Muistanet takavuosilta, kun mediassa kohkattiin ammatissaan epäpätevistä henkilöistä, jotka olivat harjoittaneet työtä vaihtelevan mittaisia aikoja joko väärennetyin paperein tai sellaisten ulkomaisten tutkintojen perusteella, jotka eivät vastaa kansallista tai eurooppalaista vaatimusta. Puhetta oli erityisesti valelääkäreistä ja -hoitajista, vaikka tosin muitakin ammattikuntia keskusteluun liitettiin.

Ehkä yllättävintä suurelle yleisölle oli se, että yleisesti kuviteltiin, ettei tuollainen petos olisi nyky-yhteiskunnassa mahdollinen. Toisin oli.

Valheellisten toimijoiden ongelma ei ole vieras myöskään kirkkohistorialle, ei Uuden testamentin alkuseurakunnalle eikä edes Vanhan testamentin Israelille. Siinä missä Vanha testamentti puhuu toistuvasti vääristä profeetoista, Uuden testamentin kirjeissä kerrotaan valheellisista julistajista (Ilm. 2:2), profeetoista ja opettajista (2. Piet. 2:1) sekä vieläpä valheellisista kristityistä (Gal. 2:4).

Eikä nykypäivän yhteiskunta tai seurakunta ole vapautunut tästä ongelmasta, vaikka se ei nyt juuri otsikoissa olekaan. Siinä missä Paavali joutui näkemään vaivaa valheellisten toimijoiden poistamiseksi seurakuntayhteydestä, joudumme mekin tarkkaamaan paitsi omaa julistustamme, myös sisarten ja veljien opinkäsityksiä. Ja tätä tarkoitan kaikessa rakkaudessa ja sävyisyydessä.

Väitän, että nykypäivän tilanne lienee jopa vaikeampi kuin Paavalin aikaan, koska kaikenlaista tietoa on helposti saatavilla ilman, että viestin aitoudesta voi varmistua. Samoin oma haaste on sekin, että vanhoja tekstejä tulkitsevat kaikki, ovat he sitten perehtyneet sen historiaan tai eivät.

Kirjeen tilanne

Paavalin kiusana olivat Korintissa ’valheveljet ja -apostolit’, joista hän kirjoittaa Toisessa Korinttilaiskirjeessä (2. Kor. 11:13, 26), mistä tämän kerran tekstimmekin tulee. Paavalin ongelma harhaopettajiin nähden oli kahdensuuntainen.

• Toisaalta seurakuntiin oli hankkiutunut joukko kristillisestä tunnustuksesta harhautuneita valheopettajia, jotka esittivät suosituskirjeitä mitä vaikuttavammilta tahoilta, mutta eksyttivät seurakuntalaisia evankeliumin totuudesta. He julistivat toista Kristusta (2. Kor. 10:12-15; Gal. 1:6-9).

• Ongelman toinen puoli oli valheopettajien kärkevät hyökkäykset, kun he kiistivät Paavalin auktoriteetin pätevien suositusten puuttumiseen ja hänen mukamas vaatimattomaan esiintymiseen vedoten. Valheopettajat vaativat Paavalia esittämään paremmat suosituskirjeet, mitä heillä itsellään oli, vakuudeksi hänen pätevyydestään apostoliksi.

Hajaannuksessa ympäri Roomaa sijanneissa synagogissa vierailevilla juutalaisten lähettiläillä oli aina mukana Juudean viranomaisten antamat suosituskirjeet, jotka sisälsivät tietoja asianomaisesta ja suosituksen. Vastaavanlainen käytäntö esiintyy Apolloksen Akaian matkan yhteydessä, kun Efesoksen veljet lähettivät hänen mukanaan kirjeen (Ap. t. 18:27).

Paavalin vastustajat vaativat Paavaliltakin tällaisia kirjeitä, missä ei ollut sinänsä mitään outoa. Tuntemattomien julistajien kohdalla se oli luonnollista, mutta Paavalin tapauksessa seurakunnan perustajana se ei tietenkään ollut aiheellista.

Valitsemani tekstin jakeet kolmannen luvun alussa (2. Kor. 3:1-3) liittyvät tämän jälkimmäisen ongelman torjumiseen – vaateeseen esittää pätevä muodollinen suositus. Lainatut jakeet ovat osa Paavalin vastausta häntä vastaan esitettyjen syytösten kumoamiseksi.

”Alammeko jälleen suositella itseämme? Tarvitsemmeko mekin teitä varten tai teiltä suosituskirjeitä niin kuin eräät muut? Te itse olette meidän suosituskirjeemme, joka on kirjoitettu meidän sydämiimme kaikkien ihmisten nähtäväksi ja luettavaksi. Olettehan te selvästi Kristuksen kirje, jonka kirjoittamisen hän uskoi meille. Tätä kirjettä ei ole kirjoitettu musteella vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin vaan ihmissydämiin.” (2. Kor. 3:1-3)

Paavali ei vastannut syyttäjiensä huutoon muodolliseen suositukseen vedoten. Hän olisi voinut tehdä niin. Suosituskirjekäytäntö oli toimivana järjestelmänä kopioitu juutalaisesta synagogajärjestelmästä myös kristillisten seurakuntien käyttöön (Ap. t. 9:1-2; Ap. t. 28:21-22), kuten edellä todettiin.

Paavalilla olisi varmasti ollut mahdollisuus esittää hänet lähettäneiltä seurakunnilta – Jerusalem ja Antiokia – suosituskirjeet ja osoittaa niistä korinttilaisille pätevyytensä apostolina:

Hän ei nähnyt sitä tarpeelliseksi, koska hänellä oli esittää ylivertainen suositus, jonka korinttilaiset tunsivat entuudestaan ja joka ylitti kirkkaasti paitsi vastustajien pilkkaavat syytökset. Hänen vastustajillaan ei sitä paitsi ollut tällaista suositusta, mikä Paavalilla oli. Muodollisia suosituksia heiltä tuskin puuttui – niiden aitoudesta emme tiedä.

Parempi kuin suosituskirjeet

Lähtökohtaisesti tulee muistaa, että Korintin seurakunta oli saanut alkunsa Paavalin toisen lähetysmatkan aikana, kun hän vietti vajaan kahden vuoden ajan Korintissa (Ap. t. 18:11) perustamassa sinne seurakuntaa ja ’tukikohtaa’ Korintin lähimaastoon suuntautuvaa lähetystyötä varten (2. Kor. 1:1).

Paavali kysyykin luvun alussa kaksi retorista kysymystä:

”Alammeko jälleen suositella itseämme? Tarvitsemmeko mekin teitä varten tai teiltä suosituskirjeitä niin kuin eräät muut?” (2. Kor. 3:1)

Kumpaankin kysymykseen vastaus oli vahva ja selkeä ”Ei!”. Itsensä suosittelu oli kovin tyypillisistä kerskausta hyveenä pitävälle kreikkalaisväestölle, jotka filosofitkin pyrkivät voittamaan puolelleen osoittamalla itse oman ylivertaisuutensa. Tähän Paavali ei kuitenkaan suostunut, koska hänen mielestään kerskaus kuului vain Herralle ja jos hänen piti kerskata itsestään, hän kerskasi vain heikkoudestaan, jotta Jumalan nimi tulee siinäkin korotetuksi (2. Kor. 11:30; 2. Kor. 12:5-9).

Samoin Paavali totesi, ettei hän tarvinnut korinttilaisten edessä sen enempää suosituskirjettä toisilta kuin korinttilaisilta itseltään. Yksin Paavalin monivuotinen palvelutyö riitti hänen apostolisen arvovaltansa suositukseksi. Paavalin työ seurakunnassa riitti hänen apostolisen arvovaltansa suositukseksi:

”Te itse olette meidän suosituskirjeemme, joka on kirjoitettu meidän sydämiimme kaikkien ihmisten nähtäväksi ja luettavaksi.” (2. Kor. 3:2)

Hän ei tarvinnut mitään muuta todistusta tai muodollista pätevyyttä, koska korinttilaiset tiesivät itse, mitä hänen julistuksensa ja elämänsä olivat heille merkinneet. Kaikkien nähtävissä oli, mitä heille oli tapahtunut; heidän muuttunut elämänsä puhui selvää kieltään niin seurakunnassa kuin sen ulkopuolellakin.

Seurakuntalaiset näkivät itse, mitä heille oli Paavalin työn kautta tapahtunut. Heidän muuttunut elämänsä puhui selvää kieltään niin seurakunnassa kuin sen ulkopuolellakin. Heidän sydämiinsä kirjoitettu suosituskirje oli kaikkien luettavissa – se kertoi muutoksesta, jonka evankeliumi oli saanut aikaan itse kunkin elämässä. Kuhunkin sydämeen kirjoitetun tarinan yksityiskohdat vaihtelivat, mutta ydinsanoma oli kaikissa sama – he olivat yksi ehyt ”Kristuksen kirje”.

Te olette Kristuksen kirje

Suosituskirje, johon Paavali tekstissä vetoaa, oli ihmeellinen verrattuna tavanomaisiin suosituskirjeisiin:

”Olettehan te selvästi Kristuksen kirje, jonka kirjoittamisen hän uskoi meille. Tätä kirjettä ei ole kirjoitettu musteella vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin vaan ihmissydämiin.” (2. Kor. 3:3)

Paavali vertaa Mooseksen aikaisen lakiliiton ja kristillisen palvelutyön vastakkaisuutta. Sen tähden hän käyttää sanaa ’kivitaulu’ mieluummin kuin puhuisi aikansa tavanomaisista kirjoitusvälineistä, kuten pergamentista tai papyruksesta. Vastakkainasettelu juuri kivitauluun johtui hyvinkin siitä, että Paavalia vastustaneet valheopettajat yrittivät saada elävässä uskossa matkansa terveesti aloittaneet korinttilaiset palaamaan lakiliittoon suorittamaan pelastuksen tietä sen elämisen sijaan.

Edelleen Paavalin mukaan Kristuksen elävät kirjeet eivät olleet ainoastaan parempia kuin hänen vastustajiensa ihmiskäsin kirjoitetut suosituskirjeet, vaan ne olivat jopa parempia kuin Mooseksen Siinailla vastaanottamat kivitaulut.

Vaikka alkuperäiset kivitaulut olivat Jumalan tekemiä (2. Moos. 31:18; 2. Moos. 34:1-4), ne olivat silti pelkkä ulkoinen todistus. Vanha liitto oli ulkoisen kirjoitetun kirjaimen varassa ja osoitti toki aivan oikein ne velvollisuudet, jotka ihmisen on täytettävä ollakseen vanhurskas oman tekonsa nojalla.

Jotain kuitenkin puuttui. Kivitauluilla ei ollut voimaa vaikuttaa suoraan ihmissydämeen. Taulut kyllä kertoivat, mitä ihmisen tuli tehdä, mutta niistä puuttui voima muutokseen, minkä tähden muutos jäi edelleen ihmisen heikon tahdon varaan. Tämä kuvastaa harhaopettajien suhdetta Vanhan testamentin lakiin, mikä ei tee oikeutta Vanhan testamentin kokonaisilmoitukselle uhrikäytäntöineen, missä Jumalan armo on läsnä esikuvana Kristuksen sovitusuhrista.

Uusi liitto Kristuksessa on sekin saman Hengen innoittama kuin vanhakin, mutta nyt liitto on kirjoitettu ihmisten sydämiin eikä se enää perustu vaatimukseen ja velvollisuuteen, vaan sen perustuu Jumalan Hengen vaikutukseen ihmissydämessä. Ja koska Kristuksen kirje on kirjoitettu uskovan sydämeen, se ei ulkoisesti vaadi, vaan päinvastoin sisäisesti tuottaa Hengen mukaista elämää, joka edelleen todistaa muille uudesta elämästä Kristuksessa.

Tämän Paavalin vertailun lisäksi minua jäi erityisesti tekstissä puhuttamaan sana ”Kristuksen kirje”. Se on uskovien sydämiin (mieleen ja tahtoon) pantu sisäinen todistus, joka on kirjoitettu elävän Jumalan Hengellä suoraan ihmissydämiin. Jos ajatellaan ”ihmissydämiä” uskovien jatkumona sukupolvesta toiseen, voimme mekin lukea tänä päivänä ihmissydämistä saman ’suosituksen’, jonka Paavali luki korinttilaisten sydämistä.

Huomasitko, että sana ”sydän” on monikossa, kun taas ”kirje” on yksikkömuodossa. Huomasitko myös, että sama kirje on kirjoitettu niin Paavalin, hänen kanssajulistajiensa kuin myös korinttilaisten sydämiin?

– Kirje ei siis ole ’vain’ uskova itse, vaan se on koko Kristuksen seurakunta. Paavalin suosituskirje oli kirjoitettu niin hänen omaan kuin korinttilaisten sydämiin ja yhdessä heistä tulee ”Kristuksen kirje” – kelvollinen todistamaan Paavalin julistustyön pätevyydestä. Seurakunta on ”Kristuksen kirje”, joka on kirjoitettu ”elävän Jumalan Hengellä”ihmissydämiin.

Jokainen seurakunta on täten kyseiselle kaupungille oma ”Kristuksen kirje”, joka on kirjoitettu ”kaikkien ihmisten nähtäväksi ja luettavaksi”. Tämä haastaa seurakunnan jäsenet erityisellä tavalla. Jos yksilökristitty olisi ’tuo kirje’, riittää, että hän elää uskonsa mukaisesti. Kun taas ’kirje’ on kokonainen seurakunta, se haastaa meidät seurakunnassa olevat elämään sovussa ja rakkaudessa keskenämme. Millainen todistus sekin olisi, jos seurakunta näyttäytyy ulos toraisana oikeassa itseään pitävien joukkona!

Tämä vertauskuva kertoo melkoisesti siitä tehtävästä, mikä paikalliselle seurakunnalle on luotettu sen asuinpiiriin ja kaupunkiin nähden. Seurakunta on Kristuksen ainutlaatuinen katoamaton kutsu ihmisille, joiden eteen ”kirje” avataan luettavaksi. Olkaamme siis yhdessä ’lukemisen arvoiset’.

Keitä ovat Kristuksen kirjeen kirjoittajat?

Tämän ylivertaisen Jumalan Hengellä ihmissydämiin kirjoitetun kirjeen kirjoittamiseen myöntää Paavali hänkin osallistuneensa:

”…, jonka kirjoittamisen hän uskoi meille…”

Ja näin hän teki yhdessä muiden apostolien kanssa, sillä olivathan monet korinttilaisista saaneet kuulla evankeliumin Paavalin ja hänen läheisten työtoveriensa palvelutyön kautta. Ja olihan seurakunnan hengellinen kasvu sekin riippuvainen apostolien terveestä opetuksesta.

Tekstissä Paavali ei kerskaa osuudestaan Kristuksen kirjeen kirjoitustyöhön, koska hän tiesi, ettei hän tai hänen työtoverinsa olleet saaneet aikaan edes pientä osaa seurakuntalaisissa tapahtuneesta muutoksesta omin ponnistuksin.

Työ oli Jumalan ja hänelle siitä kuului kaikki kunnia. Paavali toki tunsi arvonsa Jumalan palvelijana, mutta hän ei erehtynyt kuvittelemaan, että sato, jota hänenkin työnsä tuotti, olisi ollut hänen omaa aikaansaannostaan.

Seurakunnan määrällinen ja laadullinen kasvu on lähtöisin Herrasta. Inhimillinen vaikutus on seurakuntatyössä vain suuntaa antavaa, koska varsinainen kasvu tulee Jumalan Hengen vaikutuksesta.

Kirjeen kirjoittajina meillä on etuoikeus osallistua kirjoitustyöhön, josta jää ikuinen jälki. Siinä missä me olemme ”Kristuksen kirje” olemme myös sen kirjoittajia siinä, kun ponnistustemme kautta saamme nähdä, miten kirje etenee sydämestä toiseen. Kirjoitus ei lopu siihen, että todistus on kirjoitettu meidän elämäämme, vaan se jatkuu aina niin, että saamme itse osallistua edelleen kirjeen kirjoittamiseen.

Me olemme Kristuksen kirje

Ajattele, sinä olet ”Kristuksen kirje”, samoin minä ja yhdessä me olemme ”Kristuksen kirje”. Sinun muuttunut elämäsi puhuu täten selvää kieltään niin seurakunnassa kuin sen ulkopuolella. Se aito hedelmä, mitä elämäsi tuottaa on näkyvä todistus sinulle itsellesi ja muille siitä, että Jeesus Kristus on antanut sinulle uuden elämän. Vaelluksesi on kiistämätön todiste Jumalan työstä sinussa – sinä olet itse mustatta Kristuksen suosituskirjeessä.

Paras suositus jumalanpalvelijana sinulle, on sinun sydämeesi kirjoitettu todistus, jonka Jumalan Pyhä Henki tuo sinussa esiin kiistattomana todistuksena hänen työstään sinussa. Samalla tavoin näet Jumalan todistuksen sisarissa ja veljissä. Ethän siis milloinkaan aliarvioi tai vertaile omaa ja heidän todistustaan keskenään mielessäsi keskinäinen paremmuus?

– Paavali ei ylpeillyt kirjeissään vaelluksellaan tai oppineisuudellaan, vaikka hänellä jos kellä olisi ollut siihen jopa varaa. Sen sijaan Paavali iloitsi toisten elämässä näkemästään todistuksesta, kuten myös siitä, että hänenkin sydämeensä oli kirjoitettu pätkän verran ”Kristuksen kirjettä” todistukseksi Jumalan voitosta hänen kohdallaan. Samoin mekin saamme nähdä sisaret ja veljet sekä itsemme ”Kristuksen kirjeenä” ja kiittää Jumalaa koko seurakuntakirjeestä itseämme siitä poislukematta.

Edelleen jokainen saa osallistua hänkin ”Kristuksen kirjeen” kirjoittamiseen, kuten Paavalikin teki. Ponnistustemme kautta Jumalan Hengen vaikutuksesta syntyy Jumalan valtakuntaan uusia sisaria ja veljiä, jotka hekin muodostavat oman lauseensa ”Kristuksen kirjeeseen”.

Me olemme kirje ja kirjoittajat

Saamme jokainen osallistua Paavalin tavoin ”Kristuksen kirjeen” kirjoittamiseen. Se ei ole vain niiden etuoikeus, joilta löytyy jokin ihmisten kirjoittama muodollinen suositus tai pätevyystodistus. Työ ja hedelmä ovat yksin Herran, mutta armosta saamme jokainen olla mukana viemässä sitä eteenpäin.

Parempaa suosituskirjettä ei ole kuin se, että olemme itse saaneet osallistua omalla vähäisellä panoksellamme kirjoittamaan ”Kristuksen kirjettä” vaikka vain pätkän verran jonkun ihmisen sydämeen. Väitän, että jokainen piirto, jonka saamme tähän ainutlaatuiseen kirjeeseen piirtää, on kaiken ilon ja ylistyksen arvoinen.

Ei ole syytä kätkeytyä piiloon, vaan eläkäämme rohkeasti todistuksena Herrasta Jeesuksesta, koska ”Kristuksen kirjeenä” meidän koko elämämme kertoo muutoksesta ja uudesta elämästä paljon enemmän kuin painomuste paperilla tai sanallinen vakuuttelu. Se, mitä olen arjessa tavallisten ihmisten keskellä tavallisena ihmisenä, on vähintään yhtä suuri todistus Herrasta Jeesuksesta kuin se, että joku ’suosittu’ veli vieraalta maalta tulee jäähalliin jakamaan ilosanomaa Kristuksesta.

En sano, että massaevankeliointi olisi tarpeetonta. Totean vain, että massaevankeliointi ei tuota sekään tulosta, jos evankeliumin sanomaa ei vahvisteta todeksi siinä ”Kristuksen kirjeessä”’, jota ihmiset lukevat päivittäin meidän jokaisen elämästä. Meidän elämästä he näkevät, mistä uskossamme on todella kysymys ja mistä he itse jäävät paitsi, jos he eivät uskaltaudu lähtemään Jumalan joukkoihin. Kysynkin siis, mitä seurakunnan sisältä löytyy? Vahvistaako keskinäinen kokoontumisemme Kristuksen uudeksi tekevän evankeliumin todeksi?

Kerrataan vielä Paavalin omin sanoin, mitä hän opetti ylivertaisesta suosituskirjeestä, jonka jokainen uskova saa luvalla esittää sitä kysyvälle:

”Te itse olette meidän suosituskirjeemme, joka on kirjoitettu meidän sydämiimme kaikkien ihmisten nähtäväksi ja luettavaksi. Olettehan te selvästi Kristuksen kirje, jonka kirjoittamisen hän uskoi meille. Tätä kirjettä ei ole kirjoitettu musteella vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin vaan ihmissydämiin.” (2. Kor. 3:1-3)

Pohdittavaa

Miten Paavali vahvistaa kirjeen olevan uskovat yhdessä?
Mitä merkitystä on sillä, että olemme yhdessä kirje emmekä joukko kirjeitä?