Vuoden 1933/38 Kirkkoraamatun sisäsivulla lukee Raamatun koko nimenä ”Pyhä Raamattu”. Biblia puolestaan esittelee kirjan pidempisanaisemmin: ”Biblia, Se on: Koko Pyhä Raamattu, Suomeksi”.

Myös monet englanninkieliset käännökset käyttävät pelkän arkikielen Raamattu nimityksen sijaan kirjasta virallista pidempää nimeä ”The Holy Bible”.

Raamatun nimeen liitetty määre ’pyhä’ kuvaa sitä, miten uskovat ovat suhtautuneet Raamattuun sen pitkän historian ajan. Se ei ole vain yksi hengellinen teos muiden joukossa, vaan se on erityinen pyhä kirja, jolla on ehdoton auktoriteetti uskovan elämässä. Sen rinnalle ei tule nostaa mitään muuta lähdettä, vaan päinvastoin kaikki muu tulee koetella Raamatun ilmoituksen valossa. Raamattu ei varsinaisesti ole kirjana (ts. esineenä) pyhä eikä se täten ansaitse tulla palvotuksi, mutta sen sijaan Raamatun sisältö Jumalan innoittamana erityisenä ilmoituksena on pyhää (2. Tim. 3:15-17), mikä tekee myös Raamatusta pyhän.

Pyhä, pyhä, pyhä

Raamatun tekstissä pyhyys toistuu eri yhteyksissä läpi kirjan. Useimmiten sana ’pyhä’ mainitaan Jumalan määreenä, milloin se kuvaa hänen jumaluuttaan, joka erottaa Jumalan kaikesta näkyvästä ja sanoin selitettävästä. Pyhyys on Jumalan ominaisuus, erottamaton osa häntä, jonka tähden hän ansaitsee tulla palvontamme ja kiitoksemme kohteeksi (Jes. 6:3; Ilm. 15:4). Ja koska Jumala on pyhä, on hänen tekonsa ja sanansakin pyhät. On täten luonnollista, että myös Raamattu Jumalan sanana on pyhä. Raamatun pyhyys on seuraus sen jumalallisesta alkuperästä; jos ilmoituksen antaja on absoluuttinen pyhä, on täten hänestä lähtöisin oleva sana myös pyhää, eikö vain?

Mutta maailmassa on paljon muutakin pyhäksi kutsuttua kuin Jumala ja hänen kirjoitettu sanansa. On esimerkiksi pyhiä paikkoja: temppeleitä (Ps. 5:7), alttareita, jopa jokia (hindujen Ganges) ja vuoria (Ob. 1:16; Dan. 9:16). On myös pyhiä esineitä (1. Aik. 22:19), kuten uhriastioita, amuletteja, patsaita, kuvia, jne.

Esineiden ja paikkojen lisäksi myös uskonnon harjoittamiseen vihkiytyneitä ’pyhiä miehiä’, kuten shamaaneja, poppamiehiä ja elämänsä uskonnolle omistaneista guruja tai munkkeja, kutsutaan tavallisen kansankielellä ’pyhiksi miehiksi’.

Jopa Raamatussa Jumalalle erityisesti vihkiytyneitä henkilöitä puhutellaan ’pyhiksi miehiksi’ (esimerkiksi Elisa, 2. Kun. 4:9). Mutta mikä ainutlaatuista, päinvastoin kuin monen muiden uskontojen hengellisessä perinteessä, Raamatun ilmoituksen mukaan osallisuus Jumalan pyhyyteen ei ole vain harvojen erityisesti ansioituneiden ja valittujen etuoikeus, vaan kaikkia Herran seuraajia kutsutaan pyhiksi (2. Moos. 19:6; Hepr. 3:1). Esimerkkinä tästä voidaan siteerata vaikkapa Paavalin tekstiä, jossa hän puhuttelee Kolossan seurakuntalaisia pyhiksi: ”Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita” (Kol. 3:12). Samoin Jumalan lapsena sinäkin olet osallinen Jumalan pyhyydestä siinä missä minäkin.

Tähän saakka olemme puhuneet sujuvasti pyhyydestä sen enempää yrittämättä selittää, mitä sana ’pyhä’ tarkoittaa. Lyhyesti sivusimme sen merkitystä, kun edellä mainittiin sen tarkoittavan Jumalasta puhuttaessa hänen ”jumaluuttaan, joka erottaa Jumalan kaikesta näkyvästä ja sanoin selitettävästä”. Mutta mitä pyhällä tarkoitetaan, jos kyse ihmisestä, jota kutsutaan pyhäksi? Ei kait hän sentään ole pyhyydessä Jumalan veroinen?

Pyhyys ihmisen määreenä

Pyhä on alkuaan merkinnyt jotain varoen lähestyttävää, pelkoa herättävää, mutta samalla puoleensa vetävää. Pyhyydellä on tarkoitettu voimaa, joka ei ollut ihmisen hallittavissa, vaan se käsitettiin ihmisen yläpuolella olevaksi voimaksi.

Pyhyyttä vastaava heprean sana ’qados’ on muodostunut juurisanasta, joka merkitsee ”erottamista, tahratonta puhtautta, ylevyyttä, korkeutta ja majesteettiutta”. Kreikan kielen vastine ’hagios’ puolestaan merkitsee alkuaan ”hämmästystä, kunnioitusta herättävää”.

Sanaa ’pyhä’ käytetään Raamatussa täten ensisijaisesti Jumalasta, mutta myös ihmisistä, paikoista, juhlapäivistä ja vieläpä esineistäkin. Raamatullinen pyhyyden käsite ihmiseen sovellettuna on ymmärrettävissä samalla tavoin kuin esimerkiksi pyhien esineiden tai paikkojen pyhyys. Mikään paikka tai kulttiesine ei ole pyhä siinä merkityksessä kuin ymmärrämme pyhyyden Jumalaan liittyvänä käsitteenä. Esimerkiksi ilmestysmajassa ja temppelissä käytetyt esineet, kuten menora (seitsenhaarainen kynttilänjalka), eivät olleet pyhiä palvonnan kohteita, vaan pyhyys oli ikään kuin ’tarttunut’ niihin Jumalasta, koska niitä käytettiin Jumalan pyhyyden läsnäolossa.

Voidaan ajatella, että kosketuksessa pyhään sen vaikutus tai vaade jää lepäämään kosketuksissa olleen ylle. Esimerkiksi pyhän kosketuksesta Raamatussa mainitaan, kuinka jotkut paikat olivat pyhiä (2. Moos. 3:5; Joos. 5:15), koska Jumalan kirkkaus oli ollut siellä läsnä. Esimerkiksi Israelin vanhat paikallispyhäköt olivat tällaisia pyhiä paikkoja. Kullakin pyhäköllä oli perustamiskertomus, jossa selvitettiin, miten Jumala oli pyhäkön paikalla ilmestynyt ihmiselle (Abrahamille, Iisakille, jne.). Nämä paikat kulttiesineineen olivat pyhiä eli Jumalalle erotettuja. Jumalan läsnäolo ja kosketus oli tehnyt paikasta pyhän. Jumalan pyhyys oli ollut siellä läsnä, joten vaikka paikka oli edelleen vain ’se sama’ tavallinen paikka, niin sen katsottiin tulleen osalliseksi Jumalan pyhyydestä, jonka kanssa se oli kerran ollut kosketuksissa.

Samoin, kun viittaamme ihmiseen pyhänä, emme tarkoita ihmisen olevan Jumalan kaltainen tai arvoinen jumaluudessa, vaan kyse on samankaltaisesta ilmiöstä kuin pyhien paikkojen kohdalla. Se, että ihminen on saanut armon kohdata Jumalan ja tulla hänen lapsekseen, tekee hänestä osallisen Jumalan pyhyyteen. Samalla tavoin kuin näemme Raamatun olevan pyhä sen sisältämän jumalallisen ilmoituksen perusteella, olemme myös itse pyhiä, koska Jumala on ottanut meidät perhekuntaansa oman pyhyytensä piiriin (2. Moos. 19:6; Hepr. 3:1; Kol. 3:12).

Näin ollen, kun kutsumme toinen toisiamme pyhiksi tai ’Jumalan pyhiksi’, emme kuvittele olevamme Jumalan pyhyyden veroisia emmekä arvollisia palvottavaksi. Päinvastoin näin tekemällä muistutamme toisiamme siitä armosta ja etuoikeudesta olla Kristuksen sovitustyön perusteella osallisia Jumalan pyhyydestä (Hepr. 10:10; Fil. 1:1; Juud. 1:3). Osallisina Jumalan pyhyyteen Herra on erottanut meidät itselleen, joten ihmisen määreenä pyhyys tarkoittaa ”erotettua jotain tiettyä asiaa varten” ja erityisesti ”erotettua Jumalalle”.

Pyhä ihminen on Jumalan itselleen erottama, hänen erityinen silmäteränsä. Se, että ihmisiä ylipäätään voidaan kutsua pyhiksi, on mahdollista vain Kristuksen sovitustyön kautta. Kristuksessa hänen omansa ovat Jumalan pyhiä, hänelle erotettuja palvelijoita. Pyhä tarkoittaa siis jotain, mikä on erityisesti ”omistettu tai erotettu”’ Jumalalle. Jumalan pyhinä me olemme hänelle erityisesti erotettuja.

Kehotus vaalia pyhyyttä

Pyhyys ihmisen määreenä ei ole pelkästään asemallinen eli ihmisen asemaan Kristuksessa liittyvä käsite, vaan se, että olemme Jumalan pyhiä ja hänelle erotettuja, eli ”erotettuja johonkin”, merkitsee samalla ”erottautumista jostakin”. Erottautuminen Jumalalle merkitsee sydämen ja mielen erottamista synnistä (Room. 12:1-2). Se, että Jumalan pyhinä olemme erotetut Herralle, tarkoittaa vastakohtaisesti erottautumista synnistä, koska synti ei kestä Jumalan pyhyyden edessä.

Pyhyyden vaateen täyttäminen toteutuu tietenkin vain Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta, mutta Kristuksen armotyö hyväksemme ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Raamattu edelleen kehottaisi uskovia vaeltamaan Jumalan pyhyyden arvoisella tavalla. Jumalalle erotettuina edustamme häntä tämän maailmanajan keskellä. Olemme näkyvä todistus Jumalan pyhyydestä, joten ei ihme, että Raamatussa Herran omia kehotetaan vaalimaan pyhyyttä. Tästä on hyvä esimerkki seuraava apostoli Pietarin kehotus:

”Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan {erottautuminen jostakin}, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte, vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi {erottautuminen johonkin}. Sillä kirjoitettu on: ’Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä’.”, 1. Piet. 1:14-16.

Joku voi ihmetellä tämän tekstin äärellä, että tarkoittaako Pietari Jumalan sittenkin vaativan tekoja ja lain noudattamista pelastuksen saamiseksi? Tuskinpa sentään. Nimittäin Pietari lainaa kehotuksessaan Kolmannessa Mooseksen kirjassa toistuvaa kehotusta ”olla pyhä”. Tarkoitus onkin seuraavaksi selvittää, mitä Kolmannen Mooseksen kirjan usein toistama kehotus ”olkaa pyhät” tarkoittaa käytännössä, jotta sitten ymmärrämme paremmin myös Pietarin sitaattia. Etenemme tutkimuksessa siten, että tutustumme ensin lyhyesti Kolmanteen Mooseksen kirjaan, jonka jälkeen katsomme kirjalle kolmea keskeistä rituaaliseen puhtauteen liittyvää termiä, jotka toivottavasti valaisevat pyhyyden olemusta Kolmannen Mooseksen kirjan käsitteenä. Ja lopuksi paneudumme vielä tarkemmin lainattuihin tekstikatkelmiin ja selvitämme, mitä ”olkaa pyhät” tarkoittaa käytännössä kohdallamme.

Pyhyyden teema Kolmannessa Mooseksen kirjassa

Kaiken kaikkiaan ’pyhä’ esiintyy laskutavasta riippuen Raamatussa noin 600 – 700 kertaa. Kaikkein useimmin se mainitaan Kolmannessa Mooseksen kirjassa, vaikka kirja ei ole edes pisimpiä Raamatun kirjoista. Kirjan avainajatus on pyhyys – Jumalan pyhyys ja ihmisen pyhyys. Esimerkiksi tekstimme kehotus ”olkaa pyhät” toistuu kirjassa yllä siteerattujen kohtien lisäksi myös jakeissa 3. Moos. 11:44; 3. Moos. 19:2; 3. Moos. 21:7-8,14-15; 3. Moos.22:9,16.

Kirjan kreikankielinen nimi Septuagintassa (LXX) on Leviticus, mikä tarkoittaa ”koskien leeviläisiä”. Se on hyvin kuvaava nimi jumalanpalvelusjärjestystä käsittelevälle kirjalle, kun muistetaan, että leeviläiset olivat Israelin sukukunta, jonka tehtävä oli huolehtia ilmestysmajasta ja myöhemmin temppelistä. Herra valitsi heidät palvelemaan temppelin jokapäiväisissä toimituksissa, minkä tähden he eivät muiden heimojen tavoin saaneet omaa maa-aluetta, vaan leeviläisten ”perintöosa oli Herra” (4. Moos. 18:20; 5. Moos. 18:1-2).

Kolmas Mooseksen kirja keskittyy Jumalan palvomiseen kaikessa ’pyhyydessä’. Hengellistä pyhyyttä kirjassa symboloi fyysinen täydellisyys. Siksi kirja tuntuu vaativan täydellisyyttä uhritoimituksen kaikilta osapuolilta: eläinuhreilta (luvut 1-7), papeilta (luvut 8-10) ja tiettyyn rajaan asti jopa uhrin antajalta. Vastaavasti kaikki epätäydellisyys tulkitaan pyhyyden vastakohdan ’saastaisuuden’ vertauskuvaksi. Saastaiseksi luokitellaan esimerkiksi nainen kuukautisaikaan ja synnytyksen jälkeen (luku 12), ihotaudit (luvut 13-14), fyysinen vammaisuus, jne. Edellä luetellut ’puutteet’ ovat merkkejä rikkonaisuudesta (= täydellisyyden puutetta), minkä tähden ne on valittu symboloimaan ihmisen hengellistä puutteellisuutta ja virhettä, joka rikkoo hengellisen kokonaisuuden ja eheyden.

On tärkeä huomata, että Kolmas Mooseksen kirja painottaa, ettei puhdistautuminen saastaisuudesta ole mahdollista ihmiselle omin avuin. Ihminen ei kykene itse puhdistautumaan, vaan se tapahtuu aina jonkin määrätyn rituaalin tai uhrin kautta. Tästä näkökulmasta katsottuna kirjassa kuvattu uhrijärjestelmä on mitä hienoin kuva ihmisen tarpeesta löytää ratkaisu syntiongelmaansa itsensä ulkopuolelta – Jumalan luota. Ihmisparka ei kykene itseään auttamaan, vaan kelvollisuus Jumalan edessä on mahdollista hankkia ainoastaan Jumalan täydellisen armotyön kautta.

Kolme keskeistä käsitettä pyhyyden ymmärtämiseksi

Kolmannessa Mooseksen kirjassa lukijan pitää tehdä ero rituaalisen ja eettisen puhtauden välillä. Eettinen puhtaus käsittää lait ja säädökset, joiden tarkoitus on ohjata ihmistä elämään moraalisesti kestävällä tavalla. Eettistä puhtautta vaalitaan moraalilain (kuten 10 käskyä) sekä yhteiskunnallisten lakien ohjaamana. Rituaalinen puhtaus sen sijaan liittyy jumalanpalvelussäädöksiin, joilla ilmestysmaja- ja temppeliuhrien aikaan ihmistä ohjattiin lähestymään Herraa kelvollisella tavalla.

Koska Kolmas Mooseksen kirja keskittyy rituaaliseen puhtauteen, tulee kirjassa esiintyvä pyhyyden käsite ymmärtää ensisijaisesti yhtenä kolmesta rituaalista puhtautta kuvaavasta termistä. Kirja käsittelee rituaalista puhtautta sekä ulkoisena- että uskonnollisena puhtautena. Monin paikoin ruumiillisen puhtauden vaade esiintyy uskonnollisen puhtauden vertauskuvana; esimerkiksi pappien puhtaussäädökset (3. Moos. 21:1-22:16). Säädökset oli toki tarkoitettu kirjaimellisesti pidettäväksi, mutta nykypäivän lukijalle ne ovat ennen kaikkea vertauskuva Jumalalle erottautumisesta.

Rituaalisen puhtauden näkökulmasta ihmiset, esineet ja asiat voidaan jakaa kolmeen ryhmään: 1) saastaisiin, 2) puhtaisiin ja 3) pyhiin. Suomalaiset käännökset ”puhdas” ja ”saastainen” tai ”epäpuhdas” ovat harhaanjohtavia, koska ne assosioidaan miellyttävään ja vastenmieliseen. Puhtaus ja saastaisuus ovat kuitenkin vain kultillisia käsitteitä, joilla ei ole mitään tekemistä miellyttävyyden tai epämiellyttävyyden kanssa. Niillä yksinkertaisesti tarkoitettiin, että puhdas henkilö sai osallistua palvontamenoihin, saastainen taas ei saanut. Esimerkiksi saastunut pappi ei saanut ottaa osaa papeille tarkoitettuun uhriateriaan (3. Moos. 22: 2-16) ennen kuin oli puhdistautunut. Samalla tavoin pyhyys on kultillinen, pyhiin toimituksiin liittyvä käsite.

Joku voi ihmetellä, mihin rituaalisen puhtauden noudattamisella ylipäätään tähdättiin. Puhtaussääntöjen tehtävä oli aikanaan varjella Israelia sulautumasta muihin kansoihin – ja ennen kaikkea varjella oikeaa uskoa Israelin ympäryskansojen epäjumalanpalveluksen turmiolliselta vaikutukselta. Puhtaussäädökset estivät vieraiden ainesten pesiytymisen Herran palvontaan. Samasta syystä myös nykypäivän kristillisen seurakunnan tulee tarkoin vaalia ei vain eettisiä-, vaan myös hengellisiä perinteitä, ettei väärä aines pääse ’soluttautumaan’ seurakuntaan ympäristön vaikutuksesta.

Palataanpa kuitenkin vielä edellä mainittuihin kolmeen rituaalisen puhtauden käsitteeseen. Niistä ’saastainen’ ja ’pyhä’ edustavat toisilleen vastakkaisia ääripäitä, joiden väliin sijoittuu neutraali ’puhdas’. ’Puhdas’ tarkoittaa ’neutraalia’ ja tavallista. Sillä ei ole ’pyhään’ ja ’saastaiseen’ verrattavaa tarttuvaa voimaa, vaan se on kuin kirjoittamaton liitutaulu, johon voidaan kirjoittaa niin pyhää kuin saastaistakin.

Erotuksena puhtaaseen pyhyys sisältää aina voiman täyteyden, jollaista ei puhtauteen liity. Eli kuten aiemmin todettiin pyhän kosketus tekee pyhäksi (2. Moos. 29:37; 30:29; Jes. 65:5; Hagg. 2:12) , aivan kuten saastaisen kosketus saastuttaa. Saastaisuus on toisaalta ’voimana’ saman tapainen kuin pyhyys, mutta vastakohtainen. Saastaisuus erottaa ihmisen Jumalasta tehden hänet kelvottomaksi lähestymään häntä, vastaavalla tavalla kuin pyhyys erottaa ihmisen synnistä. Rituaalisesti puhdas sen sijaan on neutraali ja täten kelvollinen tyhjän liitutaulun tavoin vastaanottamaan pyhyyden tai saastaisuuden vaikutuksen.

Edellä selitetyn valossa kehotus ”olkaa pyhät” sisältää kolme aspektia: 1) pitäytymisen erossa saastaisuudesta, 2) säilymisen puhtaana lähestyäkseen pyhää ja 3) tulemisen Jumalan eteen, jotta hänen kosketuksensa tekee tulijan pyhäksi.

Mitä siis tarkoittaa ”olkaa pyhät”?

Uusi testamentti painottaa, ettei mikään ulkoa tuleva tee ihmistä saastaiseksi, sopimattomaksi lähestymään Jumalaa. Eli jos Kolmannessa Mooseksen kirjassa saastaisuus vaikuttaa ulkoiselta käsitteeltä, niin viimeistään Jeesuksen opetuksesta näemme, että todellinen saastaisuus tulee ”sisältä”, ihmissydämeen pesiytyneestä synnistä, joka vieroittaa ihmisen Jumalasta (Matt. 15:10-20).

Jos ihminen mielii lähestyä Jumalan pyhyyttä, hänen täytyy ensin puhdistautua synnistä, koska saastainen ei voi lähestyä Jumalan pyhyyttä. Eli niin kuin Kolmas Mooseksen kirja painottaa, Jumalan pyhyyteen astuminen vaatii puhdistautumista epäpuhtaudesta: ”Pyhittäkää siis itsenne ja olkaa pyhät; sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne. Ja noudattakaa minun käskyjäni ja pitäkää ne.”

Entä miten pyhittäytyminen ja puhdistautuminen toteutuu käytännössä? Periaate on täsmälleen sama kuin aiemmin rituaalisesta puhtaudesta puhuttaessa. Vastaus edellä esitettyyn pyhyyden vaateeseen löytyy tekstimme seuraavasta lauseesta: ”Minä olen Herra, joka pyhitän teidät.” Ihminen ei itse kykene puhdistautumaan synnistä, vaan ainoa keino on antaa Jumalan täyttää puhtauden vaade. Ja kuten Uusi testamentti opettaa, synnistä puhdistuminen on mahdollista vain Jeesuksen sovitustyön kautta (Ef. 2:14-18; Kol. 1:19-22). Jumalan pyhyyden edessä mikään epätäydellinen ei kestä, joten täydellisen puhtauden saaminen vaatii täydellisen uhrin ja täydellisen sovituksen.

Ja kun kerran olemme pestyt täydellisen puhtaiksi Jeesuksen sovintoverellä, ei ole mitään syytä jäädä ’vain’ neutraalin puhtaiksi, vaan Herra kehottaa meidät astumaan pyhyytensä eteen ja tulemaan näin osalliseksi hänen pyhyydestään: ”Olkaa siis minulle pyhät, sillä minä, Herra, olen pyhä, ja minä olen teidät erottanut muista kansoista olemaan minun omani.” Jumalan omina olemme hänelle erotettuja, hänen varta vasten valitsemia pyhiä.

Emme siis ole vain neutraaleja puhtaiksi pestyjä, vaan Jumalan pyhinä, olemme hänelle erotettuja, hänen pyhyyteensä kätkettyjä. Kristuksen sovitustyö ei merkitse ’pelkästään’ syntien anteeksiantoa (vrt. rituaalinen puhtaus), vaan se huipentuu lupaan astua Jumalan pyhyyden eteen ja tulla itse osalliseksi siitä: ”olkaa siis pyhät, sillä minä olen pyhä”. Et ole vain puhtaaksi pesty ja kelvollinen Herralle, vaan kuulut hänen ’joukkoihinsa’, koska Jumalan pyhyys ympäröi sinua ja on sinussa läsnä.

Ja edelleen Jumalan pyhyyden vaikutuksesta, uskova ei ole enää vain neutraali, väritön ja puolueeton ’puhdas’, vaan hän on ’Jumalan pyhänä’ valinnut puolensa Jumalan pyhyyden edustajana. Tästä syystä Herra kehottaa meitä vaeltamaan hänen pyhyytensä arvon mukaisesti – eihän pyhyydellä ole mitään tekemistä saastaisuuden kanssa. Olemme Herran pyhittäminä hänelle erityisesti erotettuja, hänen edustajiaan maanpäällä. Ja hänen edustajinaan muut näkevät meidät Jumalan arvojen ja hänen mielensä mukaisen elämän ’mannekiineina’.

Se, mitä teen tai sanon, on todistukseni Herrasta. Me jokainen olemme näkyvä todistus Jumalan pyhyydestä, joten hän kehottaa omiaan vaeltamaan saamamme pyhyyden mukaan puhtaudessa erossa synnistä: ”älkää häväiskö minun pyhää nimeäni”. Samoin tekee edellä lainattu Pietarin kehotus”Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan…” (1. Piet. 1:14-16).

Kehotus pyhyyteen ei ole vaatimus täyttää pyhyyden ehtoa, vaan se on kehotus vaeltaa sen pyhyyden arvoisesti, jonka olemme ensin Jumalalta lahjaksi saaneet. Eli uskovan pyhyys ei perustu hänen vaelluksensa puhtauteen, vaan päinvastoin puhtaus on seuraus Jumalan pyhyydestä hänessä.

Vielä lopuksi kerrataan lyhyesti, mitä Pietari mahtoi tarkoittaa siteeratessaan Kolmannen Mooseksen kirjan toistuvaa kehotusta ”Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä”. Kehotus pitää sisällään siis kolme asiaa: 1) pitäytymisen erossa synnistä, 2) puhtauden voidakseen lähestyä pyhää Jumalaa ja 3) tulemisen Jumalan eteen, jotta hänen pyhyytensä kosketus tekee tulijan itsensä pyhäksi.

Pietarin kehotus ei ole vaatimus, vaan lupaus. Siinä ei sanota, että sinun pitää ensin hankkiutua pyhäksi, jotta olisit kelvollinen lähestymään Jumalaa. Ei, päinvastoin siinä kehotetaan uskovaa astumaan osallisuuteen Jumalan pyhyydestä.

Kehotusta ei siis tule lukea vaatimuksena olla pyhä, vaan päinvastoin kehotuksena tulla osalliseksi Herran pyhyydestä. Ja se on mahdollista vain lähestymällä rohkeasti Herraa tietäen, että Kristuksen sovintoveri on pessyt sinut puhtaaksi ja edelleen tehnyt sinut kelvolliseksi lähestymään Herran pyhyyttä ja tulemaan osalliseksi siitä.

Eli kehotus ”Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä” ei ole vaatimus, vaan se on kehotus tarttua kiinni Jumalan antamasta lupauksesta. Se on kutsu olla pyhä, Jumalalle erotettu, yksin Jeesuksen Kristuksen sovintotyön ja ylenpalttisen armon perusteella. Tartu tähän lupaukseen ja elä Herran pyhyydessä ojentautuen kaikessa häntä kohden. Vain elämä osallisena Jumalan pyhyydestä on elämisen arvoista elämää.

Pohdittavaa

Mitä tarkoitetaan pyhyydellä ihmisestä puhuttaessa?
Mitä ovat termit ’saastainen’, ’puhdas’ ja ’pyhä’?
Mitä tarkoittaa ”Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä”?