Tässä Suomen Nato-jäsenyyden alkumetreillä kelvannee johdannoksi myöhäisen kiirastorstain illan tapahtumiin sotanäyttämöltä otettu esimerkki.
Se on kaukaa menneisyydestä Meksikon-Amerikan sodan Cerro del Borrego -taistelusta, joka käytiin Meksikon ja Yhdysvaltain välillä vuonna 1846. Yhdysvaltain joukot olivat tuolloin piirittäneet Meksikon kaupungin nimeltä Matamoros ja valmistautuivat hyökkäämään Meksikon armeijan puolustusasemiin Cerro del Borrego -kukkulalla.
Taistelun tapahtumista on olemassa useita ristiriitaisia kertomuksia, jotka vaihtelevat sen mukaan, kenen näkökulmasta sotaa katsotaan. Yksi versioista kertoo meksikolaisen kenraalin laiminlyöneen vartioinnin kukkulan huipulla. Kun sitten taistelun kuluttamat meksikolaiset joukot nukkuivat, vihollinen yllätti heidät aamuyöstä ja tuho oli lähes täydellinen. Näin siis siitä huolimatta, että meksikolaisilla oli suuri etu sijaintinsa puolesta.
Ongelma ei ollut siinä, etteivätkö Meksikon taisteluissa kuluneet joukot tarvinneet lepoa. Lepo oli varmasti heille enemmän kuin tarpeen ennen kohtaamista vihollisen kanssa. Kyse oli siitä, että muiden levätessä olisi vartijoiden tullut pitää silmällä reittejä kukkulalle.
Vartiorikos
Lepo ja nukkuminen eivät ole sama asia. Jotta saat levätä ja nukkua rauhassa, jonkun pitää valvoa. Muutoin nukkuva saattaa tulla yllätetyksi. Suomen armeijan toimintaa ohjaavaan sotilaslakiin on määritelty erikseen pykälät vartiorikoksista. Ne ovat rikoslain (39/1889) 45 luvun pykälät§3-§8. Otsikkona on ’Vartiorikokset’. Otan otteen sen 5§:stä.
”Vartio- tai päivystystehtävää suorittava sotilas, joka luvattomasti poistuu vartiopaikaltaan tai päivystystehtävästä, tai sotilas, joka ei määräaikana saavu sanottuun palvelustehtävään taikka muuten jättää täyttämättä tai rikkoo vartio- tai päivystyspalveluksesta annettuja määräyksiä, on tuomittava vartiorikoksesta kurinpitorangaistukseen tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.” (§5)
Rikkomuksen suuruudesta kertoo rangaistus. Törkeästä vartiorikoksesta rangaistukset ovat kaksinkertaiset tästä. Oleellista vartijassa olevalle on säilyttää vartiopaikka ja pysyä hereillä. Vartija mahdollistaa muiden levon turvallisesti.
Jos meksikon sodan kukkulan tapahtumat muistuttavat valvomisen tärkeydestä sodassa, muistuttaa kukkula ainakin näin pääsiäisenä minua toisesta kukkulasta, Öljymäestä, ja sen juurella olevasta Getsemanen puutarhasta, jossa joukko opetuslapsia nukahteli tuon tuosta.
Öljymäelle
Jos ajatellaan Jeesuksen julistusta ja esimerkiksi Vuorisaarnaa, niin lepääminen ja lepo ovat verrattain suuri teema Jeesuksen opetuksessa. Hän tahtoo meidän lepäävän eikä taakoittavan itseämme. Lepo ei kuitenkaan tarkoita samaa asiaa kuin nukkuminen, vaikka uni onkin iso osa meidän levon tarvettamme. Luetaanpa Öljymäen tapahtumista Markuksen evankeliumin mukaan.
”He tulivat Getsemane-nimiseen paikkaan, ja Jeesus sanoi opetuslapsille: ”Jääkää te tähän siksi aikaa kun minä rukoilen.” Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen hän otti mukaansa. Hän alkoi nyt tuntea kauhua ja ahdistusta. Hän sanoi heille: ”Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa.” Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi maahan ja rukoili, että se hetki, jos mahdollista, menisi häneltä ohitse. Hän sanoi: ”Abba, Isä, kaikki on sinulle mahdollista. Ota tämä malja minulta pois. Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun.” Sitten hän tuli takaisin ja tapasi opetuslapset nukkumasta. Hän sanoi Pietarille: ”Simon, nukutko sinä? Etkö edes hetken vertaa jaksanut valvoa? Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko.” Hän meni taas etäämmäksi ja rukoili samoin sanoin. Palatessaan hän jälleen tapasi opetuslapset nukkumasta, sillä uni oli alkanut raskaasti painaa heidän silmiään. He eivät tienneet, mitä vastaisivat hänelle. Tullessaan kolmannen kerran Jeesus sanoi heille: ”Yhäkö te nukutte ja lepäätte? Kaikki on selvää. Hetki on tullut. Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin. Nouskaa, nyt me lähdemme! Minun kavaltajani on jo lähellä.” (Mark. 14:32-42)
Opetuslapset olivat varmasti väsyneitä pitkän illanvieton ja aterian jälkeen, vaikka saivatkin muutaman kilometrin reippailla Jerusalemin keskustasta Öljymäelle. Jeesus pyysi heitä valvomaan. Hän ikään kuin jätti Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen vartioon, kun muut opetuslapset kenties nukkuivat ja Jeesus kävi taistelua ennen viimeisen näytöksen alkua. Oli aika levätä ja oli aika valvoa. Nyt oli jälkimmäinen.
Tämä kertomus opettaa meille, kuinka helppo on nukkua tai tulla huolimattomaksi omassa vaelluksessamme, niin että emme näe emmekä kuule, kun se jokin merkittävä tapahtuu. Jos kyseessä on kiusaus, se iskee aina silloin, kun olen väsynyt, unessa ja haavoittuvimmillani. Jos kyseessä on jotain, mitä Herra tahtoisi näyttää minulle, menee sekin ohi mikäli olen unessa.
Getsamanessa Jeesus kävi taistelun Hengessä – näkymättömissä. Se oli taistelu, joka edelsi ja pohjusti taistelua, joka kohta käytiin tässä ajassa seuraavina hetkinä Golgatalla. Ja mikä mielenkiintoisinta, ajassa käyty taistelu näytti ihmissilmin siltä, että Jeesus hävisi taistelun. Mutta minkä hän näytti Golgatalla hävinneen – siis ihmisisilmin katsottuna – hän oli sen jo sotinut ja voittanut Getsemanessa. Minkä nukahtaneet opetuslapset näkivät tappiona, sen Jeesus tiesi voitoksi. Taistelu oli jo käyty. Oli vain ajan kysymys, että tulos astui voimaan.
Yhäkö minä nukun?
Kysyn saman kysymyksen nyt itseltä, minkä Jeesus kysyi opetuslapsilta: ”Yhäkö minä nukun ja lepään?” Vai olenko hereillä? Onko Taivasten valtakunnan todellisuus läsnä minun elämässäni niin kuin se oli Jeesuksen elämässä? Hän eli jokaisen hetken täällä ajassa Taivasten valtakunnasta käsin. Hän ei nukkunut omaa unta; jäänyt uneksimaan kaikesta siitä, mitä tämä aika voi meille tarjota.
Jos vain olen hereillä minäkin, voin levätä Jumalani rauhassa, koska en uneksi tämän maailman unia. Minun leponi on olla lähellä Jumalaa. En siis uneksi ”minä tätä, minä tuota”, vaan sanon niin kuin Herramme Getsemanessa ”Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun”.
Sitä on olla hengellisesti hereillä. Ymmärtää tässä hetkessä Jumalan tahdon merkitys ja suuruus ja olla valmis pysymään siinä, vaikka oman tahtoni unet yrittävät tuudittaa minut uneen vartiopaikallani.
Tänä pääsiäisenä olen onnellinen, että olen hereillä. Olen onnellinen, etten nuku oman tahtoni unta, vaan valvon Herrani Jeesuksen levossa.
”Jos joku tahtoo kulkea minun perässäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta se, joka kadottaa elämänsä minun tähteni, löytää sen. Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman mutta saisi sielulleen vahingon? Tai mitä ihminen voi antaa sielunsa lunnaiksi?” (Matt. 16:24-26)
Siunattua pääsiäisen juhlaa. Kaikki on valmista. Herätkäämme unesta.