Ajattele hetki omia kohtaamisiasi Jumalan kanssa – kohtaamisella tarkoitan tilannetta, jossa olet todella kohdannut Jumalan persoonan kanssa. Kohtaamisessa painotan etenkin ihmisen huomiokykyä; sitä, että ihminen on läsnä kohtaamisessa.

Kohtaamisen uusi normaali. (Kuva B Fierz, Pixabay)

Monet kokevat kohtaavansa Jumalan erityisesti yhteisissä kokoontumisissa tai hiljaisuudessa, hartaushetkessä jne. Toiset kokevat Jumalan läsnäolon erityisesti yhteisessä rukouksessa tai ylistyksessä, sitten on heitä, joiden hengelliset aistimet avautuvat paremmin yksinäisyydessä. Mutta tarkoittaako se, että kohtaamme Jumalan rajoitetuissa tilanteissa sitä, että Jumala on kohdattavissa vain silloin tai tietyllä tavalla?

Onko todella niin, että Jumala on tavoitettavissa vain yhteisten kokousten tai hartaushetkien aikana? Jos yrittäisin ehdottaa Herralle kohtaamista vaikkapa ruokatunnilla kahvijonossa, lähettäisikö hän minulle viestin, että hän ei ole juuri nyt tavattavissa ja että minun pitää varata mieluummin aika joko sunnuntain aamu- tai iltatilaisuuteen?

Epäilen, että ongelma on kuitenkin päinvastainen. Jumala on aina valmis kohtaamaan minut, mutta minä en ole kohtaamaan häntä. Ehkäpä siksi juuri jumalanpalvelukset, retriitit ja erityisesti Jumalalle varatut hetket ovat juuri niitä, kun hänet sitten voimallisesti kohtaamme. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettemmekö voisi kohdata häntä voimallisesti myös arjessa!

Nimittäin useimmiten, kun meillä olisi hyvä tilaisuus arjessa kohdata Jumala, olemme kuin poissaolevat keskustelusta. Olemme niin omien asioidemme saartamat, että nyökkäilemme vain mukana ja annamme kohtaamisen mennä ohitse. Olen miettinyt, että olisiko vastaavassa tilanteessa lähimmäisen kanssa väärin rehellisesti tunnustaa hänelle, että minulla on nyt niin paljon ajateltavaa, etten pysty keskittymään hänen asiaansa, vaikka haluaisin. Ja jatkokysymyksenä, voin pohtia, että miksen sanoisi sitä myös Jumalalle ihan vain herättääkseni itseni tilanteen tasalle.

Onko mahdotonta ajatella, että kohtaisimme Jumalan myös arjessa – siellä, missä vietämme suurimman osan aikaamme. En tiedä, miltä sinun kalenterisi näyttää, mutta jos otan oman kalenterin esiin ja alan miettimään tulevia päiviä, niin huomaan todellakin, että päivät kuluvat pitkälti erinäisten askareiden parissa. On palaveria, matkustusta, omia menoja, puolison menoja, koti-iltoja, harrastuksia, lasten harrastuksia jne. Päivät vain täyttyvät kaikenlaisesta aina varhaisesta aamusta myöhään iltaan – sinne tänne on sitten jäänyt merkintä, johon saa Jumalankin sovitettua…

Mutta onko mahdotonta ajatella, että kohtaisin Jumalan jokaisen kalenterimerkinnän kohdalla? Eikö hän kuitenkin ole läsnä? Toki voin merkitä kalenteriin myös tapaamisia Herran Jeesuksen kanssa ja kohdata hänet siinä, mutta toisaalta, jos katson kalenteria uudestaan, kysyn itseltäni, että mikä estää minua kohtaamasta Herran Jeesuksen näiden tapaamisten ja menojen lomassa? Jos Herra on läsnä ja minä olen paikalla – miksi en uskaltautuisi kohtaamaan Jumalaa siinä?

”Minä olen teidän kanssanne”

Ihmisellä on omat esteensä Jumalan kohtaamiseksi arjessa. Entä toisinpäin – miten on Jumalan laita? Estääkö Jumalaa jokin kohtaamasta minua arjen menon ja melskeen keskellä? Onko Herra todella tavattavissa vain tietyllä tapaa ja tiettyjen olosuhteiden tai reunaehtojen vallitessa? Tarvitaanko Herran Jeesuksen kohtaamiseen erityiset puitteet – tilat, papin läsnäolo tai tunnelma?

Väitän, ettei Jumala ole lainkaan niin ’ronkeli’ oikeille puitteille kuin me ihmiset ehkä olemme. Me olemme vaatimassa Jumalan kohtaamisen mahdollistamiseksi erityisiä puitteita, mutta Jumala ei rajoita itseään sillä tavoin, vaan hänet kohtaamme aina, kun me vain olemme valmiit häntä kohtaamaan.

Tueksi hurjalle väitteelleni lainaan kappaleen verran profeetta Haggain kirjaa kohdasta, jossa Haggai välittää Herran sanoman ylipappi Serubbabelille:

”Vieläkö teidän joukossanne on joku, joka on nähnyt, miten kaunis entinen temppeli oli? Eikö se, mikä nyt on silmienne edessä, ole entisen rinnalla kuin ei mitään? Näin sanoo Herra: – Nyt, Serubbabel, ole luja! Älä lannistu, Joosua, Josadakin poika, ylimmäinen pappi! Ja kaikki maan asukkaat, olkaa lujat! sanoo Herra. Ryhtykää työhön! Minä olen teidän kanssanne, sanoo Herra Sebaot. Tämän lupauksen minä annoin teille jo silloin, kun lähditte Egyptistä: minun henkeni on teidän kanssanne. Älkää pelätkö!(Hagg. 2:3-5)

Teksti puhuu juurikin siitä, että se, minkä ihminen voi kokea esteeksi Jumalan kohtaamiselle, ei ole este Jumalalle. Toki se voi olla este kohtaamiselle, jos se estää ihmistä kohtaamasta läsnäolevaa Jumalaa. Haggain tekstissä tuo asia oli alemmuus siitä, ettei pakkosiirtolaisuudesta palanneiden rakentama toinen temppeli vastannut lainkaan sitä mieli- ja muistikuvaa, mikä ihmisillä oli entisestä Salomon temppelistä ja sen loistosta.

Olihan toinen temppeli perin vaatimaton ensimmäisen – hävitetyn temppelin – rinnalla, sitä ei ole kiistäminen. Mutta Jumalan kohtaamiseksi Israel ei tarvinnut entisen kaltaisia upeita puitteita, jos he vain eivät antaneet puitteiden häiritä itseään. Tästä profeetta muistuttaa kansaa.

Jumalan läsnäolon todellisuus on kaikkialla, missä hänkin; temppeli tai rukoushuone vain vahvistaa meidän kokemustamme Herran jatkuvasta läsnäolosta. Hän on läsnä ja kohdattavissa juurikin siellä, missä hänen kansansa on – ei vain silloin, kun puitteet ’riittävät’. Puitteet ovat ihmissilmää ja -mieltä auttamaan, mutta Jumala on kohdattavissa aina, koska Herra ja hänen Pyhä Henkensä on kanssamme.

En täten näkisi estettä, miksei Herra olisi kohdattavissa arjessa – juurikin keskellä kaikkea, minne aikamme annamme. Hän ei vaadi tiettyjä olosuhteita, mutta hän toki ymmärtää rajoitteemme, kun niitä tarvitsemme. Mutta tämä rajoite ei siis tule hänen puoleltaan – päinvastoin! Serubbaabelin tavoin hän kehottaa meitäkin sulkemaan silmämme olosuhteiden tai puitteiden heikkoudelta ja kohtaamaan hänet siellä missä olemme. Sulkekaamme siis silmät rajoitteilta ja avatkaamme ne katsomaan Jumalan rajoittamattomuutta!

Jos nyt joku ajattelee, että edellä mainittu lupaus oli Haggain kautta annettu Israelin hurskaalle jäännökselle eikä välttämättä kirjaimellisesti koskisi meitä, niin vahvistukseksi Jumalan läsnäolon lupauksesta annan vielä Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyn päätössanoihin sisältyvän samankaltaisen lupauksen, mikä on annettu Jumalan seurakunnalle:

”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20b)

Herra Jeesus ei ole rajoittanut tapaamisoikeuttamme Isän kanssa ja itsensä kanssa, vaan sama tapaamisoikeus, mikä on ollut Israelin pyhillä läpi vuosituhansien koskee meitäkin. Ja vielä lisävakuudeksi siitä, että Jeesuksen lupaus koskee meitä aivan varmasti, poimin vielä toisen kohdan todisteeksi – tämän Johanneksen evankeliumista Jeesuksen jäähyväispuheen sanoista:

”Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti.(Joh. 14:16)

Siinä on lupaus Jumalan iankaikkisesta läsnäolosta uskoviensa kanssa. Jos siis lähetyskäskyn lupaus sen ajallisen luonteen vuoksi raukeaa ’jo’ maailman loppuun, niin tämä jälkimmäinen lupaus vakuuttaa, että kun kerran olemme astuneet sisään Taivasten valtakuntaan, on Jumalan läsnäolo oleva kanssamme siitä hetkestä aina ikuisuuteen. Toisin sanoen Jumalan läsnäolo on säilyvä aina ja näin uskova elää jo tänään todeksi ikuisuuslahjaa Jumalan läsnäolossa – jopa arjen aherruksen keskellä.

Esimerkkejä kohtaamisista

Jos kohtaaminen Jumalan kanssa on Jumalan puolelta mahdollista aivan arkisissa olosuhteissa, kuten olen edellä väittänyt, niin luulisi Jumalan kohdanneen sillä tavoin ihmisiä myös Raamatun sivuilla, eikö totta? Onko arkisista kohtaamisista siis esimerkkejä? – Onpa hyvinkin – jos hetken mietit Vanhan testamentin kertomuksia, Apostolien tekoja tai Jeesuksen kohtaamisia ihmisten kanssa, huomaat, että suurin osa niistä tapahtuu aivan arkisissa puitteissa.

Kohtaamisia, joissa ihminen kohtaa Jumalan juurikin keskellä arkista aherrusta, on Raamatussa paljon enemmän kuin niitä, missä ihmiset kohtaavat Jumalan erityisesti siihen tarkoitetussa tilassa tai tilanteessa, kuten temppelissä tai retriitissä. Ja miksikö on näin? – Ehkä juurikin siksi, että jo katsahdus siihen omaan kalenteriin kertoo sen, miten ihminen viettää suurimman osan aikaa elämästään arkisen aherruksen parissa.

Jos Herra tahtoo kohdata meidät, hän tekee monesti sen juuri arjen keskellä, koska siellähän me yleensä olemme. Harvemmin meidät ’temppelin pylväiköstä’ löytää…

Kohtaamisia Raamatun henkilöiden arjessa

Mietipä hetki Raamatun kertomuksia. Suurin osa Jumalan ja ihmisen kohtaamisista tapahtuu ihmisen arjessa. Toisin sanoen kohtaamisessa Jumala ottaa valtavan askeleen ihmistä kohti, koska hän on valmis arjessa tulemaan luoksemme, keskeyttämään meidät ja kysymään: ”Anteeksi, olisiko sinulla hetki aikaa…

Tilanne voi olla hyvin arkinen, mutta kun Jumala tulee siihen, tulee tilanteesta aivan erityinen ja pyhä. Ajattelepa esimerkiksi Abrahamin elämää. Lähes poikkeuksetta kaikki, mitä Raamattu näkee tarpeelliseksi mainita hänen elämästään liittyy tilanteisiin, missä Jumala kohtaa hänet. Raamatussa aina, kun Jumalan todellisuus ja ihmisen todellisuus kohtaavat, tapahtuu jotain merkittävää ja mainitsemisen arvoista.

Jumala kohtasi Abrahamia tuiki tavallisissa tilanteissa: Lootin ja hänen teidensä erottua (1. Moos. 13:14), Abrahamin istuessa teltan ovella (1. Moos. 18:1), jne.

Abrahamin pojanpoika Jaakob kohtasi Jumalan pakomatkalla käydessään lepäämään (1. Moos. 28:10-11), tai odottaessaan pelkäämäänsä kohtaamista pettämänsä veljen kanssa (1. Moos. 32:22). Vastaavia tilanteita näemme Joosefin, Daavidin tai myöhempien Israelin kuninkaiden ja profeettojen elämässä. Puhumattakaan Uudessa testamentissa opetuslasten kutsumisesta ja apostolien myöhemmästä elämästä. Kerta toisensa jälkeen Jumala tavoitti nämä Raamatun henkilöt heidän arkensa keskeltä. Miksei hän siis tekisi samoin meidän kohdallamme?

Toisaalta Raamattu voi ohittaa vuosia ja vuosikymmeniä Jumalan miesten elämästä vain toteamalla vuosien kuluneen tai henkilö tulleen vanhaksi. Se ei tarkoita, etteivätkö nämä ihmiset olisi eläneet arkea tai kohdanneet Jumalaa väliin jääneenä aikana, vaan Raamattu ei mainitse vaiheita vain siksi, että ne eivät olleet merkityksellisiä kertomuksen kannalta, vaikka heidän itsensä kannalta nuo hiljaiset vuodet sisälsivät varmasti monia käänteentekeviä hetkiä Jumalan kanssa.

Kohtaamiset arjessa avaavat silmät näkemään oikein

Jumalan miesten ja naisten ’hiljaiset’ vuodet ovat nekin kasvattaneet heitä paljon. Osuvin mieleen tuleva esimerkki on patriarkka Jaakob, joka myöhemmin sai nimen Israel. Hänkin kohtasi Jumalan arjessa muutamaan kertaan aivan erityisellä tavalla. Ensin öisessä näyssä, sitten painikumppanina ja vieläpä kerran Jumala ilmestyi hänelle vaihtamaan hänen nimensä ’petturista’ Israeliksi, joka tarkoittaa ’Jumalan taistelijaa’.

Jos muistelemme Jaakobin elämää, muistamme hänet toisaalta vielä kotonaan asuessa pettäjänä ja myöhemmin Laaban-enon luona päinvastoin toistuvasti petettynä. Hänen elämänsä oli kuin vuoristorataa, johon kului vuosia tuiki tavallista perhe-elämää: työtä, aviohuolia, ongelmia kateellisten ihmisten kanssa jne. Jotain jollain tasolla tuttua lähes jokaiselle ihmiselle.

Kun nyt me lukijoina katselemme Jaakobin elämää ’pilvenreunalta’ näemme silti sen yllä ihmeellisen Jumalan siunauksen – vaikka ei ollut mitenkään itsestään selvää, että Jaakob olisi ymmärtänyt sen siunaukseksi.

Kun katsomme Jaakobin elämää, hänen elämänsä ei vaikuta siinä määrin ’hengelliseltä’ kuin vaikka Paavalin tai isoisä Abrahamin. Kuvaus Jaakobin elämästä on pikemmin koruton ja arkinen; mutta tarkoittaako se sitä, että Jaakob eli ’jumalattomammin’ kuin isoisänsä? Tuskin – hänen elämänsä vain rakentui eri asioiden ympärille ja Jumalan puhe oli erilaista. Jos näet vertaamme Jaakobin elämää hänen nuoruutensa vuosina ja myöhemmin varttuneena patriarkkana, näemme että Jumalan arkinen koulu on muuttanut hänet.

Jumala ei vain nimennyt Jaakobia Israeliksi (1. Moos. 35:9-10), vaan hän teki Jaakobissa uutta aina siinä määrin, että petturiksi tunnetun Jaakobin nimi oli vaihdettava paremmin 12 sukukunnan päämiehen arvoa ja vastuullisuutta kuvaavaksi Israeliksi. Eli Jumala oli muuttanut useiden perin arkisten kohtaamisten kautta Jaakobin alkuun hänelle haitalliset luonteenpiirteet hänen vahvuuksikseen.

Kuin todisteena muutoksesta ovat Jaakobin sanat veljelleen Esaulle heidän kohdatessaan Jaakobin kanssa tämän maanpaossa viettämien vuosikymmenten jälkeen:

Ota siis se siunaus, jonka minä olen tuonut sinulle: sillä Jumala on sen minulle antanut, ja minulla on kyllä kaikkinaista. Niin hän vaati häntä ottamaan. Ja (Esau) sanoi: lähtekäämme jo matkustamaan, minä vaellan sinun kanssas.” (1. Moos. 33:11-12 KR1776)

Vaikka Jaakobin elämänkerta näyttää kovin arkiselta, Jaakob oli nyt – päinvastoin kuin lähtiessään – hyvin tietoinen siitä, miksi hän oli elämässään menestynyt. Hän oli toistuvasti kohdannut Jumalan siunaavan käden elämänsä yllä – eikä hän ollut jäänyt siitä itsekään tietämättömäksi.

Väitän, että Jaakob oli oppinut kohtaamaan Jumalan ’kalenterinsa’ sivuilla arjessa ja näkemään tuiki tavallisten tapahtumien läpi niiden hengellisen merkityksen.

Kohtaamiset Jumalan kanssa olivat muuttaneet ’petturi’ Jaakobin Israeliksi – ”Jumalan taistelijaksi”, joka ei vain tiennyt olevansa siunattu, vaan oli valmis jakamaan siunauksestaan toisille.

Arkiset kohtaamiset Jumalan kanssa eivät olleet Jaakobille irrallisia taivashetkiä arkea rikkomaan, vaan käännepisteitä, jotka jättivät siunauksen myös Jaakobin persoonaan.

Jaakob oli oppinut näkemään, miten Jumala siunasi häntä sen sijaan, että hän olisi ottanut menestyksestä kunnian itselleen. Hän oli oppinut kohtaamaan Jumalan paitsi arjen ylläpitäjänä, suojelijana ja hyvän antajana, mutta myös lähimmäisessään:

Ota siis se siunaus, jonka minä olen tuonut sinulle, sillä Jumala on sen minulle antanut, ja minulla on kyllä kaikkinaista(1. Moos. 33:11)

Muutos, minkä näemme hänen persoonassaan elämäntarinan ’arkisuudesta’ huolimatta on merkittävä. Siinä missä entinen Jaakob näki ’oman etunsa ja tilaisuutensa’, Jumalan arjessa toistuvasti kohdannut uusi Jaakob (Israel) näki nyt ’Jumalan mahdollisuuden ja siunauksen’.

Jumalan kohtaamisen jäljet näkyvät kiistatta Jaakobin myöhemmässä elämässä. Vaikka me katsomme patriarkoista erityisesti Abrahamia syvän kunnioituksen vallassa, nähkäämme Jaakobin elämässä Jumalan kohtaamisten sarja ja sen tuottama hyvä hedelmä.

Kohtaamisia minunkin arjessani

Kerrataan hieman. Olemme edellä havainneet, etteivät sen enempää Isä Jumala, Herra Jeesus kuin Pyhä Henki rajoita kohtaamisia ihmisen kanssa vain erityisiin järjestelyihin tai tilanteisiin.

Raamatun kertoman perusteella on päinvastoin tavallisempaa tulla kohdatuksi nimenomaan arjessa juurikin siksi, että arjessa me pääosin elämämme ja Jumala on reaalisesti kanssamme joka hetki.

Jumalan puolelta ei ole rajoitteita meidän kohtaamiselle. Jos rajoitteita ylipäätään on, ne tulevat meidän puolellamme. Toki, Jumala voi meidät pysäyttää silloin, kun on pakko, mutta onko meillä syytä odottaa aina ’stop’-merkkiä, vai voisimmeko kenties pysähtyä vapaaehtoisesti häntä kuuntelemaan. Jumala kyllä tavoittaa meidät, kun on ’pakko’. Mutta toisaalta emmekö voisi olla myös itse aktiivisia kohtaajia ja kohdata Jumalan muulloinkin kuin vain silloin, kun on suurin hätä tai polttavin pakko?

Vai onko Jumala meille kuin se naapuriin toiselta paikkakunnalta muuttanut sukulainen tai tuttava, jota edelleen tapaamme vain kerran vuodessa velvollisuudentunnosta, vaikka maantieteellinen etäisyys ei enää rajoita meitä tapaamasta vaikka päivittäin…

Niin, tahdonko tosiaan pitää Jumalan etäisenä, vai voisinko olla aktiivinen toivottamaan hänet tervetulleeksi arkeeni? Voisinko auttaa asiaa jotenkin, etteivät kohtaamiset Jumalan kanssa tapahtuisi vain harvakseltaan?

Voisinko omalta puoleltani opetella kohtaamaan Jumalan arkisissa käänteissä, niin ettei hänestä tule se kerran vuodessa kohdattava naapuri, jonka voisin tahtoessani kohdata päivittäin, kun kulkisin vain muutaman metrin pidemmälle tai viisi minuuttia eri aikaan?

Tuskin tavoitteemme on vältellä Jumalaa arjessakaan. Miksi emme järjestäisi arkeamme ja kalenteriamme siten, että hän mahtuu päiväämme. Ei vain menojen väliin, vaan juuri sinne menoihin, missä menemme milloinkin. Ei liene lainkaan huono ajatus – lähinnä oman kuulomme parantamiseksi – ripotella arkeen itseämme kohtaamiseen valmistavia taivashetkiä, kuten ruokarukoukset tai hiljentyminen ennen työn aloittamista tai sen tauotessa. Joku taas käyttää kohtaamiseen työmatkat jne.

Ja entäpä jos oppisinkin kohtaamaan Jumalan lähimmäisissä, työssäni – kaikessa siinä, mitä teen? – Ehkä tuolloin teemme arjessa vieläkin suurempia löytöjä. Saatamme tosiaan kohdata Jumalan jopa työssä tai kotona – ehkä opimme näkemään hänet lähimmäisessämme: sanoissa, olemuksessa, erilaisuudessa ja samanlaisuudessa.

Kysehän Jumalan kohtaamisessa arjessa ei ole siitä, etteikö Jumala olisi läsnä, vaan siitä, olemmeko me itse kohtaamisetäisyydellä hänen kanssaan.

Pohdittavaa

Olenko kohdannut Jumalan arjessa?
Jos kohtaamista ei tapahdu, kumpi jättää tulematta?