On helppo olla ajattelematta kristinuskon perustotuuksia jatkuvassa arjen pyörityksessä. Arkinen aherrus herättää toki eettisiä ja käytännönteologisia ongelmia, joihin itse kukin ottaa kantaa oppimiensa – toivottavasti raamatullisten – arvojen perusteella. Nämä pohdinnat ikävä kyllä harvemmin johdattavat ketään kristinuskon ydinsanoman äärelle miettimään Jumalan Pojan ylösnousemusta.

Tästä syystä varsin monelle kristityksi itseään kutsuvalle sanoma ylösnousemuksesta jää vieraaksi ja pinnalliseksi – ehkä jopa ajatuksen tasolla koettelematta sydämen tasosta nyt puhumattakaan.

Onneksi meillä on etuoikeus viettää rakkaassa kotimaassamme edelleen pääsiäisen kaltaista kristillistä juhla-aikaa. Vaikka kertomus Jeesuksen syntymästä joutuu jouluna kilpailemaan mediassa näkyvyydestä joulupukin kaltaisten mielikuvitusolentojen kanssa, pääsiäisenä kertomus kärsimyksestä ja ylösnousemuksesta on sentään edelleen juhlan kirkkain asia.

Kristillisenä juhlana pääsiäinen hiljentää yhteiskunnan kiireen ja melskeen edes hetkeksi, niin että jokaiselle tarjotaan tilaisuutta pysähtyä hetkeksi pohtimaan suhdettaan kristinuskon keskeisiin perustotuuksiin. Pääsäisen vietto näet palauttaa mieliin uskon kannalta keskeisimmän totuuden: kysymyksen ylösnousemuksesta ja henkilökohtaisesta suhteestamme siihen.

Pääsiäisen sanoma ei ole etäinen

Pääsiäisen sanoma ei ole etäinen. Se ei ole vain kertomus Nasaretin miehen elämästä vuosituhansien takaa. Se ei ole etäinen kristillisen historian käännekohta. Pääsiäisen sanoma ei myöskään ole kylmä opinkappale tai keskeinen osa peruskoulussa opittua uskontunnustusta. Pääsiäisen sanoma ei ole niin kylmä ja etäinen.

Pääsiäisen sanoma ei ole puhe menneestä – ei edes eilisestä. Se on tämän päivän asia – tämän päivän ihmiselle. Pääsiäisen sanoma tämän päivän sanomana ei ole sanoma anonyymille ihmiselle ihmiskunnan kollektiivisen joukon osana. Pääsiäisen sanoma ei ole niin etäinen.

Pääsiäisen sanomaa ei ole tarkoitettu julistettavaksi kirkoissa tai televisiossa tavan vuoksi. Sanomaa ei ole annettu vain papeille puhuttavaksi. Sitä ei julisteta penkkiriveihin, ei kirkkorakennuksen koristeellisille rakenteille. Pääsiäisen sanoma ei ole niin etäinen.

Pääsiäisen sanomaa ei ole annettu vain sitä kaveria varten, joka istuu kolme penkkiriviä sinusta eteen tai taaksepäin. Se ei ole ensisijaisesti julistusta edes hänelle joka juuri nyt istuu sinua lähinnä. Pääsiäisen sanoma ei ole niin etäinen.

Ajattele, pääsiäisen sanoma ei ole niin etäinen. Se on julistus sinulle – sinun korvillesi, sinun ajatuksillesi ja ennen kaikkea sinun sydämellesi. Pääsiäisen sanoma lakkaa olemasta pääsiäisen sanoma, kun henkilökohtaisuus otetaan siitä pois.

Henkilökohtaista Jeesukselta sinulle

Tänäkin pääsiäisenä tiedotusvälineissä, kirkoissa ja kodeissa pohditaan ylösnousemususkoa monesta näkökulmasta, mutta jos pääsisäisen sanoma ei ole henkilökohtainen sinulle, on se lakannut olemasta pääsiäisen sanoma.

Pääsiäisen sanoma on evankeliumiksi eli ilosanomaksi kutsuttu kertomus ylösnousseesta kuoleman voittaneesta Jumalan Pojasta, mutta siitä ei ole sinulle ’iloa’, ellei se kosketa sinua henkilökohtaisesti.

Ollessaan maanpäällä Jeesus korosti julistuksessaan Taivasten valtakunnan tulemusta kuulijan henkilökohtaisena valintana. Ketään ei pakoteta Taivasten valtakunnan kansalaiseksi, eikä kenestäkään tule kansalaista tietämättään. Kansalaisuus on vapaaehtoinen ja kenen tahansa saatavilla, mutta jokaisen on tehtävä päätös vastaanottaa tai torjua kansalaisuus.

Ylösnousemususkon henkilökohtaisuus käy ilmi mitä konkreettisimmalla tavalla tämän päivän tekstistäni, jossa siinäkin on kyse ei vähemmästä kuin kuolemasta ja elämästä. Teksti on tuttu kertomus Lasaruksesta – muistanet sen varmaan.

Tekstissä Jeesus esittää Martalle henkilökotaisen ja mielenkiintoisen kysymyksen kohta sen jälkeen, kun hän oli kertonut Martalle, että Lasarus palaisi neljän päivän kuolemasta takaisin elämään. Oheinen kysymys on ajankohtainen edelleen, koska tänään aion esittää saman kysymyksen sinulle:

”Jeesus sanoi: ’Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?’ ’Uskon, Herra’, Martta vastasi, ’minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan.’” (Joh. 11:25-27)

On merkittävää, että Jeesus esitti kysymyksen juuri Martalle. Nimittäin Martta – Lasaruksen ja Marian sisar – oli tiettävästi Jeesuksen hyvä ystävä ja perhetuttu (Joh. 11:5; Luuk. 10:38-42). Jeesus ei siis kysy Martan uskoa siksi, etteikö hän tietäisi Martan tuntevan hänen opetuksiaan, vaan sen tähden, että hän tahtoi tietääkö Martta sydämessään todella luottavansa siihen, minkä hän on aiemmin kuullut.

Jeesuksen ja Martan vuoropuhelu tuo esiin pääsiäisen sanoman sen omimmassa kontekstissa. Se ei ole etäinen, vaan äärettömän läheinen. Se on niin läheinen ja henkilökohtainen, ettei se jätä ketään kylmäksi. Pääsiäisen sanoma vaatii kannanottoa. Ylösnousemuksen sanoman äärellä näet jokainen joutuu sydämessään päättämään oman suhtautumisensa siihen.

Sanoma ylösnousemuksesta on niin läpitunkeva ja kohtikäypä, ettei ole mikään ihme, että sen edessä monet kokevat suunnatonta iloa ja rauhaa, kun taas toiset kokevat suuttumusta ja raivoa. Pääsiäisen sanoma vaatii jokaisen ihmisen sydämessään tilille Iankaikkisen Herran eteen, kun hän kysyy:

”Uskotko tämän?”

Sama kysymys toistuu Lasaruksen ihmeessä

Jeesuksen henkilökohtainen ja syvälle luotaava kysymys Martalle toistuu monet kerrat epäsuorasti kertomuksessa Lasaruksen kuolleista herättämisessä. Lukijana voit näet kuvitella, kuinka kaikki Lasaruksen kuolleistaherättämistä todistaneet ihmiset joutuivat sydämessään vastaamaan Jeesuksen kysymykseen ”Uskotko tämän?” Katsotaanpa lyhyesti, miten evankeliumin kirjoittaja sen meille kertoo.

Kertomus Lasaruksen kuolleista herättämisestä voidaan tiivistää lyhyesti jakeisiin Joh. 11:38-44, mutta kokonaiskuvan saamiseksi kannattaa lukea mieluusti koko 11. luku. Kertomus Lasaruksen kuolleista herättämisestä voidaan jäsentää neljään osaan:

• Joh. 11:1-16: Lasaruksen kuolema ja sanansaattajien viesti Jeesukselle.

• Joh. 11:17-37: Jeesus lohduttaa Lasaruksen omaisia.

• Joh. 11:38-44: Jeesus herättää Lasaruksen kuolleista.

• Joh. 11:45-53: Kuolleista herättämisen vaikutus todistajiin.

Tekstissä riittää aineistoa aina moniosaisen raamattutuntisarjan pitämiseen, joten rajoitamme tarkastelun Jeesuksen edellä esittämään ”Uskotko tämän?” -kysymyksen käsittelyyn.

Katsomme, miten Lasaruksen kuolleista herättäminen ja siihen liittyneet tapahtumat koskettivat eri ihmisryhmiä, ja kuinka he vastasivat sydämissään tähän kysymykseen. Käytämme tekstin ihmisryhmiä esimerkkeinä monista aikamme ihmisistä, jotka vastaavat sydämessään samaan kysymykseen kaikki ehkä hiukan eri tavoin.

Erotan tekstistä kolme ryhmää: opetuslapset, ’juutalaiset’ ja Lasaruksen lähiomaiset eli Martta ja Maria. Kun luet kertomusta, huomaat, ettei kertoja mainitse Jeesuksen opetuslapsia Lasaruksen kuolemasta kertoneen johdannon jälkeen, vaikka mitä ilmeisemmin he seurasivat rabbiansa Betaniaan (Joh. 11:16).

Opetuslapset

Lasaruksen kuolema ja herääminen kuolleista oli varmasti opetuslapsien uskon kannalta keskeinen tapahtuma, mutta tekstissä heidän kohdallaan on kyse enemmänkin luottamuksesta Jeesuksen johdatukseen, koska johdannon jälkeen Johannes keskittyy kuvaamaan vain Lasaruksen sisaria ja ’juutalaisia’, minkä vuoksi opetuslasten suhtautuminen varsinaiseen ihmeeseen jää päätelmien varaan.

Todennäköisesti opetuslapset seurasivat tapahtumia Betaniassa hiljaa sivusta tarkkaillen, koska he pelkäsivät äärijuutalaisten toimia. Heidän suurin pelkonsa koski vastustajien mahdollisia murha-aikeita (Joh. 11:8).

Opetuslasten kohdalla kertomus ei niinkään vastaa ”Uskotko tämän?” -kysymykseen pelastavan uskon kannalta, vaan ylipäätään käytännön luottamuksesta häneen. Opetuslapset olivat varmasti sitoutuneet Jeesukseen, mutta hekin joutuivat matkalla uskon kriisiin, kun Jeesus ilmoitti matkaavansa Betaniaan.

Kahden päivän ’viivyttelyn’ jälkeen Jeesus ilmoitti opetuslapsille aikovansa matkata Pereasta Juudean Betaniaan, vaikka hän tiesi Lasaruksen jo kuolleen (Joh. 11:14). Jeesus tiesi alun pitäen, etteivät he ehtisi perille ennen Lasaruksen kuolemaa, vaikka he lähtisivät välittömästi liikkeelle. Siitä huolimatta Jeesus tahtoi lähteä Betaniaan Jerusalemin lähistölle (Joh. 11:18; Mark. 11:1; Luuk. 19:29). Hän siis palaisi Juudeaan, ja vieläpä Jerusalemin lähiympäristöön, siitä huolimatta, että hänen henkensä oli siellä jatkuvasti uhattuna (Joh. 11:8).

Opetuslapset tiesivät hyvin, kuinka vaarallista Juudeaan meneminen käytännössä oli, minkä tähden he vastustivat ajatusta Betanian vielä silloinkin, kun he luulivat Lasaruksen olevan elossa (Joh. 11:8,12).

Kun sitten Jeesus kertoi Lasaruksen kuolleen, piti apostoli Tuomas palaamista Juudeaan täytenä hulluutena ainakin hänen sarkastisesta kommentistaan päätellen:

”Mennään vain, kuollaan kaikki yhdessä.” (Joh. 11:16)

Opetuslasten oli mahdoton löytää järjellistä syytä Jeesuksen päätökseen. Heidän näkökulmastaan Jeesuksen ei kannattanut lähteä Perean alueelta minnekään, koska hänet oli otettu siellä hyvin vastaan ja evankeliumi levisi siellä ihmisten parissa. Ja jos jonnekin piti lähteä, niin ei ainakaan Juudeaan, koska Jeesuksen kiihkeimmät vastustajat vaikuttivat juuri siellä. Ja jos Lasaruskin oli kuollut, ei Betanian matkassa ollut enää mitään järkeä!

Kaikella oli kuitenkin tarkoitus – niin Jeesuksen viivyttelyllä kuin paluulla Juudeaan Lasaruksen luo (Joh. 11:15). Inhimillisesti sitä ei voinut ennalta aavistaa saati ymmärtää, joten tässä tilanteessa opetuslapset elivät järjen ja johdatuksen ristiriidassa. Järkeiltynä Betaniaan lähteminen Jeesuksen kanssa oli itsemurha, mutta toisessa vaakakupissa painoi luottamus Herraan. Oli kyse siitä, kuinka vahvasti he uskalsivat luottaa vastaukseen, jonka he tiesivät sydämessään kysymykseen ”Uskotko tämän?”

Opetuslapset saivat oppitunnin luottamuksesta Herraan tilanteessa, kun Jumalan tahto on ristiriidassa inhimillisen ymmärryksen kanssa. On kyse yksinkertaisesta ongelmasta: minä uskon, mutta kuinka paljon painoarvoa uskallan antaa uskolleni?

Samaa kamppailua käymme päivittäin myös me – Jeesuksen omat. Joskus teemme niin suurten, mutta useimmiten pienten kysymysten ääressä. Järkeilenkö vai annanko mahdollisuuden uskolle ja luottamukselle? – Opetuslapset valitsivat lähteä Jeesuksen mukana Betaniaan, vaikka he loppukertomuksen ajan pitävätkin ainakin Johanneksen kertoman perusteella melkoisen matalaa profiilia. He kuitenkin valitsivat luottaa Jeesukseen, koska he ”uskoivat tämän”.

Suruväen joukossa olleet ’juutalaiset’

Jeesuksen tultua Betaniaan Lasarus oli ollut jo neljä päivää haudassa, joten suruaika vainajan muistoksi oli alkanut (Joh. 11:17-18). Neljän päivän aika on oleellinen yksityiskohta, koska osa juutalaisista uskoi ihmisen sielun pysyttelevän ruumiin läheisyydessä kolme päivää kuoleman jälkeen siinä toivossa, että se saa tilaisuuden palata ruumiiseen. Jos siis läsnäolijoiden joukossa oli heitä, ketkä näin uskoivat, viimeistään neljäntenä päivänä hekin olivat menettäneet toivon Lasaruksen virkoamisesta. Lasarus oli täten peruuttamattomasti kuollut (Joh. 11:39) kaikkien paikalle tulleiden mielestä.

Läheisen kuolemaan kuului lain mukaan 30 päivän suruaika. Ensimmäisen viikon aikana lähiomaiset istuvat murheen murtamina kotonaan lattialla, joten nytkin Martan ja Marian läheiset löysivät heidät kotoa ja saattoivat yhtyä heidän suruunsa (Joh. 11:31). Vierailu surevan luona oli sekin hurskaan juutalaisen velvollisuus. Tapaa kutsutaan nimellä ’shivah’ (seitsemän).

Tekstissä kirjoittaja seuraa erityisen tarkkaan paikalle suremaan saapuneiden ’juutalaisten’ (Joh. 11:18, 31, 33, 36-37) tekemisiä. He ilmeisesti olivat sisarusten tuttavia, jotka olivat Jerusalemista tulleet sisarusten kotiin. He eivät olleet paikalla pelkkää hyvyyttään, vaan lain velvoitteesta.

Johannes käyttää heistä sanaa ’juutalainen’, millä hän alleviivaa heidän olleen hurskaita juutalaisen uskonnon harjoittajia ja sellaisina osa heistä oli Jeesuksen vastustajia. Johanneksen kerronnassa he edustavat juutalaisen epäuskon ruumiillistumaa ja Jeesuksen vastustajia.

Heidän vastauksensa Martalle esitettyyn ”Uskotko tämän?”-kysymykseen olisi selkeän kielteinen, mikä näkyy tekstistä monin kohdin. Heidän epäuskonsa ryöpsähtää näet avoimesti esiin jakeen Joh. 11:37 sarkastisen omahyväisessä huomautuksessa Jeesuksen osanottoon sisarusten surusta:

”Kun hän pystyi avaamaan sokean silmät, eikö hän myös olisi voinut estää Lasaruksen kuoleman?” (Joh. 11:37)

He eivät uskoneet Jeesuksen voivan enää auttaa Lasarusta, koska heidän näkökulmastaan Lasarus oli menetetty lopullisesti kuolemalle. He epäilivät, että tokkopa Jeesus olisi pystynyt Lasarusta edes parantamaan.

Heidän asenteestaan Jeesusta kohtaa puhuu myös kommentti edellisessä jakeessa, kun Jeesus itki myötätunnosta sisarusten surun tähden. He sanoivat ”Katsokaa, kuinka rakas Lasarus hänelle oli” (Joh. 11:37). Se ei ollut myötätunnon osoitus Jeesukselle, vaan sekin oli syytös. Heidän mielestään Jeesus saapui parantamisen näkökulmasta sopivasti ’myöhässä’ paikalle, koska hän tiesi olevansa voimaton Lasarusta parantamaan. Täten he näinkin epäsuorasti syyttivät Jeesusta siitä, että hän oli sallinut läheisen ystävänsä kuolla.

Tässä nähdään epäuskon hedelmä paraatipaikalla. Epäusko ja torjuva vastaus ”Uskotko tämän?”-kysymykseen nosti vastustajien mieliin katkeria syytöksiä toinen toisensa perään. He käänsivät jopa Jeesuksen kyyneleiden merkityksen Jeesusta vastaan!

Epäusko yltyi heidän sydämissään entisestään, kun he joutuivat omin silmin todistamaan Lasaruksen heräämistä kuolleista. Luvun viimeinen jakso kertoo siitä, miten hurskaat oppineet miehet vihansa sokaisemina laativat kavalan suunnitelman murhatakseen Jeesuksen ja myöhemmin Lasaruksenkin:

• ”Siitä päivästä lähtien neuvoston tavoitteena oli surmata Jeesus.” (Joh. 11:53)

• ”Niinpä ylipapit päättivät tappaa myös Lasaruksen,” (Joh. 12:10)

Pääsiäisen sanoma Jeesuksen Herruudesta ei siis jätä kylmäksi ketään. Johannes osoittaa kertomuksella Lasaruksesta, että epäusko – uskon tavoin – kantaa oman näköistään hedelmää. Ei siis ole yhdentekevää, mitä vastaat kysymykseen ”Uskotko tämän?” Se määrää elämäsi suunnan.

Martta, Maria ja me monet muut

Kolmas ryhmä, joka todisti Lasaruksen kuolemaa ja hänen herättämistään kuolleista oli tietenkin muu juhlaväki, joka oli tullut paikalle avoimin mielin tai Jeesuksen seuraajina. Kerrataanpa vielä, mitä Martta vastaa Jeesuksen hänelle esittämään kysymykseen:

”Jeesus sanoi: ’Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?’ ’Uskon, Herra’, Martta vastasi, ’minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan.’” (Joh. 11:25-27)

Entä mitä Martan usko sai hänessä aikaan? – Samaa luottamusta Herraan Jeesukseen, mitä opetuslapset osoittivat lähtiessään hänen matkaansa Betaniaan.

Martan usko ei ollut sekään horjumatonta luottamusta Jeesukseen, vaikka hän ei Jeesuksen sanoja varsinaisesti kyseenalaistanut. Hänen ongelmansa oli meillekin tuttu ongelma; emme uskalla omistaa Jeesuksen lupauksia omalle kohdalle, vaikka tiedämme hänen hyvän tahtonsa meitä kohtaan. Samaan tapaamme kohtaamme Martankin tekstissä pariin otteeseen järkeilemässä Jeesuksen sanoja:

• ”Jeesus sanoi: ’Veljesi nousee kuolleista.’ Martta vastasi: ’Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa.’” (Joh. 11:23-24) – Martta ei siis uskaltanut toivoa Jeesuksen herättävän veljeään kuolleista enää tässä ajassa.

• ”’Ottakaa kivi pois’, käski Jeesus, mutta Martta, vainajan sisar, sanoi hänelle: ’Herra, hän haisee jo. Hän on siellä nyt neljättä päivää.’” (Joh. 11:39) – Martta ei ollut varma, ymmärsikö hän todella oikein, mitä Herra tahtoi hänen tekevän.

Epäilystä huolimatta usko – heikkokin sellainen – riittää, vaikka kannaltamme tietty olisi helpompaa, jos vain luottaisimme Jeesuksen apuun turhia järkeilemättä. Martan järkeily ja pieni estely ei kuitenkaan ollut este Jeesuksen ihmeteolle.

Martta uskoi ja luotti Jeesukseen pelastajanaan ja tuona päivänä hän sai armon nähdä, miten ylösnousemusvoima tuli näkyviin hänen veljessään Lasaruksessa. Mutta Lasarus ei suinkaan ollut ainoa, joka tuona päivänä ihmeen voimasta sai herätä uuteen elämään. Nimittäin Jeesuksen ihmeteko sai aikaan suuren määrän myönteisiä vastauksia ”Uskotko tämän?”-kysymykseen.

Monet ihmettä todistaneet löysivät tuon ihmeen kautta elävän uskon omaan elämäänsä. Jos siis Lasarus sai ajallisen elämänlahjan, useampi sivustakatsoja sai kokea ikuisen elämän ihmeen. Katsopa vaikka Johanneksen lyhyttä raporttia ihmeen synnyttämästä uskon hedelmästä:

”Monet niistä juutalaisista, jotka olivat tulleet Marian luo ja nähneet, mitä Jeesus teki, uskoivat häneen.” (Joh. 11:45)

Uskotko tämän?

Kiehtovassa kertomuksessa Lasaruksen herättämisestä oli kolme ihmisjoukkoa, jotka kaikki omasta näkökulmastaan vastasivat ”Uskotko tämän?” -kysymykseen.

Opetuslapset, Martta, Maria ja joukko nimeltä mainitsemattomia juutalaisia vastasivat kysymykseen myöntävästi. Samoin moni itsensä uskovaksi tunnustava ihminen on tehnyt omalla kohdallaan. Voit nähdä sen voiman, jonka myöntävä vastaus aikaansaa heidän elämässään. Se on sisäinen rauha ja uskon tuottaman hyvä hedelmän heidän elämässään. Voisiko se olla kenties jotain sellaista, mitä tahdot elämässäsi kokea? Mietipä sitä.

Toisaalta näet tekstissä juutalaiset, joita opetuslapset pelkäsivät jo ennen Betaniaan tulemista murhanhimoisina vastustajina. Näet, miten he reagoivat Jeesuksen tekemään ihmeeseen, ja kuinka Jeesuksen ihmeteko vain lisäsi heidän vihamielisyyttään. Tahdotko sinä tuottaa elämälläsi sellaista hedelmää? Se on tie, jota kulkevat he, jotka vastaavat Jeesuksen kysymykseen kielteisesti. Sen ei tarvitse johtaa yhtä mittaviin tekoihin tai vihaan, mutta tien suunta on sama.

Mutta kuten jo tekstin alusta muistat, otsikkomme kysymys ei ole filosofinen tai etäinen. Se on lähempänä sinua kuin osaat arvata. Se on kysymys sinulle, johon vain sinä itse tiedät vastauksen.

Ehkä olet jo tekstin alusta alkaen odottanut, koska ”Uskotko tämän?” -kysymys esitetään omalle kohdallesi. Nyt sen kysyn. Kysyn sinulta henkilökohtaisesti, mitä vastaat, kun Jeesus sanoo sinulle:

”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?” (Joh. 11:25-26)

Pohdittavaa

”Uskotko tämän?”