Otsikkoni ”Miten sanoitan – siten ajattelen” kalskahtaa korvaan joko typerältä itsestäänselvyydeltä tai sitten mystiseltä kummajaiselta. Myönnän tämän, mutta korjaan asiaa avaamalla, mitä tarkoitan. Ajatus nousi mieleeni, kun luin pääkirjoitusta syyskuun Entrepreneur-lehdestä.

Aboriginaaliheimon jäsen (Kuva Sơn Nguyễn Đình, Pixabay)

Kieli ja ajattelu

Kielitieteilijät ovat tutkineet paljon ja sisäisen ajattelutavan sekä maailman jäsentämisen suhdetta. Miten jäsennänkään ajatuksiani kieleksi (sanoitetuksi ja kehonkieleksi) kuvastaa sitä, miten ajatuksin jäsennän ympäröivää maailmaa. Äidinkielellä on tässä prosessissa valtava merkitys. Kielihän on käytännössä ihmistä ympäröivän kulttuurin tuote.

Kielen ja ajattelun syvemmän yhteenliittymän havaitsen puhuessani jotain muuta kuin omaa äidinkieltäni. Sanajärjestykset ja lauserakenteet voivat olla varsin työläitä tuottaa puheessa oikein, jos yrität sanoa jotain merkityksellistä. Ajatus ei välttämättä taivu suoraan toiseen kieleen ellei sitä aktiivisesti harjoita. Ja kyseessä ei siis ole sanaston puuttuminen tai kielen tuntemisen ongelma. Saman huomaa myös nk. käännöskirjallisuudessa. Jos käännös on mekaaninen, huomaat varsin nopeasti, jos kirja on käännetty suomeksi vaikkapa saksasta. Kieli voi olla sujuvaa, mutta ajatusrakenteet eivät vain solju normaalin suomalaisesti.

Suuntimassa oikealle ja etelään

Mainitsemassani Entrepreneur-lehden artikkelissa kirjoittaja käytti mielenkiintoista esimerkkiä hieman toiseen tarkoitukseen, mutta mielestäni se sopii tähänkin. Artikkelissa kerrottiin Australian ”Kuuk Thaayore” aboriginaaliheimon kielestä.

Ajattelepa itseäsi opastamassa turistia kotikaupungissasi. Kuvaat hänelle reittiä esimerkiksi seuraavasti:

Kulje tästä kortteli tuonne taaksepäin, jonka jälkeen käännyt vasemmalle. Kun tulet tien päähän käännyt vielä oikeaan ja kohta etsimäsi paikka on edessäsi.

Jos olisit syntynyt mainittuun aboriginaaliheimoon ja ohjeistaisit saman heidän kielellään, suomennettuna se kuulostaisi jokseenkin tältä:

Kulje tästä kortteli etelään, jonka jälkeen käännyt itään. Kun tulet tien päähän käännyt taas etelään ja kohta etsimäsi paikka näkyy etelän puolella

Samalla tavoin, kun sinä ohjeistat tuttavaasi siirtämään nojatuolia vähän vasemmalle, hän kehottaisi siirtämään sitä koilliseen. Hänellä ei ole sanoja ’oikea’ ja ’vasen’, koska hänen kielessään ja ajattelussaan kaikki suunnat ovat absoluuttisia – ei relatiivisia.

Mietipä itseäsi tähän tilanteeseen. Kuinka avuttomalta sinusta tuntuu, kun joku kehottaa sinua siirtämään jotain esinettä koilliseen! Mistä sen nyt voi tietää, missä koillinen milloinkin on. Mutta täsmälleen yhtä vieraalta Thaayore-heimon jäsenestä kuulostaa, kun sinä puhut oikeasta tai vasemmasta.

Kyse ei ole vain kielestä, vaan tavasta ajatella paikkaa. Me olemme tottuneet ajattelemaan paikan itsestämme käsin. Meidän maailmamme keskipiste on minä itse. Hahmotamme sijainnit luonnostaan suhteessamme itseen.

Vastaavasti Thaayore-ihminen käsittää itsensä erottamattomaksi osaksi maailmaa ja hahmottaa suuntaa ympäröivästä maailmasta käsin. Hänelle suunnat ovat ilmansuuntia; ne ovat absoluuttisia ja pysyvät aina samoissa paikoissa. Ei tarvitse miettiä, miten hän asemoituu suhteessa niihin, että voi kertoa missä jokin on. Hän kuuluu osaksi tätä suurempaa kokonaisuutta, missä on etelä, pohjoinen, itä ja länsi. Hän on kuin shakkinappula laudalla.

Minä puolestani ajattelen kaiken suhteessa itseeni. Minä olen nyt tässä ja sinä olet minun vasemmalla puolellani. Huomaatko, miten kieli ja ajatus käyvät käsi kädessä. Minulle on paljon suurempi ponnistus hahmottaa ilmansuunta kuin se, miten jokin asemoituu minuun nähden.

Ajattelua Jumalasta

Esimerkki asetti minut pohtimaan ajatteluani ja asemointiani suhteessa Jumalaan. Käsitänkö Jumalan vain itsestäni käsin? Onko Jumala aina vain ’oikealla tai vasemmalla’ minusta katsottuna vai onko hänellä tilaa olla elämässäni suuri globaali Jumala, jolle eivät suunniksi riitä edes nuo absoluuttiset itä ja länsi.

Tällainen ajattelun hahmotusongelma vaivasi myös Raamatun Jobia, jonka käsitys Jumalasta perustui vain häneen omaan elämänpiiriinsä. Jumalan toimet ’Job-keskeisessä’ maailmankatsomuksessa vaikuttivat kyseenalaisilta. Jobin silmät avautuivat Jumalan suuruudelle, kun Herra puhutteli häntä kirjan loppupuolella.

Silloin Herra vastasi Jobille. Myrskyn keskeltä hän puhui: – Kuka on tämä, joka peittää minun tarkoitukseni mielettömillä puheillaan? Vyötä itsesi, puolustaudu kuin mies! Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat. Kuka on laskenut maan perustukset? Missä sinä olit silloin kun minä laskin maan perustukset? Kerro, miten se tapahtui, jos osaat! Kuka määräsi maan mitat? Tiedätkö sen? Kuka veti mittanuoran sen yli? ” (Job 38:1-5)

Jobin kirjan suurimmat naurut nauretaan siinä vaiheessa, kun huomaamme itse katsovamme Jumalaa samasta perspektiivistä kuin Job, vaikka ensin olemmekin naureskelleet Jobin jumalakuvalle. Miten suuri Jumala onkaan, kun katson häntä ja tätä maailmaa muutoin kuin itsestäni käsin!

Jospa oppisin ajatuksissani asettumaan elämän pelilaudalle yhdessä muiden pelaajien kanssa siten, etten aina katsoisi elämää itsestäni tai omasta lähipiiristäni käsin. Millaista olisikaan katsoa elämää – ei vain oikealle ja vasemmalle, vaan Jumalan itään, länteen, pohjoiseen ja etelään. Ja niin Jumalalla on tilaa olla Jumala minunkin ajatuksissani.