Helen Keller (1880-1968) oli yhdysvaltalainen kuurosokea kirjailija, aktivisti ja luennoitsija. Hän ei syntynyt kuurosokeana, vaan hän oli syntyessään terve lapsi. Hän sairastui jo 19 kuukauden iässä aivokuumeeseen. Sairaus ei kestänyt pitkään, mutta se ehti tuhota Kellerin näön, kuulon ja orastavan puhekyvyn.

Aistirajoitteet, jotka varmasti näkevien ja kuulevien ihmisten näkökulmasta, tuntuvat ylipääsemättömiltä, eivät kuitenkaan estäneet Heleniä toteuttamasta elämässään asioita, jotka hän koki myöhemmässä elämässä tärkeäksi.

On sinänsä kummallista, että luulemme tärkeitä ajatuksia olevan vain heillä, ketkä puhuvat. Kuitenkin suuri osa kumouksellisista ajatuksista syntyy hiljaisuudessa ja jos oikein hyvin käy, saatamme jopa kuulla niistä.

En käsittele tarkemmin Helenin elämää, totean vain, että aistirajoitteet eivät olleet este hänelle. Nimittäin 24 vuoden ikäisenä, hän valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi ja oli ensimmäinen yliopiston suorittanut kuurosokea. Valmistuttuaan Helen Keller aloitti elämäntyönsä sokeiden ja kuurosokeiden auttajana. Ja edelleen tänä päivänä voit lukea hänen teoksiaan.

En valinnut tähän alkuun kertomusta Helenistä sen tähden, että hän on loistava esimerkki periksi antamattomuudesta tai ojentautumisesta tärkeäksi kokeman asian eteen. Valitsin hänet tähän sen tähden, minkä kumouksellisen ajatuksen hän on jättänyt meille perinnöksi ’näystä’ (engl. ’vision’).

Pahempaa kuin sokeus olisi se, että kykenisi näkemään, mutta näky puuttuisi.(Helen Keller)

Johtajuuskirjallisuudessa kirjoitettaan paljon visiosta eli näystä. Näky on laaja-alainen suunnitelma, jota kohti pyritään. Se on toimintaa hallitseva ja ohjaava näkemys siitä mihin pitäisi olla menossa. Tässä merkityksessä Helen Keller tarkoitti näkyä.

Jos mietit hetken Helenin elämää kuurosokeana ja luet uudelleen hänen ajatuksensa näyn merkityksestä, kertoo se näyn määrittelemisen tärkeydestä. Helenin sanojen painoarvo kuurosokeana on hänen sanoissaan melkoinen.

Näky on se jokin, mikä ohjaa arkipäivän valinnoissa kohti päämäärää. Jos näkyä ei ole, ihminen kiertää kehää tai jää paikalleen. Näyn puuttuminen johtaa tarkoituksettomuuteen ja väsymiseen.

Sama lainalaisuus koskee seurakuntaa ihmisten yhteisönä – seurakunta, jolla ei ole näkyä, kokeilee ja puuhastelee lähes kaikkea mahdollista, mikä tuntuu hyvältä, mutta se ei silti johda mihinkään.

Näky Raamatussa

Termi ’näky’ ei ole outo asia Raamatun kirjoittajillekaan – päinvastoin. Raamatussa näky on jonkin verran suurempi käsite, mitä se on vaikka johtamiskirjallisuudessa tai elämänhallinnan oppaissa.

Raamattu puhuu näystä, joka on Jumalan antama. Ehkä yleisimmin siteerattu esimerkki näyn merkityksestä Raamatun kirjoittajille on Habakukin kirjassa:

Ja Herra vastasi minulle ja sanoi: ’Kirjoita näky ja piirrä selvästi tauluihin, niin että sen voi juostessa lukea’. Sillä näky odottaa vielä aikaansa, mutta se rientää määränsä päähän, eikä se petä. Jos se viipyy, odota sitä; sillä varmasti se toteutuu, eikä se myöhästy.” (Hab. 2:2-3)

Jumala ei anna näkyä tai näkyjä ihmiselle viihteeksi, vaan näyllä on tosi merkitys. Näky lasketaan ihmisen sydämeen ja tietoisuuteen sen tähden, että se ohjaa häntä jo tämän päivän valinnoissa. Vaikka näyn lopullinen toteutuminen viipyy ja odottaa ehkä vasta vuosikymmenien päässä, siitä huolimatta sydämelle laskettu näky on aina tätä päivää varten.

Näky ei ole viihdettä tai kurkistus kauas tulevaan, vaan se on hyvin käytännöllistä ja sen tarkoitus on ohjata sinua tänään. Ihminen, jolla on Jumalan antama näky ja kutsu, kulkee elämässä kohti näkyä. Saatu näky on jotain sellaista, mikä vetää häntä puoleensa magneetin lailla. Matka kohden näkyä tuskin on suora tai helppo. Se kulkee useiden etappien kautta joskus vähän mutkitellen, mutta kuitenkin se johtaa tiettyyn suuntaan.

Jumalan ihmiselle näky ei ole vain hänen oma näkemyksensä oman elämänsä tai seurakunnan tarkoituksesta ja päämäärästä, vaan se on Jumalan häntä ja seurakuntaa varten antama suunta ja tarkoitus.

Ajattelepa Raamatun henkilöitä ja heidän elämäänsä: Vanhan testamentin profeettoja tai Uuden testamentin apostoleja. Me katselemme heidän näkyän toteutuneina, mutta he elivät näyssä ja kulkivat sitä kohti. Heillä oli näky siitä, minne he olivat menossa ja he elivät sen mukaan joka päivä toivottaen alkavan päivän tervetulleeksi osana Jumalalta saamansa näyn toteutumista. Tällöin yksikään päivä ei ollut merkityksetön, vaan päivällä oli pieni osuus ’Jumalan prosessissa’, joka eteni askel askeleelta kohti näyn kirkastumista.

Näky on elämän punainen lanka

Elämä ilman näkyä on harhailua pimeässä metsässä vailla toivoa ulospääsystä. Näky on elämän punainen lanka. Se antaa merkityksen elämälle ja jokaiselle sen päivälle. Vaikka harhailisin pimeässä metsässä, niin näky antaa minulle suunnan ja varmuuden siitä, että metsästä pääsee ulos.

Heprean kielessä on sana ’chazon’, joka voidaan kääntää suomeksi sanoilla ”unelma, ilmestys, ilmoitus, näky”. Heprean sana esiintyy Vanhassa testamentissa 34 kertaa. Sanalaskujen kirjan 29. luvussa on ehkä osuvin ja tunnetuin tästä näystä puhuva jae. Se on käännetty eri tavoin eri käännöksissä, mutta ajatus välittyy kaikista. Raamattu kansalle käännös puhuu jakeessa näystä:

Kun ei ole näkyä, kansa villiintyy. Autuas se, joka ottaa opetuksen varteen!” (Sananl. 29:18)

Ja sama ajatus on myös 1933/38 kirkkoraamatusta, joka puhuu näystä ’ilmoituksena’:

Missä ilmoitus puuttuu, siinä kansa käy kurittomaksi; autuas se, joka noudattaa lakia. (Sananl. 29:18)

Käännetään ’chazon’ millä sanalla tahansa, ilman sitä – ts. Jumalan antamaa näkyä tai ilmoitusta – olemme hukassa itse. Samoin ovat hukassa ne ihmiset, keitä Jumala on meille luottanut ohjattavaksi. Ilman Jumalan antamaa näkyä on elämä hajanaista.

Erityisesti seurakuntana me tarvitsemme yhteisen näyn antamaan suuntaa ja ryhtiä. Ilman näkyä seurakunta on hajallaan, ihmiset pälyilevät sinne tänne ja ovat eksyksissä.

Seurakunta ilman näkyä puuhastelee vähän kaikkea kuitenkaan saamatta otetta siitä, mikä on sen tarkoitus Jumalan suunnitelmassa. Me tarvitsemme näyn seurakuntana ja yksilöinä. Kun seurakunnalla on näky, minun näkyni sisältyy seurakunnan näkyyn ja ne kumpikin täydentävät toisiaan ja vievät samaan suuntaan. Minun näkyni rajoittuu elämäni pituuteen, mutta seurakunnan näky jatkuu yli sukupolvien.

Etsikäämme näky

Jos olet sitä mieltä, että sinulta puuttuu näky, mikset etsisi sitä, rukoilisi sen ilmestymistä elämääsi? Jos näkysi tuntuu olevan vain hämärä aavistus, jota kohden Herra sinut on kutsunut vaeltamaan – ehkä voisit ottaa askeleen tai kaksi sitä kohden ja tulet huomaamaan, kuinka näky alkaa valjeta vähän kerrassaan. Itse huomaan näkyni avartuvan varsin merkillisellä ja kiinnostavalla tavalla, kun otan niitä pieniä askelia sitä kohden.

Samoin tahdon haastaa meidät myös seurakuntana määrittelemään näyn, minkä Jumala on meille luottanut. Ja kun olemme seurakuntana sen selvittäneet, meidän pitää tehdä sille, niin kuin Jumala kehotti Habakukia tekemään:

Kirjoita näky ja piirrä selvästi tauluihin, niin että sen voi juostessa lukea.(Hab. 2:2)

Näky tulee olla esillä ja kaikkien tiedossa, jotta kaikki näkevät, kuinka Jumala on kutsunut heidät toteuttamaan omalta osaltaan jotain suurempaa näkyä kuin vain ’puuhastelua’ tärkeiden asioiden parissa.

Puuhastelu ilman näkyä on paitsi epämääräistä ja suunnatonta, se myös kuluttaa. Ihminen, joka elää näylle ja näystä, voi olla touhukas ja puuhata paljon – jopa kiireinen. Silti on todennäköisempää, että taakan alle uupuvat he, ketkä puuhastelevat ilman näkyä ja turhautuvat, kun eivät oikeastaan tiedä, miksi he puuhastelevat.

Kun hengellisellä työllä on näky, se kantaa siihen sitoutuneita ihmisiä. He uskovat siihen ja elävät sitä todeksi. Näky ohjaa ja motivoi heitä – se ei siis jää odottamaan unelmana, vaan se on joka päiväinen kumppani. Näyn merkitys seurakunnalle ja uskolle on joka päivänen.

Otanko näkyni todesta?

Olen viime päivinä herännyt ajattelemaan kohdallani sitä, että kuinka tosissani minä otan Jumalan sydämelleni laskeman näyn? Tämän tekstin kannalta ei ole merkitystä sillä, mikä minun näkyni on, vaan kysymys kuuluu, saako kirkastumista ’odottava’ näky toteutua elämässäni tänään? Toteutuuko se tavalla, että voin kokea tyydytystä siitä, että tämä päivä on ollut jälleen askel kohti suurta näkyä, jonka Jumala tuntee ja jota minä hämärästi aavistelen.

Jumalan ihmisenä – uskovana – näky on minulle varsin suuri asia, kun kerran ajattelen Jumalan sen laskeneen sydämelleni. Vähättelemättä inhimillistä näkyä, joudun toteamaan, Jumalan näyn olevan suurempi kuin itse laskelmoitu päämäärä tai unelma.

Silti Jumalan ihmisenä joudun tunnustamaan, että moni itse asettamaansa näkyä kohti ponnisteleva ihminen elää tänä päivänä näkyään todeksi tarmokkaammin kuin minä. Ajattele tämän maailman suuria visionäärejä, joista voisin nimetä vaikkapa Applen edesmenneen johtajan Steve Jobsin, Amerikan presidenteistä vaikkapa John F. Kennedyn tai yleisestä historiasta Rooman Julius Caesarin. Heistä voi sanoa paitsi, että heillä oli vahvoja visioita, he myös elivät niiden toteutumiseksi määrätietoisesti.

Ja samaa voimme sanoa myös Raamatun ihmisistä – voit poimia esimerkiksi kenet vain. Heillä ei ollut ’vain’ inhimillistä näkyä, vaan näky, jonka Jumala oli luottanut heille. Minun kysymykseni itselleni ja tietenkin myös sinulle kuuluu: kuinka tosissaan elän tänään näkyäni todeksi?

Tämän kysymyksen eteen minä olen pysähtynyt. Jääkö näkyni vain unelman tasolle – pohdinko sitä vain silloin, kun on aika käydä päiväunille? Vai voisinko antaa Jumalan näyn ohjata tätä päivää? Voisinko todella astua askelia kohti sitä, minkä näen siintävän näkynä edessäni?

Näky ei ole vain suunnitelma tai unelma, vaan se on maaliviiva. Päästäksesi maaliin, pitää askeleet matkalla kulkea, vaikka matkaa olisi kuinka paljon jäljellä. Niin kauan, kun olet matkalla, sinulla on näky maalista. Matkalla näky maalista kirkastuu aina maalisuoralle saakka, kunnes tulet perille. Ja kun maaliviivan ylität, näky muuttuu näkemiseksi.

Olenko sitoutunut näkyyn?

Kysyn vielä kerran, otanko näkyni yhtä todesta, mitä ottavat monet ihan tavalliset ihmiset, joilla on ’vain’ liikeidea tai ajatus siitä, miten maailmamme voisi olla parempi paikka elää? Jos uskon näkyni olevan Jumalan antama, eikö minun tulisi ponnistella kaksin verroin niin kovasti, mitä nämä omaa näkyään elävät ihmiset tekevät?

Kuinka sitoutunut olen Jumalan antamaan näkyyn seurakunnassa? Näyn sisäistämistä voidaan kuvata vaikkapa kolmena eri tasona. Tämä on hyvä tehtävä meille jokaiselle arvioidaksemme itse sydämessämme omaa sitoutumistamme.

  1. Ihmiset uskovat näkyyn sen verran kuin hyötyvät siitä. Nämä ihmiset ovat seurakunnassa kuluttaja-asenteella – vähän kuin kävisivät kaupassa. He odottavat saavansa itselleen jotain ja odottavat työn olevan mukavaa.

  2. Ihmiset uskovat näkyyn sen verran, että auttavat sen toteuttamisessa, kun se sopii heille. Nämä ihmiset eivät ole enää pelkkiä kuluttajia, vaan he ovat valmiit tekemään osansa, jos se sopii heille. He auttavat mieluusti seurakunnassa, mutta vain sillä edellytyksellä, ettei palvelutyö häiritse heidän muuten tärkeää elämäänsä.

  3. Ihmiset uskova näkyyn niin paljon, että sitoutuvat siihen koko elämällään. Nämä ihmiset ymmärtävät näyn ja ovat sisäistäneet sen. He ymmärtävät, ettei heidän elämänsä kuulu heille itselleen. He kuuluvat Jeesukselle ja sen tähden he ovat mukana maailman suurimmassa asiassa.

Mainitut kolme ’tasoa’ ovat suuntaa-antava mittari, jolla voimme arvioida omaa suhtautumistamme näkyyn. Periaatteen tasolla sitoutumisemme näkyyn kertoo siitä, kuinka arvokkaana näkyä pidämme.

Siinä missä ihmisen näky on ihmisen kokoinen, seurakunnan näky on seurakunnan kokoinen. Seurakunnan näky jatkaa toteutumista sukupolvesta toiseen ja siihen nivoutuu monen ihmisen kokonainen elämä. Uskon, että sinä päivänä, kun pääsemme perille, me saamme nähdä sen, mihin seurakunnan näky on tuonut meidät ja ne kaikki muut ihmiset, joita tuo näky on tavalla tai toisella koskettanut.

Ja vielä yksi esimerkki

Aku Ankan ystävät tietävät, kuka oli Walt Disney. Hänellä oli suunnaton näky suuresta teemapuistosta, jonka tunnemme Floridan Disney Worldina. Walt Disney kuoli noin viisi vuotta ennen kuin teemapuisto valmistui.

Tarina kertoo, että puiston avajaispäivänä vuonna 1971 toimittaja huomautti Disney yhtiöiden silloiselle taiteelliselle johtajalle Mike Vancelle: ”Eikö ole todella sääli, ettei Walt Disney ehtinyt nähdä tätä?” Tähän Vance vastasi enempää pohtimatta: ”Kyllä hän näki tämän. Siitä syystä tämä on rakennettu.

Walt Disneylla oli näky, mikä tuli valmiiksi vasta hänen kuolemansa jälkeen. Silti hän näki sen. Samoin me voimme nähdä seurakunnan suuren näyn, vaikka sen kirkkain toteutuminen odottaisi kaukana tulevaisuudessa.

Mitä tämä puhe näystä merkitsee sinun kohdallasi? Ehkä olisi aika pysähtyä, jos koet, ettei sinun elämääsi ohjaa näky. Muistathan vielä, mitä Helen Keller sanoi näystä:

Pahempaa kuin sokeus olisi se, että kykenisi näkemään, mutta näky puuttuisi.(Helen Keller)

Etsikäämme Jumalaa ja kuunnellaan mistä hän puhuu meille. Ottakaamme vastaan näky, jonka hän on meille varannut. Ja ennen kaikkea antakaamme Jumalan näyn vallata itsemme.

Antakaamme Herran näyn viedä meitä silloinkin, kun askeleet painavat ja tuntuvat raskailta. Pitäkäämme näky kirkkaana edessämme, vaikka se tuntuu kaukaiselta, kun askel ei enää ota noustakseen.

Pohdittavaa

Kuinka sitoutunut olen näkyyni tai seurakunnan näkyyn?