Olipa kerran vapaapäivä, auringonpaiste heijasteli kauniina kimalluksena hangen pinnasta, aamukahvikin maistui aromikkaalta, takana oli mitä mainioin viikko. ”Ah, kun elämä on hyvää”, hän sanoi. Puhelin soi. ”Haloo, ai huonoja uutisia?” hän vastaa ja painaa luurin kiinni. Aivan kuin se kaikki hyvä olisi hetkessä viety pois ja kadonnut ainiaaksi.

Mikä nyt on hyvää, saattaa menettää merkityksensä seuraavassa hetkessä. Elämän yllätyksellisyys on merkillistä; vaikka siihen varautuisikin.

Paavali saarnaa Ateenassa.

Monet kerrat olen ennakoinut tulevaa isoin odotuksin, mutta pettynyt. Samoin olen myös matkannut ilman odotuksia ja silloin tapahtui se jokin odottamaton.

On tilanteita, kun jään ihmettelemään, miksi Jumala ei avaa ovea tai anna siunausta otolliseen hetkeen. Toisinaan taas Herra antaa siunauksen kuin odottamatta siellä, missä sitä vähiten odottaisi.

On kyse kahdesta ajasta – Jumalan ajasta ja ihmisen ajasta. Ihmisen ja Jumalan ajasta on kyse myös seuraavassa otteessa apostoli Paavalin elämästä.

Paavalin matkassa

Toisen lähetysmatkansa loppupuolella Paavali kulki Ateenan kautta Korinttin satamakaupunkiin, mistä hänellä oli tarkoituksena purjehtia edelleen Kesareaan ja taas jatkaa edelleen matkaa maitse Jerusalemiin.

Ennen Ateenaan saapumista Paavali kohtasi vainoa Tessalonikassa ja Bereassa. Asiat eivät menneet ’kivasti’. Jo tästäkin syystä Ateenan erilainen ilmapiiri tuntui varmasti kaivatulta vaihtelulta apostolille.

Ateena

Ateena oli jotain aivan muuta kuin aiemmat kaupungit. Se oli avaramielinen maailmankaupunki. Ateenalaiset olivat avoimia uusille vaikutteille, mikä näkyi kaupungissa epäjumalien runsautena (Ap. t. 17:16) ja yleisenä kiinnostuksena uusia oppeja kohtaan.

Ateenalaisilla oli pitkät perinteet avoimelle keskustelulle – olihan kaupunki ollut satoja vuosia taiteen, filosofian ja kirjallisuuden kehto. Inhimillisesti ajateltuna Ateena, jos mikä, oli oiva paikka evankeliumin julistamiselle. Siellä oli paitsi ulkoiset puitteet kunnossa, sinne oli kotiutunut ihmisiä, joita uskonnot ja filosofiat kiinnosti.

Ei siis ihme, että Paavali kävi tarmolla työhön. Raamattu kertoo, että

Hän keskusteli synagogassa juutalaisten ja jumalaapelkäävien kanssa ja puhutteli joka päivä torilla kaikkia, joita sattui tapaamaan. Muutamat epikurolaiset ja stoalaiset filosofit ryhtyivät puheisiin hänen kanssaan, ja jotkut heistä sanoivat: ’Minkähän tiedonjyvän tuokin luulee noukkineensa?’ ’Taitaa olla vieraiden jumalien julistajia’, sanoivat toiset, sillä Paavali julisti evankeliumia Jeesuksesta ja ylösnousemuksesta. He veivät hänet mukanaan Areiopagille ja sanoivat: ’Saisimmeko tietää, mikä on se uusi oppi, jota sinä julistat? Me olemme kuulleet sinun puhuvan perin outoja asioita. Mistä oikein on kysymys? Sen me haluaisimme tietää.’ Ateenalaiset samoin kuin kaupungissa asuvat muukalaisetkin olivat näet tavattoman kiinnostuneita kaikista uusista asioista ja puheenaiheista.(Ap. t. 17:17-21)

Ateenalaisten suvaitsevaisuus ja kiinnostus evankeliumia kohtaan tuntuu lähtökohtana loistavalta verrattuna Paavalin aiemmissa kaupungeissa kohtaamaan avoimeen vihamielisyyteen. Eikö juuri tällaisessa kaupungissa evankeliumin luulisi menestyvän?

Vaan kuinka kävi? Evankeliumin menestys ei vastannut lainkaan inhimillisiä odotuksia, sillä

Jotkut ivailivat Paavalia, kun kuulivat hänen puhuvan kuolleiden ylösnousemuksesta, toiset taas sanoivat: ’Kenties saamme kuulla sinulta tästä vielä toistekin.’ Niin Paavali lähti heidän luotaan. Muutamat kuitenkin hakeutuivat hänen seuraansa ja tulivat uskoon.(Ap. t. 17:32-34a)

Inhimillisesti arvioituna olosuhteet evankeliumin voittokululle olivat mainiot, mutta silti odotuksista huolimatta, tulos jäi varsin vaatimattomaksi. Valistuneet ateenalaiset torjuivat evankeliumin. Ihminen voisi sanoa, ettei ollut otollista maaperää. Oli kuitenkin kyse vain siitä, että nyt ei ollut Jumalan aika. Oli kuitenkin muutamia, jotka vastasivat kutsuun. Ehkäpä Paavali oli lähetetty juuri heitä varten.

Korintti

Paavali kenties odotti työnsä kantavan mittavaa hedelmää Ateenassa. Hän ei voinut tietää, että kaupunki, missä evankeliumin läpimurto tapahtuisi ei ollut Ateena, vaan vasta matkan seuraava kaupunki, Korintti.

Meidän on tietty helppo nähdä asiat jälkiviisaina ’oikein’, mutta Paavalille Ateenan haluttomuus kääntyä evankeliumin puoleen tuntui henkilökohtaiselta tappiolta.

Pettynyt Paavali jatkoi Ateenasta matkaa Korinttiin (Ap. t. 18:1), missä hän kohtasi jälleen vastustusta niin kuin kaupungeissa ennen Ateenaa (Ap. t. 18:4-6). Toki Korinttin työssä näkyi siinäkin toivon pilkahduksia siellä täällä (Ap. t. 18:7-8), mutta silti se jokin, minkä Paavali odotti tapahtuvan jo Ateenassa, jäi edelleen uupumaan.

Korintin vainojen tähden Paavali jopa pelkäsi henkensä puolesta. Mutta juuri silloin, kun hän vähiten odotti, tapahtui ’se odottamaton’:

”Eräänä yönä Herra sanoi näyssä Paavalille: ’Älä pelkää, vaan puhu edelleen, älä vaikene. Minä olen sinun kanssasi. Kukaan ei käy sinun kimppuusi eikä tee sinulle pahaa. Tässä kaupungissa on paljon minun kansaani.’” (Ap. t. 18:9-10)

Tämän jälkeen Paavali vietti vajaat kaksi vuotta Korinttissa ja Herra antoi hänen työnsä menestyä. Saattoi olla, etteivät Paavalin odotukset Korinttissa olleet Ateenan pettymyksen ja Korinttin työn alkuvaikeuksien jälkeen kovinkaan korkealla. Kuitenkin se, minkä Paavali odotti tapahtuvan Ateenassa, tapahtui moninkertaisesti Korinttissa.

Kysymys kuuluu: epäonnistuiko Paavali Ateenassa vai tekikö hän jotain paremmin Korinttissa? – Tuskin. Luulen, ettei Paavali hoitanut omaa osuuttaan evankeliumin julistuksesta sen paremmin tai huonommin Korintissa kuin Ateenassa.

Kyse oli ihmisten sydänten maaperästä, kuten Herra hänen saamassaan näyssään antaa ymmärtää: ”Tässä kaupungissa on paljon minun kansaani”.

Siinä missä Ateena odotti aikaansa, Korintti oli valmis evankeliumille. Kyse oli yksinkertaisesti ajoituksesta: Jumalan ajasta. Tämä on laittanut minut miettimään sitä, että ehkä herätyskristillisissä piireissä on liiaksi tapana tuijottaa ’uskoontuloa’ onnistumisen mittarina.

Ihmisen kääntyminen ja pelastus on loppuviimeksi Jumalan Pyhän Hengen työ. Olisiko siis parempi seurakunnissa mitata ’onnistumista’ vaikkapa kohtaamisten tai jonkin toisen mittarin valossa? Emmehän kai ole mittaamassa Jumalan Pyhän Hengen onnistumista…

Epäonnistumisen kautta

Paavalin tavoin mekin kohtaamme elämässämme hetkiä, kun paraskaan ei tunnu riittävän, vaikka inhimillisesti kaikki on kohdallaan ja olemme tehneet parhaamme. Tiedä silloin, että Herra on voimallinen tuomaan sinut onnistumisen lähteelle jopa lukuisten epäonnistumisten kautta.

Siinä, missä ihminen kokee toivottomuutta, Jumalan mahdollisuudet alkavat. Jos tänään sinun odotustesi ’Ateena’ näyttää pettävän, tiedä edessä odottavan Herran ’Korintti’ – Jumalan mahdollisuuksien ja lupausten aika.

Elämä ei ole aina sitä, miltä kaikki näyttää. Huominen ei ole eilinen, eikä tänään on ylihuomenna. Jokaiselle päivälle on lupa odottaa Jumalan aikaa ja hänen puuttumista asioiden kulkuun Kaikkivaltiaana Herrana.

Pohdittavaa

Mikä on ihmisen ja Jumalan ajan ero?
Miksi Jumalan ajan odottaminen on joskus kovin tuskaista?