Viikko sitten kokoonnuimme Kuuleko Jumala? -iltaan. Siinä opiskelemme lukemaan raamatuntekstejä niin, että niillä on tilaa puhua omaan elämäämme.

Mitä vastaan, jos kuulen kutsun? (Kuva StockSnap Pixabaystä)

”Kuuleeko Jumala?” on ’hajautettu’ toteutus, jossa paikallisen ryhmätyöskentelyn päätteeksi pohditaan netin välityksellä videoyhteydellä yhdessä niitä kysymyksiä ja näkökulmia, mitä ryhmissä on noussut esiin. Opimme näin toinen toisiltamme laajemmin kuin ’perinteisessä’ raamattupiirissä, jossa yksi tai kaksi opettavat ja vastailevat vähemmän tietäville.

Tällä kertaa tutkimme Ensimmäisen Samuelin kirjan 3. lukua (1. Sam. 3), joka on profeetta Samuelin elämästä se kaikkein parhaiten tunnettu osa. Siinä Jumala kutsuu Samuelin tehtävään Israelin viimeiseksi Tuomariksi ennen kuninkaiden aikaa.

Tälläkin kertaa tutkimme tekstiä esittäen sille kysymyksiä. Oli hämmästyttävää huomata, miten paljon uutta ne avasivat tutusta tekstistä, kun sen eteen pysähtyi avoimin sydämin.

Itseäni puhutteli esimerkiksi se, miten tuon luvun teema oli ’kuuleminen’ ja kuinka tekstin yksityiskohdat painottivat kuulemista näkemisen sijaan. Lähtökohta tekstissä oli vanhan pappi Eelin heikentynyt näkö, joten oli puhuttelevaa, miten teksti painotti näkemisen sijaan kuulemista.

Nostan tekstistä esiin toisen huomion, mikä nousi useamman ryhmän pohdinnoissa esiin. Se on jotain, minkä tahdon jakaa tässä meidän arkeemme evääksi.

Puhu, palvelijasi kuulee

Jos sanon sanat ”puhu, palvelijasi kuulee”, moni yhdistää ne mielessään välittömästi nuoren Samuelin vastaukseksi Jumalan ’huhuiluun’. Ja sitähän ne ovatkin.

”ja hän [Eeli] sanoi: ”Mene nukkumaan, mutta jos joku vielä kerran kutsuu sinua, vastaa näin: Puhu, Herra, palvelijasi kuulee.” Ja Samuel meni takaisin vuoteelleen. Silloin Herra tuli, seisahtui ja huusi kuten edellisilläkin kerroilla: ”Samuel, Samuel!” Samuel vastasi: ”Puhu, palvelijasi kuulee.”” (1. Sam. 3:9-10)

Huomaatko pienen eron yllä lihavoitujen tekstien välillä? Ensimmäinen on pappi Eelin neuvosta Samuelille ja jälkimmäinen Samuelin vastaus Jumalan kutsuun.

Huomannet, ettei Samuel puhutellut Herraa nimeltä. Tämä herätti ryhmissä arvailua ja keskustelua, kunnes huomasimme, että vastaus ihmetykseen löytyi tekstistä muutamaa jaetta ennen tätä kohtausta. Siinä sanotaan:

”Silloin Samuel ei vielä tuntenut Herraa eikä Herra ollut ennen puhunut hänelle.” (1. Sam. 3:7)

Tämä tietty herättää kummastusta, kun tiedetään, että Samuel vietti aikansa Jumalan temppelissä, toimi pappien avustajana ja tunsi tarkoin temppelin rutiinit ja käytännöt. Hän oli ollut vuosia Jumalan pyhäkössä palvelemassa, mikä on varmasti ajallisesti enemmän kuin kenenkään meidän ’temppelissä’ viettämä aika.

Tästä perspektiivistä tuntuu erikoiselta, että teksti sanoi jo syntymästään Jumalalle erotetusta palvelijasta, että hän ”ei vielä tuntenut Herraa”. Se, että ”Herra ei ollut ennen puhunut hänelle” on helpompi ymmärtää. Mutta ehkä oli niin, että Samuel kyllä tunsi temppelit rituaalit ja jumalanpalveluskäytännöt, mutta Jumala näiden takana ei vielä ollut hänelle henkilökohtaisesti tuttu.

Koska siis Samuel ”ei vielä tuntenut Herraa”, hän ei luonnollisesti puhutellutkaan tätä nimeltä, vaikka Eeli häntä kehotti. Ajattelepa, että huomaat istuvasi junassa presidentti Sauli Niinistön vieressä. Keskustelette siinä niitä näitä. Ehkä tovin perästä unohdat jo teitittelyn, mutta ei mieleesi varmaan tule puhutella häntä nimeltä: ”Kuulehan, Sauli…” ehkä mieluummin sanot ”Kuulehan, kun…”

Mitä paremmin tunnet toisen persoonan, sen luonnollisemmaksi sinulle tulee käyttää hänen nimeään. Samuel ei vielä tuntenut Jumalaa, joten hän ei vastannut ”Puhu, Herra, palvelijasi kuulee”, vaan vastasi vähän etäisemmin ilman nimeä.

Kyse ei ollut siitä, etteikö Samuel tiennyt Jumalan nimeä tai tiennyt hänestä ja hänen palvonnastaan monenlaisia asioita. Hän ei vain kokenut tuntevansa Jumalaa henkilökohtaisesti niin hyvin, että olisi saattanut puhutella häntä nimeltä kahden keskisessä keskustelussa.

Samuel ei ollut ’jumalaton’. Ei, hän oli Jumalan valittu ja niin kelvollinen kuin ihminen voi olla Jumalan silmissä. Hän oli ehtinyt myös osoittaa kuuliaisuutensa temppelin ja ylipapin palvelijana. Tuskin Eeli olisi näin Samuelia neuvonut vastaamaan, ellei hän olisi tuntenut Samuelia sydämeltään uskolliseksi ja nöyräksi Jumalan palvelijaksi.

Samuel ei siis vain ollut vielä oppinut tuntemaan Jumalaa arjen Jumalana, joka on läsnä siellä, missä me olemme. Hänelle Jumala oli ehkä vielä ”temppelin Jumala”, joka hallitsee toki arjessakin, mutta ei niin, että hän olisi läsnä ja puhuisi siellä. Nyt oli aika oppia tuntemaan Jumala myös henkilökohtaisesti jokapäiväisen elämän Jumalana. Hän ei rajoittunut temppeliin eikä jumalanpalvelukseen. Hän oli arjen Jumala.

Tunnenko minä Jumalani?

Keskustelimme paljon myös siitä, kuinka pahoin olemme vieraantuneet kristillisenä kirkkona Jumalasta arjen jumalana. Meilläkin tapana teljetä Jumala temppelikalujen taakse odottamaan meille sopivaa hetkeä kohdata hänet.

Jos sitten joku tulee sanomaan, että Jumala kutsui minua nimeltä, varsin usein tuloksena vaivautunutta nyökyttelyä, hiljaisuutta, ympäripyöreitä toteamuksia tai kehotus mennä ammattiauttajan puheille. Eihän nyt Jumalan sovi arjessa puhua. Mietimmekin, että kuinka moni pappi tekstin tilanteessa uskaltaisi vastata, kuten Eeli.

Minä jäin miettimään puolestani sitä, että onko tunnenko minä Jumalani niin hyvin, että puhuttelen häntä sujuvasti nimellä: ”Sinäkö se olet, Jeesus?”, ”Mitä me tänään teemme, Herra?” tai ”Onko sinulla jotain ohjetta tähän, kun tässä tiskaan, rakas Pyhä Henki?”

Vai onko turvallisempaa sittenkin pitää sinut, rakas Jumalani, sunnuntain Jumalana, jolle on kaikki mahdollista rukouksissa ja kirkoissa, mutta ei kotona eikä käytännön arjessa.

Kyllä, tiedän puhuvani sinulle nytkin, tässä näppäimistöä naputellessa. Mutta puhunko sinulle vain siksi, että tässä kirjoitan uskonnollista – parhaassa tapauksessa jopa hengellistä – tekstiä? Jatkuuko puheemme, kun kohta nousen tästä ja alan laittamaan perheelle broilerikeittoa ruoaksi? Jeesus, auta minua pitämään suhteeni sinuun niin elävänä, että kuulen sinut ja vastaan sinulle ihan missä hetkessä tahansa. Ja Herra, anna olla niin, että voisin tuntea sinut niin hyvin kuin vain ihminen voi, niin että uskallan puhua sinulle nimeltä.

”Puhu, Herra, palvelijasi kuulee.”