyt tuo viisaus ja ymmärrys saa erityisen nimen. Se on ”totuuden sana, pelastuksenne evankeliumi”. Huomaa, että se ei ole pelkkä ”evankeliumi”, vaan ”pelastuksenne evankeliumi”. Eli kyseessä on siunaus, joka on varta vasten meille annettu. Meille lahjaksi annettu usko tekee ’evankeliumista’ henkilökohtaisen ”pelastuksen evankeliumin”. Ilman uskoa evankeliumista puuttuu henkilökohtaisuus ja pelastava voima. Sekin on osa siunausta, joka meille on annettu!

Siunatut Pyhän Hengen lahjoin

Paavali päättää doksologian kolmannessa osassa siunauksiin, jotka on annettu meille Jumalan Pyhässä Hengessä (Ef. 1:13b-14). Pyhä Henki vuodatettiin seurakunnan ylle nykyistä aikaa varten konkreettiseksi ohjaajaksi. Hän on neuvonantajamme tämän maailman ajassa, koska ilman häntä emme vielä kykene näkemään asioita tavalla, jolla näemme ne täydellisesti perillä ikuisuudessa. Hengellinen näkökykymme on vielä rajoittunut, joten tarvitsemme sitä jatkuvaa opastusta ja huolenpitoa, mitä Pyhä Henki meille antaa.

Olemme siis tässä ajassa siunatut myös Pyhän Hengen lahjoin, joista Paavali mainitsee tässä yhteydessä kaikkein arvokkaimmat:

  • Häneen uskoessanne te myös olette saaneet luvatun Pyhän Hengen sinetiksenne.” Käytännössä mainittu ”Pyhän Hengen sinetti” sisältää kaikki lahjat, ihmeet, johdatuksen, jne., joiden kautta saamme henkilökohtaisen varmuuden uskomme kohteen aitoudesta. Pyhän Hengen sinetti on uskonvarmuus, jonka Jumalan Henki antaa meille erinäisten konkreettisten todisteiden kautta.

  • Se {sinetti} on meidän perintöosamme vakuutena, joka takaa meille lunastuksen, Jumalan kirkkauden ylistykseksi.” Jumalan Pyhän Hengen meissä herättämä uskonvarmuus on vakuus siitä, että kaikki tulee toteutumaan meidän kohdallemme Isän aivoitusten mukaan. Vakuus ei ole ’vakuuttelua’, vaan se on pantti, joka takaa osuutemme Kristuksessa ennen kuin täydellistymisen aika osaltamme koittaa.

Kuinka siunattu olenkaan!

Mitäkö tähän Paavalin siunausten luetteloon enää voisin lisätä? – Paljonkin, mutta tuskin mitään oleellista. Se, että opin arvostamaan sitä, mitä edellä minulle on annettu, luvattu ja taattu, on avain uuteen elämään. Voin vain päivitellä sitä, kuinka siunattu olenkaan!

Doksologian tarkoitus ei ole tehdä meistä siunauksinemme itseriittoisia ja ylpeitä ihmisiä. Päinvastoin se kiistatta osoittaa, kuinka vähäiset ovat meidän ansiomme sen rinnalla, mitä Jumala on tehnyt meidän eduksemme.

Kuinka selvästi näenkään, miten elän yksin Herrani hyvyydestä. Minulla ei ole mitään tuotavaa tähän pöytään. Tässä pöydässä nautin Herrani kattauksesta.

”Näin toteutuu kirjoitus: ”Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta.” (1. Kor. 1:31)

Jos luin doksologian oikein, täyttää sydämeni ylpeyden sijaan syvä kiitollisuus Jumalan koko kolminaisuutta Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä kohtaan.

Minä olen siunausten vastaanottaja, mutta Herra on niiden antaja. Hänen silmissään saan olla arvokas hänen rakkautensa, armonsa ja ennalta tuntemisensa perusteella. Hän on valinnut antaa kaikkensa minun edestäni, vaikka hän näki ennalta, mitä tekoa minä olen. Voiko suurempaa rakkautta olla!

Lopetan sanoihin, joilla Paavali doksologian aloitti. Miten muutenkaan voisin vastata Jumalan tekoihin edestäni?

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä!” (Ef. 1:3)

Pohdittavaa

Mitä siunauksia olen saanut Kristuksessa?
Kuka ne minulle on antanut?
Miksi olen tuon kaiken saanut?