Otsikko ”Tie autuuteen” kuulostaa yhtä epärealistiselta kuin verkostomarkkinoinnissa esitetyt lupaukset rikastumisesta tekemättä juuri mitään. Ehkä tuntemuksesi ovat päinvastaiset kuin ajatus autuudesta. Kenties Jumala on pettänyt sinut vai ehkä päinvastoin? Koetko pettäneesi Jumalan jollain elämän alueella?

Temppelipalvelusta (James Tissot,1896–1902)

Oletko kenties tehnyt jonkin rikkomuksen, joka kiusaa sinua erityisen kovaa? Tunnet syyllisyytesi niin suureksi, ettet kehtaa anoa armoa Herralta. Tunnet olevasi arvoton lähestymään Jumalaa; tuntuu pahalta ajatella edes rukoilevansa. Tiedät, ettet voi puolustaa itseäsi, koska tekosi puhuvat sinua vastaan – niin, ja toisaalta et saa tehtyä tekemättömäksi. Kenties ajattelet, ettei Jumala tahdo kuulla ääntäsi.

Daavidin psalmi 32

Psalmissa 32 kuningas Daavid kuvailee edellä esitetyn tapaista ’heikkoa hetkeä’. Siinä Daavid kertoo, miten hän vaikeni synneistään ja kantoi sisällään synnin syyllisyyttä ja epätoivoa vain siksi, ettei hän halunnut käydä Jumalan armoistuimen eteen. Hän oli syyllisyytensä kiusaama, mutta samaan aikaan kykenemätön kohtaamaan Jumalan anteeksiantoa joko häpeän tai ylpeyden tähden. Luetaan, miten Daavid kertoo tilanteestaan.

”Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois. Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään ja jonka sydämessä ei ole vilppiä. Niin kauan kuin minä vaikenin synnistäni, ruumiini riutui ja kuihtui. Päivät päästään minä huusin tuskassani. Öin ja päivin kätesi painoi minua raskaana. Minun elämänvoimani haihtui niin kuin kosteus kesän helteessä. Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut pahoja tekojani. Minä sanoin: ”Tunnustan syntini Herralle.” Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan. Rukoilkoot kaikki palvelijasi sinua hädän hetkellä. Vaikka suuret vedet tulvisivat, ne eivät heihin ulotu. Sinä olet minulle turvapaikka, sinä varjelet minut vaarasta. Riemuhuudot kajahtavat ympärilläni, kun sinä autat ja pelastat. ”Minä opetan sinua”, sanoo Herra, ”minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi.” Älkää olko kuin järjettömät eläimet, kuin muulit ja hevoset, joita täytyy hillitä suitsilla ja kuolaimilla, muuten ne eivät suostu ohjattaviksi. Jumalaton saa osakseen paljon tuskaa, mutta Herran armo ympäröi sen, joka häneen turvaa. Iloitkaa ja riemuitkaa Herrasta, te vanhurskaat! Kohottakaa riemuhuuto, te oikeamieliset!” (Ps. 32:1-11)

Psalmit ovat tulleet monelle rakkaiksi, koska niissä lähestytään Jumalaa inhimillisten tuntemusten ja kokemusmaailman tasolla. Psalmien kirjan teksteissä koetaan Jumala huomattavasti henkilökohtaisemmin kuin monissa muissa Raamatun teksteissä. Psalmit ovat sydämen universaalia puhetta Jumalalle, johon nykyihmisen on helppo yhtyä. Tässä suhteessa ihminen ei ole muuttunut, vaan psalmien kirja on ollut jo vuosituhansia yksi rakastetuimmista ja ajankohtaisimmista Raamatun kirjoista.

Tekstin psalmi 32 on verrattoman hyvä esimerkki psalmien ajattomuudesta. Todennäköisesti sinunkin on helppo samaistua kuningas Daavidin tunnelmiin lukiessasi psalmia. Uskon kuitenkin, että pieni kurkistus tekstin rakenteeseen ja alkuperäiseen käyttötarkoitukseen avaa tekstin aarteet entisestä selkeämmin esiin.

Psalmin tielle

Kristillisessä perinteessä psalmi 32 on luokiteltu katumuspsalmien joukkoon. Katumuspsalmin luonteesta huolimatta psalmi on sävyltään positiivinen Daavidin sydämestä kumpuava kiitosrukous. Se välittää kenties jo toivonsa menettäneelle syyllisyyden murtamalle henkilölle, että hänellä on mahdollisuus löytää tie autuuteen eli kestävään onneen. Voi olla, että lupaus autuuden lähteen ja onnen löytämisestä ei vakuuta sinua, mutta ainakin minä ja kirjoittaja Daavid olemme sitä mieltä, että tie autuuteen on olemassa ja se on avoin jokaiselle. Sen ei luulisi olevan kenellekään ylivoimainen kulkea.

Psalmi on alun perin kirjoitettu liturgiseksi keskusteluksi, jota lienee käytetyn pyhäkköjumalanpalveluksessa. Keskustelu rakentuu neljästä osasta, joissa kussakin keskustelun osapuolet vaihtuvat.

  • Psalmin alussa (jakeet 1-2) sekä psalmin viimeisessä jakeessa (jae 11) Daavid puhuttelee pyhäkössä paikalla olevaa seurakuntaa.

  • Jakeissa 3-7, eli psalmin pääjaksossa, Daavid puhuttelee Jumalaa seurakunnan kuullen.

  • Ja jakeissa 8-10 Jumala vastaa Daavidin puheeseen, jolloin yksi temppelin papeista puhuu Daavidille ’Herran suuna’ seurakunnan kuullen.

Psalmi on siis eräänlainen interaktiivinen näytelmä, johon temppelijumalanpalveluksessa osallistui koko seurakunta. Samaa esitystapaa voi hyödyntää tämän psalmin kohdalla nykypäivänäkin, mikä varmasti elävöittäisi sen sanomaa entisestään.

Daavid puhuu seurakunnalle

Jakeissa 1-2 Daavid puhui seurakunnalle motivoiden kuulijoita seuraamaan hänen ja Jumalan välistä vuoropuhelua. Johdanto paitsi kertoo sen, mistä vuoropuhelussa on kyse, se kertoo, millainen on ’oikeasti’ autuas ihminen:

Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois. Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään ja jonka sydämessä ei ole vilppiä.

Jakeet kuvaavat tavoitetilan, johon jokainen Herran oma tahtoo päästä. Teksti kertoo, millaista on olla autuas ja onnellinen ihminen – ts. Jumalan silmissä puhdas ja vapaa synnistä ja syyllisyydestä.

Jakeet puhuvat autuaasta ihmisestä käänteisesti hänen luonnollisen ’pahuutensa’ kautta. Teksti kuvaa hänelle luontaista pahuutta alkukielessä neljällä eri sanalla, mutta se kertoo myös, miten Jumalan armo toimii ihmisen eduksi ja tekee hänestä kaikesta huolimatta Jumalalle kelpaavan ja autuaan. Ihmispahuutta kuvaavat sanat ovat tekstissä esiintymisjärjestyksessä

  1. Rikos, rikkomus” (KR38) eli heprean ”pesha” tarkoittaa rajan ylittämistä, sellaisen tekemistä, mitä ei ole sallittu. Tekstin mukaan autuaalle ihmiselle rikkomukset annetaan anteeksi (hepr. ”nesui”), toisin sanoen ne kannetaan pois.

  2. Synti” eli heprean ”chataah”, jolla tarkoitetaan ”maalin ohi ampumista”, on sellaisen tekemistä mitä ei ole käsketty. Sana ilmaisee ylipäätään syntisyyttä, syntistä luontoa, joka tulee esiin ajassa rikkomuksina. Alkukielen mukaan Jumala peittää (hepr. ”kesui”) autuaan ihmisen syntisyyden, ts. vie pois näkyviltä, kuten KR38 sen kääntää.

  3. Pahat teot” eli heprean ”avon” viittaavat tekoihin, jotka ovat moraalisesti vääristyneitä tai kieroutuneita. Ne ovat rikkomuksia, jotka ovat yleisesti vastoin oikeutta ja kohtuutta. Näistä Jumala sanoo, ettei niitä lueta viaksi (hepr. ”lo jachshob”) autuaalle.

  4. Vilppi” eli heprean ”guile”tarkoittaa ylipäätään petollisuutta, väärää viekkautta ja pettämistä. Vilppiä autuaan sydämessä ei yksinkertaisesti ole, koska se on otettu pois.

Jos nyt ajattelet ihmisen syntisyyttä mainitun neljän sanan valossa, ei luonnollinen ihminen voi muuta kuin todeta eksyneensä kovin monin tavoin Jumalan tahdosta. Samaan hengen vetoon voi todeta Daavidin sanoin, että jos joku saa vapauden edellä kuvatusta taakasta, hän, jos kuka, on autuas.

Jakeet 1-2 esittävät tavoitetilan ihmisen onnelle. Mikä voisi olla autuaampaa kuin kuvatun kaltainen vapaus vääryydestä ja syyllisyydestä, mikä takaa myös aseman Jumalan edessä!

Daavid puhuu Jumalalle

Onneksi psalmi ei lopu edeltäviin jakeisiin. Daavid siirtyy kuvaamaan tietä, minkä hän itse joutui kulkemaan ennen kuin löysi takaisin autuuden lähteelle.

Jakeissa 3-5 Daavid kääntyy Jumalan puoleen puhumaan hänelle. Hän aloittaa kuvaamalla tuntemuksiaan aikana ennen kuin hän uskalsi lähestyä Jumalaa perin syntisenä ihmisenä. Hän oli jo silloin hyvin tietoinen synnistään, mutta ei uskaltanut etsiä anteeksiantoa Jumalan luota:

Niin kauan kuin minä vaikenin synnistäni, ruumiini riutui ja kuihtui. Päivät päästään minä huusin tuskassani. Öin ja päivin kätesi painoi minua raskaana. Minun elämänvoimani haihtui niin kuin kosteus kesän helteessä.

Synti painoi Daavidin mieltä raskaana hellittämättä hänestä otetta, mutta toisaalta häpeä ja epävarmuus Jumalan edessä esti häntä lähestymästä Herraa. Teksti ei mainitse lainkaan mistä synnistä oli kyse, eikä se kerro tarkemmin millaista tuskaa synti Daavidille aiheutti. Tiedämme vain, että synti sai aikaan hänessä sekä ruumiillista että henkistä tuskaa. On epäilty, että Daavid olisi herännyt katumaan syntiään vasta fyysisen sairauden murtamana (ks. Ps. 38), mutta toisaalta psalmin kielelle on tyypillistä kuvata syntisen tuskaa kokonaisvaltaisena tuskana. Mutta eipä Daavidin kuvaama synnintuska liene vallan outo kenellekään, joka on joutunut läpikäymään vastaavia taisteluja syytösten piinaamana.

Jakeessa 5 Daavid kertoo, kuinka hän lopulta tuskien ajamana uskaltautui Jumalan eteen tunnustamaan tekonsa:

Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut pahoja tekojani. Minä sanoin: ”Tunnustan syntini Herralle.”

Tämä on psalmin taitekohta. Jae on avain osallisuuteen alussa kuvatusta autuudesta. Jos seuraat psalmin kulkua, huomaat ensimmäisten kahden jakeen (1-2) tekevän lukijan kiinnostuneeksi, jopa kateelliseksi, niille, jotka kuvatun onnen ovat saavuttaneet. Sen jälkeen Daavid ’palaa maanpinnalle’, kun hän kuvaa itsetutkistelua ja syytöksiä, mihin on lukijan helppo samaistua.

Mutta kuin salaman iskusta jakeessa 5 matka alati syvenevään synkkyyteen loppuu. Kuin pimenevän yön keskeltä Daavid nostaa katseensa horisonttiin ja näkee valon ensisäteiden voittavan pimeyden. Ratkaisu syntiongelmaan ihmisen näkökulmasta on löytynyt: se on yksinkertaisesti katumus ja syntien rehellinen tunnustaminen Herralle:

Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut pahoja tekojani. Minä sanoin: ”Tunnustan syntini Herralle.”

Samassa Jumalan vapauttava armo kantaa valkeuden Daavidin elämään: ”Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan.” Jumalan ehdoista vapaa anteeksianto vapautti Daavidin syyllisyydestä, jolloin synkät tuntemukset ja syytökset saivat luvan väistyä.

Jumalan anteeksianto ei ole vain kylmä teologinen käsite tai etäinen tapahtuma ’kaukana’ Jumalan luona! Se on konkreettinen lämmin kohtaaminen elävän Jumalan kanssa keskellä ihmiselämää. Se on jotain yhtä todellista kuin vapautuminen raskaista rautakahleista.

Puhe Jumalalle jatkuu

Jakeet 6-7 jatkavat Daavidin yksinpuhelua Jumalalle seurakunnan edessä. Hän kertaa epäsuoran kehotuksen muotoon sen, miten hän sai osakseen anteeksiannon:

Rukoilkoot kaikki palvelijasi sinua hädän hetkellä. Vaikka suuret vedet tulvisivat, ne eivät heihin ulotu. Sinä olet minulle turvapaikka, sinä varjelet minut vaarasta. Riemuhuudot kajahtavat ympärilläni, kun sinä autat ja pelastat.

Jos vertaat tekstiä muutaman jakeiden takaiseen synkkään tilaan (Ps. 32:3-4), ei tunnistaisi, että tekstissä puhuu sama mies.

Koettuaan konkreettisesti Jumalan anteeksiannon Daavid ei kulje pää painuksissa syyllisyytensä riivaamana, vaan koko hänen olemuksensa huokuu luottamusta Jumalaan ja kiitollisuutta häntä kohtaan. Hän päinvastoin rohkaisee koko seurakuntaa seuraamaan hänen esimerkkiään ja lähestymään Herraa nöyrästi rukoillen anteeksiantoa osakseen. Ei siksi, että niin pitää tehdä, vaan siksi että siinä on tie autuaaseen elämään – avain onneen.

Jumala vastaa Daavidille

Daavidin Jumalalle esittämän monologin jälkeen on Jumalan vuoro vastata Daavidin sanoihin jakeissa 8-10. Pyhäkön jumalanpalveluksessa pappi lausui jakeen sanat Jumalan edustajana.

Herran vastaus Daavidille on selkeä. Siinä häntä kehotetaan jatkossa olemaan hölmöilemättä ja ottamaan vaarin Herran neuvomasta tiestä:

Minä opetan sinua”, sanoo Herra, ”minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi.”

Kehotuksessa Jumalan ja ihmisen välistä suhdetta verrataan humoristisesti isännän ja kotieläinten suhteeseen. Nimittäin tavallaan me ihmiset muistutamme omapäisiä vikuroivia eläimiä. Teemme varsin usein mieluummin omien aivoitusten mukaan kuin että pysyisimme Jumalan tahdossa:

Älkää olko kuin järjettömät eläimet, kuin muulit ja hevoset, joita täytyy hillitä suitsilla ja kuolaimilla, muuten ne eivät suostu ohjattaviksi.”

On viisautta tulla Jumalan eteen etsimään anteeksiantoa, mutta vielä suurempaa viisautta on hänelle, joka ottaa Jumalan ohjeista vaarin ja pyrkii elämässä noudattamaan niitä. Joka niin tekee, pääsee elämässään helpommalla, koska Jumalan ei tarvitse palauttaa häntä oikeaan suuntaan joka käänteessä.

Vielä lopuksi Jumala toistaa puheenvuorossaan jo ”eläinesimerkissä” ilmaistun totuuden suorasanaisena kehotuksena:

Jumalaton saa osakseen paljon tuskaa, mutta Herran armo ympäröi sen, joka häneen turvaa.

Viisas siis se, joka ottaa Jumalan sanasta vaarin ja pyrkii vaeltamaan Jumalan tahdon mukaisesti. Hän välttyy monelta turhalta tuskalta ja harmilta.

Loppusanat seurakunnalle

Jäljellä on enää psalmin viimeinen jae, jonka Daavid puhuu seurakunnalle. Daavidin ja Jumalan välinen vuoropuhelu on johtanut siihen, että alussa esitetty autuaan elämän salaisuus on paljastettu kokonaisuudessaan.

Se ei ole enää salaisuus, vaan nyt tie autuaaseen elämään on kaikkien ulottuvilla. Ja mikä ihmeellisintä, tie autuaaseen ja onnelliseen elämään ei vaadi etsijältä yli-inhimillisiä ponnisteluja, vaan päinvastoin Jumala on tasoittanut tien mahdollisimman helpoksi. On yhteisen kiitoksen aika:

Iloitkaa ja riemuitkaa Herrasta, te vanhurskaat! Kohottakaa riemuhuuto, te oikeamieliset!

Mitä siis minä tästä opin? – Ainakin sen, että tie autuaaseen ja onnelliseen elämään ei ole niin vaikea ja mutkikas kuin monesti ajatellaan. Onni ja autuus on lähempänä meitä kuin uskommekaan – se on Jumalan luona, hänen yhteydessään. Ei kukaan voi olla yhtä onnellinen kuin ihminen, joka tietää sydämessään olevansa vapaa kaikesta syytöksestä ja pahuudesta Jumalan, vanhurskaan tuomarin edessä.

Loppusanat meille

Ethän siis tee samaa virhettä, johon Daavid aikanaan lankesi. Siis sitä, mihin me jokainen olemme toistuvasti langenneet. Ethän siis anna syyllisyyden tunteen, häpeän tai synnin estää sinua lähestymästä Jumalaa ja löytämästä hänen luotaan armahdusta ja täydellistä anteeksiantoa.

Puhdas omatunto Jumalan edessä on avain suurimpaan onneen ja autuuteen, mitä ihminen voi milloinkaan kokea. Älä harhaudu etsimään onneasi muualta, sillä sieltä et sitä löydä. Sinun onnesi on olla lähellä Jumalaa – vapaana synnin ja syyllisyyden taakasta.

Vielä loppuksi kertaukseksi Daavidin ohjeet autuaan elämän tielle. Laitahan sana kiertämään:

Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois. Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään ja jonka sydämessä ei ole vilppiä. . .
Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut pahoja tekojani. Minä sanoin: ”Tunnustan syntini Herralle.” Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan. Rukoilkoot kaikki palvelijasi sinua hädän hetkellä.

Pohdittavaa

Mitä kaikkea synti psalmin 32 tekstissä tarkoitti?
Mistä löydän tien onneen ja autuuteen?
Mikä vielä estää minua tarttumasta onnellisen elämän ohjeeseen?