Viime viikkoina kristillisissä piireissä on keskusteltu kiivaasti erinäisten pelivälineiden käytöstä.

Kortteja, kortteja…. (Kuva Igor Ovsyannykov Pixabaystä)

On ollut keskustelua siitä, mitä välineitä on luvasta käyttää ja toisaalta myös siitä, mitä pelivälineellä on soveliasta tehdä. Millä toinen ennustaa, niillä toinen avaa persoonallisuuden saloja, kolmas tekee taikatemppuja ja vielä joku niillä pelaa seurapelejäkin.

Minun nuoruudessani käytiin samaa keskustelua nk. pelikorteista eli tutusta angloamerikkalaisesta 52 kortin pakasta, mistä Rautavaaran Tapsakin laulun teki. Niilläkin korteilla tiedän pelatun seurapelejä, hävityn isosummia rahaa, jotkut niistä ennustivat ja olenpa nähnyt lukuisia taikatemppujakin.

Näitä varsin moninaisia käyttötarkoituksia ajatellen, ymmärrän, että yleisen rauhan säilyttämiseksi korttipakan hallussapito kiellettiin lapsuuteni lastenleireillä. Olisihan niillä korteilla voinut tehdä monen moisia…

Tosin näin jälkeenpäin ihmettelen sitä, että miksei UNO® –kortteja kielletty? Nimittäin kyllä me niilläkin pystyttiin räsypokkaa ja rahapelejä pelaamaan. Ihminen on kekseliäs – ja lapsi vieläkin kekseliäämpi.

Paavalin etiikka vastuullisen keskusteluun

Alkukevennyksen jälkeen siirryn asiaan. En lähde mukaan käytyyn juupas-eipäs-keskusteluun, koska minua nyt ei vain huvita. Ei siinä mitään, laadukas keskustelu on hyvää harjoitusta itse kullekin, joten hatunnosto minulta teille muille.

Sen mitä olen keskustelua seurannut sivusta, huomaan, että näkökulmissa on tukeuduttu oivasti Korinttilaiskirjeen 8. luvun sisältöön ’lihatiskin herkuista’ – ja hyvä niin, koska mielestäni tuo luku on Paavalin etiikan ehdottomia helmiä. Se tulisi meidän jokaisen taitaa – niin sanoin taitaa, en tietää.

Toteankin, että yleensä tämän kaltaisessa keskustelussa olisi hyvä puolin ja toisin huomioida erityisesti Paavalin tekstin loppuosa (1. Kor. 8:9-13), joka alkaa näin:

”Pitäkää kuitenkin huoli siitä, ettei tämä teidän vapautenne saa heikkoja kompastumaan.” (1. Kor. 8:9)

No, näitä periaatteita voit opiskella enemmän omasta Raamatusta ja harjoitella vaikka peilin edessä. Ainakin minun peilistäni kurkistaa takaisin varsin heikko tapaus.

Tämä tästä. Minua kiinnostaa korteista ennustamiseen liittyvässä aiheessa vallan toinen seikka.

Ketä kiinnostaa?

Minua kiinnostaa, että ketä oikeasti kiinnostaa… siis ylipäätään ennustaminen tai tulevan tietäminen? Miksi ketään typerystä kiinnostaa tuleva aika jossain unen ja valveen tuolla puolen?

Mitä merkitystä tänään on sillä, että sataako huomenna vai ei? Mitä merkitystä tänään on sillä, mitä huomenna syön tai olen syömättä? Nämä ovat kuitenkin niitä asioita, joista me tyypillisesti huolehdimme tai joita pohdimme etukäteen.

Ja nyt, ennen kuin ehdin sanomaan, että ”tätä kaikkea maailman ihmiset tavoittelevat…(Luuk. 12:30), lisään esimerkkeihin vielä muutaman ’uskovien spesiaalin’.

Ettei tulisi katsottua tikkua kaverin silmässä huomaamatta puolta pidempää sellaista omassaan, otetaan pari kestoesimerkkiä. Mitä merkitystä on sillä, tuleeko Jeesus takaisin ensi vuonna tai viikolla? Mitä merkitystä on sillä, kuolenko huomenna? Näitä kyselemme. Kuka kysyy korteilta, kuka lääkäriltä, kuka medialta, kuka kaverilta ja kuka kuuntelee aiheesta sarjan lopunajan raamattutunteja…

Kysynpä kuitenkin, mitä merkitystä näillä tulevilla asioilla on? Ei yhtään mitään, koska minulla on tänään tämä päivä elettävänä ja se erottaa minut huomisesta.

Jos minun on pakko tietää tai aprikoida jotain, olisi parempi kysyä, että olenko minä tai joku näistä ympärilläni olevista antikristus? Tai mitä jos minä kuolen tänään? Mitä teen jos Jeesus tulee takaisin juuri nyt?

Älä kysele – luota

Olen ajatellut, että me uskoviksi itseämme kutsuvat ihmiset elämämme tässä suhteessa kuin uskoa ei olisikaan. Tai niin kuin usko olisi jokin opin ja oikein-väärin-asioiden valtava rakennelma.

Vähän kuin joku kysyisi, että uskotko sinä Jori, että 1 + 1 = 2. Ja kun siihen vastaan, että ”totisesti on”, niin maagisesti tuo usko kantaa. Toki kantaa, mutta minulle usko on aina ollut enemmän.

Minulle usko on elämää kantava ja synnyttävä voima. Viljelemällä uskoa elämässäni, huomaan niittäväni luottamuksen hedelmää. Usko antaa perustan sille, että uskallan luottaa koko elämäni sen varaan, mitä uskon. Se on enemmän kuin huolellisesti muotoiltu dogmi paperilla.

Minulle riittää, että minun Herrani Jeesus pitää minusta huolen. Minun ei tarvitse tietää, miten hän sen tekee tai millaisia käänteitä elämääni mahtuu. Riittää varsin mainiosti, kun vain pysähdyn, hengitän syvään ja totean eläväni edelleen.

Ja jos epävarmuus iskee, kysyn äänen tai ajatuksissani: ”Jeesus, olethan sinä siinä yhä?” Samalla muistan ja tunnen, että sinä Pyhä Henki asut minun kanssani tässä samassa rakkaassa kehossa, jota voin kodiksemme kutsua. Minulla ei siis ole mitään hätää, koska sinä, rakas Jumalan Pyhä Henki, olet ’kotona’ ja liikut kanssani.

Mitä minun siis pitäisi tietää? Ja mistäkö minun pitää huolehtia? Vaikka mistä, mutta ei ainakaan huomisesta! Meillä riittää paljon yhteistä ja mukavaa puuhaa Pyhän Hengen kanssa tänäänkin. Tänään ei leikitä huomisen elämää, me elämme tätä päivää.

”Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Jos siis näinkään vähäinen asia ei ole teidän vallassanne, mitä te muusta huolehditte? ”Katsokaa kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: ei edes Salomo kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala tuolla tavoin pukee ruohon, joka tänään kasvaa kedolla ja huomenna joutuu uuniin, niin paljon ennemmin hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset! Älkää siitä murehtiko, mitä söisitte tai joisitte. Älkää sitä etsikö.” (Luuk 12:25-29)

Niin, mitä siis minun pitikään tietää? Miksi kysellä tulevaa, kun sen voi ulkoistaa Kaikkivaltiaalle Jumalalle? Meillä on diili. Minä yritän selvitä tästä päivästä – hänen avullaan – ja hän pitää sitten huolen tulevasta.

Tällä mennään. Anteeksi typeryyteni.