Aloitan vanhaakin vanhemmalla tarinalla, jonka ensimmäiset versiot ovat lähtöisin Intiasta yli puolivuosituhatta ennen ajanlaskun alkua.

Kukaan ei varmaksi tiedä, mikä versio kymmenistä erilaisista kertomuksesta on ’alkuperäinen’, joten kaikki voivat kertoa sen enemmän ja vähemmän omin sanoin osana ihmiskunnan yhteistä tarinaperintöä. Kertomus on kulkenut todennäköisesti pitkään suullisena perintönä ennen kuin se ensimmäiset kerrat on liitetty osaksi kirjallista traditiota.

Alkujaan kertomusta on käytetty havainnollistamaan, miten harhakäsitykset, yleistykset ja väärät tulkinnat syntyvät, vaikka niiden lähde olisi oikea ja totuudellinen. Ongelma ei aina ole lähteessä, vaan siitä tehdyissä havainnoissa ja oletuksissa.

Tämä tarina on omaksuttu osaksi monia uskonnollisia perinteitä niin idässä kuin lännessä. Onhan kertomus levinnyt varhain myös Eurooppaan ja aina Amerikkaan asti. Sitä on kerrottu kertomuksen, sadun ja runon muodossa. Tarinaa on julkaistu useina kirjoina lapsille ja aikuisille ja sitä on tulkittu mitä moninaisimmin tavoin. Minunkin käytössäni se taipuu taas yhdenlaiseen sovellukseen.

Sokeat miehet ja elefantti

Kerron tarinan lyhyesti. Löydät siitä pidempiä ja paremmin sanailtuja versiota vaikka netin ihmeellisestä maailmasta.

Tarina kertoo tilanteesta, jossa elefanttia talutettiin kuninkaan palatsiin luostarin portin ohi. Elefanttia vietiin palatsiin, koska moista eläintä ei noilla seuduilla oltu tavattu ja sen ajateltiin herättävän ihmetystä ja ihailua kuninkaan juhlissa.

Luostarin kohdalla oli kaivo ja niinpä elefantin ajuri päätti pysähtyä juomaan ja juottaa myös elefanttinsa. Portilla istui joukko sokeita kerjäläisiä. Kun he kuulivat elefantin töräyksen ja tunsivat maan vavahtelevan, he kiinnostuivat selvittämään, mikä otus tämä oikein on. Yksi sokeista tarttui elefantin hännästä ja alkoi tunnustelemaan sitä. Toinen löysi valtavan korvan ja kolmas elefantin torahampaan. Vieläpä yksi taputteli elefantin kylkeä. Siinä he tunnustelevat elefanttia ja ihmettelivät sitä.

Kohta ajurin oli aika lähteä ja niin elefantti jatkoi matkaansa. Sokeat miehet istuutuivat portille ja alkoivat keskustelemaan tapaamastaan otuksesta.

Ensimmäinen, se häntää kosketellut, sanoi olennon olleen kuin käärme, mutta sen toinen pää oli niin korkealla, ettei hän sinne ylettynyt. ”Ei se mikään käärme ollut”, sanoi mies, joka oli tutkinut elefantin korvaa. Hänen mielestään elefantti oli pehmyt ja niin ohut kuin huolella paistettu räiskäle. Mutta kiinni jossain ylhäälle se kyllä oli. Siitä hän oli samaa mieltä edellisen kanssa.

”Pötyä!” sanoi kolmas, joka oli tunnustellut torahammasta. ”Ei se mikään pehmeä ollut, eikä letun lattana, puhumattakaan käärmeestä”. Se oli kova, kylmä ja päästä tylppä, mutta niin tukeva, että sen varassa olisi voinut vaikka roikkua. Neljäs mies oli aivan hiljaa. Kun häneltä kysyttiin, että kuka heistä hänen mielestään oli oikeassa, hän vain pudisteli päätään. Lopulta hän sanoi. Te olette kaikki väärässä, koska tämä olento oli kuin valtava seinä, mutta silti se oli nahkaa, lämmin ja elävä. Ei ollut kova ja kylmä, ei lettu, ei käärme. Se oli kuin seinä, vähän pyöreähkö, mutta lämmin ja tukeva.

Ja niin miehet jatkoivat keskustelua aina niin kauan kuin elefantin muistivat. Tarinat toki muuttuivat matkan varrella, mutta sopuun elefantista he eivät koskaan päässeet. Sen pituinen se.

Kertomuksen opetus

Tälle kertomukselle on tarjolla monenlaisia lopetuksia aina avoimesta riidasta syvään keskusteluun, joka johti kaikkien täydempään tietämykseen. Opetus riippuu siitä, mihin kertomusta tahdotaan soveltaa.

En sovella sitä tässä oppien, uskontojen tai käsitysten syntymiseen enkä siihenkään, miten samasta totuudesta voidaan johtaa hyvin erilaisia käsityksiä, jos kokemuksemme siitä on vajaa.

Lähinnä tahdon kertomuksen muistuttavan meitä siitä, että aina se meidän omaksumamme käsitys Jumalasta ei ole koko totuus. Onhan niin, että minun kokemukseni Jumalan läsnäolosta on puutteellinen siinä, että enhän minä pieni ihminen kykene Jumalan koko olemusta tuntemaan.

Havaintoni on siinä mielessä jotain samaa kuin eri kohtia norsusta kosketelleiden sokeiden miesten. Kaikki olivat tavallaan oikeassa siitä, mitä olivat kokeneet ja itse tunnustelleet. Mutta se, että he sulkivat pois toinen toistensa kokemukset ja havainnot, rajoitti heitä itseään koskaan ymmärtämästä elefantin koko totuutta.

Viittaan tällä vain siihen, että ehkä joskus on paikallaan kuunnella hetki toisen ihmisen näkemystä ja pohtia oman näkemyksen rajoitteita. Josko kuuntelemalla ja sitten täydentämällä voisi löytää isomman palan totuutta. Nimittäin monesti on kiusaus ottaa vain se, minkä itse on kokenut ja sen jälkeen tulkita kaikkea muuta sen lävitse.

En nyt puhu opillisista asioista, en uskontojen välisestä dialogista tai mistään muusta sellaisesta. Puhun jumalakokemuksesta sellaisena kuin se näyttäytyy sinulle arjessa. Jos sinun kokemuksesi on kohdata Jumala Raamatun sanan tai hartauskirjallisuuden kautta, älä väheksy veljeä tai sisarta, joka ei kirjojasi lue vaan viettää aikansa rukouksessa kahden Herransa kanssa. Ja älä sinä, joka rukoilet kammiossasi, väheksy heitä, ketkä todistavat ja julistavat Jumalan voimasta toreilla ja teiden vierillä.

Olisiko parempi sovittaa nämä erilaiset kokemukset yhteen ja iloita siitä, että meillä on niin suuri ja mahtava Jumala, että hän ei mahdu kenenkään meidän käsityksiimme eikä toimintatapoihimme.

Sama Jobin kirjassa

Tästä on pohjimmiltaan myös Jobin kirjan pitkässä keskustelussa kyse. Kun luet Jobin ja hänen ystäviensä puheenvuoroja, huomaat jokaisen olevan ’tavallaan oikeassa’, mutta silti väärässä.

Ehkä Jobin ystävien suurin ongelma oli siinä, että he eivät osanneet asettua Jobin paikalle vaan ’lohduttivat’ ja oikaisivat häntä omasta elämästään käsin. He ajattelivat tuntevansa koko Jumalan ja senkin paremmin kuin Job. Ja sama ongelma oli Jobilla; hän ei nähnyt ystäviensä neuvovan häntä toisenlaisista lähtökohdista käsin ja hänkin kuvitteli tietävänsä, millainen Jumala on.

Koko kirjan sanoma kiteytyy Jobin viimeiseen puheenvuoroon:

”Silloin Job vastasi Herralle:”Minä tiedän, että sinä voit kaiken eikä mikään päätöksesi ole sinulle mahdoton toteuttaa. Sinä kysyit: ’Kuka on tämä, joka hämärtää minun tarkoitukseni ymmärtämättömillä puheillaan?’ Siksi vastaan: minä puhuin ymmärtämättömästi asioista, jotka ovat kovin ihmeellisiä minun käsittää. Kuuntele nyt minua, kun minä puhun. Minä kysyn, opeta sinä minua. Vain korvakuulolta olin sinusta kuullut, mutta nyt ovat silmäni nähneet sinut. Sen tähden peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhkassa.” (Job 42:1-6)

Lopuksi

Antakaamme Jumalan olla Jumala, Jeesuksen Herramme ja Pyhän Hengen johdattajamme. Ehkä niin löydämme Jumalan, joka on meille joka päivä uusi ja ihmeellinen. Kulje Hengen johdattama ja Hengen täyttämänä sekä löydä se ilo, jota olet aina etsinyt.

Ja vielä. Muistathan, että Jeesus on antanut sinulle elämän lahjaksi. Oletko jo avannut lahjasi ja tutkinut sitä? Voihan olla myös niin, että elämä yllättää sinut sekin kuin elefantti sokeat? Ehkä elämässäsi on vielä jotain, mitä et ole lainkaan huomannut? Ja mikä kiusallisinta, ehkä joku toinen on huomannut ja sanonutkin sen sinulle. Ja vielä kiusallisempaa on se, että sinusta hän on täysin väärässä, koska eihän sinun elämäsi ’elefantti’ ole lattana, narunomainen eikä kovakaan… Niinpä niin. On paljon asioita, joista meillä on vahvoja käsityksiä, mutta ovatko ne niin vahvoja todellisuudessa kuin luulemme niiden olevan?