Johanneksen evankeliumin toinen luku alkaa kertomuksella Kaanaan häistä. Sanotaan, että siellä Jeesus teki ensimmäisen julkisen tunnustekonsa. Näin se onkin evankeliumikertomusten välittämän tietämyksen valossa, ellei 12-vuotiaan Jeesuksen taidollista keskustelua Jerusalemin temppelissä kirjanoppineiden kanssa lasketa ihmeeksi.
Viini vähissä. (Kuva Jill Wellington,Pixabay)
Jos siis oletamme, ettei Jeesus ollut tehnyt mitään ihmetekoja aiemmin edes kotipiirissä, avaa se mielenkiintoisen näköalan häissä käytyyn keskusteluun Jeesuksen ja hänen äitinsä välillä. Lue tuo keskustelu ja pysähdy siihen miettimättä yhtään enempää kertomuksen jatkoa, vertauskuvallisuutta tms.
”Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: ”Heillä ei ole viiniä.” Mutta Jeesus vastasi: ”Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.” Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: ”Mitä hän teille sanookin, tehkää se.”” (Joh. 2:3-5)
Tarkastele erityisesti äiti Marian sanoja. Mieti, mitä hän sanoo ja mitä hän jättää sanomatta. Huomaa myös, ettei Jeesuksen vastaus äidin keskustelun avaukseen ollut töykeä. Se oli pikemmin kepeän lempeä ja ymmärtäväinen.
En tässä avaa perusteellisesti juutalaisen hääjuhlan kulkua, siitä olen kirjoittanut enemmän toisissa artikkeleissa ja kommentaarit antavat siitä tarkan kuvauksen sitä kaipaavalle.
Äidin huoli, äidin luottamus
Keskustelun ja viini-ihmeen ymmärtämiseksi riittää, kun tietää juhlan kestävän viikon verran ja ymmärtää viinin ja tarjottavien valtavan määrän. Tarjottavien loppuminen kesken olisi ollut suunnaton häpeä sulhaselle ja hänen perhekunnalleen, joten Marian huoli oli todellinen. Ilmeisesti hän oli lähisukua isännälle, koska huolehti näin tarjottavista.
Joku ehkä kertoi asiasta Marialle. Maria puolestaan otti asiakseen lähestyä huolensa kanssa Jeesusta. Ja mitä Maria Jeesukselle sanoi? – ”Heillä ei ole viiniä.” Ja se oli siinä. Kun sitten Jeesus vastasi äidilleen ottamatta millään tavalla kantaa varsinaiseen viiniongelmaan, Maria vain tokaisi palvelijoille ”Mitä hän teille sanookin, tehkää se.”
Keskustelu olisi voinut olla kovin erilainen – ainakin jos minä olisin ollut Marian paikalla tuossa tilanteessa. Etenkin, jos kerran oletamme, ettei Jeesus ollut tehnyt yhtään tunnustekoa ennen tätä.
Ehkä Marian olisi pitänyt olla vähän yksityiskohtaisempi ohjeissaan Jeesukselle? Olisiko ollut parempi sanoa vaikkapa näin:
”Heillä ei ole viiniä. Jeesus, ymmärrätkö ollenkaan, miten vakava asia tämä on. Mitä jos kävisit naapurikylän tutulta viinitilalliselta pyytämään apua? Ehkä nuo sinun opetuslapset voisivat kipaista hakemaan pari tynnyrillistä edullista punaviiniä. Tai mitä jos hommaat tynnyrillisen hyvää ja jatketaan sitä vähän vedellä?”
Ehkä oikein pinnistäen pystyisin tuossa tilanteessa välttämään tällaisen ’mikromanagerauksen’, joten ehkä sanoisin sittenkin Jeesukselle vain jämäkästi: ”Viini on loppunut, hommaa lisää”. Ajatuskin tästä naurattaa. Karu tosiasia kuitenkin on, että meillä on taipumus sanella Jumalalle, mitä odotamme hänen tekevän.
Mieti todella Marian sanoja: ”Heillä ei ole viiniä”. Hän esitti Jeesukselle asiansa ottamatta millään tapaa kantaa siihen, mitä asialle piti tehdä. Hän yksinkertaisesti luotti asian sellaisenaan Jeesukselle. Hän ei edes sanonut, että viiniä tarvitaan lisää. Marialle kelpasi mikä tahansa ratkaisu, minkä Jeesus asiaan antaisi. Jos asia olisi hoitunut ilman viiniä, sekin olisi sopinut Marialle. Hän vain kertoi asia ja luotti sen Jeesukselle; tämä on nyt tilanne ja minä tarvitsen sinun apuasi. Teet mitä teet – palvelijat tietävät olla mukana.
Minun huoleni, minun luottamukseni
Tähän tapaan kerrottuna Marian sanoista huokuu luottamus Jeesukseen. Ei ole tarvetta sanella miten asiat pitää hoitaa. Ei ollut tarvetta edes määritellä lopputulosta. Riitti, kun antoi mieltä painavan asian sellaisenaan Jeesukselle ja luotti hänen arviointikykyynsä toteutustavasta ja lopputuloksesta.
Tekstissä Marian lyhyt pyyntö kuulostaa niin helpolta ja luonnolliselta, mutta miksi se omassa elämässä on niin ylettömän vaikeaa? Eikö Jumala ymmärrä ongelmaani, kun minun pitää selittää hänelle, mitä ja millä tavoin asiat tulee hoitaa? Voisiko rukoukseni olla todella jotain samanlaista kuin Marian ”Heillä ei ole viiniä”?
Jätän sanelematta hänelle omat ratkaisuni – kerron vain mikä asia minua huolettaa. Katsotaan sitten, miten Jumala niitä hoitaa. Jospa jätän sanelematta ”miten ja millaista viiniä pitää naapurikylästä tilata” ja tuloksena on samoin jotain taivaallista, odottamatonta ja ennakoitua parempaa. Tässä taas yksi niistä ”helpommin sanottu kuin luotettu” -asioista.
Pohdittavaa
Mitä minä sanoisin Jeesukselle Marian asemassa?
Mitä minä sanon Jeesukselle omassa elämässäni?