Alla oleva lainaus on vuorisaarnasta. Sen Jeesus puhui aikana, kun hän oli kansan suosiossa ja monet poliittiset ryhmät odottivat hänestä messiasta, joka vapauttaisi Israelin Rooman alaisuudesta.

Kuva suurimmasta rakkaudesta – risti.

”’Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen. ” (Matt. 5:43-48)

Jeesus saarnasi vuorisaarnassa Taivasten valtakunnasta, jota hän oli tullut perustamaan maan päälle. Tuo valtakunta poikkesi yleisön odotuksista. Tässä valtakunnassa ei ollut tilaa omavanhurskaudelle; Jeesus puuttui moniin rabbiinien virheellisiin tulkintoihin Mooseksen laista. Hän puhui murhasta, aviorikoksesta, avioerosta, valan vannomisesta, lähimmäisen rakkaudesta, almuista, rukouksesta, paastosta jne.

Jeesus ei kumonnut Vanhan testamentin käskyjä, vaan päinvastoin hän vahvisti ne. Sen sijaan Jeesus kumosi vääriä tulkintoja ja sääntöjä, jotka olivat traditiosta nostettu inspiroitujen kirjoitusten asemaan. Jeesus teki tiettäväksi, ettei parhainkaan meistä vaella kelvollisesti ja voi näin ylpeillä elämällään Jumalan edessä. Armoa vailla me olemme jokainen.

Siteeratussa katkelmassa Jeesus kumoaa väärän tulkinnan Mooseksen lain käskystä rakastaa lähimmäistä (3. Moos 19:18). Lainopettajat olivat tulkinneet lähimmäisen rakastamisen samalla luvaksi vihata vihollista, koska heidän mielestään vihollinen ei ollut lähimmäinen. Jeesus palautti käskyn rakastaa lähimmäistä alkuperäiseen mittaan, koska hän laajensi käsitteen lähimmäinen koskemaan kaikkia ihmisiä. Hän kehotti rukoilemaan vihollisten puolesta ja siunaamaan heitä. Jos seuraat Jeesuksen toimintaa, voit nähdä hänessä toteutuneen käskyn rakastaa vihollista: Jeesus paransi vihollisiaan, rukoili heidän puolestaan ja jopa kuoli heidän edestään!

Ei ole ansiokasta rakastaa vain heitä, jotka rakastavat meitä. Jokainen, jopa kansansa pettäjä, tekee niin. Mitä hyvää on siinä, jos osoitamme huomiota ystävillemme?

Taivaallinen Isä on täydellinen, miksi emme siis pyrkisi olemaan hänen kaltaisiaan? Niin, vaikka siis emme edes kuvittele hänen mittaansa täyttämään. Vaan jos Jumala ei erottele hyvyyttään, vaan hän antaa hyvästä yhtä lailla niille, jotka häntä rakastavat kuin niille, jotka häntä vihaavat. Jumala on täydellinen – hän on rakkaus. Hän ei siis vain valitse rakastaa niin kuin me ihmiset teemme, vaan hän on olemukseltaan rakkaus. Jumala ei voi kieltää olemustaan, joten hänen rakkautensa ei rakoile eikä valikoi.

Jeesuksen kehotus rakastaa niin kuin isä rakastaa, kuulostaa kovalta vaatimukselta. Ei riitä puolinainen, jos täydellinen on olemassa. Eikö Jeesus sitten tiennyt, ettemme ole hänen vaatimustensa mittaisia? – Kyllä hän tiesi, mutta hän tahtoi myös meidän tietävän ja myöntävän sen!

Jumalan valtakunta asuu meissä: Pyhä Henki toimii kauttamme tuoden Jumalan valtakunnan julki jo tässä ajassa. Valtakunta on jo tullut – se on meidän keskellämme. Ehkä se ei ole sitä vielä kaikessa kirkkaudessaan, mutta se on, on ollut ja tulee olemaan.

Pysähdyn miettimään Jeesuksen sanoja omalla kohdallani. Rakastanko lähimmäisiäni silloinkin, kun he eivät ole niin rakastettavia? Kun rakastan ihmistä, joka rakastaa minua, kumpuaa rakkaus jopa tunteena sydämestäni.

Vaan miten on vihollisten rakastamisen laita? – Vihollisen rakastaminen on tahdon päätös. Siihen tarvitaan jumalallista agape-rakkautta, joka rakastaa ehdoitta. Näin ihmiseen istutettuna se voisi sanoa: ”tahdon rakastaa sinua, vaikka sinä et sitä mielestäni ansaitse”. Oman vajavuuden keskellä on lohdullista huomata, että Jumala on täydellinen hyvyys, eikä minun tarvitse ansaita hänen rakkauttaan!

Usein pysähdyn tämän kysymyksen eteen stressaantuneena. Silloin tunnen, ettei kukaan halua minun parastani. Itsekeskeisen ajattelun ja pettymyksen keskellä havahdun kysymykseen:

Mitä ansiota on rakastaa niitä, jotka sinua rakastavat?

Taas kerran ymmärrän, mistä on kysymys. Eivät lähimmäiseni ole muuttuneet, vaan minä vaadin toisilta rakkautta, sen sijaan, että olisin sitä itse sitä antamassa. Teen taas tahdon päätöksen nähdä lähimmäiseni rakkauden silmin, ja kas kummaa, maailma muuttuu. Kaikki on ennallaan, mutta kaikki näyttää erilaiselta. Rakkaudessa on tilaa elää.

Pohdittavaa

Onko Jumala hyvä minua kohtaan, vaikka en pitäisi hänestä?
Rakastanko lähimmäistäni, vaikka hän tekisi minulle vääryyttä?