Evankeliumit päättyvät tavalla tai toisella opetuslasten lähettämiseen. Matteus ja Markus päättävät teoksensa lähetyskäskyyn. Luukas valitsi kirjoittaa evankeliumin jatkoksi Apostolien teot, kun taas Johannes päätti evankeliumin Pyhän Hengen antamiseen ja Pietarin lähettämiseen.
Tätä taustaa vasten ei ole väärin puhua ’Jeesus-liikkeestä’. Se välittää kuvan dynaamisuudesta ’seurakunta’ –sanaa paremmin. Ainakin jos mietimme sitä ensivaikutelmaa, minkä sana ’seurakunta’ välittää nykypäivän ihmiselle.
Jeesus-liike tai kristityistä käytetty varhainen ilmaus ”tien seuraajat” kuvaavat osuvasti tehtävää, jonka Jeesus antoi ulospäin suuntautuvaksi missioksi seuraajilleen:
”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:18b-20)
Toki sana ’seurakunta’ pitää sisällään myös edellä sanotun, mutta ikävä kyllä monen mielessä ’seurakunta’ on vääntynyt tarkoittamaan lähinnä paikalleen jäänyttä yhteisöä ja jopa sisäänpäin lämminnyttä sellaista.
Seurakunta on ’kutsuttujen’ yhteisö, mutta se ei ole olemassa itseään vaan sen ulkopuolella olevia varten. Se ei ole omavoimainen ’samanmielisten’ ihmisjoukko, vaan Jumalan Pyhän Hengen voimassa ja Kristuksen rakkaudessa alati eteenpäin kulkeva ’liike’. Pyhän Hengen osallisuus yhdistää liikkeen jäseniä, minkä tähden he kulkevat yhdessä eteenpäin jopa erimielisyyksistä huolimatta.
Apostolien teot: toteutus
Luukkaan teoksen toinen osa – Apostolien teot – kertoo siitä, miten seurakunta otti käytännössä ensimmäiset askeleet Jeesuksen mission jäljissä. Se kuvaa, miten seurakunta vastasi Jeesuksen haasteeseen. Helppo ei ollut ’tien’ alku eikä ongelmilta säästytty apostolisena aikanakaan.
Ongelmia riitti – ulkoisia ja sisäisiä. Oli vainoa ja oli riitaa, mutta silti kenellekään ei jäänyt epäselväksi, että Jumalan Pyhä Henki asui ja vaikutti Jeesus-liikkeen keskellä – ts. seurakunnassa. Seurakunta oli ja on samaan aikaan sekä dynaaminen ja mukautuva että uskollinen tehtävälleen.
Apostolien tekojen kerronta ei jätä epäselväksi sitä, että Jumala itse Pyhän Hengen johdatuksen ja resurssoinnin kautta johti missiota. Toki mekin saarnaamme Apostolien tekojen tapahtumista, mutta se ei ole se, mihin meidät on ensisijaisesti kutsuttu. Saarna ei ole itsetarkoitus; se on väline.
Seurakunnan tehtävä on sama kuin apostolisena aikana. Jeesus-liikkeen jäsenien tarkoitus on elää Apostolien tekojen jatkumossa omassa ajassamme. Me olemme Raamatussa kuvatun Jeesus-liikkeen vuorossa oleva sukupolvi – elämme siis jatkumoa tuolle tekstille.
Tätä samaa myös evankelista Luukas painotti kirjoittamalla Apostolien tekojen kerronnalle avoimen lopun. Hän näet päätti teoksen Paavalin Rooman vankeuteen, josta hän kohta vapautui. Luukkaan valinta kirjoittaa avoin loppu on hänen esittämänsä haaste meille. Meidän tehtävämme on jatkaa tuon teoksen kirjoittamista omalla elämällämme.
Kirjeet: luodaan rakenteet
Olemme nyt pikakellanneet evankeliumien ja apostolisen ajan historian. Yksinkertaistaen niiden kerrontaan voi lisätä, että samalla tavalla kuin Apostolien teot kertoivat lähetyskäskyn toteutumisesta, myös Uuden testamentin kirjeet kertovat siitä. Ne kertovat uskovien yhteydestä seurakunnissa, jotka ovat eläviä rakenteita. Ne on luotu palvelemaan sitä alkuperäistä missiota, jota Apostolien teot toteuttivat ja me toteutamme sen jälkeen.
Jumalan seurakunta ei toteuttanut lähetyskäskyä siten, että jokainen teki vain sen, mikä itsestä tuntui hyvältä. He kestivät ja sietivät toinen toisiaan, he tukivat toinen toisiaan ja yhdessä toteuttivat näkyä, jonka Jumalan Pyhä Henki heille avasi. Tässä jatkumossa Kristuksen seurakunta on elänyt vuosituhansia ja tässä jatkumossa me elämme tänään.
Kirkkohistoria: esimerkki ’matkan varrelta’
Elämämme Apostolien tekojen jatkumossa ja luomme edelleen omaan aikaamme sopivia rakenteita, jotka palvelevat seurakuntaa tehtävässä, jota Jumalan Pyhä Henki johtaa ja orkestroi. Alkuseurakunnan rakenteet palvelivat aikansa todistajia säilyttämään dynaamisuutensa Jeesus-liikkeenä. Sama haaste kuuluu meille.
Kysyn, ovat rakenteet määritelleen mission? Vai palvelevatko nykypäivän seurakunnan rakenteet edelleen sitä dynaamisuutta, mitä Jeesus-liike on yli aikojen edustanut? On vaara, että jäämme vain puhumaan siitä, mitä olemme saaneet. Iso osa apostolien työtä oli mennä sinne, missä ihmiset olivat. Seurakunnat tavoittivat ihmisiä – eivät he vain saarnanneet mennen ajan ihmeistä toinen toisilleen. Mikä on tilanne meidän kohdallamme?
Otan esimerkin oman kirkkokuntani historian alkulehdiltä. Otan sen siksi, että tunnen sen melko hyvin – en siksi, että se olisi merkittävämpää aikaa kuin jokin toinen.
Palaan metodistiliikkeen alkupäiviin, jolloin liikkeen perustajana tunnettu John Wesley ja aikansa tunnetuimpiin lukeutunut julistaja George Whitefieldin palvelivat. Heitä ei varsinaisesti aisapariksi voi kutsua, mutta ainakin he toimivat saman herätyksen puuhamiehinä.
George Whitefield ja John Wesley olivat kummatkin tunnettuja julistajia. Aikalaisten todistus näistä kahdesta antaa ymmärtää, että Whitefield oli mitä parhain puhuja ja esiintyjä. Hänet tunnettiin aikansa ilmiömäisenä puhujana. Sanotaan lisäksi, että monen mielestä hän julisti myös raamatullisesti tarkempaa sanomaa kuin Wesley. Julistajana Whitefield oli jopa ylivertainen näistä kahdesta.
Mutta mistä johtuu, että kun historioitsijat vertaavat Weslyen ja Whitefieldin palvelutyön vaikutusta tuleviin polviin, niin Wesleyn työ todetaan kertaluokkia vaikutuksellisemmaksi ja tehokkaammaksi?
Whitefield esiintyi ja saarnasi. Hän teki sen taidollisesti ja uskollisesti. Hän julisti sellaiset määrät, etteivät meidän aikamme pastorit kykene kuvittelemaan vastaavaa tuotteliaisuutta. Mutta hänen palvelutyönsä rajoittui saarnaamiseen, jota ehkä pidämme ensisijaisena julistajan työssä. Mutta onko se sitä Jeesus-liikkeen näkökulmasta, jos laadullisena mittarina pidetään liikkeen dynaamisuutta ja eteenpäin menemistä?
Wesley puolestaan ei omistautunut pelkästään puhumiselle tai ladannut parastaan tapahtumaan / esiintymiseen, missä hänellä oli tilaisuus julistaa. Toki hän julisti, mutta julistus oli osa hänen kokonaistyötään – ei kaikki.
Wesleyn merkittävin työ tapahtui prosessien kehittämisessä. Hän suunnitteli prosessin, miten ihmiset saatiin saarnan äärestä ’luokkiin’, miten heidät organisoitiin kasvuryhmiin ja miten heidät siellä haastettiin voittamaan maailman opetuslapsina.
Wesley ei täten tyytynyt vain julistamaan ja paistattelemaan parrasvaloissa. Hän välitti ihmisistä, keitä Jumala kutsuu yhteyteensä. Häntä kiinnosti – ei vain jälkihoito, vaan jokaisen ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi. Ja tähän tarpeeseen hän toteutti aikaansa sopivan opetuslapseusprosessin. Hän ymmärsi prosessin. Ja sitä prosessia kutsutaan metodismiksi.
Tänään: meidän vuoromme
Paavali loi prosessin omaa aikaansa varten ja sovelsi sitä ajanlaskun ajan seurakunnissa. Mutta huomaatko, että Wesley teki saman omana aikanaan? Hän ei kopioinut sokeasti Paavalin mallia, vaan mietti asian uudelleen industrialismin nousun ajan Englantia ajatellen. Moni asia oli muuttunut Paavalin ajoista. Oli paikallaan tehdä tutkimustyötä siitä, miten tuossa ajassa Jeesus-liike voisi toimia niin dynaamisesti mitä sen luonne edellytti. Wesley ei täten härkäpäisesti väittänyt, että julistaa pitää niin kuin alkuseurakunnan aikana, vaan hän oli valmis soveltamaan oman aikansa keinoja, joita Paavalilla ei ollut käytössään.
Ja niin Wesley hyödynsi uudenlaista strategiaa, jossa otettiin huomioon muuttunut yhteiskunta – teollistuminen ja ihmisten muuttunut käsitys työstä ja vapaa-ajasta. Hyödynnettiin viimeistä tekniikkaa – painotaitoa. Kaikki kokeilut eivät onnistuneet, mutta se, mikä onnistui, kantoi hedelmää.
Meidän vaaramme on samoin hirttäytyä kiinni apostolisen ajan toimintatapoihin. Sama vaara vaanii myös lähempänä. Kopioimme lähihistorian malleja siinä toivossa, että 1970-luvulla hyväksi havaittu toimisi tänäänkin. Oman kirkkokuntani haaste on päästää irti Wesleyn malleista ja miettiä ne uudelleen niistä mahdollisuuksista käsin, joita meillä on mutta hänellä ei ollut.
Aika on eri – menetelmät muuttuvat. Missio on sama – Jeesus-liike on kutsuttu säilyttämään dynaamisuutensa Jumalan Pyhän Hengen temppelinä. Haastan meitä tekemään saman minkä Paavali ja Wesley tekivät aikanaan. Mikä toimi Wesleyn aikana, ei toimi sellaisenaan meidän aikanamme. Ja mikä toimi meidän lapsuudessamme, ei välttämättä enää toimi tänään.
On oma päätöksemme, näemmekö maailman nopean muutossyklin uhkana vai mahdollisuutena. Jäämmekö kiinni menneeseen? Uskallammeko luoda jotain uutta – ja kokeilla, miten voimme vuorostamme luoda niitä rakenteita, jotka jäävät elämään jopa meidän oman aikamme jälkeen.