Filosofi Aristoteles (384–322 eKr.) kysyi: ”Mikä kaikkein parasta mitä ihminen voi saada toiminnallaan aikaan?” Tähän hän edelleen itse vastasi:

”Tavallisen ihmisen ja sivistyneen ihmisen mielestä se on onnellisuus.”

Onnen hetkiä tämäkin. (Kuva Free-Photos, Pixabay)

Aristoteles käsitti olevan kolmenlaista onnea: 1) mielihyvän synnyttämää onnellisuutta, 2) hyvän suoriutumisen tuottamaa onnellisuutta ja 3) mietiskelevän ja pohtivan elämäntyylin synnyttämää onnellisuutta. Luonnollisesti Aristoteles nimesi näistä viimeksi mainitun korkeimmaksi onnellisuuden tasoksi.

Näinkö tosiaan? Luulen, että Aristoteles on perusoletuksessaan oikeassa tai ainakin hyvin lähellä totuutta, mitä tulee ihmisen tekemisiä ohjaaviin motiiveihin. Sen sijaan siitä en ole lainkaan vakuuttunut, mikä ihmisestä tekee onnellisen ja että pystyykö hän kestävää onnea tekemällä koskaan saavuttamaan.

Pari tuhatta vuotta myöhemmin matemaatikko, fyysikko, keksijä ja filosofi Blaise Pascal (1623-1662) pohti hänkin onnellisuutta ja totesi, että kaikki ihmisen toiminta tähtää onnellisuuden saavuttamiseen. Ajatus vaikuttaa pitävän paikkansa, kun miettii asioita riittävän pitkälle. Jopa sodat tähtäävät isossa mittakaavassa onnellisuuden tavoittelemiseen, mitä voivat olla loppuviimeksi myös äärimmäisinä tekoina itsemurhatkin. Jopa synkkiin ja pimeisiin tekoihin johtaneiden ajatusten takana saattaa olla ajatus jos ei onnellisesta, niin ainakin onnellisemmasta nykyhetkestä.

Loppuviimeksi meitä ei ihmisinä siis kiinnosta onnellisuuden saavuttamisen periaatteet tai filosofia, vaan useimmiten meille riittää vallan hyvin, jos olemme itse onnellisia. Onnellisuus on enemmän kuin käsite – se on ihmistä eteenpäin vievä motiivi. Yksilön kannalta tärkeämpää kuin kysyä, mistä onnellisuus johtuu, on havaita vastaavansa myöntävästi kysymykseen: olenko minä onnellinen?

Onnellisuudesta tutun laulun sanoin

Onnellisuus on siis jotain, mitä ihmiset tavoittelevat tämän elämänsä aikana. Väitän kuitenkin, ettei tosi onni ole ihmisen teoin saavutettavissa, vaan se liittyy enemmän ihmisen asemaan ja tilaan kuin siihen, mitä hän tekee.

Pekka Simojoen ja Anna-Mari Kaskisen laulu ”Herra, kädelläsi” puhuu onnellisuudesta. Siinä mainittu onnellisuus ei osu mihinkään Aristoteleen mainitsemista onnellisuuden muodoista, mutta jos se on johonkin niistä asetettava, se voitaneen luokitella ”mielihyvän synnyttämäksi onnellisuudeksi”. Mielihyvä ei tosin ei ole lähtöisin ihmisestä, vaan se tulee hänen ulkopuoleltaan. Laulussa sanotaan:

”Onneni on olla
Herraa lähellä,
turvata voin yksin Jumalaan.
Onneni on olla
Herraa lähellä,
tahdon laulaa hänen teoistaan.”

En tunne laulun syntyhistoriaa, mutta luulen, että ainakin jollakin tavalla laulun innoittajana on ollut Kolmannen Psalmien kirjan (sisältää psalmit 73-89) aloittava Asafin kirjoittama psalmi. Se on siis psalmi 73, minkä psalmisti päättää hyvin pitkälti samalta kuulostaviin sanoihin:

”Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaan.” (Ps. 73:28)

Toki voi olla sanojen yhteen sattuvuus olla tiedostomatontakin, mutta luulenpa jossain elämän vaiheessa sanoittajan tähän Asafin psalmin riimiin tutustuneen.

Psalmin tekstistä

Psalmin päällekirjoituksen (Ps. 73:1) mukaan sen kirjoittaja oli Asaf, joka todennäköisesti kirjoitti psalmin Babylonian pakkosiirtolaisuudesta käsin. Hän oli menettänyt kotimaansa ja kirjoitti psalmia vieraalla maalla, missä hän sydämestään varmastikin koki olevansa vieraalla maalla muukalaisena.

Rakenteellisesti psalmi rakentuu mielenkiintoisella tavalla. Se alkaa ja loppuu Herran hyvyyttä ja ihmisen onnellisuutta Herran läheisyydessä ylistäviin sanoihin:

”Kuinka hyvä onkaan Jumala Israelille, kuinka hyvä niille, joilla on vilpitön sydän!” (Ps. 73:1)

”Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaan.” (Ps. 73:28)

Asafin psalmi on pitkähkö psalmilauluksi. Kun kerroin psalmin sekä alkavan että loppuvan ylistykseen, ei silti tarkoita, että psalmi olisi tyystin yhtä ylistystä. Päinvastoin aloittavan ja päättävän jakeen väliin mahtuu paljon pettymystä ja kipeitä kokemuksia, mikä tekee psalmista erityisen mielenkiintoisen onnellisuuden näkökulmasta.

Pettymyksiä ja kipeitä kokemuksia

Ensimmäisen jakeen ja loppusäkeen ylistyksen välissä on Asafin rehellinen tilitys hänen sisäisestä taistelustaan, jonka keskellä hän oli menettää uskonsa ja onnensa Jumalassa. Asaf kertoo, kuinka hänen arvionsa maailmasta sai hänet epäilemään maailman menon mielekkyyttä ja Jumalan oikeudenmukaisuutta.

Psalmisti oli elämänsä päivinä joutunut pettymään niin toisiin ihmisiin kuin itseensä. Samoin hänet on pettänyt hänen omat suunnitelmansa ja arvionsa muista ihmisistä.

Psalmisti kirjoittaa laulussaan vuolaasti siitä, miten hän näki elämän olevan täynnä epäkohtia. Hän oli nähnyt kuinka moni hyvä teko oli jäänyt palkitsematta ja toisaalta kuinka jumalattomasti elävät saattoivat menestyä (Ps. 73:2-12).

Aineellisesti mitattuna hän saattoi verrata elämäänsä toisiin ja todeta monien jumalattomasti eläneiden menestyneen huomattavasti häntä paremmin. Hän joutuu jopa kysymään, että miksi Jumala ei palkitse häntä, vaan antaa toisten menestyä (Ps. 73:13-20).

Asaf ei peitä pahaa oloaan (Ps. 73:21-22), vaan tuo tuntemuksensa avoimesti Jumalan eteen siitäkin huolimatta, että varmaan tiesi syytöstensä olevan epäoikeudenmukaiset Jumalaa kohtaan. Kuitenkin hän uskalsi kertoa syvimmät tuntemuksensa Jumalalle, koska hän tiesi ne joka tapauksessa ja kieltämällä oman pahan olonsa, hän ei pääsisi milloinkaan siitä eroon.

Toisenlainen näkökulma

Vaikka Asaf käsittelee pettymystään pitkästi, hän lopulta tarkemmin elämäänsä mietittyään päätyy silti hyvin toisenlaisen loppupäätelmään.

Purnatessaan elämäänsä Jumalalle Asaf huomaa, että hänelle on annettu paljon suurempi aarre, mitä on mikään aineellinen siunaus tässä ajassa (Ps. 73:23-27).

Asaf havaitsi, että hänelle on annettu ylivertainen aarre: ”onni olla lähellä Jumalaa”, eli turvaaminen Jumalan läsnäoloon elämässä. Moni muu asia elämässä kadottaa merkityksensä joko silloin kun sen saavuttaa, tai kun ihmissilmä ehtii siihen tottua, mutta tämä aarre pysyy aarteen arvoisena ja antaa uutta:

”Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaan.” (Ps. 73:28)

Asaf havaitsi tietoisuuden ja luottamisen Jumalan läsnäoloon arvokkaaksi verrattuna kaikkeen muuhun. Se on lahja ja kestävä onnellisuuden perusta, vaikka sitten Asaf joutuikin elämään vieraalla ja näkemään, kuinka monesti vääryys hetkellisesti voittaa ja oikeus jätetään palkitsematta.

Silti se elämä, jonka hän oli saanut elää lähellä Jumalaa oli jotain niin hyvää, että hän saattoi tunnustaa olevansa onnellinen lähellä Jumalaa. Asafin onnellisuus ei noussut katoavasta ajallisesta, vaan katoamattomasta ja täydellisestä. Se oli Jumalan läheisyydessä elämistä.

Elämä täynnä tarkoitusta

Luin eräästä hartauskirjasta kertomuksen työläisnaisesta, joka oli lähtenyt pohjanmaalta Amerikkaan Kanadaan ”vuolemaan kultaa” 1900-luvun vaihteessa. Tuolloin moni sellainen ihminen, joka ei ollut saanut jalansijaa Euroopan vauraudessa, lähti uudelle mantereelle etsimään uusia mahdollisuuksia ja aloittamaan uutta elämää.

Kertomuksen työläisnainen oli elänyt Amerikan mantereella vaiherikkaan elämän, mutta ei ollut löytänyt ehkä juuri sitä, mitä oli lähtenyt hakemaan. Haaveet eivät muuttuneet todellisuudeksi eikä tavoitteet täyttyneet niin kuin hän oli ehkä vielä laivamatkalla ajatellut.

Kuusikymmentä vuotta myöhemmin, kun häntä haastateltiin, hän vastasi kysyjälle näin:

”En koskaan löytänyt kultaa, jota tulin täältä etsimään, mutta löysin elämän täynnä tarkoitusta.”

Naisen sanat omalla tavallaan kertovat siitä, mitä on elämä Jumalan läheisyydessä. Se ei ole matkaamista onnistumisesta toiseen, mutta se on elämää täynnä tarkoitusta.

Elämä lähellä Jumalaa on jotain sellaista, mistä voi varmasti sanoa samaa, miten nainen 60 vuoden jälkeen omaa elämäänsä arvioi. Aina eivät täyty kuluvalla hetkellä onnelta näyttävät asiat, mutta siitä huolimatta Jumalan turva ja käsi kantavat.

Näin minunkin elämässäni

Samaa voin minäkin sanoa. Voin todistaa, ettei elämä ole aina mennyt juuri sillä tavoin kuin olisin laskelmoinut tai halunnut. Voin todeta, että toisenlaisia valintoja tekemällä, olisi varmasti poiminut isomman joukon ajallisia tilapäisiä onnen hetkiä. Olisin ehkä vauras ja ehkä minulla olisi myös enemmän vaikutusvaltaa ja joskus päässyt paistattelemaan kunnian kujilla. Silti, jos olisi valinnut toisenlaisen tien, luulen, etten voisi sanoa elämäni olleen täynnä tarkoitusta.

Jumalan läheisyydessä on minun onneni; hänen lähellään saan kokea olevani rakastettu ja hän antaa minun elämälleni tarkoituksen. Uskon, että tänään voin sanoa niin kuin edellä mainittu Amerikan etsijä tai sitten kuin Asaf tai lauluntekijä Kaskinen / Simojoki:

”Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaan.” (Ps. 73:28)

Minun elämäntarinani ei ole järin mielenkiintoinen. Se ei ole pelkkää iloa ja onnea. Sinne mahtuu niin kyyneleitä, pettymystä kuin kielteisiä ajatuksia lähimmäistä ja Herraa kohtaan. Elämää taaksepäin katsoessani, huomaan suurimman ja pysyvimmän onneen olleen aina luonani. Onnellisuuden ja tarkoituksellisen elämän perusta onkin oppia näkemään Jumalan konkreettisen läsnäolon elämässäni.

Voisin katsella toisia ihmisiä ja janota loputtomiin ajallista hyvää, mutta lopulta kuitenkin sanoisin, että Jumalan teot ja hänen lähellä olonsa kruunaavat minun elämäni. Miksen siis pyrkisi minäkin onnellisuuteen? – Siis kestävään onneen, joka on aina ulottuvillani, kun vain hyväksyn sen kohdalleni.

Jumalaan luottaminen – hänen lähellä eläminen ja häneen turvaaminen on kestävän onnen perusta. Voin vakuuttaa, ettei elämääni ole kantanut vain tieto Jumalan läsnäolosta, vaan Herran läsnäolon tunteminen ja näkeminen joka päiväisessä elämässä.

”Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaan.” (Ps. 73:28)

Todellinen onni on oppia turvaamaan Jumalaan niin elämän pienissä asioissa kuin suurissakin. Todellinen onni on ymmärtää, että meidän Herramme Jeesus Kristus on Pyhän Henkensä kautta läsnä joka hetki.

Vaikka en pyhän läsnäoloa elämässäni tiedostaisi, Pyhän Hengen läsnäolo seuraa siitä huolimatta elämääni. Kieltäytymällä näkemästä sitä, kiellän itseäni tarttumaan onneen. Sen sijaan kohdatessani Jumalan todellisuuden läsnäolon elämässäni luen ylleni uuden onnen, joka kestää.

Tartu kestävään onneen – Jumalan läsnäoloon elämässäsi. Elä elämäsi rohkeasti Jumalalle ja etsi hänen kasvojaan. Siinä on onnellisen elämän lahja. Se on resepti elämään täynnä tarkoitusta.

Pohdittavaa

Mistä minä etsin onnellisuutta?
Mikä tarkoittaa ”elämä täynnä tarkoitusta”?