Ronnie James Dio (Ronaldo James Giovanni Padavona, kuoli 16.5.2010) on 70 ja 80-lukujen hard rockin edes mennyt ’pieni-suuri-mies’. Dio tuli tunnetuksi ensin Rainbow -yhtyeen ja myöhemmin Black Sabbath yhtyeen solistitina. Vuonna 1980 hän perusti yhteen nimeltä Dio, jonka keulahahmona hän jatkoi uransa loppuun saakka. Yhtyeen nimi, joka on samalla Ronnien taiteilijanimi, on italiaa ja tarkoittaa Jumalaa.

En maininnut Dioa hänen ’puhuttelevan’ nimivalinnan tai uransa tähden. Mainitsen hänet, koska hän teki kappaleen nimeltä ”Don’t talk to strangers”, jonka sanoitus pysäytti minut miettimään tämän päivän aihetta. Nuorena kyseinen laulu ruokki teini-iän kapinaa, mutta vanhempana se herättää ajatuksia tavastamme kommunikoida hyviä asioita huonosti.

Alkuun koostamani lyhyt esittely siitä, kuka Dio nimen taakse kätkeytyy, on koostettu Wikipedian tiedoista. Voit lukea sieltä hänen elämänsä vaiheista ja urastaan huomattavasti täydemmän kertomuksen, joka sekin on silti varsin suppea kertomus elämästä, jota miehelle ehti 70 vuoden verran kertyä. Lyhyt biografia kuvaa silti tapaa, miten me ihmiset puhumme toisista ihmisistä ja näemme heidät sen perusteella, mitä he ovat, tekevät ja merkitsevät meille henkilökohtaisesti. Esimerkiksi lyhyt kertomus Ronnien elämästä kertoo jo paljon siitä, miten kirjoittaja on suhtautunut häneen ihaillen häntä.

Ihmiset löytävät paikkansa meidän omassa elämässämme sen kautta, mitä he meille merkitsevät tai miten heidän elämänsä polut risteävät meidän polkujemme kanssa. Kun alamme puhumaan persoonasta, jolla on suuri vaikutus meidän elämäämme, aivan kuin sytymme puhumaan hänestä, silmät syttyvät loistamaa ja henkilön ihailu täyttää meidät hetkeksi.

Don’ talk to Strangers

Mainitsin, että Dion sanoitus kappaleessa ”Don’t talk to strangers” – eli suomeksi ”Älä juttele vieraille” – johdatti minut tämän aiheen pariin. Kappaleen sanoitus ei ole erityisen taidollista lyriikkaa, vaikka täytyy myöntää, että kappaleella on hetkensä.

Kappaleen jokainen säepari alkaa käskymuotoisella kieltosanalla ”Don’t” – ”älä”, minkä jälkeen jokaista uutta kieltoa seuraa ’kiveen hakattu’ perustelu – ilman suurempaa selitystä aivan kuin olisi parempi pysyä kysymättä. Tässä vielä esimerkki kappaleen lyriikasta englannin kielen taitoisille:

”Don’t talk to strangers
’Cause they’re only there to make you sad
Don’t dream of women
’Cause they’ll only bring you down” (Don’t talk to strangers, Dio)

Kappale puhuu pahuudesta ja jopa siitä persoonallisesta pahasta, joiden olemassa olosta eivät nykypäivän suomalaiset ole enää kovinkaan vakuuttuneita. Kiellot sinänsä kappaleen kontekstissa ovat hyvinkin paikallaan.

Minua sen sijaan jäi mietityttämään ajatus siitä, että millaiseen asuun me nykypäivän uskovat puemme Jumalan ja ylösnousemususkon. Jossain on oltava vikaa, jos ’dioksi’ – jumalaksi – itseään tituleeraava rock-muusikko parodioi sanoituksissaan uskovia siitä, että puheemme joka toinen lause alkaa sanalla ’älä’ ja seuraavassa lauseessa seuraa perustelu, joka ei kestä kysymistä.

Kysyn, että onko tämä todella se kuva, joka sinulla on Jumalasta? Onko Jumala olemassa vain kieltojen ja käskyjen kautta? Eikö Jumalalla ole mitään muuta sanottavaa kuin ’älä’; eikö hän ole suurempi kuin yksi kieltosana?

Jumalan itseilmoitus Vanhassa testamentissa

Jos me puhumme uskosta ja Jumalasta vain negaatioiden ja käskyjen kautta, edustaako Jumala meille arjessa pelkkiä käskyjä, pelkoa niiden rikkomisesta tms. Kun Jumala ilmoitti itsensä ihmiselle, ilmoittiko hän itsensä sen kautta, mitä hän ei tahdo ihmisen tekevän?

Tuliko Jumala luoksemme vitsa kädessä kuin vanhassa suomalaisessa elokuvassa, jossa lapset saavat navetan takana maistaa ’koivuniemen herraa’? Vai tuliko Jumala ihmisen luo vitsa ja sauva kädessä niin kuin paimen tulee lampaan tykö? Tuliko hän mieluummin ohjaamaan vitsalla hellästi korvan takaa suuntaa antaen ja paimensauvalla kuopasta ylös vetäen – vai tuliko hän vitsalla pieksemään lastaan?

Mikäli tämän päivän ihmiseltä asiaa kysytään, niin ikävä kyllä, monen vastaus on lähempänä ’koivuniemen herraa’ kuin seemiläistä kuvaa hyvästä paimenesta.

Jumala ei edes Vanhassa testamentissa ilmoita itseään ’tuomarina’ ja rankaisun nälkäisenä tai elämän ilon vastaisena hahmona. Me laiskat ihmiset vain olemme luoneet kummallisen stereotypian Vanhan testamentin Jumalasta ’lain jumalana’, ’sodan jumalana’ ja ’rankaisun jumalana’.

Voisimme mieluummin nähdä hänet oman kansansa paimenena, joka johdattaa pienen lauman läpi synkkien metsäpolkujen siellä, missä verenhimoiset pedot etsivät heidän tuhoaan. Emmekö todella osaa lukea tarkoitusta keinojen takaa?

Jumala ei ilmoittanut itseään sen kautta, mitä hän ei halua meidän tekevän, vaan siitä, minne hän tahtoo meidät viedä. Hän ei ilmoittanut itseään siinä, mitä hän ei ole, vaan hän ilmoittaa olevansa kaikki, mitä ihminen elämältä odottaa.

Tämä käy mitä kauneimmalla tavalla ilmi siitä, miten Herra vastaa Moosekselle, joka ei tiennyt, mitä hän kertoisi kansalle Jumalasta, joka juuri oli hänet lähettänyt hakemaan oman kansansa pois Egyptin orjuudesta, mutta myös samalla runsaudesta ja sivistyksestä erämaahan, tuntemattomaan:

”Mooses sanoi Jumalalle: ’Jos minä menen israelilaisten luo ja sanon heille: ’Teidän isienne Jumala on lähettänyt minut luoksenne’, he varmaan kysyvät minulta: ’Mikä hänen nimensä on?’ Mitä minä vastaan heille?’

Jumala vastasi Moosekselle: ’Minä olen se, joka olen.’ Hän sanoi vielä: ’Sano israelilaisille: ’Minä olen lähetti minut teidän luoksenne.’” (2. Moos. 3:13-14)

Herra ei ilmoittanut Moosekselle itseään sen kautta, mitä hän ei ole. Hän ei alkanut kuvaamaan itseään suhteessa vaikka Egyptin jumaliin, jotka olivat israelin miehille hyvinkin tuttuja. Hän ei aloittanut ’itse-esittelyä’ luettelolla niistä asioista, joita hän ei siedä tai jotka eivät kuulu hänen ajatukseensa kelvollisesta elämästä.

Jumala esitteli itsensä riittävänä, täydellisenä ja itsestään olevana, mutta ennen kaikkea aina elävänä Jumalana. Sanat ”Minä olen se, joka olen.” ovat Jumalan nimi ja käyntikortti. Hän on itsessään oleva ja sellaisena jotain, mitä jokainen ihminen tahtoo elämänsä aikana kohdata ja oppia tuntemaan paremmin. Häntä ei löydä eilisestä, koska hänen nimensä ei ole ’minä olen ollut’. Häntä ei löydä tulevasta, koska hänen nimensä ei ole ’minä tulen olemaan’. Jumala on – hän on iankaikkinen preesens – aina oleva tänään.

Meidän Jumalamme on jotain niin suurta, että ihmisen sydän pakahtuu hänen pyhyytensä edessä, kun hän pysähtyy miettimään, Jumalan kauneutta ja rikkautta.

Kysynkin nyt sinulta tätä: jos Jumala antoi ohjeeksi Moosekselle kertoa kansalle itsestään siitä lähtökohdasta, mitä hän on, miksi me käymme niin usein kertomaan ihmisille Jumalasta sen kautta, mitä hän ei ole?

Emmekö tosiaan tunne Jumalaa sen vertaa, että voisimme kertoa ihmisille siitä, mitä Jumala on ja mitä hän tehnyt meille, mieluummin kuin näpertelemme niiden asioiden kanssa, mitä hän ei ole tai mitä hän ei tahdo? Ymmärrän tämän olevan eräänlainen ’nurinkurinen käyntikortti’, jota joutuu käyttämään sellainen ihminen, joka ei todella tiedä, kuka Jumala on eikä tunne häntä. Hän joutuu jakamaan nurinkurista käyntikorttia Jumalasta, jossa kerrotaan vain mikä hänen nimensä ei ainakaan ole, missä hän ei asu ja mistä et varmastikaan häntä löydä! Hyödytön käyntikortti – eikö totta?

Jumalan itseilmoitus Uudessa testamentissa

Otetaanpa vielä toinen raamatunkohta tueksi tälle varsin päällekäyvälle ajatukselleni. Siirtykäämme Uuden testamentin puolelle ja katsokaamme sieltä, miten Jumalan Poika – hänen nimensä muuten on Jeesus Kristus – ilmoittaa Jumalan.

Ehkä Jeesus onkin syyllinen siihen, että me niin hanakasti kerromme Jumalasta sanoin ’älä’ ja ’ei’. Katsotaanpa vastaava tilanne, mitä oli Mooseksen ja Jumalan välisessä vuoropuhelussa. Tässä puolestaan apostoli Tuomas tiedustelee Jeesukselta jotain Jumalan olemuksesta:

”Tuomas sanoi hänelle: ’Herra, me emme tiedä, minne sinä menet. Kuinka sitten voisimme tietää tien?’ Jeesus vastasi: ’Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, tulette tuntemaan myös minun Isäni. Tästä lähtien te tunnette hänet ja olette nähneet hänet.’” (Joh. 14:5-7)

Tuomas epäili omaa tietämystään Jumalasta ja pyysi Jeesuksella neuvoa sen suhteen. Huomaatko, ettei Jeesus vastannut Tuomaksen kysymykseen siitä, minne hän menee, luettelemalla paikkoja, joista häntä ei ainakaan löydä?

Jeesus määritteli itsensä ja näin myös Jumalan sen kautta, mitä hän on: ”Minä olen tie, totuus ja elämä.” Joka tuntee Jeesuksen, tuntee Isän, ja joka on tullut Jeesuksen luo ja antanut elämänsä hänelle, on saanut armon tulla tuntemaan Jumalan.

Evankeliumeissa Jeesus kohtaa ihmisen omasta riittävyydestään käsin. Hän ei lähesty ihmistä ’koivuniemen herra’ kädessä, vaan syli avoinna vastaanottamaan hänet ja sulkemaan hänet syleilyynsä. Hän lähestyy ihmistä ihmisen tarpeesta käsin ollen itse tarpeen täyttäjä.

Ja tästä Jeesuksesta apostolit kertoivat ihmisille. He eivät kertoneet Jeesuksesta, jota ei voi löytää pakanuudesta. He eivät kertoneet Jeesuksesta, joka suhtautuu hyvin kriittisesti perinnäis-sääntöihin. He eivät kertoneet Jeesuksesta, jonka luo löytää ainoastaan kieltämällä elämän. He kertoivat Jeesuksesta, jolla on niin paljon annettavaa jokaiselle – oli hän sitten pakana tai juutalainen.

Ihmiset eivät lähteneet seuraamaan Jeesusta sen vuoksi, että Jeesus kertoi heille tarkasti, mitä heidän tuli välttää ja mistä heidän piti luopua löytääkseen tien Jeesuksen luo. Luopuminen ja välttäminen tulivat sitten kuin luonnostaan, kun ihminen löysi elämäänsä sisällön, joka on niin paljon parempi kuin ne turhat ja tarpeettomat – aiemmin niin tärkeät – asiat.

Näytä minulle Jumala

Dion ilkikurisen sanoituksen ja kahden Jumalan itseilmoituksesta kertovan esimerkin avulla tahdon nyt herättää sinut miettimään sitä, millainen Jumala sinulla oikein on? Kuka on ’se’ Jeesus Kristus, ketä sinä kokosydämisesti rakastat ”koko sydämestäsi ja koko sielustasi” (5. Moos. 6:5; Matt. 22:37).

Kerro minulle, millainen on Jeesus, ketä sinä rakastat? Millainen on Isä, jolle olet koko elämäsi antanut ja luottanut? Onhan sinulla sellainen Jeesus ja sellainen Isä – onhan? Minkä tähden sinä häntä niin rakastat? Minkä tähden sinä luotat elämäsi hänen varaansa, vaikka ’joudut’ tekemään sen uskonvaraisesti?

Piirrä minulle Jumala, maalaa hänet sellaisena, joka sai sinut rakastumaan ja kiintymään häneen? Ei ole tarpeen maalata tähän kuvaan taustaa, vaan keskity maalaamaan kuva Jumalasta, hänestä itsestään. Kerro minulle, mikä sinua Jeesuksessa viehättää.

Jos kerran Jumala ilmoittaa itsensä oman riittävyytensä ja olemisen kautta, luulisi minunkin kykenevän määrittelemään hänet hänen olemisensa ja merkityksensä kautta.

Kysyn vielä, miksi me uskovat markkinoimme Jeesusta kuin kieltoaikaa? Miksei hän ole mieluummin sisällöllisesti jotain parempaa ja täydempää kuin elämä ilman häntä, mieluummin kuin, että puemme hänet kerta toisensa jälkeen joukoksi kieltoja.

Jos me määrittelemme Jumalan ja uskon aina pelkkien kieltojen ”älä ota”, ”älä maista”, ”älä katso” jne. kautta, niin kuka on riittävän tyhmä, että hän haluaisi elämästään jotain samaa? Jos elävä usko ilmenee kieltojen viidakkona, kuinka se voisi houkutella ketään uskomaan? Jos uskovan julkisivu on ’liimattu’ täyteen kieltotaulua, voidaan kysyä, onko siellä sisälläkään tervettä elämää? Vai asuuko sydämessä pieni ahdasmielinen omavanhurskas fariseus?

Jotenkin vain luulisin, että Jumala on enemmän kuin joukko kieltoja. En minä ainakaan rakastunut Jeesuksessa siihen, mitä hän ei ole, vaan rakastuin Jeesukseen, joka on. Hän teki minusta vapaan, hän antoi minulle elämän. Ja se kaikki ’muka arvokas’ mitä elämästäni on saanut jäädä pois – se ei lähtenyt sanan ’älä’ tai ’ei’ voimalla, vaan Jeesus näytti minulle, että minä en todellakaan tarvitse niitä.

Mielikuva pohdittavaksi

Lopuksi tahdon jättää sinulle mielikuvan pohdittavaksi. Ajatus on kulkeutunut minulle muutaman uskonveljen huulien kautta ehkä hieman muuttuen matkalla, mutta olen ajatuksen alkuperän jäljittänyt kristillisen kirjailijan nimiltä Philip Yancey kirjallisuuteen.

Hän kirjoitti siitä, miksi niin monen uskovan itsestään maalama kuva on tyhjä kuva ihmisestä, jonka ympärillä on mitä taidokkaimmin maalattu yksityiskohdiltaan tarkka tausta. Tausta on maalattu niin huolella, että jopa pienin yksityiskohta kantaa jotain syvällistä merkitystä. Mutta kun katsoo kuvan henkilöä, joka on siis tämä uskova itse, siinä ei ole muuta kuin ääriviivat ja tyhjä sisus. On kuin tyhjyys olisi vallannut taulusta sen kohdan, johon uskova on piirtänyt ’itsensä’. Hänen tauluunsa mahtuu lukuisia yksityiskohtia hänen ympäröivästä maailmastaan, mutta itsestään hän ei kykene kertomaan mitään. Se on jotain päinvastaista kuin lapsen piirros itsestään, jossa on lapsi itse yksityiskohtineen yleensä paljon suurempana kuin muut yksityiskohdat…

On varsin surullista, jos uskovan elämä määrittyy pelkästään sen mukaan, mitä tapahtuu hänen ulkopuolellaan. Tyhjä kuva kertoo siitä, että hän on kadottanut oleellisen itseltään, kun hän on uskonelämässään keskittynyt vain ulkopuoliseen. Hän ei enää osaa kertoa, mikä on hänestä arvokasta ja millainen on se Jumala, jota hän henkilökohtaisesti ja kokosydämisesti rakastaa.

Jos tarjoamme maailmalle tällaisen tyhjän kuvan uskovasta ihmisestä ja Jumalasta, jota hän sanoo seuraavansa, kenet se vakuuttaa? Kuka on kiinnostunut Jumalasta, joka näkyy vain taustoissa ja jolla ei ole mitään sisältöä ihmiselle itselleen.

Eikö Raamatun Jumala – meidän Jumalamme – ole niin valtava ja loistokas persoona, että hänen rikkautensa täyttää koko elämämme ja olemuksemme, kunhan vain osaamme katsoa asiaa oikein? Olisiko parempi, jos opettelemme piirtämään kuvan uskovasta, jonka sisällä asuu Jeesus Kristus, josta hän ammentaa kaiken elämäänsä jopa niin, että kuvan tausta jää sumeaksi, kun keskitymme maalaamaan kuvaa Kristuksesta meissä!

Emmehän anna ’maailman’ elää harhakuvassa, että usko Jeesukseen olisi uuden kieltolain aikaa. Kertokaamme maailmalle ilosanoma siitä, miten Jeesus antaa uuden elämän – ja kuinka hänessä on mitä riittävin sisältö jokaisen ihmisen elämään.

Lopuksi sama asia vielä aavistuksen toisenlaisen laulun sanoin:

”Usko Jeesukseen on enemmän kuin mielipiteet maan,
Se on enemmän kuin osaamme me ajatellakaan.
Se on rakkaudella ojennettu käsi Jumalan.
Johon tarttumalla elää uskallan.”

(Usko Jeesukseen, Kari Kortelainen)

Pohdittavaa

Millaisen kuvan minä maalaan uskostani?
Millaisen kuvan maalaan Jeesuksesta?