Luin taannoin mielenkiintoisen kertomuksen 1800-luvun puolivälin aikoihin tehdystä tutkimusmatkasta. Se tunnetaan nimellä ”Franklin Expedition”. Tuolla nimellä löydät netistä siitä luettavaa enemmän kuin uskoisitkaan. On selityksiä, erilaisia oletettuja tapahtumakulkuja sekä arveluita, miksi tutkimusmatka epäonnistui täydellisesti.

Kuvituskuva Frankling Expedition -matkan pelastajien saapumisesta.

Matkaan lähti vuonna 1845 Englannista 24 upseeria 110 henkisen miehistön kanssa kahdella höyrykäyttöisellä laivalla. Kolmen vuoden mittaiseksi kaavaillun tutkimusmatkan kestoksi tuli kokonainen ikuisuus muille paitsi viidelle matkalta jo varhain palautetulle miehistön jäsenelle. Muut kuolivat matkan eri vaiheissa – kuka nälkään, kuka talven kylmään, kuka keripukin heikentämänä, kuka keuhkotautiin, jne.

Voit lukea todella hyvän koosteen suomeksi retken tapahtumista Wikipediasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Franklinin_kadonnut_arktinen_retkikunta.

En käy tässä analysoimaan perimmäisiä syitä tutkimusmatkan täydelliseen fiaskoon. Totean vain, että lähtökohtaisesti ylimielinen asenne pohjoisen ankaria olosuhteita kohtaan oli varmasti yksi suurimmista taustatekijöistä. Tämä näkyi jo matkaan varustautumisessa kuten myös matkalla tehdyissä päätöksissä.

Iso vaikutus epäonnistumiseen oli myös joukolla onnettomia virhearviointeja, jotka johtivat tekemään jotain sellaista, mikä näyttää jälkeenpäin tarkasteltuna käsittämättömältä, kuten laivojen vetäminen jäätiköllä tai valtavien rekien raahaaminen ankarissa olosuhteissa jäätikköä pitkin.

Mitä mukaan matkaan?

Nostan yksityiskohdista esiin yhden mielenkiintoisen seikan, mistä voimme ottaa opiksi omaan elämään. Nimittäin retkikunnalla oli mukanaan valtava joukko retken onnistumisen kannalta täysin arvotonta tavaraa.

Matkatavaroiden joukossa oli esimerkiksi 1200 kirjan kirjasto, posliiniastiastot, kristallipikareita ja kaiverretut Sterling-hopeat jokaiselle upseerille. Sen sijaan hiiltä otettiin matkaan vain 20 päivän tarpeen verran kumpaankin laivaan.

Kun laivat sittemmin juuttuivat jäihin, miehistö päätti jatkaa matkaa pienempinä ryhminä. Lopulta kaikki ryhmät menehtyivät. Näistä yhden ryhmän tarina on erityisen koskettava. Nimittäin kaksi upseereista lähtivät hekin vaeltamaan mukanaan valtava reki täynnä tavaraa. He olivat vetäneet sitä yli 100 km matkan jäällä ennen menehtymistään.

Kun vuosien jälkeen ’pelastajat’ sitten tavoittivat upseerien olinpaikan, he löysivät reen luota kaksi ruumista, mutta mitä olikaan reessä? Luulisi että reki olisi tuossa vaiheessa jo keveämpi, jos siellä olisi ollut vaikkapa ruokaa tai muuta selviytymisen kannalta tarpeellista välineistöä. Rekeen oli lastattu edellä mainitut pöytähopeat – ja niitähän riitti! Olivatko ottaneet ne mukaan kenties rikkauden sokaisemana vai ajatuksena käydä niillä kauppaa henkensä pitimiksi. Sitä emme tiedä. Tiedämme vain, että niistä ei ollut heille mitään hyötyä taistelussa nälkää ja karuja luonnonvoimia vastaan.

Mitä sinulla on matkassasi?

Voimme ajatella näiden miesten karua kohtaloa säälien ja ihmetellen. Miten kukaan voi ottaa matkaansa jotain tuollaista… Mutta mitä me puolestaan voimme oppia heidän erheestään?

Opimme ainakin kaksi asiaa. Ensinnäkin sen, että se, mikä on arvossa tänään, ei välttämättä ole sitä enää huomenna. Retkikunnan lähtiessä satamasta kaikki tiesivät pöytähopeiden arvon, mutta olivatko ne enää samassa arvossa hyisen talven ja ravinnon puutteen keskellä? Kuka olisi vaihtanut viimeistä ruokapalaansa pöytähopeaan?

Samoin me arvotamme elämää tänään nykyisistä olosuhteista käsin, mutta oletko ajatellut miten moni nyt tavoittelemasi asia muuttuu arvottomaksi jos olosuhteet vähän muuttuvat? Miten on arvoesineiden tai kesämökin laita, kun sairastut vakavasti? Entä onko tasokkaampi auto enää omansa arvoinen, kun pandemian tähden työskentelet kotona ja kohta sinutkin irtisanotaan… Älkäämme siis jääkö kiinni siihen harhaan, että jokin tänään arvokas olisi sitä enää myöhemmin.

Toinen oppitunti liittyy siihen, miten turha ja tarpeeton matkatavara tekee matkanteosta raskaampaa kuin sen täytyy olla. Mitä kaikkea raahaan elämäni matkalla mukana sellaista, mitä en tarvitse tai mikä jopa vaikeuttaa kulkuani eteenpäin? Turhasta kuormasta meitä muistuttaa heprealaiskirjeen kirjoittaja:

”…pankaamme mekin pois kaikki, mikä painaa, ja synti, joka niin helposti kietoo. Juoskaamme kestävinä kilpailussa, joka on edessämme,” (Hepr. 12:1)

Entä mikä sitten on sijoitus, joka pitää arvonsa matkalla? Tämä on varmaan itsestään selvää, joten lainaan Jeesuksen sijoitusneuvoa:

”Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta.” (Matt. 6:20)

Tiedät varmaan mitä Jeesus tarkoittaa. Se on myös varsin hyvä matkatavara. Nimittäin se ei paina selkää kumaraan, vaan päinvastoin suoristaa sen silloinkin, kun lunta sataa vaakasuoraan vasten naamaa ja nälkä syö matkaajan mieltä. Näihin ajatuksiin!

Pohdittavaa

Mitä minun matkatavaroista löytyy elämäni tutkimusmatkalla?