Sanat ”tapahtukoon sinun tahtosi” ovat varmasti viipyneet kerran jos toisenkin jokaisen uskovan huulilla. Ikävä kyllä, noiden sanojen merkitys on esimerkiksi Isä meidän -rukouksen ulkoa hokemisen myötä kärsinyt samaa inflaatiota kuin sana ’aamen’.

Tapahtukoon sinun tahtosi (Kuva joeseager, Pixabay)

Tapahtukoon sinun tahtosi” lauseesta on tullut monen suussa pelkkä tyhjä repliikki muuten ehkä itsekkääseen rukoukseen. Se on kuin taikasana, joka oikeuttaa lukuiset aiemmat pyynnöt ja anomukset.

Monelle se on ’aamenen’ kera pelkkä rukouksen lopetuskaava ilman syvempää sisältöä. On jokseenkin juhlavaa lausua tuo ylevän kaunis kolmisanainen lausahdus rukouksen loppuun, mutta sen koko kauneus tulee esiin vasta, kun rukoilija on antautunut ensin pohtimaan, mitä hänen lausumansa sanat merkitsevät hänen itsensä kohdalla. Vasta sen jälkeen sanat saavat sisällön.

Ilman ymmärrystä jopa tämä ihmiselämän kannalta yksi elämän suurimpiin lukeutuva rukous – siis ”tapahtukoon sinun tahtosi” – jää sisällöttömäksi äänteeksi (Matt. 6:7-8). Se on sääli, sillä alunperin Jeesus antoi ”tapahtukoon sinun tahtosi” -pyynnön seuraajilleen osana Isä meidän -rukousta juuri vastineeksi sisällöttömiä korurukouksia vastaan (Matt. 6:8-13).

Tapahtukoon sinun tahtosi. Aamen.

Kummatkin edellä mainitut rukouksessa yleisesti käytetyt ilmaukset antavat rukoukselle jotain sisällöllisesti niin tärkeää, että on suunnaton vääryys ohittaa ne rukouksessa enempää ajattelematta. Varsinainen aiheemme on tällä kertaa ”tapahtukoon sinun tahtosi”, mutta katsotaan vielä ennen sen käsittelyä tarkemmin toista sille läheistä sukua olevaa ’rukoussanaa’ eli ’aamenta’.

Aamen

Termistä ’aamen’ on muotoutunut eräänlainen rukouksen loppumerkki, johon ’muodollisesti oikea’ rukous kuuluu päättää. Kristillisessä kielenkäytössä se on vakiinnuttanut asemansa kielirajat ylittävänä terminä. ’Aamen’ kaikuu siis joka puolella maailmaa rukoilijoiden äidinkielestä huolimatta. Se on alkujaan hepreankielinen sana, joka tarkoittaa ”luja, tosi, varma, luotettava”. Vanhassa testamentissa sitä käytetään esimerkiksi

  • kirouksen vahvistamiseksi (5. Moos. 27:15-26)

  • kuninkaan käskyn hyväksymisen osoitukseksi (1. Kun. 1:36)

  • ennussanojen luotettavuuden vahvistamiseksi (Jer. 28:6)

  • rukoukseen yhtymiseksi (Neh. 8:6)

Uudessa testamentissa ja myöhemmin kristillisen kirkon perinteessä ’aamen’ ilmaisee yhtymistä julkiseen rukoukseen. Rukouskielessä ’aamen’ on siis eräänlainen ’uskon allekirjoitus’, jolla rukoilija muistuttaa itseään ja kanssarukoilijoita siitä, että he rukoilevat asioita tapahtuvaksi. He eivät siis vain toiveikkaasti pyydä apua Herralta, josko ’kävisi tuuri’ ja Herra sattuisi kuulemaan rukouksen, vaan he ikään kuin allekirjoittavat rukouksen uskossa tietäen tulleensa kuulluksi.

Tapahtukoon sinun tahtosi

Tapahtukoon sinun tahtosi” on aamenen rinnalla toinen yleisesti rukouksessa viljelty ilmaus. Se on selkeää suomenkieltä, jonka merkitys on sinällään helppo ymmärtää, mutta jos rukoilijalta kysytään, mitä hän sillä tarkoittaa esimerkiksi juuri rukoilemansa rukouksen yhteydessä, osaako hän kuitenkaan vastata kysymykseen?

Herran tahdon tapahtuminen pelastusopillisessa merkityksessä tarkoittaa ensisijaisesti ihmisen pelastumista. Jumalan tahdosta puhuttaessa on aina muistettava, että rakastavan Jumalan tahto ihmistä kohtaan on absoluuttisen hyvä.

Käytännön elämässä tahdon kuuliaisuus Jumalaa kohtaan tarkoittaa sitä, että ihminen valitsee tottelemattomuuden sijaan kuuliaisuuden evankeliumille. Täten ”tapahtukoon sinun tahtosi” on ojentautumista Jumalan lupausten mukaan ja alistumista hänen hyvän tahtonsa alaisuuteen. Se on rukous, jossa ihminen pyytää Taivaallista Isää antamaan hänelle uskon kuuliaisuutta ja alttiin mielen hyväksyä Jumalan sallimus omassa elämässään.

Tapahtukoon sinun tahtosi” muistuttaa rukoilijaa Jumalan suvereeniudesta. Rukoilija ikään kuin pyytää, että Jumalan suvereeni tahto saa käydä toteen hänenkin elämässään ilman, että hän itse – edes tietämättään – kävisi sitä vastustamaan. Luther kirjoittaa Vähä katekismuksessa ”tapahtukoon sinun tahtosi” merkityksestä seuraavaa:

Jumalan hyvä, armollinen tahto tapahtuu kyllä ilman rukoustammekin, mutta me pyydämme tässä rukouksessa, että se tapahtuisi myös meidän keskuudessamme.

Jumala murskaa ja estää kaikki pahat suunnitelmat ja voimat, kuten Perkeleen sekä maailman ja oman itsekkään minämme tahdon, jotka eivät antaisi meidän pyhittää hänen nimeään eivätkä hänen valtakuntansa tulla luoksemme. Hän myös vahvistaa ja varjelee meitä pysymään lujina hänen sanassaan ja uskossa elämämme loppuun asti. Tämä on hänen armollinen, hyvä tahtonsa.” (Martin Luther, Vähä katekismus)

Tapahtukoon sinun tahtosi” asettaa täten rukoilijan oikealle paikalle Jumalan edessä; rukoilija ei ole enää käskijä tai suunnannäyttäjä, vaan päinvastoin hän pyytää Herralta ymmärrystä elää Herran tahdossa sen sijaan, että hän vaatisi Herraa toteuttamaan omaa tahtoaan. On kyse tahdon valinnasta; valita kuuliaisuus Jumalan tahdolle silloinkin, kun oma tahto haluaa jotain toista.

Paavalin esimerkki Apostolien teoissa

Ohessa siteeratut kaksi Apostolien tekojen tekstikatkelmaa kertovat käytännön esimerkin Paavalin elämästä. Ne kertovat jotain siitä, mitä ”tapahtukoon sinun tahtosi” pohjimmiltaan merkitsee.

Nyt on Pyhä Henki sitonut minut ja vie minua Jerusalemiin, enkä tiedä, mitä siellä on osakseni tuleva. Tämän vain tiedän: joka kaupungissa Pyhä Henki vakuuttaa, että minua odottavat kahleet ja ahdinko. Eloon jäämiseni ei minulle kuitenkaan merkitse mitään sen rinnalla, että pääsen matkani päähän ja saatan loppuun Herralta Jeesukselta saamani palvelutehtävän: julistaa evankeliumia Jumalan armosta. Nyt tiedän, että te ette enää näe minua, ei kukaan teistä, joiden keskuudessa olen elänyt ja julistanut Jumalan valtakuntaa. (Ap. t. 20:22-25)

Olimme olleet kaupungissa jo useita päiviä, kun sinne saapui Juudeasta Agabos-niminen profeetta. Hän tuli luoksemme, otti Paavalilta vyön, sitoi sillä jalkansa ja kätensä ja julisti: ’Näin sanoo Pyhä Henki: tällä tavoin juutalaiset Jerusalemissa sitovat sen miehen, jonka vyö tämä on, ja luovuttavat hänet pakanoiden käsiin.’ Tämän kuultuamme me yhdessä Kesarean uskovien kanssa pyysimme, ettei Paavali menisi Jerusalemiin. Mutta Paavali sanoi: ’Miksi te tuollaista puhutte, miksi itkette ja raastatte minun sydäntäni? Minä olen valmis kahleisiin ja kuolemaankin Jerusalemissa Herran Jeesuksen nimen tähden.’ Kun hän ei antanut periksi, me rauhoituimme ja sanoimme: ’Toteutukoon Herran tahto.’(Ap. t. 21:10-14)

Paavalin oman elämän esimerkki osoittaa, ettei ilmauksessa ole kyse harkitsemattomasta puheesta tai kepeästä sanonnasta, vaan tahdon asenteesta, jota Herra etsii meidän jokaisen sydämestämme

Lainatut raamatunkohdat ovat katkelma kertomuksesta Paavalin kolmannen lähetysmatkan loppupuolelta, kun hän on jo jättänyt hyvästit Akhaian, Makedonian ja Frygian seutujen seurakunnille jo useamman vuoden kestäneen lähetysmatkan jälkeen. Siinä Paavali on matkalla Jerusalemiin, sillä hänen tarkoituksensa oli viedä Juudean köyhien seurakuntien tueksi kerätty lahjoitus Jerusalemin seurakunnalle yhdessä paikallisten veljien kanssa. Jerusalemista Paavalin aikomus oli jatkaa eteenpäin ’neljännelle lähetysmatkalle’ Rooman kautta valtakunnan länsiosaan aina Espanjan provinssiin saakka.

Kolmannella lähetysmatkalla Paavali oli työskennellyt reilun kolmen vuoden ajan Efesoksen seurakunnassa ja sen lähiympäristössä. Efesoksesta käsin hän oli evankelioinut Frygian, Mysian, Bitynian, Pontuksen ja jopa pohjoisen Galatian provinsseissa.

Paavali oli jo aikaisemmin hyvästellyt Efesoksen seurakunnan, kun hän lähti sieltä eteenpäin Makedoniaan ja Akhaiaan (Ap. t. 20:1-6), missä hän vielä pistäytyi toisella lähetysmatkalla perustamissaan seurakunnissa, kuten Filippissä ja Korintissa. ’Kiertokäynti’ kesti yhteensä reilun kolmisen kuukautta, minkä jälkeen Paavali jatkoi matkaa tarkoituksena purjehtia Kesareaan, josta hän jatkaisi maateitse Jerusalemiin.

Paavalin laivamatka Kesareaan kulki Miletoksen sataman kautta. Koska Miletos oli melko lähellä Efesosta, Paavali kutsui vielä seurakunnan vastuunkantajat luokseen hyvästelläkseen heidät ja ohjeistaakseen heitä. Ensimmäinen lainaamani teksti (Ap. t. 20:22-24) on katkelma Paavalin jäähyväissanoista Efesoksen seurakunnan vanhimmille ennen laivan lähtöä Miletoksen satamasta.

Paavalin tie Jerusalemiin Jumalan tahdossa

Paavalin puheesta ilmenee, ettei hän palannut Jerusalemiin vain käytännön syistä ja omasta halustaan, vaan hän koki menevänsä sinne Jumalan Pyhän Hengen ’sitomana’:

Nyt on Pyhä Henki sitonut minut ja vie minua Jerusalemiin, enkä tiedä, mitä siellä on osakseni tuleva.(Ap. t. 20:22)

Toisin sanoen häntä kuljetti eteenpäin jonkinlainen tietoisuus Jumalan tahdosta. Paavali koki olevansa sidottu kulkemaan Jerusalemin kautta, vaikka hänen mielessään siintänyt määränpää oli päinvastaisessa suunnassa sijaitseva Rooma, josta hän edelleen jatkaisi kohti Espanjan provinssia. Aikomuksistaan Paavali kertoi muuten jo joitain kuukausia aiemmin Korintista lähettämässään Roomalaiskirjeessä (Room. 15:23-28; Room. 1:15). Paavalin matkasuunnitelmat eivät siis olleet spontaaneja, vaan tarkkaan harkittuja.

Jo Roomalaiskirjeessä hän mainitsee matkaavansa Jerusalemin kautta, koska hän oli suunnitellut vievänsä paikallisten seurakuntien keräämän lahjoituksen Jerusalemiin yhdessä makedonialaisten veljien ja muun seurueen mukana. Mikään ei käytännössä kuitenkaan olisi estänyt häntä lähtemästä suoraan Roomaan, vaan keräyksen tuotto olisi päässyt perille Jerusalemiin toki ilman häntäkin. Matkan varrella seurakunnissa häntä useaan otteeseen jopa varoitettiin menemästä Jerusalemiin (Ap. t. 21:4), mutta siitä huolimatta Paavali ei suostunut muuttamaan suunnitelmaansa kiertää ’neljännelle lähetysmatkalle’ Jerusalemin kautta.

Paavali matkasi Jerusalemiin, koska ”Pyhä Henki oli sitonut hänet ja vei häntä Jerusalemiin”. Sitominen ei ole tässä negatiivinen ilmaus, vaikka se saattaa ensikuulemalta siltä kuulostaa. Sitoja ei ollut kuka tahansa, vaan hän oli Jumalan Pyhä Henki, joten Paavali kulki mieluusti hänen sitomanaan, koska tiesi kulkevansa Jumalan johdatuksessa. Näin siitä huolimatta, että hän koki samaan aikaan Hengessä, että Jerusalemissa häntä odottaisi ’jotain ikävää’, mitä hän ei voinut edeltä tietää. Sen kohtaaminen oli kuitenkin hänen osansa, joten hän kulki eteenpäin varoituksista ja ihmisten mielipiteistä huolimatta.

Vaikka Paavali ei tiennyt enempää ’sen jonkin’ luonteesta, hän tiesi siitä kuitenkin sen verran, mitä Herra oli hänelle armossaan ennalta ilmoittanut:

Tämän vain tiedän: joka kaupungissa Pyhä Henki vakuuttaa, että minua odottavat kahleet ja ahdinko. (Ap. t. 20:23)

Paavali tiesi Jerusalemissa häntä odottavan kahleet ja ahdinko. Kyse olisi vainotuksi tulemisesta ja vankeudesta, mutta mistä syystä, kuinka pitkäksi aikaa ja vapautuisiko hän vielä – sitä Paavali ei voinut tietää. Mutta Herran Henki oli vakuuttanut hänet matkansa kohteesta, vaikka siellä odottikin mahdollinen ahdinko.

Paavali ei tahtonut ehdon tahdoin kulkea ahdinkoon, mutta jos valinta piti tehdä inhimillisten mielihalujen ja Jumalan tahdon välillä, valinta oli Paavalille selvä. Näin siitä huolimatta, että Paavali todennäköisesti pelkäsi jopa kuolevansa perillä Jerusalemissa, koska jakeessa 25 hän sanoo:

Nyt tiedän, että te ette enää näe minua, ei kukaan teistä, joiden keskuudessa olen elänyt ja julistanut Jumalan valtakuntaa.(Ap. t. 20:25)

Tällä kertaa Paavali erehtyi arvailuissaan, koska myöhemmin Paavali sai vielä armon vierailla uudemman kerran Efesoksessa (1. Tim. 1:3). Eikä tämä ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun Paavali erehtyi suunnitelmissaan. Paavali oli hänkin vain ihminen. Ehkäpä juuri vajavaisuutensa tuntemisen tähden Paavali mieluummin kulki Pyhän Hengen sitomana ahdistukseen kuin yritti profeetta Joonan tavoin paeta Jumalan tahtoa (Joona 1-2).

Agaboksen profetia

Lukijaa saattaa askarruttaa edelleen kysymys siitä, miten Paavali oli noin varma häntä odottavasta ahdistuksesta? Jakessa 23 (Ap. t. 20:23) Luukas antaa jo viitteitä siitä, että kyse olisi ollut toisten uskovien kautta saaduista profetioista :

”…joka kaupungissa Pyhä Henki vakuuttaa…

Paavalin kulkiessa eri seurakunnissa Pyhä Henki antoi seurakunnan kuulla Paavalia odottavasta ahdingosta (Ap. t. 21:4). Nämä profetiat annettiin koko seurakunnan rakennukseksi – eivät siis vain varoituksiksi itsepäiselle Paavalille. Malliksi tällaisesta profetiasta lainasin toiseksi tekstiksi kappaleen, jossa profeetta Agabos julisti jälleen yhden uhkaavan kuuloisen ennustuksen (Apt. 21:10-14). Katsotaanpa tarkemmin.

Jokin aikaa Efesoksen veljien hyvästelyn jälkeen Paavalin matka eteni Kesareaan, joka oli viimeinen pysähdyspaikka ennen Jerusalemia. Teksti mainitsee, että Kesareassa isänsä luona asuneet (tyttäret olivat naimattomia, joten he asuivat edelleen kotona) Filippoksen neljä tytärtä olivat kukin saaneet profetoimisen lahjan (Ap. t. 21:8-9). He olisivat siis voineet välittää Herran sanan Paavalille.

Tytärten lisäksi tekstissä mainitaan profeetta Agabos, joka oli aikanaan tunnettu Juudeasta kotoisin oleva Hesekielin kaltainen merkkiprofeetta. Agabos tunnettiin Pyhän Hengen voitelemaksi profeetaksi samaan tapaan kuin Filippos tunnettiin evankelistaksi. Hän oli sama profeetta, joka 15 vuotta aikaisemmin ennusti Jerusalemia kohtaavan nälänhädän (Ap. t. 11:27-29).

On mielenkiintoista, että Herra toi Agaboksen Juudeasta Kesareaan tuomaan viestin Herralta sen sijaan, että Herra olisi antanut viestin Filippoksen tytärten kautta. En usko, että tyttäret olivat arvottomia tuomaan tätä viestiä tai että Paavali ei olisi ottanut vakavasti sanomaa, jos Pyhä Henki olisi antanut sen tytärten kautta. Se, että Herra käytti tilanteessa Agabosta, on osoitus Pyhän Hengen suvereeniudesta lahjojen antajana.

Pyhä Henki näki Agaboksen syystä tai toisesta soveliaammaksi välittämään raskaan sanoman Paavalille, joten hän tuotti Agaboksen Juudeasta Kesareaan, vaikka Filippoksen tyttäret olisivat olleet jo valmiiksi siellä. Kyse voi tietty olla siitäkin, etteivät tyttäret olisi uskaltaneet kertoa sanomaa arvostetulle Paavalille, joka kaiken lisäksi oli heitä huomattavasti vanhempi mieshenkilö. Ehkäpä Agaboksen valinta viestintuojaksi palveli täten kaikkien parasta.

Agaboksen sanoma Paavalille oli vakava. Merkkiprofeettana Agabos esitti sanoman persoonalleen sopivalla tavalla:

Hän tuli luoksemme, otti Paavalilta vyön, sitoi sillä jalkansa ja kätensä ja julisti: ’Näin sanoo Pyhä Henki: tällä tavoin juutalaiset Jerusalemissa sitovat sen miehen, jonka vyö tämä on, ja luovuttavat hänet pakanoiden käsiin.’(Ap. t. 21:11)

Viesti oli tarkoitettu kaikille – sekä Paavalille, että hänen seurueelleen. Viestin sisältö oli selvä, vaikka tapahtuman seuraukset jäivät edelleen hämärän peittoon. Huomaa, ettei profetia sisältänyt kehotusta olla menemättä Jerusalemiin, vaikka Kesarean uskovat ja Paavalin matkaseurue sen ymmärrettävästi niin tulkitsivat (Ap. t. 21:12). He yrittivät kaikkensa saadakseen Paavalin muuttamaan mielensä ja olemaan menemättä Jerusalemiin.

Paavali sen sijaan oli hyvin tietoinen Pyhän Hengen johdatuksesta omalla kohdallaan. Hän ei uhmannut profetiaa jääräpäisesti jatkamalla matkaa Jerusalemiin, sillä hän tiesi tekevänsä Jumalan tahdon pysyessään alkuperäisessä suunnitelmassa. Paavali näet tulkitsi profetian toisin kuin muut. Profetian tarkoitus ei ollut varoittaa Paavalia menemästä Jerusalemiin, vaan rohkaista häntä ja seurakuntaa myöhemmin, kun profetia täyttyy hänen kohdallaan.

Paavali ei tahtonut väistää tulevaa ahdistusta, koska hän koki sen kuuluvan Jumalan sallimukseen hänen kohdallaan:

’Miksi te tuollaista puhutte, miksi itkette ja raastatte minun sydäntäni? Minä olen valmis kahleisiin ja kuolemaankin Jerusalemissa Herran Jeesuksen nimen tähden.’ (Ap. t. 21:13)

Ei ollut mitään syytä väistää ahdinkoa, jos kerran tiesi Jumalan olevan siinä mukana. Sellaista ahdinkoa ei olekaan, jota Jumala ei kääntäisi voitoksi tavalla tai toisella. Odotti Paavalia sitten ihmeellinen vapautuminen tai marttyyrikuolema, hän oli valmis kohtaamaan sen Herran Jeesuksen nimen tähden. Hän oli valmis täyttämään Herransa tahdon hinnasta huolimatta – hyväksyivät muut sen tai eivät.

Tekstissä Paavalin periksiantamattomuus tarttui lopulta uskon ja luottamuksen henkenä muihinkin:

Kun hän ei antanut periksi, me rauhoituimme ja sanoimme: ’Toteutukoon Herran tahto.’(Ap. t. 21:14)

Kaikki ei ole sitä, miltä se näyttää. Paavalinkin tapauksessa inhimillinen järkeily ja olosuhteiden tuijottaminen joutuvat lopulta häpeään, kun lopulta näemme, miksi kaiken piti tapahtua niin kuin se tapahtui.

Miksi Paavali, miksi?

Jos hetken mietit Paavalin Jerusalemin matkaan liittyviä profetioita ja kuvittelet itsesi Paavalin asemaan, mitä luulet, menisitkö itse Jerusalemiin? Vai tuntuisiko kenties seuraava Kesareasta Roomaan matkaava laiva houkuttelevammalta vaihtoehdolta? Uskon Rooman laivan houkuttaneen Paavalia yhtälailla – etenkin, kun seurakunnissa olisi varmasti ymmärretty hänen ratkaisunsa ilmeisen vankeuden edellä.

Voisiko Jumalan Henki enää selkeämmin ilmoittaa, mikä Paavalia Jerusalemissa odotti? Minkä tähden siis hänen piti ’kohtaloa uhmaten’ jatkaa matkaansa kohti Jerusalemia? Vaikka neljäs lähetysmatka jäisi toteutumatta, oli Paavali edelleen Efesoksessa, Korintissa, Filippissä jne. arvostettu ja pidetty opettaja, joten työsarkaa olisi kyllä riittänyt itäisen Rooman alueellakin. Miksi siis Paavalin piti mennä Juudeaan fanaattisten juutalaisten saaliiksi?

Nykykielellä ja nykyaikaan sovitettuna voisi sanoa, että Paavalilla oli varattuna Efesoksessa mukava kirkkoherran virka ja olisi varmasti riittänyt ’keikkaa’ lähipaikkakunnillekin. Ja olisipa Paavalista varmaan tehty Efesokseen itäisen Rooman alueen piispakin, jos hän olisi niin tahtonut. Paavali ei enää ollut nuori – ei liioin tervekään, minkä lisäksi hänellä ei ollut tarvetta enää osoittaa ’kompetenssiaan’ seurakunnissa. Uskon, että Paavalia olisi Efesoksessa odottaneet ’kissan päivät’ ja varmasti kohtuullinen turvattu toimeentulo ja arvostettu asema vielä eläkeiässäkin. Tekikö Paavali virhearvion jatkaessaan varoituksista huolimatta matkantekoa Jerusalemiin saakka? Vai oliko vika profetioissa; kenties Paavali koetteli profetiat ja hylkäsi ne mielestään epäperäisinä ja väärinä?

Mielenkiintoista, eikö vain? Asian spekulointi on kuitenkin turhaa, koska avaimet Paavalin ’itsepäisyyteen’ löytyvät nekin tekstistämme. Avaimet Paavalin ’traagiseen ratkaisuun’ löytyvät näet sanoista:

Nyt on Pyhä Henki sitonut minut ja vie minua Jerusalemiin…” ja ”Eloon jäämiseni ei minulle kuitenkaan merkitse mitään sen rinnalla…(Ap. t. 20:22, 24)

On totta, että lukuisat Pyhän Hengen antamat profetiat puhuivat Paavalin tulevasta ahdingosta, mutta siitä huolimatta Paavali oli täysin vakuuttunut Jumalan tahdosta kohdallaan. Jumalan Henki oli ’sitonut’ hänet, mitä ikinä se hänen kohdallaan tarkoittikaan. Oman kokemuksen perusteella uskon ilmauksen tarkoittavan kahdenlaista sitomista:

  • Sisäistä pakkoa, joka ei jätä rauhaan, vaan vaatii tekemään ratkaisun suuntaan tai toiseen – eli joko kuuliaisuuteen Jumalan tahtoa kohtaan tai sen tietoiseen hylkäämiseen.

  • Olosuhteiden kautta johdattamista. Herra oli nimittänyt Paavalin johtamaan keräyksen tuottoa Jerusalemiin vievää joukkoa. Herra ei kadu nimitystä, joten jos kerran tehtävä oli edelleen voimassa, oli Paavalin tehtävä mennä sinne, vaikka taivas putoisi hänen päälleen.

Paavalin päätös ei silti ollut helppo, mutta uskon Paavalin kokeneen sisäistä helpotusta ja rauhaa lähdettyään matkaan. Olosuhteista huolimatta hänellä oli vahva ’tunne’ siitä, että hän oli tehnyt oikean ratkaisun. Jos Jumalan tahto oli johdattaa hänen Jerusalemiin, sinne hän menisi tarkoitti se hänen kannaltaan mitä tahansa. Paavalin asenne sopineekin siis esimerkiksi jostain sellaisesta, mitä ”tapahtukoon sinun tahtosi” käytännössä tarkoittaa.

Tahdon asioita – Jumalan tahdon

Paavalin ojentautuminen Jumalan tahdon mukaan kertoo meille jotain siitä, mitä sanat ”tapahtukoon sinun tahtosi” tarkoittavat meidän kohdallamme. Jumalan Henki ei pitänyt Paavalia tietämättömänä siitä, mikä häntä odotti. Paavalilla ei täten ollut vääriä ruusuisia kuvitelmia paluustaan Jerusalemiin, mutta siitä huolimatta hän oli valmis sanomaan koko elämällään ”tapahtukoon sinun tahtosi”. Jeesus Kristus oli Paavalin elämän Herra; uskollinen palvelija puolestaan tekee sen mitä Herra käskee.

Paavali pysyi uskollisena kutsulle, mutta entä profetiat ja seurakuntien vanhinten kehotukset pysyä pois Jerusalemista? Miksi profetiat tuntuivat olevan ristiriidassa Paavalin näkemyksen kanssa? – Profetiat eivät olleet ristiriidassa, vaan seurakuntalaisten tekemät tulkinnat profetioista olivat ristiriidassa Jumalan osoittaman tien kanssa. Profetioiden tarkoitus ei ollut säikyttää Paavalia tai kyseenalaistaa hänen kutsuaan, vaan päinvastoin vahvistaa seurakuntaa ja Paavalia hetkellä, kun he näkevät Paavalin joutuneen vankeuteen. Kuinka moni olisikaan luopunut ikuisesta toivosta huomattuaan Paavalin joutuneen vangituksi Jerusalemissa, vaikka Jumala oli hänet sinne lähettänyt, ellei Jumala olisi tehnyt selväksi etukäteen tahtoaan.

Paavalin vangitseminen, pitkä vankeus Kesareassa ja lähettäminen oikeudenkäyntiin aina Roomaan asti oli Jumalan tahto huolimatta siitä, että inhimillisesti se tuntui merkilliseltä tavalta järjestää matka Roomaan. Mutta jälkeenpäin ajateltuna, olisiko Paavali koskaan päässyt todistamaan Kristuksesta ylipapeille, maaherroille, kuninkaille ja mahdollisesti jopa keisarillekin, ellei Jumala olisi järjestänyt matkaa näin mutkan kautta? Entä olisiko Maltan saaren asukkaat kuulleet ilosanomaa Kristuksesta ellei Paavalin laiva olisi haaksirikkoutunut Maltan rannikolla? Ihmisen näkökulmasta Paavalin Rooman matka oli pelkkää ahdinkoa ja ikävää sattumaa, mutta Jumalan näkökulmasta matka oli evankeliumin suuri voitto!

Mitä siis tarkoittaa ”tapahtukoon sinun tahtosi”? Jos haluat tietää noiden sanojen valtavasta siunauksesta enemmän, lue Apostolien teot loppuun alkaen tuosta Paavalin jäähyväispuheesta ja pohdi mistä kaikesta pimeä maailma olisi jäänyt paitsi, ellei Paavali olisi elämällään sanonut ”tapahtukoon sinun tahtosi”. Paavali ei valinnut itselleen helpointa ja mukavinta vaihtoehtoa, vaan hän valitsi Jumalan tahdon. Se antoi hänen elämälleen merkityksen, jota mekin hämmästelemme vielä parin tuhannen vuoden jälkeen.

Voit toki pohtia mistä joudut luopumaan, jos vastaat otsikkomme kolmen sanan haasteeseen koko elämälläsi. Mutta mieti vastapainona, millaisen siunauksen elämäsi voi tuottaa Herramme ’vilja-aittaan’, jos tahdot lähteä elämään todeksi Herrasi tahtoa.

Ja millä loppuviimeksi on merkitystä? Nautinnollinen ja mukava hetki ajassa vai ikuinen elämä monelle ikuisuudessa? Kysymys kuulostaa retoriselta, mutta kun tartut siihen käytännössä, huomaat kysymyksen olevan sittenkin todellinen…

Pohdittavaa

Uskallanko sanoa elämälläni ”tapahtukoon sinun tahtosi”?