Moni muistaa kristillisen etiikan perustan ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” Jeesuksen sanoiksi rakkauden kaksoiskäskyssä (Matt. 19:19; Matt. 22:39; Mark. 12:31; Luuk. 10:33). Samaa käskyä siteerasivat myös monet muut, heidän joukossaan Uuden testamentin kirjoittajat apostoli Paavali ja Jaakob (Room. 13:9; Gal. 5:14; Jaak. 2:8).

Vaikka yhdistämme käskyn Jeesukseen, Jeesus ei ollut ensimmäinen, joka kyseisen käskyn antoi, vaan käsky rakastaa lähimmäistä voidaan jäljittää Mooseksen antamaan leeviläisten lakiin (3. Moos. 19:18). Kehotus rakastaa lähimmäistä oli Jeesuksen aikana ja häntä aikaisemmin viipynyt lukuisten rabbien huulilla.

”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” ei ollut uusi käsky, vaan vanha käsky, josta oli esitetty vaihtelevia tulkintoja juutalaisuudessa. Esimerkiksi sopii vaikkapa Jeesuksen aikana vallalla ollut farisealainen tulkinta ”rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi”. Alkuperäistä Mooseksen lain käskyä ei oltu kirjoitettu tähän muotoon, vaan kyseessä oli tulkinta, jossa rabbiininen perinne otti vapauden rajata lähiämmäisyyden tarkoittamaan vain juutalaiskansaan kuuluvia.

Olen pohtinut, miksi käsky rakastaa lähimmäistä liitetään yleisesti juuri Jeesuksen antamaksi, vaikka niin ei tehdä muiden hänen vahvistamiensa Vanhan testamentin säädösten kohdalla. Siihen lienee ainakin kolme syytä:

• Käsky rakastaa lähimmäistä niin kuin itseä on perusta Uuden testamentin etiikalle. Jeesuksen tavalla tulkittuna rakkauden kaksoiskäsky täyttää koko Mooseksen lain sen pienintäkin piirtoa myöten (Matt. 7:12; Matt. 22:40). Yksityiskohtainen laki tarvittiin vain siksi, että me ihmiset olemme eksyneet niin kauaksi todellisesta rakkaudesta, että emme olisi ilman kieltomuotoon kirjoitettua lakia ymmärtäneet oikein rakkaudenlakia.

• Jeesus antoi käskylle syvemmän merkityksen, mitä rabbit olivat antaneet sille koskaan aiemmin. Hän näet määritteli sanan ’lähimmäinen’ uudelleen. Hän kumosi farisealaisten termille antaman kansallismielisen rajoittavan merkityksen ja täsmensi, että lähimmäinen on hän, joka on sinua lähellä. Lähimmäinen ei ole vain naapuri tai työtoveri, vaan myös ’satunnainen’ ihminen, joka istuu viereesi ruuhkabussissa tai ajaa edelläsi öisellä moottoritiellä. Täydellisin kuva tästä on Jeesuksen vertauksessa laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10:30-37), jonka hän antoi vastaukseksi kysymykseen ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?” (Luuk. 10:29).

• Kolmantena syynä siihen, miksi liitämme rakkauden kaksoiskäskyn juuri Jeesuksen persoonaan, pidän sitä, että Jeesuksen eli maanpäällisessä elämässään käskyn todeksi. Jeesus ei täyttynyt lain vaatimusta vain siinä merkityksessä, mitä laki ihmiseltä suoranaisesti vaatii ja kieltää. Jeesus noudatti rakkauden lakia, joka ei ole vaatimus täyttää jokin ’lain taso’, vaan se on jokahetkistä sitoutumista Jumalan tahtoon ja lähimmäisen parhaaseen. Se on Jumalan ja lähimmäisen laittamista oman edun edelle, eli jotain vallan vierasta synnin turmelemalle itsekeskeisyyteen taipuvaiselle ihmisluonnolle.

Vaatimus vai tie vapaaksi?

Käsky ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” kuulostaa ensikuulemalta melkoiselta vaatimukselta. Moni ajattelee, että käskyn tarkoitus on kuin liioitellen asettaa omahyväiselle ihmiselle sellainen vaatimustaso, jota hän ei kykene saavuttamaan. On toki niinkin, että viimeistään rakkauden kaksoiskäsky asettaa ihmisen selkä seinää vasten itsevanhurskauden ja ansaitsemisen tiellä ja pakottaa hänet miettimään Jeesuksen Kristuksen sovitustyötä ja Jumalan armollista anteeksiantoa ainoana tienä päästä vapauteen synnin orjuudesta.

En kuitenkaan usko, että rakkauden kaksoiskäsky on vain Jeesuksen äärimmilleen vedetty vaatimus ihmiselle noudatettavaksi annetun lain täyttämiseksi. Uskon, että rakkauden kaksoiskäsky päinvastoin vapauttaa ihmisen elämään siten, että luomistyössä häneen asetettu hyvä tarkoitus toteutuu hänen elämässään. Käsky täten antaa enemmän kuin vaatii.

Itselleni sanat ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” olivat joulua edeltäneen kaamoksen pimeinä hetkinä tie vapauteen suorittamisesta ja vähäisyyden tunteesta. Henkilökohtainen tie vapauteen löytyi näet pienestä oivalluksesta, kun sisäistin, miten Jeesus itse eli todeksi sitä, mitä hän kaksoiskäskyssä opetti siitä, kuka on lähimmäinen. Nimittäin myös Jeesukselle lähimmäinen oli se ihminen, kuka milloinkin ’sattui’ olemaan häntä lähellä. Annapa, kun hieman selitän.

Avuttomuutta oman pienuuden edessä

Taannoinen kriisi elämässäni koski toisaalta yhden ihmisen vähäisyyttä suuren luomakunnan osana ja toisaalta turhautumista siihen, miten paljon on ihmisiä, joita en pysty tavoittamaan. Rajallisuuden kokemus vyöryi päälleni voimakkaana haluna luovuttaa ja toisaalta jopa epäilynä yksilönä olemisen mielekkyydestä luonnon harmonian keskellä.

Kuvaan seuraavaan hieman ajatuksiani aamussa ennen kesän tuloa. Ajatukset kiteytyvät kahteen näkymään, joita katselin edessäni – ensimmäistä konkreettisesti ja toista muistikuvana vuosien takaa. Niiden jälkeen kerron, miten Herra Jeesus vapautti minut (taas kerran) synkkien aatosten vankeudesta rakkauden kaksoiskäskyn sanoin.

Järven musta pinta

Eräänä aamuna katselin järven samettista kimaltavaa pintaa. Se oli musta ja houkuttelevan kaunis, mutta samaan aika kylmä ja pimeä. Aivan kuin se katsoisi minua säälien, kun en ole ymmärtänyt alistua osaani olla osa kaikkeutta. Niin, minä vain pyristelen eteenpäin ja vieläpä kuvittelen, että kaikella tekemisellä olisi suurtakin merkitystä.

Minun aikani on rajallinen – ohikiitävä olematon hetki. Eikä edes tuo hetki ole minun – se on koko luomakunnan yhteinen sekin. Tuo järvi on ollut tuossa paikallaan aina – siis ennen minua ja niin se jää olemaan minun jälkeeni. Se jatkaa elämistä, vaikka minä olen jo kuollut. Mitä se näkee, voi kuinka paljon se on nähnyt ja kuitenkaan verrattuna mereen sekään ei ole yhtään mitään. Mutta mikä olen minä ihminen? Kuinka rajallinen olenkaan? Mikä saa minut kuvittelemaan, että olen niin kovin tärkeä.

Tuo mustaan pukeutunut järvi on minulle käsittämätön – en kykene ymmärtämään sitä edes tässä ja nyt, puhumattakaan sen alusta ja lopusta. Ihailen sen kauneutta kuvitellen, että se on siinä minua varten, mutta onko se ja olenko minä vai olemmeko vain? Onneksi saan ihailla järven kauneutta, vaikka en sen olemusta ymmärrä – armoa on sekin.

Tunnen olevani mitätön – vailla mieltä, vailla tarkoitusta. Ja jos tarkoitus onkin, se on liian suuri kannettavaksi minulle – ihmiselle. On aika ennen minua, ja aika minun jälkeen, miksi kuvittelen oman aikani olevan erityisen merkityksellinen?

Lentokoneessa Stuttgartin yllä

Toinen näky. Kuva järven kauneudesta vaihtuu ohikiitäväksi hetkeksi lentokoneessa. Olin tulossa Düsseldorfista, kun lentokone kaartaa Stuttgartin kaupungin yllä odottaen vuoroaan päästä laskeutumaan kentälle. Nuo pienet valkoiset laatikot ovat muuten kerrostaloja. Kuinka valtavan suuri tuo kaupunki onkaan? – Niin tiedän, ettei Stuttgart ole suuri kaupunki – ei edes Saksassa puhumattakaan koko maailmasta.

Niin ne kerrostalot… Jokaisessa niistä asuu ihmisiä enemmän kuin tulen tällä vajaan viikon matkallani ihmisiä tapaamaan. En edes osaa heidän kieltään, en tunne heitä – eivätkä he minua. Tässä minä olen Herran Jeesuksen palvelija, vailla kasvoja, vailla sanoja. Ei ole edes kieltä, jolla asiani heille kertoisin.

Heitä – ihmisiä, siis oikeastaan meitä – on tuolla alapuolellani kovin paljon. Aivan liian monta minulle, vaikka tämä kaupunki ole edes kovinkaan suuri – puhumattakaan siitä, että se olisi ainoa. Missä ovat kaikki ne miljardit ihmiset keitä en edes näe – kun nämä sadat tuhannetkin jo ahdistavat minut pienuuteni nurkkaan.

Mitä tämä näkymä saa minussa aikaan? Onko se mahdollisuus ja haaste? – Pöh, aivan liian suuri minulle. Isä, tahtoisin luovuttaa – haaste on aivan liian suuri. Tavoittaa nyt nuo ihmiset – kertoa heille Taivasten valtakunnasta. Ei, miksi edes yrittäisin – ehkä seuraavalla kerralla jään kotiin tai jospa käyn vain istumaan järven rantaan.

Toisaalta, en voi enkä tahdo hylätä missiotani, koska silloin elämäni on turha. Jos näkyni evankeliumista jättää minut, lakkaan olemasta. Tai niin ainakin luulen. Tahdon riippua siinä kiinni, mutta se luhistaa minut tehtävän suuruuden alla. Se lamaannuttaa – aivan liikaa ihmisiä ja minun osuuteni on aivan liian mitätön. Turhuutta.

Onko merkitystä minulla, ajalla ja luomakunnan osasilla, jos kerran yhdessä me olemme sinun luomistyösi, Herra. Miksi siis kuvittelen olevani ’erityinen’? Tässä kuitenkin olen. Herra, mitä tahdot sanoa minulle?

Kuka on lähimmäinen?

Ja kuin vastauksena synkkiin pohdintoihin kuulin mielessäni sanat ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. Ja ennen kuin ehdin ajatella yhtään pidemmälle, katseeni kiinnittyi kuin naulattuna sanaan ’lähimmäinen’. Aivan kuin minulta olisi kysytty se sama kysymys, jonka lainopettaja aikanaan esitti Jeesukselle: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?”

Vastaus synkkiin vähäisyydestäni nouseviin ajatuksiin oli Jeesuksen tulkinnassa siitä, kuka on lähimmäiseni? Niin monet kerrat olen kuullut rakkauden kaksoiskäskyn ja lukenut vertauksen laupiaasta samarialaisesta ymmärtämättä tätä ulottuvuutta lähimmäisestä.

Kriisini ei johtunut siitä, etten ymmärtänyt lähimmäiseni olevan toinen ihminen eikä vain oman kansan edustaja tai läheinen ihminen. Ongelmani oli päinvastainen. En näet ymmärtänyt, että käsite ’lähimmäinen’ on paitsi kaikki mahdolliset ihmiset sisäänsä sulkeva, myös rajoittava ilmaus. Sehän tarkoittaa ihmistä, joka on lähellä minua. Se ei tarkoita kaikkia maailman ihmisiä kerralla, vaan toki jokaista heitä, mutta vain silloin, kun he ovat ’lähelläni’.

Esimerkkinä Jeesus

Kuin vastaukseksi mahdolliseen vastaväitteeseeni Herran vastaus jatkui: ”Katso minuun – etsi minut evankeliumeista.” Tämä nyt kaikkivoipa ja ylistettävä Herrani Jeesus Kristus, pyysi minua katsomaan evankeliumeista itseään.

Ja kas, evankeliumeissa näen Jeesuksen ihmisenä toteuttamassa rakkauden kaksoiskäskyä. Siellä Jeesus on kuin minä nyt – rajallinen ihminen. Inhimillinen rajallisuus ei tehnyt hänen ajastaan ihmishahmossa merkityksetöntä, vaikka hän tyytyi elämään kovin rajoitettua elämää hänen jumaliseen luontoonsa verrattuna.

Siinä tehdessäni kuvamatkaa evankeliumien tapahtumissa kerraten Jeesuksen elämän vaiheita mielessäni, ymmärsin jotain uutta siitä, kuka on minun lähimmäiseni. Jeesuksen elämä olisi näet nykypäivän tehokkuusajattelun arvoin mitattuna melkoista resurssien haaskaamista. Eikö Jumalan Poika olisi pystynyt paljon enempään?

– Ehkä kyse Jeesuksen elämäntarinassa ei olekaan siitä, että hän tuli näyttämään, mitä kaikkea yksi ihminen / Jumalan Poika voi tehdä, vaan ehkä hän antoi meille esimerkin siitä, miten riittää, kun elää todeksi rakkauden kaksoiskäskyn; on kuuliainen Jumalan tahdolle ja elää elämänsä lähimmäisilleen.

Ja Jeesus sanoi…

Aivan kuin Jeesus olisi sanonut minulle siinä katsellessani hänen maanpäällistä vaellustaan:

”Ollessani ihmisenä keskuudessanne minulla oli aikaa yhdelle ihmiselle. Olin valmis viettämään vaikka yön hänen kanssaan keskustellen. Niin, ja olihan minulla ne kaksitoista, jotka kovin harvoin edes ymmärsivät, mitä heille yritin opettaa.

Mutta tosiaan olihan minulla hetkeni – vuorisaarna ja saarna tasangolla. Oi, sitä väen paljoutta! Tuhannet tulivat minua kuulemaan, kun kerroin heille Taivasten valtakunnasta – Isäni valtakunnasta ja tahdosta heitä kohtaan. Tuhannet kuulijat – kuulostaako paremmalta kuin ne kaksitoista tai sitten se yksi?

Mutta luuletko, ettenkö minä tiennyt? Ettenkö tiennyt Rooman olleen miljoonakaupunki tai etten tiennyt pelkästään Korintissa asuvan pitkälle yli puolen miljoonaa ihmistä? Oletko tullut ajatelleeksi, että niihin lukuihin nähden muutamat tuhannet kuulijat Galilean maaseudulla oli vain mitätöntä nappikauppaa. Luuletko, että minä en tiennyt sitä!

– Niin, en minäkään tavoittanut heitä kaikkia, mutta en edes aikonut tehdä niin. Ei Jumalan suunnitelma ollut evankelioida maailmaa yksin Poikansa kautta. Ihmisenä tehtäväni oli toteuttaa Isäni tahto ja rakastaa lähimmäistäni niin kuin itseäni.

Ihmisenä eläessäni Isä antoi vaikutuspiiriini ne lähimmäiset, joista minun kuului tuolloin huolehtia. Täten minulla oli aina aikaa keskittyä lähimmäiseeni. Saatoin luottaa siihen, että Isä tietää kokonaisuuden silloinkin, kun minä olin rajoittanut valtani elämään ihmisenä ihmisen ehdoin.”

Kuka on minun lähimmäiseni?

Kuule siis rakkauden kaksoiskäskyä: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.” Olkoon siinä perusta kaikelle toiminnalle – Jumalan rakkaudessa. Ole kuuliainen Jumalan tahdolle ja luota siihen, että hän johdattaa sinua. Kun hän johdattaa sinua, hän johdattaa myös muita ihmisiä, eikö vain? Ja kun Herra johdattaa meitä kaikkia, hän myös johdattaa kohtaamisiamme – niin kasvoista kasvoihin kuin erialaisten medioiden välityksellä.

Ja tästä kaksoiskäskyn ensimmäisestä osasta päästään sujuvasti palaamaan takaisin kysymykseen lähimmäisestä. Nyt en enää kysy ”kuka on lähimmäinen?”, vaan kysyn ”kuka on minun lähimmäiseni?” Nimittäin ’se lähimmäinen’ on minun lähetyskenttäni. Minun ei tarvitse pohtia kaikkia heitä, keitä en kykene tavoittamaan, koska osuuteni on keskittyä häneen, kenet tunnistan lähimmäisekseni. Jos siis Jeesuksella oli maanpäällä ollessaan aikaa keskittyä lähimmäiseen, miksi niin ei olisi myös minulla.

On lähimmäiseni sitten lähellä tai kaukana, hän on ihminen, joka on tavalla tai toisella tavoitettavissani. Minun ei tarvitse kantaa syyllisyyttä heistä, keitä en tavoita, koska Herra Jeesus on tänä päivänä kykenevä johdattamaan niin minua kuin heitä siten, että kohtaamme kyllä jos niin on tarkoitettu. Enkö siis luottaisi siinä Herran harkintakykyyn…

Jeesus on antanut lähimmäisen niin minulle kuin sinullekin. Vai luuletko, ettei Taivaallinen Isä voisi johdattaa ihmisiä luoksesi tai sinua ihmisten luo? Miksi siis vaivaisit päätäsi heillä, ketkä eivät ole lähimmäisiäsi, koska heitä et tavoita? Mikset mieluummin ota vastaan heitä, ketkä Isä lähettää luoksesi? Lähimmäinen – yksi tai useampi – kas siinä sinulle oikean kokoinen missio, juuri sinua varten mitoitettu.

Ethän siis sinäkään luhistu tietoisuuteen maailman suuruudesta? Kyllä Isä tietää sen, ja kaikki ovat hänen käsissään – hyvissä käsissään. Hän lähettää ihmisiä sinne, missä pimeyden lapset etsivät valoa – he saavat lähimmäisensä. Keskity sinä omaan lähimmäiseesi – kohtaa hänet. Hän on sinun lähetyskenttäsi – sopiva kenttä juuri sinulle.

Ole siinä uskollinen ja tiedä, että Herra on uskollinen ja hyvä, hän pitää huolen isoista asioista. Jätä ne hänelle – ja katso, kuinka saat ihailla, miten lukuisat pienet toteuttavat suuren. Kautta historian Jumalan valtavat työt ovat tulleet esiin pienten ja mitättömien kautta. Kuinka paljon enemmän tekee kymmenen miljoonaan muurahaista kuin yksi iso elefantti? Sama pätee evankeliumin työhön. Kun jokainen meistä tekee oman pienen (=sopivan kokoisen) osuutensa heille, ketkä Herra on luottanut hänelle lähimmäisiksi, saamme nähdä kuinka Jumalan valtavat teot tapahtuvat hänen seurakuntansa kautta!

Ole siunattu missä oletkin ja muista, että lähimmäinen on Jumalan lahja sinulle. Hän on sinun ’lähetyskenttäsi’ ja rakkautesi kohde.

”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.” (Room. 13:9-10)

Pohdittavaa

Kuka on minun lähimmäiseni?