Araknofobia, antropofobia, aerofobia, agorafobia, klaustrofobia, akrofobia, jne. Sama luettelo suomenkielellä kuulostaa tältä: hämähäkkikammo, ihmispelko, lentopelko, avointen tilojen pelko, suljettujen tilojen pelko ja korkeiden paikkojen pelko.

Luetellut pelot ovat tutkimusten mukaan yleisimmät ihmisiä vaivaavista luonnottoman voimakkaista peloista eli fobioista. Huomaa erityisesti, kuinka meillä ihmisillä on voimakas taipumus pelätä nimenomaan toinen toisiamme – onhan antropofobia (ihmispelko) yksi yleisimmistä peloista.

Pelko sinänsä on ihmisen nykytilalle normaali asia, jolla on samalla sekä myönteinen että kielteinen vaikutus hänen elämäänsä. Pohjimmiltaan terve pelko on itsesuojelua, josta ihmiselle on hyötyä, koska ennaltaehkäisevä pelko suojelee häntä etukäteen joutumasta turhaan vaaratilanteeseen. Esimerkiksi kunnioitus tulta kohtaan suojelee ihmistä tahattomasti polttamasta itseään ja normaali pelko korkeita paikkoja kohtaan puolestaan estää häntä suotta menemästä paikkaan, josta voisi pudota.

Toisaalta liioiteltu pelko tuottaa vaikeuksia pelkääjälle itselleen tai pelon kohteelle. Esimerkiksi alussa lueteltuja fobioita ei käsitetä normaaleiksi peloiksi, koska fobiasta puhuttaessa kohteeseen liittyvä kammo on epärealistisen voimakas. Fobian kaltainen voimakas pelko on ylikorostunut, jolloin pelosta tulee este normaalille elämälle ja kanssakäymiselle. Ajattelepa kuinka hankalaa elämä voi olla vaikkapa voimakkaasta lentopelosta kärsivällä liikemiehellä, joka joutuu työnsä puolesta matkustamaan paljon. Tai millaista on elää suurkaupungissa ankaran ihmispelon kauhuissa.

Äärimmäinen kärjistynyt pelko saa aikaan liioitellun voimakkaan reaktion, joka on vaaraksi pelon kohteelle. Jokapäiväiseksi esimerkiksi käy vaikka normaalioloissa rauhallinen koira, joka äärimmäisen pelon hetkellä saattaa raadella pahoin sitä lähestyneen ihmisen. Tällöin pelko saa sen ylireagoimaan tavalla, mitä se normaaliolosuhteissa ei tekisi milloinkaan. Vastaavalla tavalla ihminen voi ylireagoida pelkonsa tähden, jolloin tapahtumien kulku ei ole enää hänen hallinnassaan ja seuraukset voivat olla tuhoisat.

Pelon historia

Pelolla on monet kasvot. Tiettyyn rajaan saakka pelko on siis ihmisen nykytilalle normaali reaktio ja tunnetila, jolla on jossain määrin jopa elämää suojeleva vaikutus. Suojelevasta luonteestaan huolimatta pelko ei Raamatun luomisjärjestyksen mukaan ollut alun perin tarkoitettu ihmisen ’elinkumppaniksi’. Jumala ei luonut ihmistä pelkäämään, vaan päinvastoin elämään turvattua ja suojaisaa elämää ilman pelkoa.

Jos luet luomiskertomuksen kuvauksen ensimmäisen ihmisparin elämästä eedenissä ennen syntiinlankeemusta (1. Moos. 2:4-3:6), et löydä tekstistä ainuttakaan viittausta minkäänlaiseen pelkoon. Adam ja Eeva eivät pelänneet mitään; eivät edes Jumalaa. Heidän elämästään huokui kaikessa nykyihmiselle vieras täydellinen luottamus ja varmuus, jota meidän maailmassamme pidettäisiin naiivina ja jopa vaarallisena. Heidän suhteessaan toisiinsa, luomakuntaan ja Jumalaan vallitsi tuolloin täydellinen harmonia ilman pelkoa. Miksi he olisivat mitään pelänneetkään, elivät he Jumalan yhteydessä.

Jumala ei siis alun perin luonut ihmistä elämään pelossa, vaan pelko oli ensimmäisen synnin välitön seuraus, kuten Adamin sanat kohta syntiinlankeemuksen jälkeen paljastavat:

”Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin.” (1. Moos. 3:10).

Toisin sanoen pelko tuli vasta syntiinlankeemuksessa pahan ’kylkiäisenä’ ihmiskunnan osaksi. Siitä alkaen pelko on ollut Jumalasta vieraantuneen ihmiskunnan ikävä ja erottamaton seuralainen jopa niin, että nykypäivänä pidämme pelkoa luonnollisena ja normaalina asiana.

Pelko nykymaailmassa

Pelko on siis luonnollista langenneessa luomakunnassa, vaikka se ei missään nimessä ole luonnollinen osa ihmisen elämää siinä merkityksessä kuin Jumala on alun perin tarkoittanut. Onko ihmiskunnalla toivoa voittaa pelko lähitulevaisuudessa? Siihen toki moderni yhteiskunta toki pyrkii – suojaamaan kansalaisten elämän niin, ettei kenenkään tarvitsisi elää pelossa. Tällä hetkellä ajatus ’peloitta’ elävästä ihmisestä on tosin aika kaukainen. Ainakin vielä näin pandemian riehuessa pelotta eläminen taitaa olla monelle utopiaa.

Jos pelko on hallinnut ja orjuuttanut ihmiselämää lähes koko ihmiskunnan historian ajan, ei siihen ole odotettavissa käänteentekevää globaalia muutosta nykyisen maailmanjärjestyksen aikana, vaikka pandemian uhka ohitettaisiin. Nimittäin Raamattu toteaa pelon edelleen vain yltyvän ihmiskunnan elinkaaren loppuun asti:

”Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät.” (Luuk. 21:26)

Tulkitaan Jeesuksen puhuvan Luukkaan tekstissä vasta edessä olevista ajoista, ylipäätään seurakunnan ajasta tai historiassa jo osittain toteutuneista tapahtumista, näyttää ’pelon trendikäyrä’ joka tapauksessa olevan pysyvästi nousussa.

Synti toi pelon maailmaan, joten niin kauan kuin maailma elää synnissä, on siellä myös pelkoa. Ratkaisu ihmisen syntiongelmaan on siis samalla ratkaisu myös ihmisen pelko-ongelmaan. Tällä hetkellä pelon täydellinen voittaminen nykymaailmassa näyttää siis mahdottomalta, koska edelleen

”ihmisten pahuus lisääntyy maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä ovat kauttaaltaan pahat” (1. Moos. 6:5)

Uskallan väittää, että vaikka moderni ihminen on voittanut monet perinteiset uhat ja pelot, elää hän tänä päivänä entistä pelontäyteisempää elämää kuin aiemmin. Pelko hallitsee nykyistä maailman aikaa. Esimerkiksi kuolemanpelko (Ps. 55:6) saa nykyihmisen etsimään turvaa erilaisista hoidoista ja opeista. Vastaavasti luonnonilmiöt ja jopa omat ajatukset ahdistavat masentunutta ihmissydäntä (Matt. 8:26; Jer. 17:8). Pelko tulevasta ja jopa menneestä valtaavat helposti mielen vieden elämänilon nykyhetkestäkin.

Välillä tuntuu jopa siltä, että ihmisiä hallitaan pelolla: loppumaton uutisointi uusista uhista, kuten luonnonkatastrofeista, sairauksista, sodista, jne. ahdistavat jatkuvasti pientä ihmistä pitäen hänet ainaisessa pelossa. Aina kun yhdestä uudesta pelosta pääsee yli, seuraava jo odottaa ovenraossa – ihan kuin pandemian läheisyydessä ei jo olisi kyllin.

Pelon lietsominen eri tilanteissa saattaa hyödyttää eri tahoja, mutta suurin voittaja ’pelkomarkkinoilla’ on samainen, jonka intresseissä alun perin oli pelon saattaminen ihmiskunnan keskuuteen. Puhumme siis valheen isästä – Saatanasta. Hän on onnistuneesti hallinnut ja orjuuttanut ihmiskuntaa valheiden ja kuoleman pelon voimalla jo vuosituhansia:

”…jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina” (Hepr. 2:14-15)

Mikä onkaan nerokkaampi tapa orjuuttaa ihminen kuin saattaa hänet erilaisten pelkojen alaisuuteen! Ihmiskunnan ’ykkösvihollinen’ hallitsee ihmistä erilaisin peloin. Mikä onkaan parempi tapa hallita kuin valjastaa pelon kaltainen puolustusmekanismi ihmisen vapautta kahlitsemaan.

Pelko-ongelman ratkaisu

Mutta eikö pelko-ongelmaan sitten ole mitään ratkaisua? On toki, mutta on sinänsä paradoksaalista, että pelko itsessään on este pelko-ongelman lopulliseen ratkaisemiseen. Tätä kummalliselta kuulostavaa väittämää Jeesus kuvaa oheisessa tekstilainauksessa:

”Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta joiden valta ei ulotu sen pitemmälle. Kuulkaa, ketä teidän tulee pelätä. Pelätkää häntä, jolla on valta sekä tappaa ihminen että syöstä hänet helvettiin. Niin, sanon teille: häntä teidän on pelättävä.” (Luuk. 12:4-5)

Vastaava rinnakkaisteksti löytyy Matteuksen evankeliumista (Matt.10:26-28).

Jeesuksen ratkaisu pelko-ongelmaan on paradoksaalisen oloinen. Ensin Jeesus kehottaa olemaan pelkäämättä (Luuk. 12:4), mutta seuraavassa jakeessa hän taas kehottaa pelkäämään (Luuk. 12:5), ainoastaan pelon kohde muuttuu. Mutta miten ihmeessä pelko voi voittaa pelon? Miten se, että lakkaamme pelkäämästä jotain, mutta alamme pelkäämään jotain muuta, voi ratkaista ongelman? Mitä siis Jeesus lopulta tahtoo meidän tekevän?

Älkää pelätkö ihmistä

Katkelman ensimmäisessä jakeessa Jeesus kertoo ensin, mitä ei tule pelätä: ”Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta joiden valta ei ulotu sen pitemmälle.” Ketäkö tekstin ’he’ ovat? – Matteuksen rinnakkaistekstin perusteella huomataan Jeesuksen mitä ilmeisemmin puhuvan ylipäärään ihmisistä ja ihmispelosta: ”Älkää siis pelätkö ihmisiä. Ei ole kätköä, joka ei paljastuisi, eikä salaisuutta, joka ei tulisi ilmi.” (Matt. 10:26). Pohjimmiltaan niin mitättömältä kuulostava asia kuin ihmispelko riittää erottamaan ihmisen Kristuksesta.

Ajattelepa kuinka moni on jättänyt vastaanottamatta Kristuksen nimenomaan ihmispelon tähden? Syyt kuulostavat moninaisilta, mutta jos niitä yhtään tarkemmin analysoi, huomaa syyn olevan pohjimmiltaan ihmispelkoa. Kuka pelkää, että ystävät jättävät, mitä työtoverit sanovat, perhe hylkää tai alkavatko naapurit osoittamaan sormella… Syitä on monia, mutta taustalla on aina sama vaikuttava tekijä: ihmispelko. Jos luit tarkasti jakeen Luuk. 12:4, huomasit Jeesuksen viittaavan siinä vainoihin. Inhimillisesti ajateltuna vainojen aikana ihmispelko on hyvin ymmärrettävää, mutta Jeesuksen mukaan edes vaino ei ole pätevä syy pelkäämään ihmisiä, jos toisessa vaakakupissa painaa iankaikkinen pelastus.

Ihmispelko ei ole este vain evankeliumin vastaanottamiselle. Se tulee evankeliumin esteeksi myös silloin, kun uskovat eivät ihmispelin tähden uskalla julistaa ilosanomaa. Esimerkki tästä on Johanneksen evankeliumissa:

”Julkisesti kukaan ei kuitenkaan uskaltanut puhua hänestä, sillä kaikki pelkäsivät juutalaisia.” (Joh. 7:13).

Sama pelko näytti vaivaavan myös Joosef Arimatialaista, mutta hän toimi pelostaan huolimatta (Joh. 19:38). Uskon, että harvassa ovat lopulta ne uskovat, jotka voivat vilpittömästi sanoa, etteivät olisi joskus vaienneet sen tähden, että pelkäsivät mitä ihmiset sanovat.

On ihmispelko kuinka todellinen tahansa, se ei tekstin mukaan saa tulla esteeksi evankeliumin julistukselle tai kääntymykselle. Mikään inhimillinen pelote ei ole kyllin suuri, että se olisi riittävä este evankeliumille.

Pelätkää Jumalaa

Ratkaisu ei ollut vain kieltäytyä pelkäämästä ihmisiä. Pelkkä kielto tuskin riittää ratkaisuksi, jos ihmisellä ei ole voimaa ottaa vaarin ohjeesta. Jos opin elämään pelkäämättä ihmisiä, löytyy aina uusi pelon kohde, joka jälleen lamauttaa minut. Pelkkä kehotus pitäytyä pelkäämättä ei siis vielä ratkaise pelko-ongelmaa kokonaan.

Tekstin jälkimmäinen jae vie ohjeen loppuun. Jakeessa Jeesus kehottaa kuulijoitaan kuitenkin pelkäämään – tosin ei enää ihmistä, mutta ketä sitten? – Jeesus sanoo:

”Pelätkää häntä, jolla on valta sekä tappaa ihminen että syöstä hänet helvettiin. Niin, sanon teille: häntä teidän on pelättävä.” (Luuk. 12:5)

Moni huolimaton lukija on pikaisesti tulkinnut Jeesuksen puhuvan tässä Saatanasta, koska tekstissä puhutaan ”helvettiin syöksemisestä”. Eli niin kuin Jeesus olisi kehottanut ihmisiä kavahtamaan Saatanaa ihmisten sijaan ja suhtautumaan häneen pelonsekaisella kunnioituksella. Tätä tulkintaa varmaan Saatanakin haluaisi meidän suosivan, mutta onneksi se ei ole Jeesuksen viesti.

Jos hetken maltat tutkia tekstiä, huomaat, ettei tekstissä puhuta ollenkaan Saatanasta, vaan päinvastoin Jumalasta – meidän Herrastamme. Sillä eihän muilla kuin Jumalalla ole valtaa päättää ihmisen päivien määrästä tai hänen iäisyyskohtalostaan. Jos siis teksti sanoo ”Pelätkää häntä, jolla on valta sekä tappaa ihminen että syöstä hänet helvettiin.”, kyse ei voi olla kenestäkään muusta kuin Jumalasta.

Näin ollen Jeesus kehottaa pelkäämään Jumalaa enemmän kuin ihmistä. Ja jos ajattelet, että Jumalalla on ehdoton valta ihmisen elämään, niin eikö vain ole paljon järkevämpää pelätä mieluummin häntä kuin ihmistä? Ihmiset toki voivat uhata henkeäsi, mutta kukaan ei voi sitä sinulta riistää, ellei Taivaallinen Isä sitä salli. Jos siis pelkäät henkesi edestä, pelkää mieluummin Jumalaa kuin ihmistä.

Mutta miten Jeesuksen kehotus olisi tulkittava? Tuntuu jotenkin nurjalta, jos pelon voi voittaa vain kirjaimellisesti pelkäämällä Jumalaa? – Eipä se kuitenkaan liene tarkoituksenmukaista. Kehotus pelätä Jumalaa ihmisten sijaan, pyrkii kovin sanan kääntein vain herättämään kuulijan huomaamaan ihmispelon tarkoituksettomuuden. Jeesuksen kehotus voitaisiin ilmaista vapaasti tulkittuna vaikkapa näin:

”Jos teidän on pakko pelätä jotain, niin pelätkää mieluummin Jumalaa, koska hänellä on todellinen valta teidän elämäänne. Miksi pelkäisitte ihmisiä, koska heillä ei ole mitään valtaa teihin!”.

Toisin sanoen, olet suuri hölmö, jos et ota parannuksen kehotuksesta vaarin, vaan jätät ratkaisun tekemättä siksi, että pelkäät ihmisiä enemmän kuin Jumalaa, jolla on valta päättää päiviesi määrästä ja ikuisuuskohtalostasi. Samoin olet suuri hölmö, jos ilosanoman viejänä vaikenet ihmispelon tähden. Sillä ketä sinun tulisi totella ihmisiä vai Jumalaa (Ap. t. 5:29)? Eli jos jotain on pelättävä, pelkää mieluummin Jumalaa, koska hänellä on todellinen valta sinuun.

Oikea pelko vapauttaa väärästä pelosta

Tarvitseeko meidän Jeesuksen omien sitten pelätä Jumalaa? Kuningas Salomon viisas sananparsi tiivistää ja selittää osuvasti Jeesuksen paradoksaalisen kehotuksen: ”Joka ihmisiä pelkää, on pelkonsa vanki, joka luottaa Herraan, on turvassa.” (Sananl. 29:25). Toisin sanoen ihmispelon valtaan alistuminen ei vapauta ketään, mutta Jumalaan turvaava ihminen vapautuu väärästä pelosta. Se, että turvaa koko elämänsä Jumalaan, on avain elämään ilman pelkoa.

Jeesus ei siis tekstissään kehota omiaan kirjaimellisesti pelkäämään (ts. vapisemaan hänen edessään päivin ja öin) Herraa, vaan päinvastoin luottamaan koko elämänsä Herralle ja sitä kautta vapautumaan turhasta pelosta. Raamattu ei kehota ihmistä kirjaimellisesti pelkäämään Jumalaa, vaan Raamatun kokonaisilmoitus päinvastoin kehottaa ihmistä olemaan pelkäämättä. Syntiinlankeemuksen turmelema ihminen on Jumalan edessä kuin ’arka pupu’, joten ei mikään ihme, että Raamatussa toistuu kerta toisensa jälkeen Jumalan lempeä kehotus ”Älä pelkää.”, kun hän lähestyy ihmistä.

Jumalan yhteydessä ei ole pelkoa, ja sitä siis myös Jeesuksen ensilukemalta hämmentävä kehotus opettaa. Jos uskovan luottamus Herraan olisi täysin rikkumaton ja ehyt, kuten Aadamilla oli ennen syntiinlankeemusta, hänkin saisi nauttia elämästä ilman pelkoa. Tämä tuskin täysin toteutuu kenenkään kohdalla tässä ajassa, mutta siihen kannattaa ainakin pyrkiä. Mitä lähempänä Jumalaa vaellan, sitä vähemmän pelkään.

Vaikka tätä maailmaa hallitaan erilaisilla peloilla, uskovan ei tarvitse alistua pelkojen orjuuteen. Hänellä on etuoikeus luottaa elämänsä Jumalan käsiin tietäen, ettei hänelle tapahdu mitään ilman, ettei Jumala sitä sallisi. Ja jos kerran Jumala on turvamme, miksi pelkäisimme enää ihmisiäkään?

Mietitäänpä vielä lopuksi Jeesuksen sanoja. Kumpaa sinun tulee enemmän ’pelätä’: ihmistä vai häntä, jolla on valta päättää kuolemastasi ja iäisyyskohtalostasi? Kumpaa siis tottelet, kumpaa kumarrat? Elätkö ihmisten ehdoilla vai annatko kaikkesi Herralle? Eli Jeesuksen sanoja mukaillen: ”Uskallatko elää elämäsi Herralle vai ’pelkäätkö’ jotain enemmän kuin Herraasi?”

Pelolla ja pelolla on eroa. On tervettä ja vähemmän tervettä pelkoa. Ja on pelkoa, joka on kuolemaksi, mutta myös pelkoa joka on elämäksi.

Pohdittavaa

Miten pelko hallitsee ihmiskuntaa?
Ketä minun Jeesuksen mukaan tulisi ’pelätä’?
Kuuluuko pelko elämään? Jos ei, niin miten voin vapautua pelosta?