Oletko pannut merkille, että evankeliumeissa puhutaan valtavasti Taivasten valtakunnasta, mutta ei juuri seurakunnasta? Jeesus ei tee hienoa teologiaa paikallisen seurakunnan käytännöistä eikä universaalin seurakunnan olemuksesta.

Jeesuksen seurakunta koolla. (Kuva Darrell Nixon Pixabaystä)

Tuo universaali seurakunta tarkoittaa ”kaikkia uskovia kaikkina aikoina” – myös menneitä ja tulevia. Tähän viitataan ainakin pyhäinpäivän ja tuomiosunnuntain teemoissa. Paikallinen seurakunta taas tarkoittaa niitä tuttuja naamoja, joiden kanssa tapaat ainakin sunnuntaisin kirkossa.

Ovatpa viisaat laskeneet, että kreikankielen seurakuntaa tarkoittava sana ’ekklesia’ tavataan vain kahdesti evankeliumiteksteissä ja nekin ovat Matteuksen evankeliumissa (Matt 16:18; Matt 18:17). Vastaava luku on Paavalin kirjeissä peräti 62 kappaletta.

Tästä faktasta joku on sitten päätellyt, että seurakunta olisi ollut Paavalin keksintö – ei Jeesuksen. Logiikka on yhtä aukoton kuin väittää sykemittarin keksineen sydämen sykkeen.

Ehkä Paavalilla oli vain suurempi tarve käyttää sanaa ’seurakunta’, koska hän nyt sattui kirjoittamaan kirjeet eri paikkakuntien seurakunnille ollen itse toisaalla. Jeesuksen tilanne oli toinen. Seurakunta oli aina hänen luonaan. Eipä siihen tarvinnut viitata sanalla ’seurakunta’, kun kaikki olivat siinä läsnä.

Jeesuksen seurassa

On sanottu, että Jeesuksen evankeliumi keskittyi enemmän Jumalan valtakuntaan, sen periaatteisiin ja ilmenemiseen kuin seurakuntaan. Tämän ajatuksen voi tietenkin johtaa siitä, että hän puhui enemmän Taivasten valtakunnasta kuin seurakunnasta. Eli sama peruste kuin edellä; sykemittari keksi sykkeen, koska sydän ei näytä sitä numeroina.

Väitän, että Jeesus viittasi puheessaan paljon useammin seurakuntaan kuin Taivasten valtakuntaan. Hän ei tietenkään käyttänyt sanaa ’ekklesia’, koska seurakunta oli koolla hänen ympärillään. Enhän minäkään puhuttele sinua etunimellä, jos olet kanssani. Kuulostaisi erikoiselle, jos puhuisin kahvipöydässä Jussille näin:

”Jussi, juo nyt kahvia. Jussi ojentaa sokerin minulle. Ja nyt Jussin kanssa nousemme pöydästä.”

Sama tilanne oli Jeesuksella. Seurakunta oli läsnä. Jos lasket evankeliumeista kaikki viittaukset opetuslapsiin tai joukkoon Jeesuksen ympärillä, huomaat, ettei Jeesus muusta kuin seurakunnasta juuri puhunut. Laske siihen mukaan myös Jeesuksen laajempi lähipiiri, johon kuului niiden kahdentoista lisäksi myös häntä seuranneet naiset ja muut opetuslapset.

Jeesuksen seurakunta oli aina läsnä. Hänen ei tarvinnut puhua siitä kolmannessa persoonassa, koska he olivat siinä kaikki. Jeesuksen seurakunta eli arkea hänen ympärillään. Mikä ihmeellisintä, hän ei puhunut seurakunnasta anonyymina yhteisönä, vaan jokaisella seurakuntalaisella oli ihan oma nimikin. Tässä kohden olemme ajautuneet varsin kauas Jeesuksen seurakunnasta.

On aivan turha sanoa, että vasta Paavali keksi seurakunnan, koska Jeesus näytti käytännössä, mitä on olla seurakunta. Hän opetti sen omilleen asumalla heidän keskellään. Eli niin kuin teologit sanovat, seurakunta on ”Jumala ja ihmiset yhdessä”. Ilman Jumalan läsnäoloa ei ole seurakuntaa, vaan pelkkä yhteisö. Missä ihmiset ovat kokoontuneet yhteen ja Jumala on siellä heidän keskellään, siellä on seurakunta. Jos Jumala ei ole tervetullut yhteisön kokoontumiseen, se ei ole seurakunta, vaikka ristit ja alttarit kiiltäisivät.

Meidän aikamme seurakunta ovat Jeesuksen seuraajat ja Jumalan Pyhä Henki heidän keskellään. Jeesuksen seurakunta oli sama. Siellä olivat kokoontuneena hänen seuraajansa ja Jumalan Poika heidän keskellään.

Me Jeesuksen seurakuntalaiset

Joka kerran, kun Jeesus puhui opetuslapsilleen, seurakunta oli koolla. Joka kerta, kun Jeesus teki ihmeen, seurakunta oli koolla. Joka kerta, kun Jeesus vain istui ja oli hiljaa, seurakunta oli koolla ellei hän nyt sattunut olemaan ihan yksin. Jeesuksen ajan seurakunta hengitti samaa ilmaa Herransa kanssa. He jakoivat elämän perustarpeet. Kun oli aika syödä, he söivät Herransa kanssa. Samoin lepäsivät, tekivät matkaa ja julistivat.

Jotenkin minulla on sellainen tunne, että meidän oman aikamme seurakunta – se hieno ’ekklesia’ ei aina tavoita tätä mittaa, minkä Jeesus näytti käytännössä seurakunnalleen. Ja kyse ei ole siitä, etteikö Jumala olisi läsnä:

”Mutta minä sanon teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne,” (Joh. 16:5)

”Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki.”” (Joh. 20:22)

Jumalan Henki asuu seurakuntansa keskellä, mutta kuinka tietoiset olemme hänen läsnäolostaan? Vainko silloin, kun puitteet sopivat? Voisiko seurakunta olla koolla useimmin, kun kohtaamme toinen toisiamme?

Tilanne on täsmälleen sama, mikä toistuu evankeliumien sivuillakin Jeesuksen seurakunnassa. Monin paikoin opetuslapset ja muut seuraajat sulkivat Jeesuksen keskustelunsa ulkopuolelle ja olivat kuin häntä ei olisikaan.

Me teemme monesti samoin Jumalan Pyhälle Hengelle. Puhumme paljon hänestä ja odotamme häneltä paljon, mutta emme ymmärrä, että hän on keskellämme ja hänelläkin voisi olla sanansa sanottavana.

Tätä jään itsekin pohtimaan. Mietin vakavasti, millainen olisi seurakunnan olemus, jos Jeesus syntyisi ihmiseksi meidän aikaamme? Millainen yhteisö – siis seurakunta, koska Hän on siinä läsnä – siitä syntyisi? Olisiko se enemmän kuin sunnuntaikerho? Tätä pohdin aidon avoimesti syyttämättä tai arvostelematta elämää ympärilläni.