Elämäni varrelle mahtuu monia sukulaisten merkkipäiviä, juhlia ja muita kokoontumisia. Puheiden ja muun ohjelman välissä usein on laulettu joitain yhteislauluja. Yksi useimmin toistuvista lauluista on Lina Sandellin vuonna 1865 kirjoittama virsi ”Päivä vain ja hetki kerrallansa”, jonka on vuonna 1900 suomentanut Julius Engström.

Taakan kantaja. Taakka on taakka, on se sitten hyvä tai ei. (Kuva Simon Allen, Pixabay)

Tämä virsi on virsikirjassamme numerolla 338. Lainaan siitä tähän ensimmäisen säkeistön.

Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan.
Mitä päivä tuokin tullessansa,
Isä hoitaa lasta armollaan.
Kädessään hän joka päivä kantaa,
tietää kaiken, mitä tarvitsen,
päivän kuormat, levon hetket antaa,
murheen niin kuin ilon seesteisen.
(Virsi 338)

Tämä tutun virren ensimmäinen säkeistö on monet kerrat puhutellut minua. Sen mukaan uskovan arkeen kuuluu niin ilo ja suru kuin myös uurastus ja lepo. Jokaiselle päivälle kuuluu omat askareensa; iloa ja surua. Kukaan ei ole vapaa murheista. Arjessa kenenkään ei tarvitse kuitenkaan elää yksin, vaan joka päivä on lohdutus ja huolenpito Herrassa. Tapahtui sitten mitä tahansa, saamme kaiken tarvittavan hänen kädestään:

Mitä päivä tuokin tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan. Kädessään hän joka päivä kantaa, tietää kaiken, mitä tarvitsen.

Tätä samaa aihetta käsittelee tämänkertainen teksti Psalmien kirjasta. Psalmi on sangen yksiselitteinen ja helposti tulkittava, mutta jos tutustumme hieman psalmistin taustaan ja kirjoittamisen hetken tilanteeseen, näemme käytännössä, millaisia nämä arjen murheet olivat, joista psalmissa puhutaan. Tässä on ensin psalmin teksti.

”Minä huudan Jumalaa, ja hän pelastaa minut. Illoin, aamuin ja keskipäivällä minä huokaan ja valitan, ja hän kuulee ääneni. Kun minua vastaan käydään sotaa ja monet hyökkäävät kimppuuni, hän päästää minut rauhaan. Jumala kuulee minua ja nöyryyttää heidät, hän, joka hamasta ikuisuudesta on hallinnut valtaistuimellaan. (sela) Viholliseni eivät muutu, eivät kunnioita Jumalaa. Petturi käy ystäviensä kimppuun ja rikkoo liittonsa. Hänen puheensa ovat lipeviä kuin öljy, mutta hänellä on paha mielessä. Hänen sanansa ovat liukkaita kuin voi mutta teräviä kuin paljastettu miekka. Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen. Hän ei ikinä salli hurskaan sortua. Murhamiehet ja petturit sinä, Jumala, syökset syvimpään kuoppaan, he eivät elä puoleenkaan ikäänsä. Mutta minä turvaan sinuun.” (Ps. 55:17-24)

Ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisät sovelsivat psalmin 55 periaatteita Herramme Jeesuksen kärsimykseen, Juudas Iskariotin kavallukseen ja juutalaisten pahuuteen, mutta nämä elementit eivät mielestäni ole kovinkaan kirkkaasti johdettavissa tekstistä ja sen taustasta. Teksti liittyy pikemmin prinssi Absalomin kapinaan isäänsä Daavidia vastaan, joka on mahdollisesti tämän psalmin kirjoittaja.

Psalmi on siis kuningas Daavidin rukous hädässä, kun hän oli poikansa ja ystävänsä salaliiton uhkaamana Jerusalemissa. Salaliittoa kuningasta vastaan johti Daavidin oma poika, Absalom, sekä ystävä / neuvonantaja, Ahitofel. Koko surullisen kertomuksen voi lukea Samuelin kirjasta (2. Sam. 15-17).

Tässä vaikeassa ja ristiriitaisessa tilanteessa Daavid huokailee Herralle tämän psalmin muotoon kirjoitetun rukouksen. Psalmi 55 on ennen kaikkea vetoomus ja avunhuuto Herralle, mutta samalla se on pienoiskoossa myös kuningas Daavidin henkilökohtainen uskontunnustus:

minä turvaan sinuun {Herraan}

Otteemme psalmista koostuu sen kolmesta viimeisestä säkeistöstä. Niistä ensimmäinen ja viimeinen osa ovat kirjoittajan vakuutuksia siitä, että Herra kuulee rukoukset. Keskimmäinen osa puolestaan kuvaa Daavidin tuntemuksia ystävänsä Ahitofelin petollisuutta ja katalaa tekoa kohtaan.

Voit kuvitella, kuinka epätoivoinen Daavidin tilanne tuolloin oli; häntä vastaan oli noussut hänen oma poikansa sekä läheinen neuvonantaja, ystävä: ”Petturi käy ystäviensä kimppuun ja rikkoo liittonsa”. Hän ei olisi halunnut vahingoittaa poikaansa eikä ystäväänsä, mutta hän tiesi heidän kapinansa uhkaavan hänen omaa henkeään. Hänen läheisistään oli tullut hänen vihollisiaan. Daavid oli tullut petetyksi ystävänsä petollisten sanojen kautta – mihin hän saattoi enää luottaa?

Sanalla ’petturi’ Daavid viittaa psalmissa erityisesti ystäväänsä Ahitofeliin, jota kirkkoisät pitivät Juudas Iskariotin esikuvana Vanhassa testamentissa, koska hän a) oli Daavidin läheinen ystävä, joka b) vallan himossa petti kuninkaan ja lopulta c) hirttäytyi suunnitelman epäonnistuttua (Ps. 41:10; 2. Sam. 17:23).

Daavid joutui siis epäilemään jopa läheisiään ja miettimään ketkä loppujen lopuksi pysyisivät uskollisina hänelle, ja kuinka moni olisi valmis iskemään tikarilla hänen selkäänsä tilaisuuden tullen. Mutta edes jatkuva ystävän pettäminen tai oman lapsen kapina ja juonittelu eivät horjuttaneet Daavidin luottamusta Herraan.

Daavid ei missään kohden syytä Jumalaa tapahtuneesta tai valita Jumalalle tämän sallimusta, vaan päinvastoin – hän kääntyy nytkin Jumalan puoleen tietäen, että Herra on pelastava hänet. Ihmiset saattoivat olla petollisia, mutta Jumala ei ole; hän on ikuisesti luotettava hurskaan turva. Kaikessa yksinkertaisuudessaan Daavidin luottamus Herra kohtaan voidaan kiteyttää hänen omiin sanoihinsa:

Minä huudan Jumalaa, ja hän pelastaa minut.” ja ”Illoin, aamuin ja keskipäivällä minä huokaan ja valitan, ja hän kuulee ääneni.

Hurskailla heprealaisilla oli tapana rukoilla Herraa kolmasti päivässä (Dan. 6:10). Heprealaisten päivä alkoi illalla, siksi ilta mainitaan ensimmäisenä. Rabbiinit sanovat, että ihmisen tulee rukoilla kolmesti päivässä, koska päivä ’vaihtuu’ kolmesti päivän aikana. Sama idea oli käytössä vielä varhaisessa alkuseurakunnassa, joskin rukoushetkien ajat vaihtelivat. Eli jo Daavidin aikana rukouksella oli vakiintunut paikka hurskaiden päivärytmissä. Rukouksen tulisi kuulua erottamattomasti myös jokaisen nykypäivän uskovan päivärytmiin. Rukous ei ole taakka tai suoritus, vaan se on tärkeä osa jokapäiväistä elämää siinä missä syöminen ja lepokin. Se on lahja ja voimavara, johon liittyy pysyvä lupaus siitä, että Herra kuulee rukouksen. Säännölliset rukoushetket muistuttavat rukoilijaa siitä, että hän ei ole yksin, vaan Herra on hänen järkkymätön turvansa elämän jokaisena hetkenä.

Psalmin viimeinen säkeistö alkaa sanoilla ”Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen.” Teksti alkoi Daavidin omakohtaisella todistuksella Herran luotettavuudesta. Seuraavassa osassa hän kuvasi ihmisten, jopa läheisten, epäluotettavuutta ja kavaluutta. Viimeisen säkeistön hän omistaa jälleen Herran luotettavuudelle. Nyt hän kehottaa lukijoitaan luottamaan Herraan, kuten hän on itse nähnyt hyväksi tehdä.

Mikä ikinä sinua murehduttaa, pelottaa tai huolettaa, luovuta se Herran kannettavaksi. Sinun ei tarvitse urhoollisesti kantaa taakkaasi yksin, vaan voit tehdä kuten Daavid kehottaa ja ”ttää taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen.” Herra pitää sinusta huolen ja kantaa sinun taakkasi. Huomasitko Daavidin kehotuksessa kaksoislupauksen? Jumala on luvannut kaksi asiaa: 1) hän kantaa sinun taakkasi ja pitää sinusta huolen! Luovuta itsesi ja taakkasi hänen kannettavakseen. Jumalan huolenpito on kokonaisvaltaista. Hän ei vain ota taakkojasi kannettavakseen ja jätä sinua oman onnesi nojaan, vaan hän pitää huolen myös sinusta henkilökohtaisesti.

Apostoli Pietari siteeraa tätä samaa psalmin 55 jaetta 23 kirjeessään, jonka hän kirjoitti ahdistuksessa ja vainossa elävälle seurakunnalle (1. Piet. 5:7). Daavidin kehotus ”Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen.” on täten tarkoitettu kaikille Herran omille – ei vain Daavidin kuningashuoneelle. Kehotus ei lupaa ongelmatonta huomista tai tätä päivää. – Ei, murheet ja ilot kuuluvat uskovan elämään tässä ajassa. Jokaiselle päivälle riittää omat huolensa. Vaikka Daavid ei psalmissaan lupaa vapautta elämän huolista ja murheista, sisältää se lupauksen samasta asiasta kuin alussa siteerattu virsikin. Nimittäin kehotus sisältää lupauksen siitä, ettei sinun tarvitse kohdata päivän haasteita yksin, vaan voit luottaa sekä itsesi että murheesi armollisen Herran käsiin.

Elämäsi jokaisena päivänä sinulla on mahdollisuus luovuttaa kaikki taakkasi Herralle ja asettua levollisin mielin hänen kannateltavakseen. Jokaisena päivänä, sen jokaisena hetkenä – meidän Herramme on kanssasi. Hän on ikuinen preesens. Hän on läsnä juuri nyt ja pitää sinusta huolen. On kyse vain siitä, ymmärrätkö luopua taakoistasi ja sallitko hänen kannatella sinua sen sijaan, että yrität itse jääräpäisesti huolehtia itsestäsi.

Sinulla on etuoikeus lähestyä Herraa rukouksin päivittäin niin usein kuin tahdot, ja tulla näin itse tietoiseksi huolenpidosta, jota sinun Taivaallinen Isäsi sinua kohtaan osoittaa. Herra pitää sinusta huolen ja hän kuulee jokaisen huokauksesi. Jos siis kannat rukouksin päivittäiset huolesi Herralle, muista myös jättää ne hänen käteensä. Eli kun olet jättänyt huolesi Herralle, ethän ota niitä enää takaisin murehdittavaksi, vaan luota ne hänen haltuunsa.

Lopetetaan siihen, mistä aloitimme, eli virren 338 lohduttaviin sanoihin, jotka ovat todet pelkästään tämän Daavidin kirjoittaman psalmin lupausten perusteella.

Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan.
Mitä päivä tuokin tullessansa,
Isä hoitaa lasta armollaan.
Kädessään hän joka päivä kantaa,
tietää kaiken, mitä tarvitsen,
päivän kuormat, levon hetket antaa,
murheen niin kuin ilon seesteisen.

Pohdittavaa

Daavid rukoili kolmasti päivässä, miksi?
Onko säännöllinen rukouselämä suoritus vai etuoikeus?
Mitä tarkoittaa taakan jättäminen Herran käteen?