Vuosisatoja sitten ammatti periytyi isältä pojalle. Isät paitsi kasvattivat poikansa Herran nuhteeseen, he kouluttivat heidät itse osaamaansa ammattiin. Sillä tavoin suutarin pojasta tuli suutari, sepän pojasta seppä, jne. Perinne näkyy aikanamme enää vain muutamissa sukunimissä, kuten Seppä, Seppänen tai Suutarinen.

Käsi kädessä, isältä pojalle (Kuva chin1031, Pixabay)

Nykypäivänä ei isältä pojalle välttämättäenää periydy juuri muuta kuin tuo sukunimi ja omaisuus. Tosin poikkeuksiakin on; esimerkiksi monen näyttämötaiteilijan jälkeläisistä on tullut vanhempiensa työn jatkajia, samoin käy vielä kauppiassuvuissa ja urheilussa. Ja toki niitä pappissukujakin tuntuu riittävän.

On tietty rehellisyyden nimissä myönnettävä, että edelleen yllättävän paljon ominaisuuksia siirtyy verenperintönä isältä pojalle. Tällä en viittaa vain geneettiseen perimään. Sillä monet tavat ja taipumukset tuntuvat nekin siirtyvän sukupolvelta toiselle.

Ehkäpä juuri siksi historian saatossa useat filosofit ja uskonmiehet ovat pysähtyneet miettimään, että periytyykö vastuu isien pahoista teoista sukupolvelta toiselle? Eli joutuuko pojat vastaamaan isien vääryyksistä tavalla tai toisella?

Vaikka kymmentä käskyä harvemmin luetaan kokonaisuutena Raamatusta, niin silti moni muistaa esimerkiksi toisen käskyn yhteyteen liitetyt varoituksen sanat:

”…Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat…(2. Moos. 20:5)

Teksti vaikuttaa kylmältä ja armottomalta etenkin, jos jättää lukematta seuraavan jakeen:

”…mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.” (2. Moos. 20:6)

Onkin eräänlainen ylilyönti lukea tekstistä, että edellisten sukupolvien synnit periytyvät ja samalla unohtaa tuo ’laupeuden tekeminen’ vastaavasti tuhansille. Tekstihän oikeastaan sanoi vain sen, että laupeus on aina tarjolla niille, jotka rikkomukset tunnustavat, mutta jäävät niiden kannettaviksi, jotka eivät Jumalaa rakasta vaan päin vastoin vihaavat.

Hesekielin aikaan

Nämä Mooseksen lain jakeet puhuttivat myös Hesekielin aikalaisia. Ja siitä kertoo tämän sunnuntain teksti Hesekielin kirjasta. Siinä on otteita kirjan alusta ja lopusta (Hes.18:1-4, 25-32), mutta kehotan lukemaan koko luvun, koska se kokonaisuutena selittää tekstiä paremmin.

Hesekielin aikalaiset tulkitsivat Mooseksen kirjan lain jakeiden kirjaimellisesti tarkoittavan sitä, että syyllisyys periytyi sukupolvelta toiselle vääjäämättömästi.

He uskoivat jopa niin, ettei ihminen voinut mitenkään hyvittää aiempia vääryyksiä, vaan hänen täytyi vain hyväksyä kohtalonsa. Tämähän on melko lähellä nykypäivänä paljon suosiota saaneen karmanlain tulkintaa. Onneksi tämä tulkinta tai karmanlaki eivät vastaa Taivasten valtakunnan järjestystä.

Hesekiel joutui täten oikomaan näitä vääriä käsityksiä kokonaisen luvun pituudelta. Kirkkotekstimme on siis Hesekielin kirjan 18. luvusta, josta on otteita sen alusta ja lopusta. Sivuan muuta sisältöä sitten vapaamuotoisesti.

”Mikä teidän on, israelilaiset? Teidän maassanne hoetaan sananpartta: — Isät söivät raakoja rypäleitä, lasten hampaita vihloo. ”Niin totta kuin elän, sanoo Herra Jumala, tätä sananpartta ei yhdenkään israelilaisen enää pidä lausua. Kaikki ihmiset, niin isät kuin pojat, ovat minun vallassani, minun määrättävissäni, ja kuolema on vain sen osana, joka on syntiä tehnyt.
. . .
”Ja sitten te sanotte: ’Herra ei tee oikein.’ Kuulkaa, israelilaiset! Kenen ajatus kulkee väärää tietä – minunko? Ei, vaan teidän! Jos vanhurskas luopuu vanhurskaudestaan ja tekee sellaista mikä on väärin, hän kuolee väärien tekojensa tähden. Hän on tehnyt sellaista mikä on väärin, ja siksi hän kuolee. Ja jos jumalaton kääntyy jumalattomuudestaan ja tekee niin kuin oikein ja hyvin on, hän pelastaa elämänsä. Hän saa elää, ei hän kuole. Hän saa elää, kun hän ottaa opikseen ja luopuu synneistään ja kaikista pahoista teoistaan. Silti Israelin kansa sanoo: ’Herra ei tee oikein.’ Minäkö en tee oikein, israelilaiset? Päinvastoin: teidän ajatuksenne kulkevat väärää tietä.

Minä tuomitsen teistä itse kunkin sen mukaan, mitä hän on tehnyt. Näin sanoo Herra Jumala. ”Kääntykää, luopukaa synneistänne, ettei syyllisyys olisi uhkana yllänne! Heittäkää pois kaikki rikkomuksenne, kaikki se millä olette syntiä tehneet, ja ottakaa rintaanne uusi sydän ja uusi henki. Miksi te kuolisitte, israelilaiset? En minä tahdo kenenkään kuolemaa — näin sanoo Herra Jumala. Kääntykää, niin saatte elää!” (Hes.18:1-4, 25-32)

Kokonaisuutena tämä luku sisältää ehkä Raamatun perusteellisimman esityksen ihmisen henkilökohtaisesta vastuusta ja Jumalan anteeksiannosta. Se on kokonaisuudessaan tutustumisen arvoinen, joten varaapa itsellesi hetki aikaa ja lue luku kokonaisuudessaan.

Tässä yritän hieman jäsentää tekstiä helpommin sisäistettävään muotoon.

Hesekielin aikana Jerusalemin asukkaat olivat alistuneet jonkinlaiseen kohtalouskoon. He uskoivat kovien aikojen johtuvan pääosin isiensä (= menneiden sukupolvien) rikkomuksista ja valinnoista. He olivat itse olosuhteiden uhreja.

Ensimmäinen jakso

Vallitsevaa käsitystä kuvaa tekstin ensimmäinen jakso (Hes. 18:1-4), mikä on myös osa päivän tekstiä. Ihmiset siteerasivat aina kyllästymiseen asti sananpartta ”Isät söivät raakoja rypäleitä, lasten hampaita vihloo.

Tällä he tarkoittivat, että nykyiset huonot ajat johtuvat isien pahuudesta eikä suinkaan heidän omasta jumalattomasta elämästään tai valinnoistaan. He kielsivät vastuunsa sysäten syyn edellisille sukupolville. Sananparsi kuvaa osuvasti heidän kohtalouskoaan tai jonkinlaista uhriutumista.

Usko muuttumattomaan kohtaloon oikeutti itsesäälin ja epätoivon. He kärsivät mielestään syyttä isiensä tekojen tähden, koska Jumala epäoikeudenmukaisesti kosti heille isien teot. Hesekielin aikalaisten ongelmat johtuivat heidän mielestään Jumalan epäoikeudenmukaisesta vaateesta ja heidän esi-isiensä vastuuttomuudesta. Eikä tämä ajattelutapa ole sangen vieras meidänkään ajallemme. Vika on aina edellisten – sukupolvien, hallitusten tai ainakin jonkun muun kuin minun.

Hesekielin tekstin tarkoitus oli yksinkertaisesti lopettaa tämä ylimielinen ja väärästä asenne:

Niin totta kuin elän, sanoo Herra Jumala, tätä sananpartta ei yhdenkään israelilaisen enää pidä lausua. Kaikki ihmiset, niin isät kuin pojat, ovat minun vallassani, minun määrättävissäni, ja kuolema on vain sen osana, joka on syntiä tehnyt.

Toinen jakso

Tekstin selittävän jakson – toisen jakson (Hes. 18:5-20) – rakenne paljastaa, että se on tarkoitettu vastaukseksi edellä esitettyjä vääriä johtopäätöksiä vastaan ”Jumalan kolmanteen polveen kostamisesta”. Tämä jakso ei ole kirkkotekstissä, joten referoin sitä tässä vain lyhyesti.

Ei liene sattumaa, että toisessa jaksossa kirjoittaja antaa esimerkin, jossa hän kuvaa ihmisten suhtautumista Jumalaan kolmen sukupolven aikana.

Esimerkissä ensimmäinen sukupolvi oli vanhurskas (Hes. 18:5-9), kun taas toisessa sukupolvessa hänen poikansa oli jumalaton (Hes. 18:10-13), ja lopuksi jumalattoman miehen poika (kolmas sukupolvi) oli taas vanhurskas (Hes. 18:14-18). Jos Jumala olisi toiminut niin kuin Hesekielin aikalaiset ajattelivat, olisi jumalaton mies saanut nauttia isänsä hurskaudesta, kun taas viimeinen hurskas mies olisi puolestaan joutunut kärsimään isänsä vääryydestä.

Hesekielin esittämä tulkinta esimerkistä oli paljon suoraviivaisempi kuin vallinnut teoria. Tiivistettynä voi todeta, että hänen esityksensä perusteella jokainen on Jumalan edessä vastuussa omista teoistaan. Ketään ei pelasta isien vanhurskaus, mutta ketään ei myöskään tuomita isien pahuuden tähden. Jumala ei saata ketään vastuuseen isänsä tai poikansa teoista. Kukin on vastuussa itsestään ja valinnoistaan. Näin siitä huolimatta, että on tilanteita, joissa olisi houkuttelevaa vedota syyntakeettomuuteen.

On aiheellista kysyä, kumoaako Hesekielin tulkinta aiemman Toisen Mooseksen kirjan tekstin? Siinähän sanottiin:

”. . . Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.(2. Moos. 20:5-6)

Hesekiel ei kumoa Mooseksen tekstiä, vaan päinvastoin selventää sitä. Ajatelleenpa Hesekielin esimerkkiä. Jos ensimmäinen esimerkin sukupolvista olisi ollut jumalaton ja jälkimmäiset sukupolvet olisivat seuranneet isiensä esimerkkiä, he olisivat kaikki hukkuneet esi-isältään ’perityn’ jumalattoman elämäntavan mukana. Tällöin Jumalan viha olisi tullut kaikkien kolmen sukupolven kohtaloksi, eikö?

Vastaavasti jos myöhemmät sukupolvet olisivat seuranneet ensimmäisen sukupolven esimerkkiä pysyä uskollisena Jumalalle, olisi liiton siunaus siirtynyt isien valinnan kautta pojan pojalle saakka. On isän jättämä hengenperintö millainen tahansa, seuraava sukupolvi vastaanottaa ja hyväksyy perinnön ennen kuin se astuu voimaan hänen kohdallaan.

Tekstin toinen jakso siis opetti, että jokainen sukupolvi voi katkaista perityn syyllisyyden ketjun ja tulla näin vapaaksi isien jumalattomuuden aiheuttamasta syyllisyydestä. Jumala ei katso ketään syylliseksi pelkästään hänen isiensä valintojen perusteella. Jokainen sukupolvi on loppuviimeksi vastuussa valinnoistaan.

Kolmas jakso

Teksti ei loppunut vielä tähän, vaan luvun 18 kolmas jakso (Hes. 18:21-29) opettaa, että myös ihmisen itsensä keräämän syyllisyyden valta voidaan voittaa. Tähän jaksoon sisältyy jo osa kirkkotekstin lopusta.

Kukaan ei siis ole edes menneisyytensä vanki. Kirjoittaja antaa tästä kaksi esimerkkiä. Jakson ensimmäinen esimerkki kertoo jumalattomasta, joka kääntyy synneistään Jumalan puoleen:

Jos jumalaton kääntyy synneistään, kaikesta pahasta mitä on tehnyt, jos hän noudattaa kaikkia minun säädöksiäni ja tekee niin kuin oikein ja hyvin on, hän saa elää, ei hän kuole. Hänen syntejään ei enää milloinkaan muisteta, ja hän saa elää sen hyvän tähden mitä on tehnyt.(Hes. 18:21-22)

Toinen esimerkki kertoo surullisemman tarinan, henkilöstä, joka luopuu vanhurskaudestaan:

Mutta jos vanhurskas luopuu vanhurskaudestaan ja tekee sellaista mikä on väärin, samoja iljettäviä tekoja joita jumalaton tekee — jos hän tekee niin, saako hän elää? Sitä hyvää, minkä hän on tehnyt, ei lasketa hänen hyväkseen. Hän on luopunut Jumalasta ja syyllistynyt synnintekoon, ja siksi hän kuolee.(Hes. 18:24)

Jokaisella on mahdollisuus milloin vain kääntyä Jumalan puoleen ja saada syntinsä anteeksi, niin ettei Jumala enää milloinkaan muista hänen syntejään. Jos taas joku kerran totuudessa ollut hylkää totuuden ja kääntää selkänsä Jumalalle, ei häntä enää sillä hetkellä hyödytä mikään, mikä hänen elämässään oli aiemmin Jumalalle kelpaavaa.

Jumalan kohtaamisessa ei ole milloinkaan kyse menneestä, vaan aina tästä hetkestä. Vain se, mikä on asemasi hänen edessään juuri nyt, on merkityksellistä. Mitä oli eilen tai tunti sitten ei muuta todellisuutta tässä hetkessä. Menneellä ei ole merkitystä, nykyhetki ratkaisee.

Neljäs jakso

Hesekiel päättää aiheen käsittelyn neljänteen jaksoon (Hes. 18:30-32), joka on yhteenveto ja kehotus toimia edellä opitun mukaan. Jumala ei tahdo kenenkään hukkuvan, vaan kaikille on tarjolla armo hänen edessään. Herra on pitkämielinen ja laupias – hän antaa jumalattomalle aikaa kääntyä vääryydestä hänen puoleensa.

Omistapa siis tekstin viimeinen vetoomus itsellesi:

Heittäkää pois kaikki rikkomuksenne, kaikki se millä olette syntiä tehneet, ja ottakaa rintaanne uusi sydän ja uusi henki. Miksi te kuolisitte, israelilaiset? En minä tahdo kenenkään kuolemaa — näin sanoo Herra Jumala. Kääntykää, niin saatte elää!(Hes. 18:31-32)

Tosi vapaus menneestä

Hesekielin kirjan 18. luku julistaa todellista vapautta Herrassa. Ensimmäiseksi se katkaisee syyllisyyden ketjun ajassa aina tästä hetkestä esi-isiesi syntyyn saakka (Hes. 18:5-20).

Seuraa sukuasi verenperintönä millainen syntitaakka tahansa, Jeesuksen Kristuksen nimessä sinä olet vapaa sen vallasta. Isien synti ei sido sinua, Herra on armahtanut sinut, eikä hän katso verenperintönä saamaasi vääryyttä sinun syyksesi.

Toiseksi teksti julistaa sinulle vapauden itse keräämästäsi syyllisyydestä (Hes. 18:21-29). Olet tehnyt kuinka suuria vääryyksiä tahansa, Jeesuksen Kristuksen veri pesee sinut puhtaaksi. Vaikka edelleen joutuisit vastaamaan teoistasi tämän maailmanajan oikeudessa tai ihmisten silmissä, sinun syntisi on annettu kerta kaikkiaan anteeksi.

Jumalan silmissä sinä olet saanut syntisi anteeksi; syyllisyytesi on otettu pois. Olet puhdas, koska Kristuksen veri on sinun puhtaaksi pessyt.

Koko menneisyytesi on anteeksi annettu. Sinun ei tarvitse enää kantaa syyllisyyttä menneestä: ei eilisestä, ei kuluneesta vuodesta, ei vuosikymmenestä, ei vuosisadasta, ei vuosituhannesta, jne.

Kaikki, mitä on ollut, on mennyttä. Tekemättömäksi sitä et saa, mutta anteeksi annetuksi kyllä. Ole vapaa Herrassa!

Menneellä ei ole merkitystä; mennyt ei sinua kadota eikä pelasta. Sinun pelastuksesi seisoo tai kaatuu nykyhetken varassa. Tämä suurta. Tämä on Taivasten valtakunnan ’mindfulness’. Se on vapaus menneestä ja vapaus tulevasta, koska vain nykyisyys ratkaisee.

Missä läsnäolotaidot auttavat sinua olemaan murehtimatta menneitä tai pelkäämättä tulevaa, Taivaallinen läsnäolon taito vapauttaa sinut menneestä niin, että mennyt ei enää tahraa sinua. Se on enemmän kuin vain päätös unohtaa; Herra tahtoo kohdata sinut tässä ja nyt – joka hetki. Hän ei kaivele mennyttä; ei arvaile tulevaa. Hän nauttii sinun läsnäolostasi joka hetki. Tiedä siis, että olet hänen edessään sovitettuna.

Luen lopuksi vielä psalmin tekstin rukoukseksemme.

Herra, sinä olet laupias, muista minua, osoita ikiaikaista hyvyyttäsi. Älä muista nuoruuteni syntejä, älä pahoja tekojani! Sinä, joka olet uskollinen ja hyvä, älä unohda minua! ” (Ps. 25:6-7)