On hetkiä, kun koemme elämässämme voimattomuutta tai koemme olevamme yksin, vaikka ympärillä olisi muita ihmisiä – läheisiäkin. Pimeinä hetkinä minua on rohkaissut ja lohduttanut Jeesuksen Kristuksen lupaus lähetyskäskyn lopussa, kun hän vakuuttaa meille läsnäolostaan olosuhteista huolimatta sanoen:

”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20b)

Jeesuksen lupaus ei ole joukko tyhjiä korusanoja. Jeesus ei lupaa ihmiselle mukavia aikoja, ongelmatonta elämää eikä vapautta kivusta ja sairaudesta. Sanat lupaavat enemmän. Ne ovat Jeesuksen lupaus olla kanssamme jopa alemmuuden ja vaikeiden hetkien ajan; hän ei hylkää meitä silloinkaan, kun jäämme yksin.

Kristuksen läsnäolo ei ole pelkkä sydämen kokemus tai hengen liikahdus, vaan se on kokonaisvaltainen ja jopa konkreettinen kohtaaminen. Kohtaammehan Kristuksen rinnalla kulkijana myös siinä, kun hän johdattaa elämäämme ihmisiä tueksi oikealla hetkellä – silloin, kun emme itse jaksa. Tällöin lähimmäiset saavat olla Kristuksen kädet ja jalat meille.

Otanpienen esimerkin. Harrastan ultrajuoksua, mikä tarkoittaa maratonia pidempien matkojen juoksemista. Muutama viikko sitten olin juoksemassa 40 mailin eli noin 64 km matkaa, jota juostiin reilun 3 km lenkkiä kiertäen. Se oli pisin matka, mitä olen koskaan juossut, ja kymmeniä kertoja kierrettävä lyhyt lenkki sai matkantuntumaan vieläkin pidemmältä.

Juoksu kulki mukavasti puolimatkassa ja vielä maratonin kohdalla olin hyvin asettamassani tavoitteessa eikä väsymys painanut kehoa eikä mieltä. Juostessa oli aikaa rukoilla ja olinkin useaan otteeseenrukouksin luottanuttaipaleeni Jeesukselle, koska kokemuksesta tiesin, ettei väsymyksen yössä enää jaksa rukoilla.

Seuraava välietappi oli viisi kymppiä, mikä tuntui sekin helpolta, vaikka toki tunsin väsymystä kehossani. Mutta 53 km kohdalla tapahtui jotain odottamatonta. Törmäsin ennen kokemattomaan henkiseen kaamokseen, mikä syveni mielen yöksi, niin että seuraavalla kierroksella oli pakko ottaa jopa kävelyaskelia. Iski valtava halu keskeyttää. Jäljellä ei ollut kuin kymppi, mutta se tuntui liialta. Jaksoin taivutella itseni jatkamaan kierroksen, mutta sitten kyllä keskeyttäisin – vain vähän ennen tavoitettani!

Väsymys pakotti taas kohta kävelemään, ja niin pysähdyin toisen samalla tavalla ’sammuneen’ juoksutoverin rinnalle. Hän alkoi jutella minulle – mikä tuntui hyvältä viiden hiljaisen tunnin jälkeen. Hän pyysi minut kävelemään seurakseen ja niin me kävelimme yhdessä toisiamme tukien pitkän tovin, kunnes henkinen yö helpotti ja jaksoin lähteä taas juoksemaan.

Juoksin tavoitteeseeni. Maalissa olin väsynyt, mutta olo oli kuin voittajalla. Tuli siinä kyynelkin silmäkulmaan.

Uskon tämän ’synkimmän yön’ hetkillä kohtaamani kanssajuoksijan olleen vastaus alkumatkan rukouksiin. Ilman matkalleni johdatettua lähimmäistä en olisi päässyt maaliin saakka. Hän oli vastaus minun rukouksiini. Hän sai armon olla se ihminen, jonka kautta Jumala vastasi huutooni ja sain nähdä Jeesuksen kulkevan siinä rinnallani. Hänessä toteutuivat vanhan hengellisen laulun sanat:

”Yksin en kulje, en hetkeäkään.
Vierelläin aina mä Jeesuksen nään.”

(Yksin en kulje, Aino Pekkarinen)

Tuossa hetkessä lähimmäiseni kautta koin voimakkaasti, kuinka Jeesus oli tosiasiallisesti läsnä henkisen yöni hetkellä. Hän ei ollut läsnä vain sydämessäni, vaan hän oli läsnä siinä lähimmäisessä, kenet hän johdatti tuekseni.

Saamme vastauksen rukouksiin varsin usein siinä, kuntoinen ihminen antaa kätensä ja jalkansa Jumalan käyttöön – jopa tietämättään.

Tahdon rohkaista sinua paitsi turvaamaan Jeesukseen, myös olemaan rinnalla kulkija toiselle. Sitä ei koskaan tiedä, milloin on sinun vuorosi olla rukousvastaus lähimmäisellesi hänen elämänsä yössä.

Ehkä parhaan todistuksenHerrasta Jeesuksesta annammekinsiinä, kun luovutamme itsemme Jumalan käyttöön arjen auttajina ja rinnalla kulkijoina. Yhdessä kuljettu taival on keveämpi kulkea niin kuin Saarnaaja siitä Raamatun sivuilla meitä muistuttaa:

”Kaksin on parempi kuin yksin, sillä kumpikin saa vaivoistaan hyvän palkan. Jos he kaatuvat, toinen auttaa toista nousemaan, mutta voi yksinäistä, joka kaatuu – häntä auttamassa ei ole ketään.

Ja jos kaksi makaa yhdessä, on molemmilla lämmin, mutta kuinka yksinäisellä voisi olla lämmin?” (Saarn. 4:9-11)

Tämä olkoon rukoukseni tänään:

Rakas Herra Jeesus, kiitos, että kuljet rinnallani elämäni tien niin ilon ja onnen kuin myös surun ja epätoivon hetkinä. Kiitos, ettet koskaan väisty viereltäni alemmuuden hetkinä etkä ole kuuro kuulemaan hiljaista huokaustani.

Kiitos kaikista ihmisistä, jotka olet johdattanut minua tukemaan. Ja Herra, anna armossasi minunkin olla antamassa aikaa ja apua toisille. Herra kiitos, että kelpaan tällaisena sinun käyttöösi.

Aamen.