Ihmisen ajattelumalleja ja ajantajua on tutkittu paljon. Yksi sitä käsitellyt tutkimus päätyi minun mielestäni mielenkiintoiseen lopputulokseen.

Aurinko laskeutuu mailleen. Entä huomenna? (Kuva Tomasz Marciniak, Pixabay)

Sen mukaan tutkimuksen koehenkilöiden joukkoa edustava keskiarvoinen ihminen näyttää käyttävän 50 % ajastaan tulevien asioiden pohdintaan. Tämän lisäksi hänen ajatuksensa viipyy 40 % menneessä ja vain 10% ajasta hän käyttää nykyhetken ongelmiin. Tulos on ymmärrettävä, kun huomataan, että tuleva ja mennyt voi tarkoittaa myös aivan lähituntien tapahtumia – ei pelkästään kaukaisia asioita.

Jos hetken pohdit omaa ajatusmaailmaasi, huomaat varmasti saman lainalaisuuden. Suurin osa ajasta todella kuluu tulevan ja menneen pohtimiseen, kun taas nykyhetki jää vähemmälle huomiolle. No, ehkäpä menneestä opimme jotain ja tulevan pohtiminen on omiaan ennakoimaan nykyisyyttä, mutta on sinänsä mielenkiintoista, että ajatusmaailmassa ihmisen aika ei kulu nykyhetkessä, mihin hän ainoastaan voi aktiivisesti vaikuttaa. Tämä taipumus ’menneen muisteluun’ ja ’tulevan pohdintaan’ on mielenkiintoinen, koska luulisi, että olisi hyödyllisintä keskittää ajatukset nykyhetkeen, kun siihen olemme sidotut ja vain siinä voimme vaikuttaa.

Kummatkin tämänkertaiset Raamatun tekstit sivuavat ihmisen suhtautumista tulevaan, vaikka tekstit onkin alun perin tarkoitettu kovin erilaisiin tilanteisiin. Matteuksen teksti on Jeesuksen vuorisaarnasta lohtua murheellisille, kun taas Jaakobin kirjeen teksti on suunnattu seurakunnan keskuudessa vaikuttaneille rikkaille ylpeille sortajille, jotka toivat kerskaten julki itseriittoisuuttaan unohtaen Jumalan vaikuttavan heidänkin tulevaisuuteensa.

Aloitetaan vuorisaarnasta. Matteus sijoittaa Jeesuksen opetuksen pitäytyä murehtimasta osaksi vuorisaarnaa (Matt. 6:25-34), kun evankelista Luukas sijoittaa lyhyemmän version samasta tekstistä erityisopetukseksi opetuslapsille kohta sen jälkeen, kun eräs mies oli pyytänyt Jeesusta tuomariksi hänen ja veljensä perintöriitojen selvittelyyn (Luuk. 12:22-31). Ilmeisesti Jeesus opetti samasta aiheesta erinäisiä kertoja, mikä selittää sen, miksi Luukas sijoittaa tämän opetuksen ajallisesti Jeesuksen myöhemmälle toimintakaudelle Juudeassa, vaikka Matteus sijoittaa opetuksen varhaisempaan ajankohtaan Galileassa. Luetaanpa se.

”Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.” (Matt. 6:31-34)

Kummankin evankelistan tekstin kehotus oli pitäytyä murehtimasta aineellisista tarpeista. Elämä on aivan liian kallis hukattavaksi murehtimiseen tai joutavien asioiden tavoitteluun. Taivaallinen Isä tuntee jokaisen tarpeet ja on luvannut pitää huolen omistaan heidän elämänsä jokaisena päivänä, joten jatkuva huoli ja murhe jokapäiväisten tarpeiden täyttymisestä ei kuulu uskovan elämän ensisijaiseen ajankäyttöön.

Pakanamaailma teki jo silloin kaikkensa täyttääkseen tässä luetellut perustarpeet (ruoka, juoma ja vaatetus) sekä muut mielihalunsa, mutta Jeesus muistuttaa kuulijoitaan, ettei heidän koko elämänsä ole näiden tarpeiden tyydyttämistä varten, vaan että ihmiselämälle on varattu ylevämpiäkin tavoitteita. Herran seuraajien tulisi ”etsiä ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan”, mieluummin kuin käyttää aika katoavaisten asioiden murehtimiseen.

Tähän kehotukseen etsiä ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen tahtoaan liittyy myös lupaus: ”niin teille annetaan kaikki tämäkin”. Jos siis etsit elämässäsi ensisijaisesti Jumalan tahtoa ja luonnollisesti samalla pyrit elämään hänelle kuuliaisena, huolehtii Herra aineellisista asioista, joista huolehtimiseen ’maailmanihmisten’ kaikki aika kuluu. Voit siis käyttää aikasi mielekkäämmin etsien ensisijaisesti Herran tahtoa ja hänen valtakuntansa tulemista tietoisena siitä, että Herra antaa sinulle kaiken tarpeellisen elämiseen.

Luukkaan tekstiversiosta puuttuu Matteuksen tekstin viimeisen jakeen neuvo:

Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.(Matt. 6:34)

Useat juutalaiset opettajat Jeesuksen päivien jälkeen ovat siteeranneet tätä kehotusta. On siis vaikea sanoa varmaksi, siteerasiko Jeesus tässä jo aikanaan tunnettua sanontaa vai tuliko hänen opetuksestaan yleinen sanonta myöhemmässä juutalaisuudessa.

Joka tapauksessa tämä Jeesuksen kehotus on helppo ymmärtää ja siihen on helppo yhtyä, joskin se on meille monelle sangen vaikea oikeasti elää todeksi. Kenenkään ei tulisi suotta huolehtia huomisesta, koska Herra pitää siitäkin päivästä huolen, kun sen aika koittaa. Ihminen ei voi muuttaa huomista ennen kuin se onkin ’jo tänään’, mutta Herralle huomisenkaan muuttaminen ei ole mahdotonta. Huominen koittaa aikanaan ja kuluvan päivän murheet tuovat ihmiselle aivan riittävästi päänvaivaa. Miksi emme siis keskittyisi nykyhetkeen ja jättäisi tulevia murheita Herran käsiin, kun emme kuitenkaan voi huomiseemme tänään vaikuttaa.

Entä mitä opettaa toinen tekstimme eli Jaakobin teksti itseriittoisille sortajille? Luvussa neljä Jaakob kehottaa seurakuntalaisia valitsemaan Jumalan ja maailman arvojen välillä. Luvun alkupuolella hän korostaa oikeaa nöyryyttä ja alamaisuutta Jumalan edessä.

Luvun loppuosa ja seuraavan luvun alku on suunnattu seurakunnan rikkaille vaikuttajille. Rooman valtakunnan rikkaat jakaantuivat käytännössä kahteen ryhmään: kauppiaisiin ja maanomistaja aristokraatteihin, joista jälkimmäiset muodostivat varsinaisen eliitin. Jaakob kirjoittaa kirjeessään kummallekin ryhmälle. Tekstimme kehotus (Jaak. 4:13-17) on tarkoitettu kauppiaille, kun taas seuraavan luvun alku (Jaak. 5:1-6) on tarkoitettu maanomistaja eliitille. Katsotaanpa sitäkin.

”Kuulkaa nyt, te jotka sanotte: ”Tänään tai huomenna me lähdemme siihen ja siihen kaupunkiin, viivymme siellä vuoden, teemme kauppoja ja keräämme hyvät voitot.” Ettehän te tiedä, mitä huomispäivä tuo teidän elämäänne! Savua te olette, joka hetken näkyy ja sitten haihtuu. Näin teidän tulisi sanoa: ”Jos Herra tahtoo, niin me elämme ja teemme sitä ja sitä.” Mutta nyt te kerskutte ja rehentelette. Kaikki tuollainen kerskailu on pahasta. Joka tietää, mitä on tehtävä, mutta ei tee, se syyllistyy syntiin.” (Jaak. 4:13-17)

Tämä neljännen luvun loppu on siis suunnattu Jaakobille ominaiseen suorasanaiseen sävyyn niille seurakuntaan kuuluville vauraille kauppiaille, jotka tavoittelivat rahaa ja voittoa maailman tapaan keinoja kaihtamatta. Heistä oli tullut onnistumisten ja voittojen myötä ylpeitä rehentelijöitä, jotka kehuivat itseään sanoen:

Tänään tai huomenna me lähdemme siihen ja siihen kaupunkiin, viivymme siellä vuoden, teemme kauppoja ja keräämme hyvät voitot.

Jaakob tahtoi palauttaa heidät takaisin maanpinnalle suurista luuloistaan ennen kuin maailma antaisi heidän maistaa heidän omaa lääkettään. Nämä menestyvät liikemiehet kuvittelivat tietävänsä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja miten he kartuttavat omaisuuttaan vuodesta toiseen niin, ettei mikään heitä voi enää pysäyttää.

Kauppiaiden suuret luulot kyvyistään ja ylimielinen suhtautuminen tulevaisuuteen on toinen ääriesimerkki väärästä suhtautumisesta huomiseen päivään. Jaakobin kehotus kauppiaille paljastaa heidän elämänasenteensa perimmäisen ongelman:

Mutta nyt te kerskutte ja rehentelette. Kaikki tuollainen kerskailu on pahasta. Joka tietää, mitä on tehtävä, mutta ei tee, se syyllistyy syntiin.

Heidän syntinsä oli ylimielinen suhtautuminen tulevaisuuteen ja Jumalan tahdon jättäminen pois suunnitelmista. He mielestään kykenivät seisomaan omin jaloin ilman tukea. Heidän syntinsä oli siis luonteeltaan ylpeyttä, Jumalan aliarvioimista sekä hänen tahtonsa sivuuttamista.

Kauppiaat kerskuivat osaamisestaan, kun Jaakobin mukaan oikea Jumalan Hengen mukainen suhtautuminen tulevaisuuteen olisi antanut tilaa Jumalan tahdolle: ”Jos Herra tahtoo, niin me elämme ja teemme sitä ja sitä.” Sanonta ”jos Jumala tahtoo” oli kreikkalainen lentävä lause niin kuin ”jos Herra suo” on nykysuomessa. Tätä sanontaa Uudessa testamentissa käyttivät myös Luukas ja Paavali: Apt. 18:21 ja 1. Kor. 16:7. Sanonta korosti ihmisen alamaisuutta Jumalan tahtoa kohtaan sekä ihmisen tahdon taipumista Jumalan tahtoon. Tällainen oikea nöyryys oli kadonnut rikkaiden kauppiaiden sydämestä. Siinä oli heidän syntinsä – ei siis rikkaudessa itsessään, vaan väärässä asenteessa Jumalaa kohtaan.

Jos Jeesuksen vuorisaarnan mukaan jatkuva huomisesta murehtiminen ei ole Jumalan näkökulmasta järkevää ajankäyttöä, ei ole Jaakobin tekstin mukaan liioin järkevää kuvitella itse pystyvänsä ennakoimaan tulevaa ja unohtaa Jumalan tahto pois laskuista. Puhuttaessa huomisesta ihmisen pitäisi nähdä rajallisuutensa vaikuttaa tulevaan:

Ettehän te tiedä, mitä huomispäivä tuo teidän elämäänne! Savua te olette, joka hetken näkyy ja sitten haihtuu.

Jos huomisesta murehtiminen ja samoin liian suuret luulot omista mahdollisuuksista vaikuttaa huomiseen ovat väärin, niin mikä sitten on oikea suhtautuminen huomiseen eli hetkeen, joka on aina yhden yön meitä edellä? Jeesuksen ja Jaakobin opetus sisältävät kummatkin saman ohjeen: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan” ja ”Näin teidän tulisi sanoa: ”Jos Herra tahtoo, niin me elämme ja teemme sitä ja sitä.”” Oikea suhtautuminen tulevaan ei milloinkaan jätä Jumalaa suunnitelmien ulkopuolelle. Herra ei ole pelkkä taustavaikuttaja, vaan hän on aktiivinen toimija elämässämme. Meidän tulee alistaa elämämme hänen tahtonsa alaisuuteen, mikäli mielimme elää täysipainoisen ja hyvän elämän jo tässä maailmanajassa.

On täysin mieletöntä murehtia tulevaa, joka on täysin Herramme tiedossa ja hänen hyvän tahtonsa alaisuudessa. Vastaavasti on tyhmää unohtaa Jumala pois laskuista ja elää tämän maailman arvojen mukaan kuin Herra olisi etäinen Jumala, jolla ei ole mitään sanomista nykypäivään tai tulevaisuuteemme. Me olemme elämän ja kaiken sen mukana lahjaksi Herralta, joten eikö olisi viisasta käyttää tämä elämä siten kuin lahjan antaja on tahtonut meidän sen käyttävän.

”Jeesus itse antoi meille äärimmäisen esimerkin siitä, kuinka ihmisen tulisi suhtautua tulevaan ja alistaa tahtonsa Jumalan hyvään tahtoon: ”Itse hän meni vähän edemmäs, kivenheiton päähän, polvistui ja rukoili: ”Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.” Silloin taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, joka vahvisti häntä. Suuressa tuskassaan Jeesus rukoili yhä kiihkeämmin, niin että hänen hikensä vuoti maahan veripisaroiden tavoin.(Luuk. 22:41-44)

Viime kädessä Herra tietää meitä paremmin, mikä on parhaaksemme ja mikä ei. Me luulemme tietävämme, mutta Herra tietää. Me luulemme tuntevamme huomisen, mutta vain Herra todella tietää. Päästäkäämme irti huomisesta; luovuttakaamme se kokonaan Jumalalle, jotta saamme elää tätä päivää ilman murhetta huomisesta ja ilman vääriä luuloja itsestämme. Herra Jeesus, tapahtukoon sinun tahtosi niin maanpäällä niin kuin taivaassa. Aamen.

Pohdittavaa

Kuka päättää itse huomisestaan?
Kuka murehtimalla parantaa huomistaan?
Entä kenellä on varaa unohtaa Jumalan tahto huomisestaan?