Minulla oli taannoin Raamatun lukuteksti  Joosuan kirjan viimeisestä luvusta, jossa Herra vahvistaa liittosopimuksen Israelin kanssa Sikemissä sen jälkeen, kun Israel on Joosuan johdolla valloittanut luvatun maan ja asuttanut sen (Joos. 24:1-27). Koko kansa on kokoontunut Jumalan eteen uudistamaan liittoa.

Luvun alkuosassa liittosopimuksen rakenteen mukaisesti Joosua luo pohjan sopimukselle kertaamalla historian kuluvaan hetkeen saakka (Joos. 24:2-13). Tätä jaksoa seuraa kehotus pysyä liitossa uskollisena Herralle:

”Pelätkää siis Herraa ja palvelkaa häntä nuhteettomasti ja uskollisesti. Hylätkää ja hävittäkää ne jumalat, joita esi-isänne palvelivat Eufratin toisella puolen ja Egyptissä, ja palvelkaa Herraa.

Mutta jos te ette tahdo palvella Herraa, niin valitkaa tänä päivänä, ketä palvelette: haluatteko palvella niitä jumalia, joita esi-isänne palvelivat Eufratin toisella puolen, vai amorilaisten jumalia, näiden amorilaisten, joiden maassa te nyt asutte. Minä ja minun perheeni palvelemme Herraa.” (Joos. 24:14-15)

Joosua tuo sanoillaan Israelin valinnan paikalle Herran liiton edessä. Hän kysyy Israelilta, että ovatko he valmiit sitoutumaan liittoon Herran kanssa? Jos he valitsevat liiton Herran kanssa, heitä sitoo liiton ehdot, joiden pitäminen vapauttaa liiton siunauksen ja rikkominen sen kirouksen.

Tekstissä Israel vastaa Joosuan kysymykseen myöntävästi (Joos. 24:16-18), minkä jälkeen Joosua kysyy kansan uskollisuutta toistamiseen vielä useamman kerran aina vakavampaan sävyyn (Joos. 24:19-20). Ja kansa vastaa toistuvasti useamman kerran myöntävästi (Joos. 24:21-24). Vuoropuhelulla varmistetaan kansan olleen tietoinen sen liiton ehdoista, johon se sitoutui.

Lopuksi liitto vahvistettiin asianmukaisin menoin ja muistomerkein (Joos. 24:25-27). Liitto ei jäänyt täten ilmaan roikkumaan, vaan siitä jäi konkreettinen todistus kummallekin osapuolelle. Teksti puhuu kokonaisuutena vahvaa kieltä Herran palvelemisesta ja häneen sitoutumisesta koko elämällä.

Minuun suurimman vaikutuksen tekstissä teki kuitenkin Joosuan omat sanat, jotka hän lisäsi ensimmäiseen kehotukseen sitoutua Jumalan liittoon: ”Minä ja minun perheeni palvelemme Herraa” (Joos. 24:15b).

Joosuan ei ollut pakko kertoa omaa ja perhekuntansa valintaa kansalle, mutta silti hän päätti tehdä niin. Se kertoo Joosuan sydämen johtajuudesta, jolla hän kansaa johti. Se kertoo myös siitä, että tuomarina hän ei ollut kiinnostunut kansan suosiosta, vaan yksinomaan Herran. Hän ei täten aikonut odottaa ja kuunnella ensin kansan valintaa, vaan ilmoitti oman kantansa välittömästi. Hän sanoi tavallaan, että valitsette te muut mitä tahansa, hän aikoo joka tapauksessa palvella Herraa.

Joosua antaa meille esimerkin mielipidevaikuttamisesta. Ei ole syytä jäädä odottamaan, että kovaäänisin ilmoittaa mielipiteensä tai pohtia mitä ihmiset ajattelevat, jos kerran itse sydämessään tietää ja tuntee ratkaisunsa. Joosuan valinta kertoa palvelevansa Herraa oli samalla rohkaiseva esimerkki muille tehdä sama päätös siitä huolimatta, että ojentautuminen ei ollut mikään pikkujuttu tai puolihuolimaton valinta. Kyse oli elämän kokoisesta valinnasta.

Me voimme tehdä samoin itse rohkeita valintoja Jumalan puoleen. Ja edelleen Joosuan tavoin voimme uskaltautua olemaan edelleen mielipidevaikuttajia ja tuomaan värimme esiin siten, että lähimmäisemme saavat rohkaistua siitä, mitä me olemme päättäneet.

Joosuan sanat ”Minä ja minun perheeni palvelemme Herraa”, puhuvat uskovien vastuusta perheinä ottaa paikkansa Jumalan liitossa ja elää hänelle uskollisina. Mutta Joosuan sanat puhuvat myös vastuusta, joka meillä on lähimmäisiämme kohtaan mielipidevaikuttajina, kun moni seuraa toimintaamme ja valintojamme sivusta. Kun siis olemme ensin vakuuttaneet perheemme Jumalan kanssa solmitun liiton ylivertaisuudesta, tämän jälkeen ovat vuorossa vakuuttaa lähelle kokoontuneille ’sivustakatsojille’ samoin valinnastamme.

Uskallammeko siis sanoa ääneen Joosuan sanoin ”Minä ja minun perheeni palvelemme Herraa”? Uskallammeko haastaa muut tekemään saman päätöksen? Kyse on vain siitä, että uskallammeko 1) paitsi tehdä päätöksen Jumalan puoleen, myös 2) haastaa toiset näkemään, että yleinen mielipide ei horjuta päätöstä, jonka olemme tehneet.

Olemme ehkä päättäneet seistä valintamme takana. Uskallammeko sanoa sen ääneen? Etukäteen?