Syksyn saarnasarjassa tahdon avata sitä, mikä kummajainen kätkeytyy sellaisen sanan kuin ’seurakunta’ taakse. Ensimmäisessä osassa tarkoitus on laskea perustus seurakunnan olemassaololle. Perustuksella en viittaa seurakunnan syntyyn ajassa. En aio kertoa helluntain tapahtumista (Ap. t. 2), kun seurakunta syntyi Jerusalemissa Jumalan Pyhän Hengen vuodatuksen tuloksena, vaan katson vielä vähän aikaisempaan.

Etsimme seurakunnan olemassaolon perustaa Jumalan suunnitelmasta. Seurakunnan alku oli näet jo ikuisuudessa – Jumalan luona. Seurakunta on Jumalan jo ikuisuudessa valitsema armon ja rakkauden väline, jonka hän suunnitteli pelastaakseen langenneen pienen ihmisen.

Edelleen tahdon näyttää seurakunnan ’alun’ myös siitä näkökulmasta, mistä me katsomme seurakuntaa silloin, kun tulimme itse sisään seurakuntaan ja meistä tuli Jumalan perheen jäseniä.

Jotta ikuisuusnäkökulman teologia tulee sekin kerrattua, lainaan seuraavaksi Paavalin esityksen seurakunnan perustuksesta, jonka hän on kirjoittanut kirjeestään roomalaisille.

”Me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa, niiden, jotka hän on suunnitelmansa mukaan kutsunut. Sillä ne, jotka hän on ennalta tuntenut, hän on myös ennalta määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa. Mutta ne, jotka hän on ennalta määrännyt, hän on myös kutsunut, ja ne, jotka hän on kutsunut, hän on myös vanhurskauttanut. Ja ne, jotka hän on vanhurskauttanut, hän on myös kirkastanut.” (Room. 8:28-30)

Tekstissä Paavali systemaattisesti kuvaa sitä, kuinka Herra on valinnut seurakunnan armonsa ja rakkautensa kohteeksi jo ikuisuudessa. Paavali kiteyttää kolmeen jakeeseen seurakunnan perustan Jumalan suunnitelmassa.

Paavalin sanojen perusteella on ilmeistä, että Jumalan seurakunta on hänen suunnitelmansa silmäterä (Room. 8:28-30). Paavalin kiteytetty teologia kaivanneen hieman lihaa luiden ympärille, jotta seurakuntakäsite ei jää roikkumaan teologisen jargonin tasolle. Seurakunta kun on hyvin käytännöllinen käsite.

Tästä syystä tahdon vähän avata perustaa ja ehkä havainnollistaa sitä muutaman esimerkin ja yhden Uuden testamentin henkilökuvan kautta. Valitsemani henkilökuva avaa kolmen ’näytöksen’ kautta näkymän seurakunnan olemuksen ytimeen. Se näet muistuttaa meitä Jumalan armosta ja rakkaudesta, johon on kätketty seurakunnan ydin.

Samaan aikaan, kun armo ja rakkaus toimivat seurakunnan hyväksi, ne ovat seurakunnan käyntikortti ympäröivälle maailmalle. Ilman armoa ja rakkautta seurakunta ei ole yhtään sen houkuttelevampi kuin vaikka poliittinen puolue. Jumalan armon vaikutus – keskinäinen rakkaus – on se käyntikortti, jota meidät on lähetetty viemään pimeään ja kylmään maailmaan:

”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh. 13:35)

Katsotaanpa nyt, mitä ne kaksi esimerkkiä ja mainitsemani henkilökuva pitävät sisällään ja miten ne avaavat ajatusta seurakunnan syvimmästä perustasta..

”Seurakunta-arkki”

Paavali tekstissään kirjoitti, että Jumala on valinnut seurakunnan pelastuksen- ja armonvälineeksi. Pelastuksen välineenä seurakuntaa voi verrata kaikille tuttuun Nooan arkkiin.

Jumalan seurakunta on kuin tuo vedenpaisumuksen ajan arkki (1. Piet. 3:19-21), jonne Jumala valitsi ja kutsui ne ihmiset, jotka tahtoivat seurata Jumalaa Herranaan. Samanlailla seurakunta on Jeesukseen Kristukseen uskovien – häneen toivonsa ja turvansa panneiden ihmisten – arkki.

”Seurakunta-arkkiin” käy sisälle monenlaisia ihmisiä, joita yhdistää ainoastaan usko siihen lupaukseen, että he löytävät avun elämäänsä Jumalalta. Jos siis Nooan arkkiin asteli sisään, jos minkälaista eläintä ja tallaajaa, niin sama on tilanne seurakunnan kohdalla. Sinnekin tulee arkin ovesta kovin monen sorttista kulkijaa, mutta sinä hetkenä, kun arkin ovi sulkeutuu heidän perässään, on arkissa vain yhdenlaisia ihmisiä. He ovat pelastettuja, rakastettuja ja armahdettuja. Jos et minua usko, niin luepa vielä uudestaan tuo Paavalin esitys siitä, keitä ne seurakuntaan kutsutut ja valitut nyt olivatkaan (Room. 8:28-30).

Tällaisena tahdon näyttää sinulle kuvan seurakunnasta tänään. Arkin ovista käy sisään monenlaista vajavuutta ja heikkoutta, mutta kun katsomme samaa joukkoa arkin sisältäpäin – Jumalan vanhurskautuksen tuloksena Jumalan silmin, ei arkissa ei ole ketään muita kuin pelastettuja, rakastettuja ja armahdettuja.

Seurakunta on näin katsottuna kuin taikurin taikalaatikko, jonka sisään laitetaan jotain, mutta kun se avataan, sieltä tulee jotain aivan muuta ulos.

Jumalan silmissä seurakunta on täydellinen. Jos katsot seurakunnassa ympärillesi ja jostain syystä näet jotain muuta, näet väärin. Jos näet seurakunnassa vain vikoja ja syntiä, sinä katsot seurakuntaa ”arkin ulkopuolelta” etkä sisältäpäin Jumalan silmin.

Seurakunta on Jumalan intohimoisen rakkauden kohde. Uuden testamentin vertauskuva seurakunnasta Kristuksen morsiamena (Ilm. 21) kuvaa Jumalan suhdetta seurakuntaan eikä tuo vertauskuva ole yhtään liioiteltu. Se on juuri se, miten Herramme Jeesus Kristus katsoo seurakuntaa, jota me puolestaan monesti vain parjaamme ja arvostelemme.

Jos katsot itseäsi tai veljeäsi ”arkin ulkopuolelta”, näet virheitä, syntiä ja epäonnistumista. Näet kaikkea sellaista, mikä saa sinut jäämään syrjään tai tekemään etäisyyttä veljiin ja sisariin. Jos sen sijaan uskossa katsot itseäsi ja toisia ”arkin sisäpuolelta” käsin, näet siellä olevat ihmiset Jumalan armon ja rakkauden silmäterinä.

”Seurakunta-auto”

Seurakunta on Jumalan ansaitsemattoman armon ja rakkauden kohde, mutta aivan liian usein luemme kirjoista tai kuulemme saarnastuolista viestin siitä, että syystä tai toisesta ”et olisikaan riittävän hyvä Jumalalle tai Jumalan käyttöön”.

Tulee väkisin sellainen kuva, että Jumala ei ole tyytyväinen minuun eikä minun palvelutyöhöni, jos sitä nykyajan mittarein mitataan. On paljon tekemistä, on niin paljon pelastettavia tuolla ”arkin ulkopuolella”. Pitäisi siis minunkin yrittää entistä kovemmin, jotta miellyttäisin Jumalaa ja ansaitsin paikkani ”arkin sisällä”? Niinkö se nyt olikin? Mihin hävisi se kaunis kuva seurakunnasta Jumalan armon ja rakkauden kohteena ja tyyssijana, jonne kaikki ovat tervetulleet kokemaan ’näkökulman muutoksen’ itseensä?

Käyttääkseni toista vertauskuvaa, sanoisin, että jos seurakunta olisi auto, niin seurakunta käy ja toimii armolla. Jumalan armo on seurakunnan polttoaine ja yksin tuo armo vie seurakuntaa eteenpäin Jumalan viitoittamalla tiellä. Kun Jumala laittaa ”seurakunta-auton” tankin täyteen armoa, sen tuottama tulos näkyy. Jos tankissa on jotain muuta, ikävä kyllä sekin näkyy.

Jos polttoaine on armo, tuskin ’pakokaasu’ voi sekään olla kovin myrkyllinen. Nimittäin Jumalan armo on polttoaineena ympäristöystävällistä ja täyttää kaikki ympäristösertifikaatit. Kun ”seurakunta-auton” moottori polttaa Jumalan armoa, vapautuu pakokaasuna rakkaus – se kuuluisia ”keskinäinen rakkaus”. Kun armo käy oikein kunnolla seurakunnan läpi, syntyy palamiskaasuna puhdasta rakkautta. Eli niin kuin Herra Jeesus asian sanoi:

”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh. 13:35)

Jos perusta Jumalan armossa on kunnossa, pysyy seurakunnan päästöt nekin Jumalan normeissa. Seurakunta kulkee eteenpäin armosta ja armolla – jos ihmiset ottavat polttoaineeksi jotain muuta, loppuu matkanteko lyhyeen ja alkaa palamiskaasuna syntymään jotain muuta kuin rakkautta. Jos siis seurakunta kulkee armolla, pakokaasuna ei voi olla muuta kuin ”keskinäinen rakkaus”.

Ja silti joku etääntyy

”Seurakunta-auto” ja ”seurakunta-arkki” ovat kumpikin kuvia meistä pelastetuista Jumalan yhteisönä – ihmisinä, jotka kulkevat yhdessä eteenpäin armosta ja joita Jumala katsoo ihaillen kuin morsianta. Ja vieläpä heidän keskellään vallitsee keskinäinen rakkaus.

Silti syystä tai toisesta käy välillä niin, että tapaan ihmisiä, jotka kertovat syrjäytyneensä seurakunnasta. Tarkoitan tässä seurakunnalla yhteyttä, joka Jumalaan uskovilla on keskenään; en siis välttämättä jotain tilaisuutta tai tilaa. Kun kysyn, miten siinä niin on päässyt käymään, vastaus on melko usein jotain sellaista, että ensin kävi heikosti; lankesin pahasti ja sitten en enää kehdannut tulla takaisin.

Jäin miettimään, onko vika hänessä, minussa, onko vika meissä? Seurakunnan perustassa se ei ole; se on Jumalan armon kehto, ihmisten yhteisö, jonka keskellä asuu ikuinen Jumala – Jumala joka rakastaa ehdoitta ja näkee lapsensa oman armonsa läpi.

Jos taas seurakunta käy sekin oikealla ’polttoaineella’ eli niin kuin Jeesus sanoi: ”siitä teidät tunnetaan, että teidän keskellänne vallitsee keskinäinen rakkaus”, ei vika voi olla ihmisissäkään.

Syy etääntymiseen ei aina johdu seurakunnan heikkoudesta pitää huolta omistaan, vaan joskus se on vain sitä, että ihminen näkee itsensä väärin. Langennut ihminen ei välttämättä osaa katsoa itseään sillä tavalla niin kuin Jumala näkee hänet ”arkin sisäpuolella”, vaan hän katsoo itseään ”arkin ulkopuolelta” käsin.

Jos koet häpeää siitä, mitä olet tehnyt tai jättänyt tekemättä, muista, että Jumala näki sinun virheesi ja rikkomuksesi jo ennen kuin sinä teit niitä. Hän ei ole yllättänyt virheistäsi. Edelleen muista, ettei seurakunnassa ole ketään ”arkin ulkopuolelta” katsottuna virheetöntä – paitsi tietenkin yksi – ja hän on seurakunnan Herra – Jeesus Kristus. Me muut emme voi kukaan retostella elämämme laadulla, mutta siitä huolimatta ”arkin sisältä” katsottuna voimme nähdä itsemme Jumalalle rakkaina ja hänen armossaan puhtaina.

Jos siis lankeat syntiin, lankea eteenpäin, älä taaksepäin – kohti Kristuksen ristiä, ei pois päin siitä. Edessäpäin sinut ottaa kiinni Jumalan armo ja kätkee anteeksiantoa etsivän suojaansa. Kun lankeemus tulee ja etenkin sillä hetkellä, kun näet itsesi langenneena ja sinusta tuntuu pahalta, muista, että Jumalan armo ja rakkaus ei ole kadonnut mihinkään.

Kun lankeat, lankea eteenpäin, älä taaksepäin. Älä juokse Jumalaa karkuun, älä pakene Jumalan luota, vaan juokse aina Herraa kohti, hänen turvaansa. Näe itsesi Jumalan silmin arvokkaana ja rakkaana hänelle – älä jää kiinni siihen, miltä sinun mielestäsi elämäsi näyttää.

Seurakunnan perusta Jumalan näkökulmassa

Jumalan seurakunnan perusta on Herran Jeesuksen Kristuksen työssä. Se on siinä, miten hän katsoo omaa seurakuntaansa ja miten hän näkee sen. Herra ei koskaan katso seurakuntaansa ”arkin ulkopuolelta”, vaan hän näkee sen aina rakkaana valittuna morsiamena ”arkin sisäpuolelta”.

Tämä on perusta tulla sisään seurakuntaan ja olla seurakunnassa. Otan vielä esimerkin Raamatusta siitä, mitä tarkoittaa seurakunta armon ja rakkauden tuojana meidän ajassamme.

Tahdon havainnollistaa tätä jo alussa mainitsemallani henkilökuvalla Uudesta testamentista. Tässä henkilökuvassa on kolme pientä näytöstä, joissa jokaisessa näkyy pieni kappale seurakuntaa.

Tekstissä armon kohdannut päähenkilö tarrautui Jumalan näkökulmaan itsestään eikä antanut muiden ihmisten tai oman rikkinäisyytensä tulla esteeksi lähestyä Herraa ja elää elämäänsä armon varassa niin, että se tuotti omassa elämässään ”rakkauden pakokaasua”. Ottakaamme opiksi ja omistakaamme omaan elämään sama Jumalan armon ja rakkauden näkökulma, kun katsomme itseämme.

Ensimmäinen näytös

Tämä on kertomus naisesta – naisesta, joka seurasi Jeesusta koko hänen maanpäällisen toimintakautensa ajan siitä hetkestä eteenpäin, kun hän ensimmäisen kerran uskaltautui lähestymään häntä. Päähenkilö on Magdalan Maria – yksi niistä naisista, jotka matkasivat Jeesuksen seurueessa. Hänestä kerrotaan näin:

”Sen jälkeen Jeesus vaelsi kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään saarnaten ja julistaen Jumalan valtakunnan evankeliumia. Hänen kanssaan olivat ne kaksitoista ja muutamat naiset, jotka oli vapautettu pahoista hengistä ja parannettu taudeista. Näitä olivat Maria, jota kutsuttiin Magdalan Mariaksi ja josta oli lähtenyt ulos seitsemän riivaajaa” (Luuk. 8:1-2)

Mariasta kerrotaan, että hänestä ajettiin seitsemän riivaajaa. Paikka, josta Maria oli kotoisin, oli nimeltään Magdala. Se oli pieni kylä Gennesaretin järven läheisyydessä. Magdalan kylää pidettiin likaisena ja syntisenä; se oli tunnettu rehottavasta prostituutiosta. Tuossa kaupungissa tytöt oppivat jo nuorena syntisen elämäntavan ja Maria oli yksi heistä. Hän oli portto – yön nainen.

Tällä tavoin Marian näkivät ihmiset ja todennäköisesti hän näki tätä taustaa vasten myös itse itsensä. Maria tuskin oli voinut olla kuulematta Jeesuksen tekemistä ihmeistä eikä varmaan ollut voinut olla kuulematta siitä, että tämä mies julisti ihmisille syntejä anteeksi.

Kertomus Marian kohdalla todennäköisesti alkoi Nainin kaupungista, missä Jeesus teki useita tunnustekoja. Hänen ympärillään yleensä parveilivat ne hyvät ihmiset, joiden joukkoon Marialla – syntisellä yön naisella – ei ollut mitään asiaa (Luuk. 7:11).

Ehkä Maria etäältä näki ja kuuli, miten Jeesus tuossa kaupungissa herätti kuolleen, paransi sairaita ja ajoi ulos demoneja. Hän kuuli Jeesuksen puhuvan Taivasten valtakunnasta ja hän ihmetteli sitä auktoriteettia ja armoa, joka tämän miehen puheessa oli. Jossain tilanteessa – Raamattu ei kerro milloin ja missä – Maria ilmeisesti voitti pelkonsa ja uskaltautui ihmisjoukon läpi Jeesuksen tykö.

Oletko ajatellut, mitä Jeesus näki Mariassa, kun hän kohtasi hänet ensimmäisen kerran? Hän ei nähnyt syntistä yön naista, vaan hän Jumalan Poikana tunsi tämän naisen, jonka hän oli tuntenut jo ennen tämän syntymää. Kun hän näki Marian edessään, hän katsoi Mariaa ”arkin sisältäpäin”; siinä oli Magdalan Maria – nainen, jota Jumala rakastaa. Siinä oli Maria, joka ei häpeillyt rakastaa takaisin, kun oli kerran saanut nähdä itsensä armahdettuna ja rakastettuna.

Magdalan Maria oli astunut ’arkkiin’; hän oli nyt pelastettujen joukkoa. Mikä Marian vakuutti, mistä hän löysi muutoksen elämäänsä? – Hän yksinkertaisesti uskoi ja omisti itsestään sen näkökulman, millä Jeesus katsoi häntä. Hän uskoi Jumalan näkevän hänet arvokkaana Mariana – ei niin kuin hän oli itsensä aiemmin nähnyt ja tottunut kuulemaan ihmisten puheissa.

Toinen näytös

Luukas ei sano, että tämä toisen näytöksen nainen olisi Magdalan Maria, mutta hän voisi se vallan hyvin olla. Vanha perimätieto yhdistää tämän toisen näytöksen naisen Magdalan Mariaan.  En käsittele koko kertomusta tässä, mutta voit lukea sen Luukkaan evankeliumista (Luuk. 7:36-50).

Henkilökuvan toinen näytös tapahtuu edelleen samassa Nainin kaupungissa, nyt fariseus Simonin kodissa, jonne Jeesus oli kutsuttu ateriavieraaksi. Jeesus oli Simonin kodissa kutsuttuna, mutta Mariaa ei kukaan ollut kutsunut. Jeesus näki Marian toisin, mitä kaikki muut. Pöytävieraille Jeesusta lukuun ottamatta hän oli syntinen yön nainen (Luuk. 7:37-38). Ehkä emme katso Mariaa tekstissä Simonin tapaan paheksuen, mutta luulen, että emme silti katso häntä vertaisenamme, vaan ehkä säälimme häntä? Jos näin teemme, katsomme tällöin häntä ”arkin ulkopuolelta”, kun taas sisäpuolelta katsottuna näemme hänet rakkaana sisarena ja iloitsemme hänen rakkautensa syvyydestä!

Tekstissä ainoastaan Jeesus tunsi Marian ja katsoi häntä sellaisena kuin Jumala hänet näki. Jeesus ei säälinyt Mariaa, vaan hänen oli sääli meitä muita, joiden rakkaus häntä kohtaan ilmenee vähäisempänä. Hän sääli meitä, ketkä emme ole ymmärtäneet Jumalan rakkauden ja armon määrää. Tämä nainen oli löytänyt armon elämäänsä ja se sai sytytti hänessä niin suuren rakkauden Herraansa kohtaan, että nämä itseään puhtaana pitäneet ihmiset, halveksivat häntä:

”Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän. Ja hän sanoi naiselle: ’Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.’” (Luuk. 7:47-48)

Magdalan Marian sydämen todellisuuden näkökulmasta teksti on varsin nurinkurinen! Säälittäviä olivat tosiasiassa he, jotka pitivät itseään puhtaina ja kelvollisina, kun taas heidän säälimä nainen oli porukan ainut, joka ymmärsi Herransa lahjan arvon.

Tuossa huoneessa vallitsi tuomitsemisen ja itserakkauden ilmapiiri. Se on irvikuva seurakunnasta pelastettujen yhteisönä, koska ”keskinäiseen rakkauteen” ei sovi poissulkeva ja erotteleva asenne. Simonin koti on kuva seurakunnasta yhteisönä, millainen se ei saa olla. Simonin kodissa oli Kristus, mutta olivatko syntiset tervetulleet siellä kohtaamaan Herraa?

Kolmas näytös

Jatkamme matkaa Marian kanssa vielä kolmannen näytöksen verran. Maria oli yksi naisista, joka seurasi Herraa koko matkan aina haudalle saakka. Marian elämä on kuva Jumalan armon suuruuden sisäistäneestä ihmisestä.

Marian rakkaus ei sammunut Jeesuksen kuolemaan, vaan hän seurasi Jeesusta haudalle (Mark. 16:1) ja ylösnousemukseen (Joh. 20:13-16) saakka. Marian rakkaus ei horjunut, koska hän tunsi sydämessään, ettei olosuhteet muuttaneet sitä todellisuutta, kuka hän Jeesuksen sanojen mukaan on Jumalan silmissä. Magdalan Maria on esikuva rakkaudesta, joka ei sammu olosuhteissa, vaan jaksaa uskoa.

Puutarhahaudalla, kun ylösnoussut Jeesus ilmestyi Marialle, hän käytännössä näytti, että hän katsoi Mariaa edelleen niin kuin hän oli Marialle vakuuttanut jo silloin, kun ensimmäistä kertaa tuli Jeesusta kohtaamaan:

”Jeesus sanoi hänelle: ’Nainen, mitä itket? Ketä etsit?’ Maria luuli häntä puutarhuriksi ja sanoi: ’Herra, jos sinä olet vienyt hänet pois, sano minulle, minne olet pannut hänet, niin minä haen hänet.’ Silloin Jeesus sanoi hänelle:’Maria!’ Maria kääntyi ja sanoi heprean kielellä: ’Rabbuuni!’ – se tarkoittaa: opettaja” (Joh. 20:15-16)

Jeesus ei aloittanut keskustelua kysymällä, että mitä se syntinen nainen täältä etsii. Hän ei puhutellut Mariaa porttona – Jeesus näki yhden ainoan asian ja se sisältyi sanaan ”Maria”. Jeesus puhutteli Mariaa rakkaana; hänen edessään ei seissyt ’portto-Maria’ – yön nainen, vaan siinä oli Marian, jonka hän oli ristillä lunastanut omakseen. Tämä Maria on puhdas kuin lumi – neitsyt ja morsian – kaunis ihminen vanhurskautettu Kristuksessa.

 Huomaatko Jeesuksen näkökulma Mariaan ei ollut missään kohden muuttunut. Maria oli Jeesukselle sama rakas Maria nyt, mitä hän oli jo silloin, kun he ensikerran tapasivat!  Miten on, näenkö minä itseni oikein ”arkin sisältä” käsin Jeesuksen lunastamana arvokkaana ja puhtaana ihmisenä? Näenkö myös sisaret ja veljet samoin? Jos todella opin näkemään itseni lunastettuna, mikä onkaan arvoni!

Kerrataanpa vielä

Kuka on nykypäivän Magdalan Maria? – Hän on sinä ja minä; elämässään syvälle pinnan alle vajonnut heikko ihmisparka, mutta samaan aikaan hän on paljon enemmän. Hän on Herran Jeesuksen valitsema – jo ennen aikojen alkua. Hän on Jumalan pyhä ja puhdas, vailla pienintäkään syytä. Sitä sinä olet osana maailmankaikkeuden rakastetuinta ’tyttöä’ – Kristuksen morsianta, puhdastakin puhtaampi – Jumalan intohimoisesti rakastama.

Magdalan Maria rakasti Herraansa rohkeasti, julkeasti, liioitellun tuhlailevasti ja häpeilemättä, niin samoin saamme tehdä mekin. Seuraavan kerran, kun kohtaat tuomion tai syytöksen siitä, mitä sinä olet ollut tai olet, muista: ensimmäinen ihminen, joka tapasi ylösnousseen Herran oli kerran pahamainen prostituoitu. Jumala valitsi Marian ylösnousemuksen todistajaksi – ei sen perusteella mitä Maria on joskus ollut, vaan sen tähden, mitä hän oli Jumalan silmissä lunastettuna ihmisenä – osana seurakuntaa hänen intohimoisen rakkautensa kohdetta.

Herra Jeesus on samoin valinnut sinut ja minut, vaikka hän tietää kyllä, mitä me olemme ”seurakunta-arkin” ulkopuolelta katsottuna. Hän onkin päättänyt nähdä meidät ”seurakunta-arkin” sisällä – ja siellä me olemme vailla moitetta. Kysynkin, miksi et katso itseäsi samoin? Miksi itsepintaisesti jäät kiinni johonkin, minkä Jumala on laittanut syrjään, kun hän ihailee sinua seurakunnassaan?

Tänä päivänä Jumala ei katso sinua niin kuin sinä katsot peilistä. Jumala katsoo sinua ja näkee sinussa täydellisen puhtaan ihmisen, jota hän niin rakastaa. Kun tämä toteutuu omalla kohdallasi ja annat saman armon laajeta lähimmäisiisi, näet suurimman tämän maailman ajan ihmeistä: seurakunnan.

Seurakunta elää rakkaudessa ja armossa, joka on reaalista Jumalan edessä juuri nyt. Tuo armo ja rakkaus on seurakunnan perusta. Se on edelleen seurakunnan tavaramerkki silloin, kun joku katsoo seurakuntaa ulkoapäin ja arvioi haluaisiko hänkin olla osa tuota joukkoa:

”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh. 13:35)

Olkoon seurakunta ’paikka’, jonne me jokainen olemme tervetulleet käymään sisään sellaisina kuin olemme, mutta kun käymme ovesta sisään, olkoon se ’paikka’, jossa näemme toinen toisemme niin kuin Kristus meidät näkee. Siinä on seurakunnan salaisuus ja ihme.

Se, mitä ’seurakuntalaatikkoon’ laitetaan sisälle on jotain aivan muuta, mitä Jumalan armosta sieltä löytyy. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Seurakunnan perusta lepää täten Jumalan uudeksi tekevässä voimassa ja armossa ja siinä, että me opimme näkemään itsemme lunastettuina ’Marioina’, joilla on lupa rakastaa Herraamme koko elämällämme.

Pohdittavaa

Miten minä näen itseni osana seurakuntaa?
Entä miten minä näen sisaret ja veljet seurakunnassa?