”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28)
Kerta toisensa jälkeen teen tästä Jeesuksen kutsusta tyhjän lupauksen. Ja miksi teen niin? Ihan vain siksi, että luen sen itselleni väärin.
Kehotus on varsin yksinkertainen: ”tulkaa minun luokseni”. Menemättä edes yksityiskohtiin, mitä kaikkea Jeesuksen lupaama lepo pitää sisällään, onnistun vesittämään lupauksen levosta toistamiseen. Ja miten siinä onnistun? Irrottamalla kehotuksen kuluvasta hetkestä joko siirtämällä sen tulevaisuuteen tai asettamalla siihen ehtoja.
Huomenna lepään…
Jeesus ei puhu levosta kaukana tulevaisuudessa. Hän puhuu levosta tässä ja nyt. Minä vesitän lupauksen kieltäytymällä tulemasta hänen luokseen tässä ja nyt. Hän ei kehota minua tulemaan luokseen vasta huomenna, kun olen riittävän väsynyt. Huomenna kuitenkin pyytäisin taas lepoa, johon ehkä voisin astua ehkä jo ylihuomenna… Siirtämällä pysähtymistä alati tulevaan, teen Jeesuksesta valehtelijan, kun päivästä toiseen penään häneltä lepoa koskaan lepoon pysähtymättä.
Tunnistanet tämän ajattelun: ”Herra, anna minun jaksaa, niin että teen ensin tämän ja tuon, niin sitten levätään.” tai ”Anna minulle lepoa, että jaksaisin…” Ehkä parhain valheeni on ”Jeesus, tällä viikolla teen kaiken levosta käsin”. Niinpä, ”levosta käsin” ja sitten mennään kahta kovemmin.
Siirrän lepoa aina sopivasti pienen matkaa eteenpäin ja niin tämä aasi kulkee päivästä toiseen kepin nokkaan ripustetun porkkanan perässä koskaan lepoa saavuttamatta. Kutsu kuitenkin on ja pysyy: ”Tulkaa minun luokseni”.
Lepään, kun sinä ensin…
Toinen tapa tehdä Herran lupaus tyhjäksi on lisätä siihen sellaisia ehtoja ja oletuksia, mitä siinä ei ole. Jos edellä odotin levon aikaa kuin aasi porkkanaansa kepin päästä, nyt odotan Jumalan ensin tekevän jotain että sitten voin käydä lepäämään.
Jeesus ei luvannut, että hän hoitaa kaikki ne tekemättömät asiat puolestani, niin että sitten saan lepäillä rauhassa. Hän ei myöskään luvannut taikoa olosuhteita täydelliseksi levon hetkeä varten. Hän ei luvannut taloudellista riippumattomuutta, täydellistä terveyttä tai suojaa kaikelta mahdolliselta, että sitten voin lepäillä auvoisasti.
Niin, tuo mainitsemani ”levosta käsin” tarkoittaa monesti meille juurikin sitä, että oletamme asioiden vain tapahtuvan kauniisti kuin itsestään täysin ponnistuksetta. Toki sitäkin tapahtuu, mutta se ei kuulu ”Minä annan teille levon” -lupauksen piiriin.
Tule Herrasi lepoon
Lepo on valmis. Se on hänessä. Hän on ostanut minulle levon uhraamalla itsensä minun puolestani. Se on ikuinen elämä hänessä – tässä ja nyt.
Minun ei tarvitse odottaa siihen astumista, kunnes huominen koittaa tai jokin urakka ensin valmistuu. Voin pysähtyä lepäämään Hänessä vaikka kesken lauseen … … … … näin, ja jatkaa sitten lauseen loppuun.
Edelleen minun ei tule väärin olettaa, että hän tekee kaiken valmiiksi sillä aikaa, kun minä lepäilen. Kokeillaanpa… (kymmenen minuuttia levossa kului) … ja kesken näyttää tämä tekstini olevan, Mutta tiedätkö, tuo hetken pysähdys ja hänen kasvojensa eteen astuminen kesken lauseen – se oli todellista lepoa Hänessä.
Mikä onkaan parempaa lepoa kuin pysähtyä tässä hetkessä Jumalan kasvojen eteen ja ymmärtää siinä elämän lahjan suuruus tämän päivän asioiden mittakaava Jumalan ikuisuuden äärellä.
Tartu Jumalan levon tarjoukseen. Älä odota parempaa hetkeä tai valmista maailmaa levätäksesi. Lepo on tässä ja nyt. Kuule, mitä Jeesus sanoo sinulle:
”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28)
Siunattuja levon hetkiä sinulle, ystäväni.
Pohdittavaa
Milloin on minun aikani levähtää?