Hesekielin kirjan 16. luku on allegoria naisesta – vaimosta. Se on taidolla rakennettu vertauskuvallinen kertomus Israelin ja Herran liittosuhteen historiasta ’ensitapaamisesta’ Hesekielin omaan aikaan saakka.

Allegoria alkaa tyttölapsen (Israel) syntymällä (Hes. 16:3-5). Tyttö ei ollut syntyperältään erityinen. Päinvastoin häntä pidettiin halpa-arvoisena – jopa hylkiönä. Hänellä ei ollut tulevaisuutta, mutta Herra kulki nuoren tyttölapsen ohi ja antoi omasta aloitteestaan tytölle lupauksen elämästä (Hes. 16:6).

Lupauksen kantamana tytär varttui, vahvistui ja kasvoi kauniiksi naiseksi (Hes. 16:7). Naiseksi varttuminen on vertauskuva siitä, miten Abrahamille annettu lupaus kasvoi lupauksen lapsessa – Iisakissa – kokonaiseksi kansaksi.

Tyttö, vaimo, portto?

Tyttö, vaimo, portto?

Seuraa toinen kohtaaminen: ”Minä kuljin taas ohitsesi(Hes. 16:8). Toinen kohtaaminen johtaa liiton solmimiseen, minkä seurauksena nainen puhkeaa kukkaan Herran rakkauden kohteena. Se on kuva liiton solmimisesta Siinailla ja Israelin rakkauden ajasta (Jer. 2:2).

Edelleen Herra pukee rakkaansa morsiamen tavoin kauneimpiin ja tuo esiin hänen koko kauneutensa (Hes. 16:9-13). Tekstissä mainitut häälahjat kuuluvat kuningattarelle. Herra ei hävennyt vaimonsa alhaista syntyperää, vaan kruunatessaan hänestä kuningattaren, hän päinvastoin julisti rakkautensa peittelemättä kaikille.

Kaiken tämän teki yksin Herra Jumala. Jumalan rakkauden työn tuloksena alhaisesta tytöstä kuoriutui paitsi kaunistakin kauniimpi nainen, hän sai aseman Herran vaimona – kuningattarena. Se on kertomus Israelin kukoistuksesta Jumalan kansana.

Kaikki tähän mennessä tapahtunut on Jumalan työtä ja siunauksen kohteena on ollut hänen rakkautensa silmäterä – rakas vaimo:

Nimesi tuli tunnetuksi kansojen keskuudessa kauneutesi vuoksi, sillä se oli täydellinen sen loiston vuoksi, jonka minä puin sinun yllesi, sanoo Herra, Herra.” (Hes. 16:14)

Kaunis rakkaustarina, eikö totta? Jos kertomus olisi romanttisesta sadusta, tähän kohtaan kirjoitettaisiin tuttu lause: ”ja he elivät onnellisena elämänsä loppuun saakka”. Se olisi toki toivottava jatko kertomukselle tässäkin, mutta allegoria ei ikävä kyllä jatku näillä linjoilla, vaan kertomuksessa seuraa käännepiste.

Juonen kulun kääntää kohtalokkaat sanat ”Mutta sinä luotit kauneuteesi…” Nyt lähdemme seuraamaan, miten kukoistukseen ja arvoon kerran nostettu vaimo ja kuningatar vastaa Herransa rakkauteen. Tähän asti tekstin subjekti on ollut ’minä’ eli Herra – nyt subjektin paikan ottaa ’sinä’ eli vertauskuvan vaimo. Tapahtumat tästä eteenpäin voi kiteyttää tekstin seuraavaan jakeeseen:

Mutta sinä luotit kauneuteesi ja aloit harjoittaa haureutta maineesi turvin. Sinä vuodatit haureuttasi ohikulkijoille, jokainen sai siitä osansa.(Hes. 16:15)

Synkkää luettavaa, mitä seuraa pitkä ja tuskallinen kertomus (Hes. 16:16-34) siitä, miten ansiotta kauneuteen ja maineeseen korotettu vaimo harjoitti kerta toisensa jälkeen haureutta kaikkien silmäätekevien kanssa. Se on kuva Israelin liittouskottomuudesta ja epäjumalanpalveluksesta, mikä alkoi kuningas Salomon aikana ja sitä jatkui aina Hesekielin päiviin asti kunnes Jerusalemin hävitys lopetti ’porttovaimon’ haureuden. Allegorian lopussa seisoo traagiset sanat: ”Kuule siis Herran sana, sinä portto!(Hes. 16:35).

Kerran morsiameksi, vaimoksi ja kuningattareksi kutsuttu nainen kantaa nyt nimeä ’portto’. Kysymys kuuluu: mitä tapahtui? Tapahtui se, mitä teksti sanoo:

Mutta sinä luotit kauneuteesi ja aloit harjoittaa haureutta maineesi turvin.

Vaimo, joka ei kerran ollut mitään, unohti Herransa, kuka hänet oli kauneuteen ja maineeseen tuonut. Siitä, mitä Herra oli hänelle antanut ja tehnyt, oli nyt tullut hänen omaansa ja hänestä itsestään oli tullut keskipiste. Vaimo rakastui itseensä ja unohti ensirakkautensa (Jer. 2:2).

Sinä päivänä, kun vaimo korotti itsensä rakkautensa ja intohimonsa keskipisteeksi, hän lakkasi olemasta vaimo. Nyt hän etsi tarpeidensa täyttymystä siitä, mikä silmää houkutti ja tuntui hyvältä. Hänen elämänsä rakas ei ollut enää Herra, vaan se oli hän itse.

Saat tekstiin mielenkiintoisen näkökulman, jos luet allegorian Uuden testamentin ’silmälasein’ Kristuksen ja hänen morsiamensa ’seurakunnan’ kertomuksena. Tai ehkä uskaltaudut asettamaan kertomuksen vaimon paikalle myös itsesi.

Näin luettuna allegoria on ajaton varoitus siitä, mitä tapahtuu ihmiselle, joka hukkaa identiteettinsä Jumalan rakastettuna ja erehtyy kuvittelemaan olevansa itsessään kaunis ja maineensa arvoinen. Siinä on kuva ihmisestä, joka ryhtyy palvomaan itseään.

Mutta ennen kaikkea allegoria on varoittava kuva siitä, miten käy seurakunnalle, joka korottaa itsensä Herran Jeesuksen Kristuksen paikalle ja ryhtyy palvomaan omaa kauneuttaan ja tekemään itselleen nimeä ennen rakastamansa Herran Jeesuksen sijaan.

Rakastanko teeskentelemättömästi Herraa niin kuin ennen vai siipeilenkö vain hänen hyväntahtoisuutensa varjossa? Olenko täynnä omaa hyvyyttä ja kauneutta vai onko sydämessäni tilaa Herran Jeesuksen ylistykselle?

Pohdittavaa

Olenko Herraani palavasti rakastunut vaimo vai itseäni rakastava portto?