Luin taannoin Vanhan testamentin aikakirjojen kertomusta Israelin jakautuneen valtakunnan ajalta. Tekstissä jaksottuu kuninkaiden mukaan. Välillä kuninkaat vaihtuvat miltei yhtä tiuhaan kuin nimet sukuluetteloissa. Vaihtuvuus on ymmärrettävää, koska aikakirjoissa seurataan rinnan kahden valtakunnan, eli pohjoisen Israelin ja eteläisen Juudan historiaa. Kuninkaita on siten tuplaten. Se ei kuitenkaan ole ainoa syy suureen vaihtuvuuteen.

Joram – Juudan kuningas.

Aikakirjoissa on myös jaksoja, joissa kuninkaan elämää, kuten Hiskian, seurataan luku lukujen perään. Sen lisäksi on tarinoita kuninkaista, kuten minut pysäyttänyt Juudan kuningas Joram, joiden elämä on kuitattu miltei muutamalla virkkeellä.

Kuningas Joramin melko lyhyt kahdeksan vuotta kestänyt hallintokausi on kuitattu muutaman jakeen tekstillä (2. Aik. 21:4-29), mistä leijonan osan palstatilaa vie profeetta Elian kirjeen sitaatti.

Joramin elämää

Joramin elämän kahdeksan vuotta voi referoida aikakirjojen mukaan vielä lyhyemmin vaikka näin. Perittyään valtaistuimen hän ensitöikseen surmautti kaikki veljensä ja joukon johtomiehiä. Hän eli hillitöntä ja avoimen jumalatonta elämää, minkä seurauksena valtakunta alkoi murenemaan. Sodassa hän menetti perheensä ja pitkälti myös henkilökohtaisen omaisuutensa vihollisille. Lopuksi hän kuoli kivuliaaseen suolistosairauteen. Ja mitä hänestä kirjoitetaan ’muistokirjoituksessa’, kuuluu näin:

”Kuninkaaksi tullessaan Joram oli kolmenkymmenenkahden vuoden ikäinen, ja hän hallitsi Jerusalemissa kahdeksan vuotta. Hänen kuolemaansa ei kukaan surrut. Hänet haudattiin Daavidin kaupunkiin, mutta ei kuninkaiden hautaan. ” (2. Aik. 21:20)

Sekaannusten välttämiseksi mainittakoon, että lähes samaan aikaan hallitsi kaksi Joram -nimistä kuningasta toinen pohjoista valtakuntaa ja tämä minun mainitsemani Joram hallitsisi eteläistä. Englanninkielisissä käännöksistä heidän historiaansa on helpompi lukea, koska niissä meidän tekstimme Joramin nimi kirjoitetaan muotoon Jehoram. No, se siitä.

Jos ajattelet Joramin ’muistokirjoitusta’ ja hänestä aikakirjoihin koottua kertomusta, tulee ensimmäisenä mieleen, että jopa kuningas käytti talenttinsa heikosti. Ja ehkä se niin olikin tästä näkökulmasta katsottuna. Jumalan mitoissa hänen elämän tarinasta ei jäänyt paljoa sanottavaa.

Muistopuheita

Otin kuningas Joramin esimerkiksi, koska tuo mitä hänestä jäi aikakirjojen sivuille, on pysäyttävää – etenkin tuo ’muistokirjoitus’. Olen aiemmin miettinyt hänen elämäänsä varoittavana esimerkkinä, nyt jostain syystä en välitä tuosta näkökulmasta, vaan käännän katseen omaan elämääni.

Tähän ikään tullessa minäkin olen jo useat hautajaiset istunut – milloin saattoväessä ja milloin hautausta toimittamassa. Olen kuullut muistopuheita ja tiedän, että jokaiseen elämään mahtuu jotain hyvää sanottavaa ja muistamisen arvoista. Tosin on heitäkin, ketkä lähtevät kuningas Joramin lailla ilman, että kukaan jää kaipaamaan.

Joramin muistopuheen kohdalla jäin pohtimaan sitä, että hänen ’muistopuheensa’ on kirjoitettu vasta vuosisatoja hänen kuolemansa jälkeen. Jos mietin edesmenneitä, joiden elämää on hautajaisissa ylistetty ja joita on jääty kaipaamaankin, miten heidän muistonsa elää ihmisten arjessa vaikkapa muutaman vuoden jälkeen? Tai entä, kun katoaa seuraavakin sukupolvi. Onko jäljellä enää pelkkä nimi väestökirjanpidossa ja hautakivessä, jos se sattuu vielä kuulumaan ’hoitosopimuksen’ piiriin. Harva teko tai tapaus jää historiaan elämään.

Mietin itseäni ja arvioin omaa elämääni. Mitä aikakirjojen kirjoittaja runoilisi minun kohdallani? Tuskin mitään. Monenlaista olen puuhannut, mutta niin puuhasi myös Joram. Hänet muistettiin jumalattomuudesta – minun kohdalla ei taida riittää sekään. No, riippuu siitä, keneltä asiaa kysytään. Kyllä sitä tähän ikään mennessä on jo saanut arvonimiä kantaakseen leipäpapista ’tulen sammuttajaan’ ja kaikkea siltä väliltä. Ja tietenkin samaa on myös toisin päin – onhan niitä mairittelivia nimityksiäkin. Mutta yhtä kaikki – ne ovat vain ihmisten sanoja ja mielipiteitä. Nämä tittelit kuolevat kantajiensa ja antajiensa mukana, joten miksi niiden varaan kukaan rakentaisi.

Kestävät muistot

Mikä sitten kestää ja mikä jää? Tosiasia on, että aikakirjan kirjoittaja ei muistanut kuninkaitakaan siitä, mitä he puuhasivat tai miten he onnistuivat ihmisiä miellyttämään tai suututtamaan. Ei edes hyvä kuningas Hiskia saanut palstatilaa suosiollaan tai ylivertaisilla uudistuksillaan. Aikakirjoissa palstatilaa saivat vain he, ketkä veivät Jumalan valtakuntaa eteenpäin – tai niin kuin Joram – toimivat sitä vastaan. Siinä on mittari: Jumalan valtakunta – ei ihmisten puheet, suosio, tekojen paljous… Jumalan valtakunnan menestys.

Jos mietin tuosta näkökulmasta omaa sarkaani, huomaan elämässäni paljon korjattavaa. Varsin usein tiedän, mihin suuntaan tulisi kulkea, vaan rohkeus pettää. Valitsen kerta toisensa jälkeen kompromissin miellyttää ihmisiä. Ehkä jätän tekemättä oikein, koska pelkään tai en jaksa kerätä kasvoiltani kaikkea sylkeä.

On mukavaa olla hyväksytty omien joukossa ja toki saamme sen tuntumaan jopa tärkeältä. Vaan mikä sen arvo on, jos vaakakupissa painaa se tekemättä jäänyt, mikä kantaisi hedelmää Jumalan valtakuntaan? Pelottava on jo ajatuskin.

Jos nyt olen kiltti poika ja opin miellyttämään ihmisiä, saan ehkä mukavat muistopuheetkin. Tosin en ole niitä itse kuulemassa. Entä miten on, kun aika kuluu? Mitä kirjoitetaan aikakirjoihin?

Jääkö minun elämästäni taivaalliseen aikakirjaan edes reunahuomautuksen alle jokin pieni jälki? Olisinko saanut olla mukana rakentamassa Taivasten valtakuntaa? Niin toivon.

Vaan jos todellisuus on toinen enkä löydä Taivasten valtakunnan aikakirjasta pienen pientäkään mainintaa elämästäni, ei sekään haittaa: tehty mikä tehty. Luulin tekeväni jotain merkityksellistä, mutta erehdyin.

Loppuviimeksi niin minua kuin sinuakin elämän loppumetreillä kiinnostaa jokin aivan toinen kirja kuin taivasten valtakunnan kronikka. Se on kirja, jonne ei kirjoiteta kenenkään nimeä hänen ansionsa mukaan:

”Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan.” (Luuk. 10:20)

Tuon kirjan nimet eivät ole kirjoitetut sinne siksi, mitä olemme tehneet, vaan sen perusteella, mitä Herra Jeesus on tehnyt meidän edestämme. Se on armon kirja. Se on Jumalan rakkauden kirja.

Ja sillä me jokainen menemme perille Taivasten valtakuntaa, on sitten Taivasten valtakunnan aikakirjassa mainintaa tai ei.

Pohdittavaa

Tuottaako minun elämäni valinnat ’aikakirja’ kelpoista tarinaa?
Olisiko silti tärkeämpää nähdä nimensä tuossa toisessa kirjassa?