Ensimmäisen Timoteuskirjeen sanonta ”rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri” lienee tutun kuuloinen korvaan monelle.

Ikävä kyllä näitä Paavalin sanoja yleensä siteerataan irrallaan tekstistä, jolloin alkuperäinen merkitys jää hämärän peittoon ja tulkinta ’kuulijan vastuulle’. Monesti ulkomuistista heitetyt sitaatit tuppaavat vielä matkan varrella muuttumaan, minkä seurauksena alkuperäinen sitaatti on usein vääntynyt muotoon ”raha on kaiken pahan alkujuuri”. Ja vaikka sitaatti olisi mennyt oikein, useimmiten sen kuulee vähintään ymmärretyn väännetyssä muodossa. Tässä tekstistä vähän pidempi otanta:

”Suuri rikkauden lähde usko {KR38: jumalisuus} kyllä onkin, kun tyydymme siihen mitä meillä on. Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä. Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon. Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä.” (1. Tim. 6:6-10)

Mutta mitä Paavali alun perin sanoillaan tarkoitti? Onko raha pahasta maksuvälineenä tai kenties omaisuuden ja vallan symbolina? Vai onko kyse sittenkin rahanhimosta? Ja jos raha tai rahanhimo on ”kaiken pahan alkujuuri”, niin tarkoittaako se kaiken synnin olevan lähtöisin siitä? Näihin kysymyksiin etsimme nyt vastausta sitaatin alkulähteiltä eli alkuperäisestä tekstiyhteydestä Ensimmäisestä Timoteuskirjeestä.

Kirjeen kirjoittamisen lähtökohta

Kirjeen kirjoittamisen lähtökohta oli Timoteuksen tarve saada apua Efeson seurakunnassa esiintyneisiin käytännönongelmiin. Vaikka kirje on Timoteuskirjeen nimellä, on se kuitenkin osoitettu koko seurakunnalle eikä yksityiskirjeeksi Timoteukselle. Tähän viittaa esimerkiksi kirjeen päättävän tervehdyksen esittäminen monikkomuodossa (1. Tim. 6:21).

Suurin yksittäinen ongelma seurakunnassa oli sinne pesiytynyt harhaoppi, jota jotkut seurakunnan keskellä vaikuttaneet opettajat kylvivät. Tämä oli lähtökohta myös tekstimme opetukselle rahasta.

Kohtuullisen kuvan Efeson harhaopin sisällöstä saa, kun lukee Paavalin viittaukset siihen kirjeen alusta (judaismi, 1. Tim. 1:3-11), myöhemmin keskivaiheilta (asketismi, 1. Tim. 4:1-5) ja vielä kirjeen viimeisestä luvusta (raha, 1. Tim. 6:3-5 ; ’gnosis’ – salattu ja ihmistieto, 1. Tim. 6:20).

Joka tapauksessa seurakuntaa myrkyttäneiden valheopettajien oppisisältö sopii korostustensa puolesta parhaiten myöhemmin gnostilaisuutena tunnetun lahkon kantamuotoon, jossa salattua viisautta pidettiin pelastuksen lähteenä:

”Torju jumalattomat tyhjät puheet ja vastaväitteet, joita tiedon nimellä kulkeva valhetieto keksii. Muutamat ovat ryhtyneet sen tunnustajiksi ja ovat eksyneet pois uskosta.” (1. Tim. 6:20b-21)

Sitaatissa Paavali käyttää sanaa ’gnosis’ sanan ’valhetieto’ kohdalla, millä hän viittaa opettajien keskeiseen käsitteeseen, mistä siis gnostilaisuus myöhemmin sai nimensäkin.

Vaivasiko seurakuntaa menestysteologian harha?

Myös tämänkertainen tekstikappale rahanhimosta liittyy suoraan harhaopettajien toimintaan Efesossa, mihin Paavali viittaa tekstin edellä: ”…ja pitävät uskontoa {KR38: jumalisuutta} vain tulolähteenä.” (1. Tim. 6:5). Tämä ei välttämättä tarkoita, että Paavalin ja Timoteuksen vastustajat olisivat olleet varhaisia ’menestysteologian’ opettajia, vaikkakin tämän suuntaista ajattelua juutalaisuudessa oli esiintynyt jo pitkään.

Nimittäin juutalaiset yleisesti pitivät rikkautta Jumalan siunauksen merkkinä ja monet opettivatkin, että ne jotka palvelevat Jumalaa ansiokkaasti menestyisivät myös aineellisesti. Opetus oli kuitenkin tarkoitettu alun perin vain suuntaa antavaksi periaatteeksi, kuten Sananlaskujen kirjassakin annetaan toistuvasti ymmärtää: joka työskentelee kovemmin, ansaitsee enemmän.

Edelleen maltilliset juutalaiset opettajat painottivat, että vaurautta voi käyttää oikeaan tai väärään, mistä syystä monet varoittivat rikkauden vaaroista tai jopa menivät toiseen ääripäähän yhdistämällä tosi hurskauden köyhyyteen. Samaiset periaatteet esiintyivät myös monien kreikkalais-roomalaisten filosofien opeissa: rikkaus on hyväksyttävää, jos sitä käytetään oikein. Tosin juutalaisuudesta poiketen filosofit eivät yhdistäneet rikkautta palkkioon hyvästä elämästä.

Edellä mainittujen maltillisten käsitysten lisäksi esiintyi tietty myös opetusta, jossa Jumalan lupauksia sovellettiin suoraan materialismiin. Kärjistäen voisi sanoa, että näissä opeissa Jumala oli oikeastaan alistettu palvelemaan vaurauden tavoittelua. Toisin sanoen vauraus oli itsetarkoitus ja Jumalan säädösten noudattaminen vain keino vaurauden kartuttamiseen.

Kirjeestä ei suoraan ilmene, opettivatko harhaopettajat hartaan ’jumalisuuden’ johtavan aineelliseen vaurauteen, vai oliko kyse heidän tapauksessaan ’vain’ uskonnon käyttämisestä taloudellisen edun saamiseksi.

Itse olisin taipuvainen näkemään jälkimmäisen vaihtoehdon todennäköisempänä, koska Paavali ei kirjeessä edellä mainittua viittausta enempää puutu aiheeseen.

”Jumalisuus”

Joka tapauksessa raha tuli kuvaan siinä vaiheessa, kun aletaan kyselemään Efesossa toimineiden väärien opettajien perimmäisiä motiiveja. Nimittäin heidän kiinnostuksensa ’jumalisuuteen’ oli vain toissijainen motiivi, koska heille ’jumalisuus’ merkitsi ensisijaisesti tulonlähdettä:

”ja alituista kinastelua sellaisten ihmisten kesken, jotka ovat menettäneet järkensä ja kadottaneet totuuden ja pitävät uskontoa {KR38: jumalisuutta} vain tulolähteenä.” (1. Tim. 6:5)

Harhaopettajat eivät julistaneet omaa väärennettyä ’evankeliumiaan’ vilpittömästä sydämen palosta, vaan heitä motivoi halu tulla rikkaiksi opetustensa tuloksena. Toisin sanoen ’jumalisuus’ oli heille tulonlähde, keino vaurauden kartuttamiseksi, mikä taas oli heidän varsinainen motiivinsa.

Vastakohtana valheopettajien materialistisille motiiveille, Paavali esittää tekstimme alussa oman näkemyksensä oikeasta suhtautumisesta ’jumalisuuteen’: ”Suuri rikkauden lähde usko {KR38: jumalisuus} kyllä onkin, kun tyydymme siihen mitä meillä on.” Käytän tarkoituksella tässä vanhan käännöksen sanaa ’jumalisuus’, koska uudempi käännös on kääntänyt kreikan kielen sanan ’eusebeia’ epäjohdonmukaisesti jakeessa 5 ’uskonnoksi’ ja jakeessa 6 ’uskoksi’, minkä tähden ilmeinen asiayhteys jakeiden välillä katoaa vuoden 1992 käännöksen lukijoilta. Kumpikin käännös sanalle ’eusebeia’ on toki oikea, koska sana voidaan kääntää ”jumalisuus, tosi uskonto, {kristin}usko, pyhyys, hurskaus”.

Mutta mikä on tärkeää ymmärtää, Paavali vertaa jakeessa 6 näkemystään samasta asiasta (’jumalisuudesta’) siihen, mitä hän jakeessa 5 kuvasi väärien opettajien näkemyksenä. Jos siis katsot rinnakkain jakeen 5 ja 6 näkemyksiä ’jumalisuudesta’, huomaat sen vastakohtaisuuden, jota Paavali yritti sanoillaan ilmaista: ”pitävät jumalisuutta vain tulolähteenä.” <=> ”Suuri rikkauden lähde usko {KR38: jumalisuus} kyllä onkin, kun tyydymme siihen, mitä meillä on.”

Paavalin suhtautuminen ’jumalisuuteen’ oli täsmälleen päinvastainen kuin harhaopettajien. Paavalille ’jumalisuus’ on itsessään rikkaus – ei keino hankkia rikkautta. Koska ’jumalisuus’ on rikkaus, Paavali mieluummin käytti maallista rikkautta levittääkseen ’jumalisuutta’ – tosirikkautta. Tästähän maallisen rikkauden halveksunnastahan häntä toistuvasti syytettiinkin (2. Kor. 11:7-8).

Huomasit varmaankin valheopettajien ja Paavalin opetuksen vastakohtaisuuden:

Valheopettajat: ’jumalisuus’ => raha => ’tyytyväisyys, onni’

Paavali: raha => ’jumalisuus’ => ’tyytyväisyys, onni’

Eli Paavalille ’jumalisuus’ on rikkaus, ja näin ollen se oli hänelle kaikin keinoin tavoiteltavaa, jota hän ei tahtonut pitää vain itsellään, vaan jakaa myös muille.

Sen sijaan valheopettajat taas pitivät aineellista rikkautta tavoiteltavana, minkä tähden he kokosivat sitä itselleen köyhdyttäen muita ’jumalisuuden’ nimissä. Ero Paavaliin on siis ilmeinen.

Kaksi vastakohtaista voimaa: Jumala vai raha?

Entä mikä sai tämän vastakohtaisuuden aikaan harhaopettajien ja Paavalin opetuksissa? – Yksinkertaisesti syvin halu ja motiivi, joka erotti opettajat toisistaan: Paavalin sydän paloi evankeliumille, kun taas valheopettajien sydämet paloivat aineellisen hyvän tavoittelulle. Tästä syystä Paavali saattoi todeta surukseen vastustajistaan, että ”Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri.”

Tässä yhteydessä rahaa ei tule tulkita suppeasti maksuvälineeksi tai aineellisen arvon mittariksi, vaan se edustaa ylipäätään kaikkia materialismia. Paavalin vastustajat olivat kadottaneet todellisen rikkauden (evankeliumi), koska olivat sydämessään hairahtuneet haluamaan rahaa Jumalan sijasta:

”Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä.”

Harhaopettajat olivat kadottaneet oleellisen, eksyttyään tavoittelemaan aineellista hyvää ja annettuaan rahanhimolle vallan elämässään.

Vastakohtana harhaopettajien surkealle kohtalolle, Paavali esittää tekstin keskivaiheilla, mikä hänen mielestään on ihmisen oikea suhde maalliseen rikkauteen. Hän ilmaisee näkemyksensä siteeraamalla siihen aikaan hyvin tunnettua sananpartta ”Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois.” (Job. 1:21), jota esimerkiksi roomalainen valtiomies ja latinankielisen proosan mestari Cicero (106-43 eKr.) siteeraa teoksissaan samassa muodossa. Samainen ajatus esiintyy myös muutamien stoalaisten runoilijoiden, kuten Senecan (4-65 jKr.) teoksissa.

Paavali jatkaa: ”Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä.” Hän tarkoittaa, että kristitylle pitäisi riittää, että hänen perustarpeensa tulevat täytetyiksi (Matt. 6:25). Hänen ei tulisi hairahtua tavoittelemaan vaurautta itsetarkoituksena, vaan olemaan tyytyväinen siihen hyvään, mitä Jumala on hänelle suonut. Materian tavoittelija ei ole koskaan tyytyväinen, vaan hän etsii aina vain jotain, mitä häneltä vielä puuttuu. Uskovan sen sijaan tulisi tyytyä siihen hyvään, mitä hänelle on suotu, koska hänellähän on suurin rikkaus Herrassa! Jos hänellä on kerran jo ’se kaikkein arvokkain’, miksi hän ei olisi tyytyväinen?

Paavalin käyttämä kreikankielen sana tyytyväisyydestä on ’autarkeia’ eli ”tyytyväisyys, riittävyys”. Se oli keskeinen termi kreikkalaisten filosofien opetuksissa, joiden mukaan ihminen on itsekylläinen ja tyytyväinen, kun hän ymmärtää, ettei tarvitse mitään muuta kuin sen, mitä luonto on hänelle antanut. Paavalin opetuksessa puolestaan ihminen saavuttaa itsekylläisyyden ja tyytyväisyyden, kun hän oivaltaa, ettei hän tarvitse muuta kuin sen mitä Jumala on hänelle antanut. Jumala itsessään on ihmisen ’autarkeian’ täyttymys.

Oikea asenne rahaan

Paavali ei kehota ihmisiä minkäänlaiseen minimalismiin, kuten esimerkiksi kyynikkojen filosofinen koulukunta teki. Kyynikot (stoalaisuuden edeltäjiä) edustivat suhteessaan omaisuuteen materialismin vastakohtaa, sillä he opettivat, ettei ihminen tarvinnut kuin yhden vaatekerran saavuttaakseen ’auterkeian’, ja että kaikki muu mitä hänellä oli, vei häntä kauemmaksi onnesta.

Paavalin suhtautuminen omaisuuteen itseensä ei ollut kielteinen, vaan lähinnä käytännöllinen. Hänen huolensa liittyi enemmänkin siihen, miten ihminen suhtautuu omaisuuteen ja vaurauteen.

Maallinen rikkaus on katoavaista ja tähän aikaan kuuluvaa, joten siihen pitää suhtautua myös sen luonnon edellyttämällä tavalla. Toisin sanoen on meillä katoavaa rikkautta paljon tai vähän, meidän tulee suhtautua siihen niin kuin mihin tahansa käyttöesineeseen, joka on tarkoitettu työkaluksi jonkin paremman saavuttamiseksi. Ei kukaan varastoi ruokaakaan vain sen vuoksi, että täysi ruokakaappi olisi hänen unelmiensa täyttymys? Ei, ruokaa ostetaan syötäväksi. Samoin rahaa / vaurautta ei ole tarkoitettu haalittavaksi, vaan käytettäväksi niin, että se parhaiten palvelee ’jumalisuutta’ – evankeliumia.

Vastakohtaisesti oikeaan asenteeseen nähden toimivat ne, jotka ovat sokeutuneet kuvittelemaan, että rikkauden tavoittelu on arvokas päämäärä itsessään:

”Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon.”

Jos tahdot lukea oikein hyvän ja kattavan selityksen siteeratusta jakeesta yhdeksän, suosittelen sinulle John Wesleyn tekstiä ”Danger of Riches”, joka löytyy ainakin hänen kirjastaan Works volume 2.

”Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri.”

Eli kaiken kaikkiaan, jos luet tekstin oikein, siinä ei sanota, että ”Raha on kaiken pahan alkujuuri”, vaan ”Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri.” Huomaat tekstissä todella puhuttavan suhtautumisesta rahaan – ei rahasta itsestään. Jakeessa 9 puhutaan ihmisistä ”jotka tahtovat rikastua” ja jakeessa 10 puhutaan edelleen ihmisten asenteista: ”rahanhimo” ja ”rahaa havitellessaan…”.

Viittaamalla rahanhimon olevan ”kaiken pahan alkujuuri” – Paavali ei tarkoita, että rahanhimo olisi kaikkein perimmäinen paha. Hän ei siis väitä, että kaiken mahdollisen synnin alku olisi rahanhimossa. Väite yksinkertaisesti ilmaisee kuinka rahanhimo on vienyt monet salakavalasti mukanaan. Rahanhimo itsessään ei vaikuta ensisilmäyksellä mitenkään vakavalta uhkalta uskolle, mutta kun katsotaan hedelmää, mitä se tuottaa uhriensa elämässä, nähdään sen todellinen luonto.

Vanhempi vuoden 1938 käännösvaihtoehto ”Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri” on sisällyttänyt mukaan sanan ’sillä’, mikä paremmin ilmaisee sen, että Paavali viittaa ”kaiken pahan alkujuurella” edellä mainitsemiinsa rahanhimon hedelmiin. Näitähän olivat: ”kiusaukset, lankeaminen ansaan, monenlaiset järjettömät ja vahingolliset halut, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon” Ja kun edellisten lisäksi rahanhimon ansioluetteloon lisätään vielä Paavalin lopputoteamus, niin rahanhimon CV on valmis: ”Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä.” Ei ole siis lainkaan liioiteltua sanoa, että ”Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri”.

Kavala pettäjä

On vain ihmeellistä, että vaikka rahanhimon tuhoisa vaikutus ihmiseen on niin selkeästi kenen tahansa nähtävissä, niin edelleen nykypäivänä se eksyttää monet Kristukseen uskovat.

Kuinka moni on eksynytkään jakeessa 9 kuvatulle pettävälle tielle:

”Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon.”

Jakeen teksti ei ole missään nimessä kylmä syytös, vaan lähinnä myötätuntoinen toteamus ihmisraukoista, jotka ovat tulleet rikkauden tavoittelun harhan pettämäksi. He ovat erehtyneet: a) elämään saadakseen rahaa, b) haalimaan itselleen kaiken minkä voivat, c) säästämään kaiken minkä voivat ja d) pitämään itsellään kaiken mikä saavat.

He eivät näe tekemisissään mitään väärää, koska ovat sydämessään omistautuneet rikkauden etsimiselle eivätkä pyri siihen vilpittömin mielin ja keinoin. Ei siis tarvitse olla kyse häikäilemättömistä rikkauden tavoittelijoista joutuakseen rahanhimon pettämäksi, vaan yhtä hyvin se voi viedä mukanaan tuiki tavalliset ihmiset, jotka ovat vain harhautuneet elämään elämäänsä aineellisen rikkauden tavoittelulle. Ihmisen ei tarvitse edes olla rikas, että rahanhimo saisi hänessä vallan, vaan yhtä hyvin hän voi pysyä ikänsä köyhänä, vaikka uhraa elämänsä rikkauden tavoittelulle.

Kuinka salakavalan helppoa uskovan on nykypäivänä joutua rahanhimon vietäväksi. Se näyttää uhrilleen vain sen, mitä häneltä vielä ’puuttuu’. Ja kas, kun uhri on vakuuttunut puutteistaan, hän kaikin keinoin pyrkii täyttämään puutteensa. Ja kun vihdoin tavoite on saavutettu, horisontissa siintää jo seuraava. Ja kerta toisensa jälkeen petetty ihminen vakuuttaa Herralle, että ”kun vielä saan tuon, niin sen jälkeen minä palvelen sinua”. Näin voi jatkua vuosia, kunnes petetty on unohtanut Herran ja tilalle on astunut uusi herra: raha.

Loppusanat

Nämä pohdinnat Timoteuskirjeen tekstin pohjalta eivät siis väitä, että raha olisi pahasta. Rahaa toki saa olla, ja kiitos Herralle jos hän on suonut sitä sinulle runsain määrin. Raha ei itsessään ole hyvä tai paha, vaan sen hyvyyden ratkaisee se, miten suhtaudumme siihen.

Raha voi olla siunaukseksi meille ja läheisillemme, jos sen käyttöä ohjaa oikea asenne:

raha => ’jumalisuus’ => ’tyytyväisyys, onni’

Tällöin raha on sinulle käyttöväline, jota voi käyttää jokapäiväisen elämän perustarpeiden tyydyttämiseen, mutta ennen kaikkea ’jumalisuuden’ eli evankeliumin työn edistämiseen omalta osaltamme. Jos raha tavalla tai toisella lähentää meitä Jumalaan, saavutamme elämässämme pysyvän tyytyväisyyden ja onnen. Voit siis sanoa, että elämässäsi raha palvelee Jumalaa.

Sen sijaan rahan tavoittelu ja himoitsemisen ei saa ohjata valintojamme. Jos elämäsi tuntuu kuluvan materian tavoittelun ikuisessa oravanpyörässä, olisi aika pysähtyä miettimään, kuka sinua oikeasti hallitsee? Etkö käytännössä eläkään elämääsi Jumalalle niin kuin olet ehkä kuvitellut? Vai onko sinunkin virtesi päivästä toiseen sama lupaus ”Herra, kun saan vielä tuon, niin olen valmis palvelemaan sinua.” Sitäkö Jumala haluaa – odottaa sinua? Ja sitäkö sinä haluat?

Rahan tulisi olla alisteinen ainoan oikean rikkauden tavoittelulle – toisin sanoen, jos olemme saaneet elämäämme siunaukseksi maallista vaurautta, ollaksemme ’hyviä huoneenhaltijoita’, meidän tulee käyttää sitä Paavalin tavoin todellisen rikkauden tavoitteluun.

Emmehän tahdo koota itsellemme maallista rikkautta, jota sitten joudumme varjelemaan kynsin hampain varkailta, arvonmenetykseltä, jne. Emmekö mieluummin täytä elämäämme oikealla rikkaudella Jumalassa, jota ei tarvitse mustasukkaisesti vaalia itselleen, vaan josta riittää jaettavaksi kaikille halukkaille!

Pohdittavaa

Miten Paavalin ja harhaopettajien suhde rahaan erosi toisistaan?
Mikä on minun suhteeni rahaan? Miten se näkyy käytännössä?
Miksi rahanhimo on kavala vihollinen?