Taivas on sama kaikkialla… ja sama on Jumala. Näkyvä taivas on aikojen saatossa muuttunut, mutta Jumala ja hänen tekonsa ovat samat iäti (Saarn. 1:4; Saarn. 3:14).

Herran muuttumaton olemus on ikävä kyllä tullut itsestäänselvyydeksi uskoville. Jumalan pysyvyys on kutistunut teologiseksi käsitteeksi eikä sillä tunnu olevan kosketuspintaa arkeen. Harvoin tapaa ketään hämmästelemässä ja ylistämässä Jumalan pysyvyyttä – ehkä siksi, että emme osaa lukea muuttumatonta Jumalaa arvoksi omaan arkeen.

Jumalan taivas

Jumalan taivas

Luepa psalmin teksti ajatuksella ja pysähdy hetkeksi hämmästelemään kontrastia pysyvän Jumalan ja muuttuvan luomakunnan välillä:

Muinoin sinä perustit maan, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoa. Ne katoavat, mutta sinä pysyt; ne kuluvat kaikki kuin vaate. Sinä vaihdat ne kuin vaatteet, ja ne vaihtuvat. Mutta sinä olet aina sama, eivätkä sinun vuotesi lopu. (Ps. 102:26-28)

Jumalan pysyminen samana on enemmän kuin perusta – se on turva maailmassa, missä kaikki muuttuu. Otetaan esimerkki. Miten sinä nykyään kuuntelet musiikkia? Muistatko ajan, kun ainoa keino kuulla mielimusiikkia oli mennä kuuntelemaan artistin konserttia? Kohta tuli radio, sitten jokaisesta kodista löytyi levysoitin, kohta kasetit korvasivat levyt, sitten tulikin cd-levyt, vielä mp3-tiedostot ja nyt minäkin kuuntelen musiikkini suoraan pilvipalvelusta.

Kuvittele, että huomenna päätettäisiin, että koko maailman on siirryttävä kuuntelemaan musiikkinsa vain kaseteilta muiden vaihtoehtojen sijaan. Se ei vain toimisi, vaikka 70-luvulla olisi ollut ehkä toisin. Entä miksei se toimisi? – Sen tähden, että kasetti on tämän päivän olosuhteisiin nähden irrelevantti vaihtoehto.

Esimerkki musiikista kuvaa sitä, että maailma on jatkuvan muutoksen alla. Mikä tänään on relevantti ja paras vaihtoehto, ei välttämättä ole kumpaakaan huomenna. Muutos ei ole itseisarvo, vaan muutos on seuraus käsitteestä ’epätäydellinen’. Täydellinen säilyy muuttumattomana, koska se pysyy täydellisenä – parhaana vaihtoehtona – olosuhteiden muuttuessa. Mikä on täydellistä, on relevantti ajan kulumisesta huolimatta.

Taivaallinen Isä on täydellinen eikä hän muutu. Jumala on ikuisesti relevantti. Siinä missä Jumala oli elintärkeä kumppani ja palvonnan kohde ihmiselle 4000 vuotta sitten, hän on sitä edelleen tänään. Jumalan käyttöarvo ei ole laskenut, Jumalasta ei ole tullut irrelevantti.

Jeesuksen sovitustyö Golgatalla toteutui ajassa jo 2000 vuotta sitten, mutta sen viimeinen käyttöpäivä ei ole mennyt umpeen meidänkään ajassamme. Sovitus on sekin relevantti ja aina ajantasainen, koska Jumalan tekona se on täydellinen, sama ja muuttumaton.

Jopa taivas ja maa, joita pidämme muuttumattomina tai ainakin ikuisina ihmisen lyhyestä aikaperspektiivistä katsottuna, nekin muuttuvat ja katoavat. Jumala ei muutu eikä katoa; hän on ikuisesti relevantti – aina ajantasainen ja täydellinen.

Kaikki näkyvä kuluu ja muuttuu. Ihmisen keksinnöt, tieto ja jopa ajattelu käyvät turhaksi ja muuttuvat olosuhteiden paineessa epäkelvoksi. Jumala sen sijaan on aina sama relevantti ’kelpo Jumala’.

Huomaatko, muuttumattomuudessa kyse ei ole vain teologisesta yksityiskohdista? On kyse siitä, että Jumala ansaitsee paikkansa elämämme ja arkemme ytimessä.

Älä rakenna elämää muuttuvan ja kohta vanhentuneen tai irrelevantin varaan, vaan rakenna elämäsi aina relevantin ja ajantasaisen Jumalan varaan.