On palmusunnuntai. Katson edellisten vuosien palmusunnuntaiden tekstejäni. Pitäisiköhän minun tälläkin kertaa mennä tekstiin muistuttamalla palmusunnuntain virpomisperinteestä tai palmunlehvistä? Niin mukavia kuin pajunkissat ovatkaan, jätän niistä puhumisen väliin tänä vuonna.

Saapuminen Jerusalemiin (Pietro Lorenzetti, 1320-1348)

Palmusunnuntain teksti luetaan tämän vuoden kirkkokalenterin mukaan Matteuksen evankeliumista (Matt. 21:1-11). Tapaus on tosin sen verran keskeinen pala kärsimyshistoriaa, että voit lukea siitä jokaisesta neljästä evankeliumista (Matt. 21:1-11; Mark. 11:1-10; Luuk. 19:29-40; Joh. 12:12-19).

Tänään pohdin kysymystä, jonka Matteus esittää tekstin loppupuolella.

”Kun hän tuli Jerusalemiin, koko kaupunki alkoi kuohua ja kaikki kyselivät: ”Kuka hän on?”” (Matt. 21:10)

Todellakin – kuka hän on? Se on ajankohtainen kysymys tänäänkin.

Matteuksen palmusunnuntain tekstiin

Palmusunnuntain teksti maalaa kuvan Jeesuksesta, kun hän lähestyy Betanian suunnasta Jerusalemia juhlittuna kuninkaana.

He toivat aasin ja varsan ja panivat niiden selkään vaatteitaan, ja Jeesus istuutui aasin selkään. Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät vaatteitaan tielle, toiset katkoivat puista oksia ja levittivät tielle niitä. Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi: — Hoosianna, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa!(Matt. 21:7-9)

Jeesuksen saapuminen Jerusalemiin oli paikallinen mediatapahtuma. Eihän piskuinen Jerusalem mikään Rooma ollut, mutta juhlien aikaan merkittävä kaupunki kylläkin. Jeesuksen sisääntulo Jerusalemiin oli jotain mitä voi verrata suuressa maailmassa voitokkaalle roomalaiselle kenraalille järjestettyyn triumfiin – voittosaattoon, vaikka puitteet eivät olleet sentään yhtä hulppeat.

Kansanjoukkojen riemun reaktio oli kuitenkin verrattavissa voittosaattoon. Voittosaatossa kansa tervehtii voittoisaa kenraalia ja iloitsee siitä, että kenraali joukkoineen oli voitollaan hankkinut vaurautta ja rauhan kaupunkiin. Jeesuksen riemusaatossa oli kyse siinäkin rauhasta ja pelastuksesta.

Siinä ihmisten riemu tiivistyy ”hoosianna” -huudahduksiin, mikä tarkoittaa ”oi, auta” tai ”oi, pelasta”, mutta ajanlaskun alun aikoihin se oli yleisesti käytössä myös riemuhuutona.

Matteus mainitsee, että voittosaatossa ”ihmisiä oli hyvin paljon”. He olivat kokoontuneet tien varteen juhlimaan messiaan saapumista pyhään kaupunkiin. Hoosianna -huudahdus korostaa sitä, että juhlijat odottivat Jeesuksen pelastavan heidät ja tuovan avun nykytilanteeseen.

Mihin itse kukin apua ja pelastusta etsi ja miten vankasti he Jeesuksen varaan toivonsa laittoivat onkin jo toinen asia. Näin ainakin siitä päätellen, ettei hoosianna huudot kaikuneet enää alkaneen viikon perjantain aamuvarhaisella, kun Jeesus huutoäänestyksellä tuomittiin ristinkuolemaan (Mark. 15:12).

Tähän kysymykseen tekstissäni pureudumme, eli kysymme: ”Kuka hän on?” Tarkoitus on samalla pohtia omaa suhdettamme Kristukseen – kenties sen syventämistä tekstissä esiintyviä ihmisryhmiä tarkastelemalla. Palmusunnuntain tienvarsiyleisössä oli varsin eri tavoin Jeesukseen sitoutuneita ihmisiä.

Kuka hän on minulle?

Tuntuu ehkä käsittämättömältä, miten Jeesuksen kansansuosio haihtua pääsiäisviikolla muutamassa päivässä. Mutta eipä se niin ihmeellistä ole – pikemminkin hyvin tyypillistä meille joukkosieluille.

Sanonta ”niin katoaa mainen kunnia” (lat. ”Sic transit gloria mundi”) pitää hyvin paikkansa, mitä tulee kansansuosioon. Sama tapahtui Jeesukselle kohta sen jälkeen, kun Jeesus oli ensin riemusaatossa ratsastanut Jerusalemiin.

Jos pääsisit katsomaan Jeesuksen riemusaattoa palmusunnuntaina paikan päälle ja katselisit hetken kasvoja tien varrella riemuitsemassa, huomaisit, että joukko koostui suurelta osin Jerusalemiin kerääntyneistä juhlavieraista ja pyhiinvaeltajista, joista suuri osa näki Jeesuksen ensimmäistä kertaa. Harvat heistä olivat kuulleet Jeesuksen opetuksia. He tunsivat Jeesuksen kuulopuheilta ja toivottivat hänet tervetulleeksi täyttämään omia unelmiaan – niinhän mekin teemme – siis jopa Jeesukselle – ikävä kyllä.

Jeesukseen enemmän ja vähemmän sitoutuneet

Kun seuraamme Jeesuksen matkassa palmusunnuntaista pitkäperjantaihin ja ylösnousemuksen aamuun, näemme, miten hänelle uskollisten joukko käy vähän kerrassaan pienemmäksi. Pääsiäiskertomusta tarkastelemalla näkee, miten eri tavoin hänen ’seuraajansa’ reagoivat tilanteiden käänteisiin.

Tarkastelen seuraavassa Jeesukseen eri tavoin sitoutuneita ihmisryhmiä, joita evankeliumien kerronnan perusteella olen hänen seuraajistaan tunnistavinani. En väitä, että tämä olisi koko totuus Jeesuksen seuraajista, mutta luulen, että jaottelu auttaa ymmärtämään jotain sitoutumisesta. Nimeän karkeasti viisi ryhmää:

  1. Suuri osa palmusunnuntain juhlijoista oli sivustaseuraajia. Heille riitti juhliminen kokemuksena (Matt. 21:7-9). Oli hienoa hengata siellä, missä juhlittiin. He tunsivat Jeesuksen ehkä kuulopuheelta. He eivät olleet kiinnostuneet hänestä muutoin kuin nähdä hänet julkisuudenhahmona. Heidän kaltaisia ’seuraajia’ oli paljon myös ruokkimisihmeiden yleisössä (Matt. 14:15-21; Matt. 15:32-38). Oli kyseessä sitten keisari, kuningas, messias tai mikä nyt olikaan – oli kiva kertoa kotikaupungissa nähneensä hänetkin ja olleensa paikalla, kun jotain merkittävää tapahtui.

  2. Pääsiäisviikolla jo alkuviikosta Jeesus opetti temppelin pylväikössä (Matt. 21:28-23:39) ja Jerusalemin kaduilla, mutta eipä sinne kertynyt enää samaa määrää kuulijoita, mitä palmusunnuntain riemusaattoon. Tämä jo huomattavasti pienempi joukko koostui kiinnostuneista sekä heistä, ketkä tahtoivat tietää jotain Jeesuksen opetuksesta. Heihin voisi vaikkapa rinnastaa tämän päivän ’valveutuneet’ politiikan seuraajat, jotka ovat katsoneet TV:n vaalitenttejä tai käyneet torilla tapaamassa edustajia.

  3. ’Kiinnostuneiden’ lisäksi Jeesuksella oli myös sitoutuneita opetuslapsia ja seuraajia – eivät vain ne kaksitoista, vaan laajempi joukko. Helluntaina heidän määräkseen mainittiin 120 (Ap. t. 1:15). Evankelistat mainitsevat tämän joukon seuranneen Jeesusta jo ennen palmusunnuntaita. Evankeliumeissa puhutaan 70 opetuslapsen joukosta (Luuk. 10:1, 17). He olivat selkeästi valinneet puolensa, mutta eivät välttämättä antautuneet Jeesuksen mukana kulkemaan. Emme tiedä, mutta voimme arvailla heidän olleen koolla myös pitkäperjantain aamun kokoontumisessa Pilatuksen edessä (Mark. 15:12), mutta he eivät saaneet ääntään kuulumaan muun joukon seasta. Ehkä pelko edellisen yön hämmentävien tapahtumien tähden hiljensi heidän äänensä. He kuitenkin seisoivat Herransa rinnalla vielä yleisen mielipiteen käännyttyä häntä vastaan.

  4. Olipa Jeesuksen ympärillä vielä edellistäkin pienempi sitoutunut ryhmä, joka tiettävästi seurasi Jeesuksen mukana koko hänen toimintakautensa ajan. He käytännössä elivät elämänsä Jeesukselle. Tämä ryhmä on tuo 12 opetuslapsen joukko (Luuk. 9:1; Luuk. 6:13-16). Luen mukaan myös joukon naisia, joista evankelista Luukas antaa myös vastaavan todistuksen (Luuk. 8:2). He elivät elämänsä Jeesukselle tai paremminkin Jeesuksesta. He seisoivat Jeesuksen rinnalla niin kiirastorstain yönä, kuin hänen kuolemansakin hetkellä. He olivat sekä Jeesuksen kuoleman, että ylösnousemuksen todistajat (Luuk. 23:27; Joh. 19:25-27;Joh. 20:1-18). Ylösnousemuksen jälkeen he olivat avainhenkilöt kertomaan muille, mistä kaikessa oli kyse. He olivat todistajat, jotka tunsivat Herransa niin kuin kukaan saattoi hänet tuntea.

  5. Pääsiäiskertomuksesta erottuu lisäksi nk. Jeesuksen lähipiiri, johon kuuluivat Pietari, Jaakob ja Johannes (Luuk. 9:28). He olivat läsnä kirkastusvuorella (Mark. 9:2-8). Ensisijaisesti kolmen lähipiiriksi nimetyt palvelivat evankeliumitekstissä Vanhan testamentin lain edellyttämän kolmen todistajan roolissa. Toisin sanoen he todistivat erityisistä hetkistä (5. Moos. 19:15; Matt. 18:16). Getsemanessa Jeesus otti heidät erilleen muista rukoilemaan kanssaan (Mark. 14:32-35). Jaakobin vaiheista torstain ja perjantain aikana emme tiedä enempää. Pietari kohtasi inhimillisyytensä kieltäessään Jeesuksen, mutta hänen rakkautensa ei sammunut siihen – niin katkera tuo yö kieltäjänä hänelle oli. Johannes puolestaan seisoi ristin juurella Jeesuksen kuolemaan saakka (Joh. 19:25-27). Hän oli Pietarin mukana haudalla ylösnousemuksen aamuna (Joh. 20:3-8).

Jos siis ajattelet vielä palmusunnuntaina kokoontunutta kansanjoukkoa, niin se sisälsi kaikki edellä luetellut ryhmät, vaikka väkijoukko näyttäytyy tekstissä vain yhtenä Jerusalemin teiden varsille kokoontuneena Jeesusta hurraavana joukkona.

Mitä he näkivät?

Väitän, että eri ihmisryhmien näkökulmasta tarkasteltuna palmusunnuntain ja pääsiäisen tapahtumat näyttävät keskenään varsin erilaisilta. Se, mitä itse kukin heistä näki, riippui siitä, kuka Jeesus heille oli ja miten sitoutuneita häneen he olivat.

Kysymykseni kuului: ”Kuka hän on?” – mitä itse kukin heistä näki Jeesuksessa? Kuka näki ”random miehen aasin selässä”, kuka ”nasaretilaisen Jeesuksen”, kuka ”Israelin messiaan”, kuka ”oman messiaansa”, ”kuka Vapahtajan” ja ”kuka rakkaan Herran, jolle oli antanut elämänsä kaikkineen”.

Entä missä itse kukin heistä oli pitkäperjantain vaihtuessa sapatin iltaan tai ylösnousemuksen päivän aamuna (Mark. 15:12-15) ? Missä sinä olisit? Miten arvioit sijoittuvasi kertomuksessa pääsiäisviikolla?

Olisitko sinä Johanneksen kaltainen – vaiko ehkä sittenkin joku muu niistä kahdestatoista, jotka hajaantuivat kiirastorstaina Getsemanen metsiin ja väkijoukkoon peloissaan? Ehkä olet joku niistä 120 seuraajasta, jotka seurasivat turvallisen matkan päästä? Et kai sentään pelkkä sivustakatsoja?

Vielä palmusunnuntaista: kuka on hän, joka aasilla ratsastaa? Kuka hän on sinulle – ja mitä hän merkitsee sinulle?

Kuka kertomuksen hahmoista olisit?

Eri ihmisten silmin tarkasteltuna palmusunnuntain kiitetty ja ylistetty aasilla ratsastava hahmo antaa tuoreen ja ajankohtaisen näkökulman aina ajankohtaisiin teemoihin – sitoutumiseen ja tuntemiseen.

Ihmisryhmistä erottaa sivustaseuraajat, kiinnostuneet, puolensa valinneet, mutta myös eri tavoin sitoutuneet. Kun tarkastelet heitä lähemmin, luulen etenkin kahden viimeksi mainitun – eli lähipiirin sekä opetuslapsijoukon terästettynä uskollisilla naisilla – tehneen sinuun syvän vaikutuksen. He edustavat sellaista kiintymystä ja rakkautta ylösnousemuksen Herraan Jeesukseen, mitä tahdomme jokainen löytää sydämestämme. Kukapa meistä ei tahtoisi olla pääsiäiskertomuksen Johannes tai Magdalan Maria – tai ’edes’ joku kahdestatoista.

Lujasta halusta huolimatta arjessa moni kohtaa tilanteita, joissa hän Jeesuksen todistajana huomaa tavalla tai toisella olevansa lähempänä, ellei nyt ihan Juudas Iskariotia, niin ainakin Pietaria tai Tuomasta kuin sitoutuneita Magdalan Mariaa tai Johannesta.

Mistä johtuu, että työpaikan kahvipöytäkeskustelussa mieluusti vaikenee, kun kritiikki Jeesusta kohtaan nostaa päätään. Tai jos julkinen sana tai yleinen mielipide kääntyy kristillistä arvomaailmaa vastaan, on moni kiusattu kysyttäessä ’tekemään Pietarit’ ja sanomaan ”En ymmärrä mistä puhut.” tai jopa ”Minä en tunne sitä miestä.(Matt. 26:70-72).

Vaikka nyt käytinkin Pietaria kielteisenä esimerkkinä, en millään tavoin osoittele häntä sormella. Nimittäin hetken pelkuruudesta Pietari tuli takaisin saman rakkauden ajamana, mikä vaikutti Johanneksessa ja Mariassa. Pietari ei jäänyt sivustakatsojaksi, vaan hän kulki Kristuksen rinnalla kompastuksista huolimatta.

Pohjimmiltaan sijoittumisemme kertomuksen henkilöhahmoihin ratkaisee pitkälti yksinkertainen kysymys: ”kuinka sitoutunut olen Jeesukseen?” Sen mukana saamme vastauksen myös kysymykseen: ”Kuka hän on?”.

Kuinka sitoutunut olen?

En usko olevan sattumaa, että juuri he, jotka viettivät paljon aikaa Kristuksen kanssa ja janosivat syvempää suhdetta häneen, olivat heitä, ketkä kestivät, kun heidän usko ja rakkaus punnittiin pääsiäisenä.

Opetuslapset ja Jeesusta seuranneet naiset olivat oppineet tuntemaan Jeesuksen tavalla, jota sivustakatsojat eivät tavoittaneet. Heissä sivustakatsojan uteliaisuus oli vuosien varrella saanut kasvaa uskoksi ja vieläpä lujaksi kiintymykseksi Herraan. Heille Jeesus oli koko elämä.

Kun nyt maailma kuohui heidän ympärillään, he eivät kyselleet sydämessään, miten Jeesukseen pitäisi suhtautua. Heidän sydämessään roihusi rakkauden tuli, joka kesti jopa ’kiirastorstain’ ja pitkäperjantain piinan. Rakkaus oli heidän sydämiinsä karttunutta pääomaa ajalta, minkä he olivat viettäneet yhdessä Jeesuksen kanssa.

Opetuslapset ja naiset ovat äärimmäinen esimerkki sitoutumisesta elämään Jeesuksen yhteydessä. He luopuivat paljosta saadakseen viettää aikaa Jeesuksen kanssa. Tämän päivän maailmassa seurakunnan Herran seuraajien yhteisönä pitäisi edustaa tuota samaa yhteyttä. Kirkkohistoria on täynnä opetuslasten tavoin elämänsä Jeesukselle omistaneita uskonmiehiä ja -naisia, munkkeja, nunnia ja kirkonmiehiä.

Seurakunnassa me koemme konkreettisen yhteyden Herraan Jeesukseen kokoontuessamme yhdessä etsimään hänen kasvojaan. Voimme menneiden pyhien tavoin omistautua itse kukin Jumalan kasvojen etsimiseen. Tavat ja käytännöt vaihtelevat, mutta sydämen tasolla asia on sama.

Uskon, että sitoutuminen Jeesukseen on tie parempaan elämään. Enkä tarkoita ’paremmalla elämällä’ pelkästään ikuisen elämän lahjaa, vaan siunattua Kristuksen läsnäolon täyttämää elämää jo tässä ajassa. Kristuksen läsnäolon lahja ei poista ulkoisen tai sisäisen maailman haasteita, mutta se antaa kestävän pohjan kohdata ne. Se on jotain samaa, mitä pääsiäisviikon kertomuksessa katsomme ’kadehtien’ Marian ja Johanneksen elämässä – syvää rakkautta Jeesuksen persoonaan.

Kuka hän on?

Palaan lopuksi tekstiin, josta lähdimme alussa Jeesuksen matkaan palmusunnuntain riemusaatossa.

Kun hän tuli Jerusalemiin, koko kaupunki alkoi kuohua ja kaikki kyselivät: ”Kuka hän on?”” (Matt. 21:10)

Kuka hän on sinulle? Hyvänä ja helppona hetkenä? Entä silloin, kun uskosi haastetaan toisten ihmisten edessä? Kuka hän on siinä hetkessä, kun sinun elämäsi peruspilarit kaadetaan niin kuin opetuslasten maailma kaatui pitkäperjantain illassa?

Ja vastaus löytyy siitä, kuinka sitoutunut olet Kristukseen? – Uskon, että sama lainalaisuus pätee meihin, mikä toteutui opetuslasten elämässä: rakkaus syvenee tuntemisen ja läsnäolon kautta.

Oleellisinta ei ole kaikki toiminta ja tekeminen, vaan jano saada enemmän. Jano on hyvä vertauskuva, koska janon ’kovuus’ määrää sen, kuinka paljon janoinen on valmis näkemään vaivaa janonsa tyydyttämiseksi. Moni vain vähän janoinen jättää janon sammuttamatta, jos kustannus käy liian kovaksi. Jos taas jano on valtava, olet valmis jättämään kaiken muun saadaksesi janon ensin sammumaan.

Uskon tien elävän veden äärelle olevan jokaisen löydettävissä. Jokainen kyllä osaa juoda, mutta vain janoiset hankkiutuvat lähteen luo. Onko jano?