Lyhyt tekstini Luukkaan evankeliumista on johdantokertomus vertaukseen laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10:30-36). Se on dialogi lainopettajan ja Jeesuksen välillä, mikä sai Jeesuksen esittämään vertauksen laupiaasta samarialaisesta.

”Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: ’Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?’ Jeesus sanoi hänelle: ’Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?’ Mies vastasi: ’Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Jeesus sanoi: ’Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.’” (Luuk. 10:25-28)

Tässä emme lainkaan katso vertausta, vaan keskitymme lainoppineen miehen vastaukseen, kun Jeesus pyysi miestä itseään soveltamaan kirjoituksia:

”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?” (Luuk. 10:26)

Lainopettaja tahtoi koetella Jeesuksen laintuntemusta ja samalla hän osoittaa olevansa vanhurskas (Luuk. 10:25). Luemme helposti ajatuksen koettelemisesta olettaen, että lainopettaja lähestyy Jeesusta vihamielisin ajatuksin, mutta alkukielen sanavalinta ei näin ehdota. Lainopettaja saattoi olla vilpittömästi kiinnostunut Jeesuksesta ja siksi koetteli hänen oppinsa ennen kuin tekee päätöksen seurata häntä. Näinhän me jokainen olemme tehneet.

Tässä tilanteessa Jeesus taitavana opettajana laittoi miehen itsensä ensin vastaajan paikalle, johon mies vastasi:

”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Luuk. 10:27)

Lainopettajan vastaus Jeesukselle on taltioitu myös muihin synoptisiin evankeliumeihin, siellä tosin eri tilanteessa ja Jeesuksen sanoina (Matt. 22:37; Mark. 12:30). Koska teksti on mitä keskeisin Jeesuksen opetuksista, on hyvinkin oletettavaa, että se toistui Jeesuksen opetuksissa useissa eri yhteyksissä – ei vain tässä tilanteessa. Lainopettajan vastaus on yhdistelmä kahdesta keskeisestä Mooseksen lain käskystä:

”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi.” (5. Moos. 5:6)

”Älä kosta omaan kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Minä olen Herra.” (3. Moos. 19:18)

Luukkaan kertomuksen mies ei pitänyt ongelmana käskyn ensimmäisen osan toteutumista kohdallaan, vaan rakkauden ulottamista lähimmäiseen, minkä vuoksi hän päätyy sittemmin saivartelemaan sanalla lähimmäinen, kun hän pyytää Jeesusta määrittelemään sen.

”Rakasta Herraa, Jumalaasi…”

En aio jatkaa käskyn tulkintaa samaan suuntaan kuin tekstin lainoppinut teki, vaan pysähdyn jo käskyn ensimmäiseen osaan:

”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”

Nimittäin, luulen, että jo käskyn ensimmäisen osan sisäistämisessä on työsarkaa riittämiin jokaiselle. Etenkin jos ymmärrämme, että Herran rakastaminen sisältää aina lähimmäisemme niin kuin itsemmekin. Kukaan ei näet voi sanoa rakastavansa Jumalaa, jos samaan aikaan hänen rakkautensa torjuu lähimmäisen rakkauden piirin ulkopuolelle.

Luulen, että alkuperäinen kysyjä oli sisäistänyt tämän seikan. Sen vuoksi hän olikin huolissaan siitä, että keihin hänen pitää ulottaa lähimmäisenrakkautensa. Kristittyinä – Jumalan armosta pelastettuina – meidän ei tarvitse olla samalla tavoin huolissamme kysymyksestä lähimmäisestä kuin tämän juutalaisen oppineen, jonka piti omin teoin osoittaa täyttävänsä Jumalan rakkauden lain.

Riittää, että toteamme Jumalan rakastamisen käsittävän myös lähimmäisen sanan laajemmassa merkityksessä (Matt. 25:40, 45). Lähimmäinen tarkoittaa tällöin paitsi heitä, ketkä Jumala suoraan tai epäsuoraan johdattaa kosketuksiin kanssamme, myös heitä joihin teoillamme on välillinen vaikutus. Lisäisin tähän myös ihmisen vastuun itsestään ja koko luomakunnasta – pienimmästä suurimpaan (1. Moos. 1:26-28). Rakkaudellinen hallinta luomakuntaa kohtaan Jumalan luomistyön tuloksena, on sekin osa rakkauttamme häntä kohtaan. Miten näet voisimme sanoa rakastavamme Jumalaa, jos emme kunnioita ja rakasta hänen luomaansa elämää?

Rakkauden laadullinen laajuus

Raamatunlukijalle käy helposti samaan tapaan kuin lainoppineelle tekstissä, että ohitamme rakkaudenkaksoiskäskyn alkuosan miettimättä sitä kokonaisuutena. Nimitys ’kaksoiskäsky’ harhauttaa sekin pohtimaan rakkauden laajuutta vain sen kaksinaisen kohteen näkökulmasta – mikä on toki tärkeä sekin.

Mitä sen sijaan lukijalta jää rakkaudenkaksoiskäskystä huomaamatta, on käskyssä esille tuotu rakkauden laadullinen laajuus, mistä puhuvat erityisesti seuraavan sitaatin lihavoidut sanat:

”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Luuk. 10:27)

Viidennen Mooseksen kirjan teksti, jota lainoppinut tekstissä siis tapailee, ilmaisee saman ajatuksen lähes samoin sanoin:

”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi.” (5. Moos. 5:6)

Luukkaan teksti lisää luetteloon myös ”koko ymmärrykselläsi”, mikä selittää heprealaista tekstiä kreikkalaiseen kontekstiin. Kantava ajatus kummassakin rakkauden käskyn muodossa on silti sama; Jumalaa ei rakasteta osittain tai yksipuolisesti, vaan rakastamme Herraa koko ihmisinä – annamme rakkautemme Herralle kaikessa.

Emme anna Herran Jeesuksen rakastamiseen ainoastaan sydäntämme ja sieluamme, vaan rakkautemme hänelle kuuluu myös voiman ja ymmärryksen alueella. Rakkaus voi olla täten olla näivettynyt yksipuoliseksi tai se voi olla laadullisesti epätasapainossa niin kuin se voi olla epätasapainoissa Herran, lähimmäisen ja itsemme rakastamisen suhteen.

Koko rakkautemme kuuluu Jumalalle. Kun voima ja ymmärrys yhtyvät sydämen ja sielun rakkauteen, Jumalan rakastaminen lakkaa olemasta abstraktia fiilistelyä ja rakkaus meissä saa elävät kädet ja äänen.

Katsotaan seuraavaksi kutakin Luukkaan tekstissä mainittua neljää rakkauden laadullista ulottuvuutta, jotta saamme kuvan rakkauden laadullisesta laajuudesta. Tämän jälkeen kukin voi pysähtyä arvioimaan rakkautensa tasapainoa ja laatua Herraan.

”Koko sydämestäsi”

Aloitetaan järjestyksessä luettelon ensimmäisestä kohdasta: ”koko sydämestäsi”. Kokosydäminen rakkaus kuvaa ensisijaisesti rakkauden syvyyttä; kokosydäminen rakkaus valtaa ihmisen siten, ettei mikään toinen rakkaus yllä edes kokosydämisen rakkauden kohteen rinnalle. Se tarkoittaa yksinkertaisesti Jumalan ensisijaisuutta sydämessämme.

Kokosydäminen rakkaus luovuttaa tahdonmaailman rakkautensa kohteelle siten, että rakkauden kohteesta tulee sisällisesti hänen elämänsä tärkein asia. Sydän käsitteenä sisältää toki myös tunteet, mutta ei pelkästään niitä.

Siinä missä ihmisen sydän syttyy rakastamaan kokosydämisesti Jumalaa, siinä heräävät myös vahvat tunteet; enkä tarkoita vain rakkauden ’hekumaa’, vaan myös rakkauden toista puolta – kipua ja tuskaa. Onhan näet niin, että kun kokosydäminen rakkaus Jumalaan syttyy, se ei voi olla näkemättä lähimmäistäkään tavalla, jolla Jumala häntä katsoo.

Vastakohta kokosydämiselle rakkaudelle on järkiusko, joka välineellistää Jumalan vain ihmisen avuksi.

”ja koko sielustasi”

Entä mitä uutta annettavaa rakastamisen laadun näkymään on sanoilla ”ja koko sielustasi”? Hepreankielisestä ilmauksesta nouseva ajatus ”koko sielulla rakastamisesta” voidaan kääntää myös ”kokoelämäiseksi” eli rakastamiseksi koko elämällä. Se kuvaa henkilöä, joka rakkautensa motivoimana luopuu oikeudestaan elämäänsä; hän on valmis kärsimään – jopa kuolemaan saakka – rakkautensa kohteen tähden.

Voimakkain todistus tämän rakkauden olemassaolosta on vuodatetussa marttyyrien veressä. Herransa nimen tähden kuolleiden veri huutaa tänäkin päivänä todistusta tämän uhrautuvan rakkauden äänellä.

Vastakohta tälle ”kokoelämälliselle” rakkaudelle on rajaton relativismi, joka mieluusti keksii keinon pyyhkäistä pois ’epäsopivan’ uskonkappaleen tieltä silloin, kun siitä kiinnipitäminen tarkoittaisi vaikkapa sosiaalisen tai yhteiskunnallisen painetta omalla kohdalla. Kokoelämällinen rakkaus sen sijaan sitoutuu Jumalaan silloinkin, kun se vaatii uhrauksia.

”koko voimallasi”

Edelliset kaksi laatutekijää ovat luonteeltaan sisällisiä, kun taas kolmas rakkauden laadun elementti ”koko voimallasi” muistuttaa lukijaa siitä, että rakkaudella on myös kädet. Jos kerran Luoja on antanut ihmiselle ruumiillisen muodon, olisi sangen kummallista, ettei ruumiillinen olemuksemme kuuluisi rakkauden piiriin.

Jumala rakastaa ihmistä kokonaisvaltaisesti – niin hengellisenä, aineettomana kuin aineellisena olentona, joten miksi emme antaisi samoin mekin kehoamme vastarakkautemme välineeksi?

”Kokovoimainen” rakkaus tarkoittaa rakkauden ulottamista jokapäiväiseen elämään siten, että ruumiillinen olemuksemme voi toimia Jumalan rakkauden välikappaleena tässä fyysisessä todellisuudessa johon meidät on pantu hänen todistajikseen. Herran rakastaminen kokovoimaisesti on hänen tahtonsa tekemistä kaikin niiden avujen välityksellä, mitä meille on suotu.

Vastakohta kokovoimaiselle rakkaudelle on lakihenkisyys ja minäkeskeinen suorittaminen. Kokovoimainen rakkaus sen sijaan on luonnollinen ruumiillinen jatke kokosydämiselle ja kokoelämiselle rakkaudelle. Se on rakkautta, joka tulee etenkin esille siinä, miten suhtaudumme lähimmäiseemme kuin olisimme Herramme Jeesuksen kädet tässä ajassa.

”ja koko ymmärrykselläsi”

Luukkaan evankeliumi lisää Mooseksen kirjan kolmen laadullisen tekijän lisäksi vielä neljännen: ”ja koko ymmärrykselläsi”. Se täydentää rakastamisen sisältävän myös ajatusmaailmamme. Jumalan kokonaisvaltainen rakkaus käsittää myös ihmisen ymmärryksen, mikä näkyy siinä, että hän on tehnyt itsensä lähestyttäväksi ihmiselle myös hänen ymmärryksensä kautta. Samoin hän tahtoo, että annamme rakkautemme hänelle myös ymmärryksemme keinoin.

Tämä on vastakohtainen ajatus sille yksipuoliselle näkemykselle, että rakkaus Jumalaa kohtaan ei ole järjen asia, vaan pelkästään kuuliaisuuden ja tunteen asia. Raamattu ei opeta näin, vaan siinä missä kaikki muukin ihmisessä kuuluu kokonaisvaltaisen rakkauden piiriin, siinä myös ymmärryksemme on rakkauden välikappale.

Se näkyy myös suhteessa lähimmäisiimme. Jos alistamme ymmärryksemme Jumalan rakkaudelle, seuraa siitä myös ymmärryksen avartuminen lähimmäistämme – hänen erilaisuuttaan ja myös ’kiusallista samankaltaisuutta’ kohtaan. Koko ymmärryksellä rakastaminen tähtää niin Jumalan kuin lähimmäisen kohtaamiseen myös ymmärtämällä häntä ja tällä tavoin näkemällä enemmän.

Kutsu epätasapainosta tasapainoon

Edellä esitetystä rakkauden laadullisesta jaottelusta oleellisinta lienee ymmärtää, että rakkaus ulottuu kaikkialle ihmiselämässä. Jos sanomme rakastavamme Jumalaa, emme voi sulkea pois yhtään ihmisyyden aluetta. Samoin, jos sanomme rakastavamme Jumalaa, mutta emme rakasta lähimmäistämme, emme silloinkaan ole ymmärtäneet Jumalan rakastamisen laajuutta.

Jumalan rakastaminen on tasapainoa jokaisella rakkauden alueella ja tasapaino tarkoittaa tasapainoa eri alueiden välillä: koko sydän, koko sielu, koko voima ja koko ymmärrys – kaikki samassa suhteessa.

Maailmanhistorian aikana on ollut vain yksi, joka on täydellisesti elänyt rakkauden todeksi meidän maailmassamme. Hän on Herra Jeesus Kristus, jonka elämä evankelistojen kuvaamana olkoon meille esimerkki kokonaisvaltaisen rakkauden mukaisesta elämästä.

Lähtökohtaisesti kaikki ihmiset ovat jollain tavalla epätasapainossa. Jeesus on ainoa poikkeus ihmisestä, joka ei ollut epätasapainossa. Me kaikki muut mukaan lukien olemme enemmän tai vähemmän epätasapainossa rakkaudessa.

Olemme jokainen opintiellä siinä, mitä tulee Jumalan rakastamiseen. En ole eläessäni tavannut yhtään rakkaudessa täydelliseksi tullutta ihmistä, vaikka uskon sen olleen monella meidän aikamme jumalanmiehellä ja -naisella vankka tavoite. Enpä löydä heitä kirkkohistoriastakaan; siihen ei yltänyt edes John Wesley, joka aikanaan uudisti opin kristityn kokonaisvaltaisesta pyhittymisestä rakkaudessa. Sen enempää hän kuin Luther, Augustinus tai edes apostoli Pietari eivät voineet sanoa löytäneensä täydellistä tasapainoa rakkaudessa.

On lohdullista tietää, että rakkaudessamme Jumalaa kohtaan me olemme jokainen epätasapainossa. Olemme epätasapainossa niin rakkauden laadun mittarein kuin myös siinä, miten rakkauttamme Jumalaan osoitamme suhteessa lähimmäisiin, itsemme ja Kaikkivaltiaaseen.

Herra Jeesus ei meitä tuomitse siitä, mihin rakkautemme mitta ja laatu ei yksinkertaisesti riitä ja missä emme osaa kokonaisvaltaisesti turvata hänen rakkauteensa, mutta edelleen hän tahtoo meidän kasvavan rakkaudessa, koska rakkaus on avain rikkaaseen elämään.

Jumala tahtoo ohjata meitä kasvamaan tasapainoon rakkaudessa. Aikanaan Wesley kirjoitti paljon täydellisyydestä rakkaudessa, mikä ikävä kyllä ymmärrettiin monelta osin väärin. Hän ei väittänyt ihmisen tulevan Jumalan kaltaiseksi hänen rakastamisessaan, vaan hänen ajatuksensa tähtäsi pikemmin tasapainoiseen ja kokonaisvaltaiseen rakkauteen, joka työntyy esiin ihmisyydestä sen jokaisella alueella. Se ei ole rakkautta, jota ihminen tuottaa itsestään, vaan Jumalan rakkautta, jota ihminen heijastaa kuin tienviitta Jumalan luo tässä ajassa.

Me uskovat olemme Jumalan rakkauden ’heijastimia’. Kukin tutkikoon rakkautensa laatua itse; ei vain missä rakkautemme jää vajaaksi, vaan myös missä rakkaus Jumalaan saa elämässämme kukoistaa. Olkamme kiitolliset Jumalalle siitä, mitä hän on tehnyt meidän puolestamme ja mitä hän tekee meissä. Jos taas huomaamme rakkautemme epätasapainon, rukoilkaamme Jumalaa auttamaan meitä kasvamaan siinä. Ottakaamme tuo alue elämässämme henkilökohtaisen kasvussa erityisen tarkastelun kohteeksi.

Olen varma, että kun ajan kanssa käymme rakkautemme laatua tarkastelemaan, näemme miten Jumalan rakkaus löytää yhä enenevän tasapainon elämässämme. Ja missä Jumalan rakkaus saa vaikuttaa ja kasvaa, sieltä ihmiset etsivät valoa elämäänsä.

Eikä siinä vielä kaikki…

Ehkä jonain päivänä koemme rakkautemme olevan tasapainossa samaan tapaan, mitä Johannes näki näyssään, kun hänelle näytettiin taivaallisen kaupungin mitat ja olemus:

”Kaupunki oli neliön muotoinen, yhtä leveä kuin pitkä. Enkeli mittasi kaupungin kepillään ja sai tulokseksi kaksitoistatuhatta stadionmitta; pituus, leveys ja korkeus olivat kaikki tämän suuruiset. ” (Ilm. 21:16)

Voisiko siis sama toteutua rakkaudessa? Johanneksen kuva kaupungista neliön muotoisena sopii vertauskuvaksi tasapainoisesta rakkaudesta, jossa kaikki sen laadulliset tekijät ovat ’saman kokoiset’ ja sen sisään jää riittävästi tilaa, että sinne mahtuvat niin Jumala, lähimmäiset kuin me itsekin.

Rakkauden kaksoiskäskyn mitta on äärettömän suuri. Nimittäin sinä päivänä, kun huomaisimme rakkautemme olevan tasapainossa, emme voisi silti vieläkään sanoa saavuttaneemme – edes Jumalan avulla – käskyn koko mittaa.

Tasapaino rakkauden laadullisten tekijöiden välillä antaa rakkaudellemme vasta oikean tasapainoisen muodon (vrt. kuutio, jossa kaikki sivut ovat yhtä pitkät). Tämän jälkeen joudumme kysymään itseltämme, että onko rakkautemme riittävän suuri, että sinne mahdumme me itse, Jumala ja lähimmäisemme?

– Niinpä, niin:

”Mikä ihmisille on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista” (Luuk. 18:27)

Siinä missä kohtaamme ihmisen rakkauden heijastuksen puutteet, siinä näemme Jumalan rakkauden muodon. Missä ihminen jää vajaaksi, siinä Jumala on täydellinen. On lohdullista tietää, että Herran Jeesuksen rakkaus ylittää kirkkaasti jopa ne rajat, joihin emme itse usko koskaan edes yltävämme!

Pohdittavaa

Mitä tarkoittaa rakkauden laadullinen epä(tasapaino)?
Entä mihin voisi viitata rakkauden suuruus ja laajuus?
Missä minun rakkauteni on vahvin? Entä heikoin?