Monet sadut kertovat, kuinka joko hyvä haltija, noita tai lampun henki esittävät sadun päähenkilölle tilaisuuden käyttää yhdestä kolmeen toivomusta, jotka täyttyvät juuri niin kuin toivotaan. Koska toivomuksia on vähän, täytyy sadun päähenkilön miettiä tarkkaan miten toiveensa käyttää. Lisäksi hänen pitää olla varovainen, ettei hän ajattelemattomuuttaan toivoisi mitään sellaista, mitä joutuisi myöhemmin katumaan.

Sadut toivomuksista kertovat oikeastaan enemmän meistä, jotka satuja sepitämme tai mieluusti kuuntelemme. Se, että pidämme näistä kertomuksista, heijastaa tyytymättömyyttä elämän nykytilaan ja puhuu voimattomuudestamme muuttaa elämää. Silti tahdomme pitää ohjat itsellämme ja tahdomme toivoa itse – ei niin, että joku muu toivoisi puolestamme. Varmasti sinäkin olet enemmän tai vähemmän vakavissasi joskus miettinyt, mitä sinä toivoisit, jos saisit mahdollisuuden.

Toiveet eivät rajoitu pelkkiin satuihin. Moni muistaa kertomuksen kuningas Salomosta, jolta Jumala kysyi: ”Pyydä, mitä haluat, niin annan sen sinulle.” (2. Aik. 1:7-12). Ehkä tämän kaltaisten kertomusten innoittamana joskus saatat huomata rukoilevasi toiveita Herralta käyden kauppaa vaikkapa omasta ajastasi. Rukouksesi voisi kuulua esimerkiksi tyyliin

”Herra jos turvaat perheeni ansiotulot 30 vuodeksi eteenpäin, niin voisin palvella sinua lakkaamatta elämäni jokaisena päivänä.”

Loppujen lopuksi tällaiset yksioikoiset pyynnöt eivät kuitenkaan takaa murheetonta tai edes helppoa elämää, kuten pyytäessämme kuvittelemme. Tällaiset pyynnöt kertovat vain siitä, kuinka naiivisti käsittelemme elämän monisäikeisyyttä.

Tekstini kertoo tilanteesta, jossa Mooseksen sai valita niin kuin Salomo sitten myöhemmin. Mooses oli saman kysymyksen edessä jo paljon ennen Salomoa, kun Jumala sanoi hänelle:

”Minä teen sen mitä minulta pyydät, sillä olen mieltynyt sinuun ja tunnen sinut.”

Ja mitä Mooses pyysi? Mooseksen pyyntö ei ollut kovin tavallinen, sillä hän vastasi Herralle: ”Anna siis minun nähdä kunniasi.” Katsotaan tarkemmin, mitä tämä Mooseksen pyyntö piti sisällään. Aloitetaan lukemalla Mooseksen ja Jumalan kohtaamisesta.

”Mooses sanoi: ”Älä vie meitä täältä pois, ellet itse kulje kanssamme. Juuri siitä, että sinä kuljet kanssamme, näkyy sinun armosi minua ja kansaasi kohtaan ja meidän erikoisasemamme kaikkien kansojen joukossa maan päällä.” Herra vastasi Moosekselle: ”Minä teen sen mitä minulta pyydät, sillä olen mieltynyt sinuun ja tunnen sinut.” Silloin Mooses sanoi: ”Anna siis minun nähdä kunniasi.” Herra sanoi: ”Minä annan kirkkauteni kulkea sinun ohitsesi ja lausun sinun edessäsi nimen Jahve. Minä annan anteeksi kenelle tahdon ja armahdan kenet tahdon.” Herra sanoi vielä: ”Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon.” Sitten Herra sanoi: ”Näetkö tämän paikan vieressäni? Asetu tämän kallion luo. Kun minun kirkkauteni kulkee ohi, minä asetan sinut kallionkoloon ja suojaan sinua kämmenelläni, kunnes olen kulkenut ohi. Sitten otan käteni pois ja saat nähdä minut takaapäin, mutta minun kasvojani ei kukaan saa nähdä.” (2. Moos. 33:15-23)

Mooseksen pyyntöä ei ole helppo ymmärtää ellei tunne tilannetta, johon Mooses oli joutunut. Voidaan sanoa, että Mooses oli selkä seinää vasten itse täysin syyttömänä tilanteeseen.

Tekstin tapahtumat ajoittuvat kohta sen jälkeen, kun Mooses ensin viipyi pitkään Siinailla Herran luona ja kansa tällä välin kävi kärsimättömäksi ja vaati Aaronia tekemään kullasta vasikan muotoisen epäjumalan, jollaista se oli nähnyt palvottavan Egyptissä (Apis-härkä). Kun Mooses sitten tuli alas vuorelta, hän näki mitä oli tapahtunut. Tuona päivänä epäjumalanpalvonta koitui tuona päivänä monen turmioksi: ”ja kansasta sai sinä päivänä surmansa noin kolmetuhatta miestä.” (Lue koko kertomus 2. Moos. 32:25-29).

Vaikka useampi tuhat kuoli tämän ehkä Israelin historian noloimman välikohtauksen vuoksi, se ei kuitenkaan ollut vielä mitään verrattuna siihen, mitä Herra seuraavana päivänä uhkasi tekevänsä:

”Minä lähetän sinun edelläsi enkelini ja karkotan tieltäsi kanaanilaiset, amorilaiset, heettiläiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset. Mene maahan, joka tulvii maitoa ja hunajaa. Minä itse en kulje teidän mukananne, koska te olette uppiniskainen kansa. Muuten saattaisin tuhota teidät matkalla.” (2. Moos. 33:2-3)

Mooseksen rukouksen tähden Herra armahti kansaa ja lupasi edelleen saattaa suunnitelmansa loppuun ja viedä heidät Luvattuun maahan sekä antaa tuon maan heidän haltuunsa, mutta hän ei enää itse kulkisi kansansa edellä niin kuin oli tehnyt tähän saakka (2. Moos. 13:21). Herra antaisi enkelinsä kulkea kansan edellä, mutta ei kulkisi enää itse heidän edellään. Nämä Herran ankarat sanat murehduttivat niin Mooseksen kuin koko kansan:

”Kun israelilaiset kuulivat nämä ankarat sanat, he pukeutuivat murheissaan suruasuun” (2. Moos. 33:4)

Tämä oli siis tilanne, mitä vasten tekstimme keskustelu tulee nähdä. Herra oli pettynyt kansaan niin, ettei enää itse kulkisi heidän edellään. Mooses Israelin välimiehenä koki itsensä hylätyksi, jos Herra ei enää kulkisi heidän edellään ja näin Jumalan läsnäolo ei enää vaikuttaisi heidän keskellään. Hän pyytääkin Herraa kumoamaan päätöksensä: ”Älä vie meitä täältä pois, ellet itse kulje kanssamme.”

Egyptistä lähdön ja erämaavaelluksen aikana Mooses oli oppinut tuntemaan, kuinka rikasta ja turvattua elämä on, kun saa vaeltaa Jumalan ennalta valmistamissa teoissa ja nauttia hänen kirkkautensa läsnäolosta. Nyt hän oli menettämässä tämän etuoikeuden kansan uppiniskaisuuden tähden. Hän tunsi jäävänsä yksin johtamaan alati niskuroivaa kansaa.

Mitä sitten Mooses pyysi, kun Jumala esitti hänelle mahdollisuuden yhteen ’toivomukseen’: ”Minä teen sen mitä minulta pyydät, sillä olen mieltynyt sinuun ja tunnen sinut.” Mooses ei pyytänyt Herraa viemään häntä pois niskuroivan kansan luota Luvattuun maahan viettämään yltäkylläistä elämää. Mooseksen pyyntö saattaa kuulostaa hieman oudolta: ”Anna siis minun nähdä kunniasi.”

Pyyntö nähdä Jumalan kunnia ei ollut tuulesta temmattu ajatus, että olisi tosi hienoa nähdä Jumala. Kyse ei ollut mistään sellaisesta, mitä Jumala ei olisi milloinkaan aiemmin tehnyt. Mooses ei siis pyytänyt ”nähdä Jumalan kunniaa”, että voisi kerskua nähneensä Jumalan ainoana ihmisenä maanpäällä. Nimittäin Jumalan kunnia oli näyttäytynyt jo kerran aiemmin Israelille:

”Mooses ja Aaron sanoivat israelilaisille: ”Tänä iltana te ymmärrätte, että juuri Herra toi teidät pois Egyptistä, ja huomisaamuna saatte nähdä Herran kirkkauden voiman, sillä hän on kuullut, kun olette nurisseet häntä vastaan.” (2. Moos. 16:6-7)

Katso myös (3. Moos. 9:23). Mooses ei siis pyytänyt mitään uutta ja hienoa, vaan hän pyysi jotain sellaista, mitä kansa oli menettämässä ja minkä hän varmasti tiesi maailman kalleimmaksi asiaksi. Pyyntöön nähdä Jumalan kunnia sisältyi myös Mooseksen aiemmat sanat: ”Älä vie meitä täältä pois, ellet itse kulje kanssamme.” Mooses tiesi, ettei ollut mitään arvokkaampaa kuin se, että Herra yhä kävisi heidän edellään ja Jumalan läsnäolo olisi yhä heidän kanssaan.

Herra tarjosi Moosekselle aivan mitä vain, mutta Mooseksen hartain pyyntö oli, että Herra kulkisi hänen kanssaan ja näyttäisi hänelle kunniansa aivan kuin hän oli näyttänyt kunniansa kansalle jo aiemmin. Hän siis pyysi, että saisi yhä nähdä Herran ottavan paikkansa heidän edellään ja johtavan heitä. Joku voisi kysyä: siinäkö kaikki? Mutta minä kysyn, mitä vielä enemmän voisi kukaan pyytää? Jos Herra kulkee edelläsi ja on läsnä elämäsi jokaisena hetkenä, niin mitä ylipäätään voit vielä tarvita? Mooseksen pyynnössä oli suuri viisaus – hän ei ehkä valinnut helpointa vaihtoehtoa, mutta varmasti hän valitsi rikkaimman ja turvatuimman mahdollisen vaihtoehdon. Mitä siis sinä Herralta pyytäisit?

Ehkäpä huomasit Herran lupauksessa täyttää Mooseksen ’toiveen’ mielenkiintoisen sivulauseen: ”Minä teen sen mitä minulta pyydät, sillä olen mieltynyt sinuun ja tunnen sinut.” Eli Jumala kuuli Mooseksen rukouksen, koska hän oli mieltynyt Moosekseen. Monen mieleen herää tässä kohden kysymys, kuuleeko Jumala lainkaan minun rukouksiani? Mistä tiedän, onko Herra mieltynyt minuun? Enhän ole lainkaan sellainen uskon sankari kuin Mooses ja lankean kurjasti syntiin päivittäin… Ilmeisesti tässä on syy rukous elämäni tehottomuuteen.

Voin kuitenkin vakuuttaa sinulle, ettei sinulla ole syytä huoleen, että Isä kuulee rukouksesi ainakin vähintään yhtä hyvin kuin Mooseksen rukoukset. Nimittäin Mooses oli liiton välimies Israelin ja Jumalan välillä. Tämä merkitsi sitä, että Mooses välitti kansan rukoukset Herralle ja Mooseksen tähden Jumala kuuli kansaansa. Mooses siis oli välittäjä ja puhemies Jumalan ja hänen liittokansansa välissä. Meidän välimiehemme uudessa liitossa on Jeesus Kristus, Jumalan ainosyntyinen Poika.

Mitä luulet, kuinka paljon ’mieluummin’ Isä kuulee oman Poikansa rukoukset kuin Mooseksen? Isä siis kuulee varmasti rukouksemme, ei sen tähden, että hän olisi mieltynyt meihin, vaan koska hän on mieltynyt omaan Poikaansa ja meillä on oikeus lähestyä häntä Jeesuksen, hänen Poikansa, nimessä (Matt. 17:5; Hepr. 3:1-6).

Mitä siis opimme tästä Mooseksen toivomuksesta? Opimme ainakin kaksi asiaa. Ensinnäkin rukouksiamme ei kuulla sen tähden, että meidän tulisi olla itsessämme otollisia ja miellyttäviä Herralle, vaan rukouksemme kuullaan ’välimiehemme’ Jeesuksen Kristuksen tähden. Herra kuulee meitä, koska rukoilemme hänen Poikansa nimessä, joka on ristillä sovittanut meidän syntimme ja ottanut pois syyllisyytemme. Muistathan tämän. Sinulla on aina oikeus lähestyä Isää rukouksin Jeesuksen nimessä, olet sitten epäonnistunut elämässäsi kuinka pahoin tahansa. Oikeutesi tulla kuulluksi ei perustu sinun vaelluksesi hyvyyteen, vaan Jumalan Pojan sovitustyöhön.

Toinen asia, mitä opimme tästä raamatunkohdasta, on Herran läsnäolon ja huolenpidon arvostaminen. Jos ajattelet Mooseksen elämää, niin hän oli kokenut käytännössä kaiken, mitä tämä maailma voi tarjota. Hän oli nauttinut 40 vuotta loisteliasta elämää Egyptin hovissa – tuon ajan johtavan kulttuurin eliitissä. Hän oli myös elänyt 40 vuotta yksinkertaista paimentolaiselämää ja varmasti oppinut arvostamaan myös sen hyviä puolia. Ei siis ollut kyse siitä, etteikö Mooses olisi tuossa iässä jo tiennyt, mitä hän olisi maailmalta halunnut. Mutta Mooses ei halunnut tältä maailmalta mitään – hän halusi takaisin sen, mitä oli menettämässä kansan typeryyden tähden. Mooses pyysi, että hän saisi nähdä Herran kulkevan hänen edellään ja että hän saisi vaeltaa yhä Herran läsnäolossa.

Mahdanko ymmärtää kuinka suuren lahjan olen saanut Kristukselta, kun hän on luvannut ”olla minun kanssani joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20). Eikö minunkin hartain toiveeni voisi olla sama kuin Mooseksen? Miksi ihmeessä tyytyisin vähempään? Jos Herra kulkee edelläni ja saan nauttia hänen läsnäolostaan, niin mitä enempää voin ikinä toivoa? Ihan oikeasti – pysähdypä miettimään. Kumpi sinusta on arvokkaampaa: Jumalan jatkuva huolenpito ja läsnäolo vai maallinen rikkaus, arvostus ja valta?

Luetaan vielä lopuksi pätkä tekstimme loppuosasta, jotta saamme jonkinlaisen kuvan siitä, kuinka suuri on Herran pyhyys ja hänen valtansa tämän maailman yli:

”Minä annan kirkkauteni kulkea sinun ohitsesi ja lausun sinun edessäsi nimen Jahve. Minä annan anteeksi kenelle tahdon ja armahdan kenet tahdon.” Herra sanoi vielä: ”Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon.”

Eikö vain olekin mieletön etuoikeus saada lähestyä rukouksin maailmankaikkeuden ruhtinasta, joka oikeasti kuulee sinua ja välittää sinusta?

Pohdittavaa

Miksi Herra kuulee minun rukoukseni?
Mitä maailma antaa, että valitsen sen Herran huolenpidon sijaan?
Jos Herra kulkee edelläni, mitä voin vielä tarvita?