Valitsin puhua tällä kertaa Herran hyvyyden kokemisesta ja hengellisistä aisteista. Käsittelen asiaa Daavidin psalmin 34 sanoin nivoen ne tilanteeseen, josta Daavid kiitoslaulussaan puhuu:

Minä tahdon aina ylistää Herraa, lakkaamatta laulaa hänelle kiitosta! Herran hyvyyden tähden minä ylistän itseäni onnelliseksi. Maan hiljaiset kuulevat sen ja iloitsevat. Tulkaa, kiittäkää minun kanssani Herraa, kunnioittakaamme yhdessä hänen nimeään! (Ps. 34:2-4)

Daavidin riemulliseen tunnelmaan on ehkä vaikea päästä mukaan, jos ei tunne samaa riemua, mitä Daavid tunsi omassa tilanteessaan. Daavidin riemu oli lähes rajaton. Daavid ei silti elänyt elämänsä huippuhetkiä puhjetessaan ylistykseen. Ei ollut seesteinen kuninkaan päivä – päinvastoin täpärästi oltiin taas selvitty yksi askel upottavaa suota eteenpäin.

Olemme varsin onnekkaita, koska psalmin päällekirjoitus kertoo varsin tarkkaan tilanteen, jossa Daavid psalmin kirjoitti. Se antaa Daavidin sanoille aivan uuden pohjan.

Daavidin psalmi. Daavid lauloi sen lähdettyään Abimelekin luota. Abimelek oli lähettänyt Daavidin pois, kun tämä oli tekeytynyt mielipuoleksi.(Ps. 34:1)

Tutustutaan vähän tarkemmin tilanteeseen, jotta osaamme sen jälkeen yhtyä Daavidin riemuun.

Psalmin tapahtumien taustaa

Joitain päiviä aikaa ennen psalmin tapahtumia Daavid oli täpärästi pelastunut kuningas Saulin tappoyritykseltä ja vaimonsa Mikalin ja ystävänsä Jonatanin avulla hän oli hankkiutunut pakomatkalle murhanhimoisen kuningas Saulin ulottumattomiin.

Psalmin päällekirjoitus tuo meidät pakomatkalle tilanteeseen, josta Samuel kirjoittaa näin:

Daavid sanoi Ahimelekille: ’Sattuuko sinulla olemaan täällä keihästä tai miekkaa? En ehtinyt ottaa mukaani miekkaa enkä muitakaan aseitani, kun kuninkaan antama tehtävä oli niin kiireellinen.’

Pappi vastasi: ’Täällä on Goljat Filistealaisen miekka, sen miehen, jonka sinä tapoit Elanlaaksossa. Se on tuolla efodin takana vaatteeseen käärittynä. Ota se, jos haluat. Muuta täällä ei ole.’ Daavid sanoi: ’Ei sen parempaa olekaan! Anna se minulle.’

Samana päivänä Daavid jatkoi matkaansa paetakseen Saulin ulottuvilta ja tuli Gatin kuninkaan Akisin luo. Mutta Akisin miehet sanoivat kuninkaalleen: ’Eikö se ole Daavid, tuon maan kuningas? Hänestähän naiset tanssiessaan lauloivat: – Saul kaatoi miehiä tuhansin, Daavid kymmenintuhansin’.

Daavid pani heidän puheensa merkille ja alkoi pelätä Gatin kuningasta Akisia. Siksi hän tekeytyi mielipuoleksi, riehui heidän edessään, piirteli portin oviin ja kuolasi parralleen. Akis sanoi miehilleen: ’Näette kai tekin, että mies on järjiltään. Miksi teidän piti tuoda hänet minun luokseni? Eikö täällä ole tarpeeksi hulluja muutenkin, miksi toitte vielä tämän hullun minun kiusakseni? Tämäkö minun pitäisi päästää hoviini?’(1. Sam. 21:9-16)

Teksti kertoo Daavidin pakomatkasta Nobin kaupungin kautta filistealaisten asuttamille alueille. Ensimmäinen kohtaaminen oli Nobissa Daavidille ystävällisten pappien luona ja jälkimmäinen Gatissa filistealaisen viholliskuninkaan edessä. Tapahtumat ovat tapahtuneet aikavälillä 1025 – 1010 eKr. Ajoitus lähempänä Saulin kuolinvuotta 1010 eKr. on todennäköisempi.

Mielenkiintoinen yksityiskohta ensimmäisessä tapaamisessa on se, että Daavid otti Nobissa muistoesineenä säilytetyn Goljatin miekan aseekseen lähtiessään filistealaisten maille (1. Sam. 21:9-10). Ei liene sattumaa sekään, että hän jatkoi miekka matkassaan Gatin kaupunkiin, joka oli juuri Goljatin kotikaupunki (1. Sam. 21:11). Voisiko erikoisempaa valintaa juuri olla?

Daavidin kuninkuuden aikaan Gat kuului Israeliin, mutta Saulin aikaan, milloin psalmi lienee kirjoitettu, se oli vielä osa Filistean maata. Gatin kaupungin tarkkaa sijaintia on vaikea sanoa. Jotkut arkeologit samastavat sen Tell es-Safiin, toiset taas Tell el Mensijeen, rauniokumpuun Gassan ja Eleutheropoliin välillä.

Tekstimme psalmi 34 on kirjoitettu sen jälkeen, kun Daavidin henkilöllisyys paljastui Gatin kaupungissa vihollismaalla ja hän näytteli hullua kuningas Akisin hovissa, jotta Akis ei suhtautuisi häneen vihollisena.

Päällekirjoituksessa käytetty kuninkaan nimi Abimelek ei täsmää Samuelin kirjan kerrontaan, mutta tapahtuman uskotaan silti olevan sama (1. Sam. 21:10-15). Tilannetta edelsi tapaaminen Nobissa pappi Ahimelekin kanssa (1. Sam. 21:1-9), joten se voi tuottaa sekaannuksen nimissä myöhemmin tehtyyn päällekirjoitukseen. Toinen selitys vaihtuneelle kuninkaan nimelle on se, että käytetty nimi tulkitaan yleisnimeksi filistealaisille kuninkaille Abimelekin sukulaisina (1. Moos. 20).

Joka tapauksessa päällekirjoituksen mukaan Daavid lauloi psalmin lähdettyään Gatin kuninkaan hovista pelastuttuaan täpärästi vihollisensa käsistä näyttelemällä mielipuolta.

Daavidin riemu

Kertomuksen taustaa vasten ”pelastuneen kiitoslauluksi” otsikoidun psalmin teksti on erityisen mielenkiintoinen. Psalmi on kiitoslaulu ihmisjärjen ylittävästä suojeluksesta. Ajattelepa edeltäviä tapahtumia.

Daavid sai jatkaa matkaansa vapaana viholliskuninkaan edestä, vaikka hän kantoi mukanaan kyseisen kaupungin parhaiten tunnetun taistelijalegendan miekkaa ja hänet tunnettiin Israelin parhaana sotapäällikkönä. Kukapa olisi uskonut Herran pystyttävän suojansa Daavidin ympärille viholliskansan maahan ja varjelevan hänet Goljatin miekkaa kantaen tämän kotikaupungissa ja siellä viholliskuninkaan hovissa!

Jos mietit, niin oliko toisaalta parempaa paikkaa olla kuningas Saulin murhanhimoa ja vihaa turvassa kuin vihollisen maalla, jonne Saulin valta ei ulottunut? Jumala olisi toki voinut suojata valittunsa elämän myös perinteisemmin tavoin, mutta uskon Herran näyttävän tällä tavoin ihmisille sen, että hän todella voi pystyttää suojan vaikka vihollisen kasvojen eteen siten, ettei heillä ole mitään valtaa Herran omaan.

Kertomus on mitä osuvin opetus siitä, että Jumalan turva ja suoja ei tarvitse ihmistekoisia seiniä eikä turvaväliä, vaan hän suojelee omansa jopa vihollisen iskuetäisyydellä. Tätä silmällä pitäen nostan esiin psalmista säkeet, joissa Daavid kertaa sen mitä hänelle tapahtui:

”Minä käännyin Herran puoleen, ja hän vastasi minulle. Hän vapautti minut kaikesta pelosta. Ne, jotka katsovat häneen, säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät punastu häpeästä. Minä olin avuton ja huusin apua. Herra kuuli minua ja pelasti minut kaikesta hädästä. Herran enkeli on asettunut vartioon. Hän suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa, ja pelastaa heidät.” (Ps. 34:5-8)

Psalmista on helppo lukea Daavidin riemu. Herra oli todella kuullut häntä hädän hetkellä, vaikka johdatus kulki erikoisia polkuja pitkin. Kuin ’taikaiskusta’ Daavidin elämän uhkaava tilanne kääntyi päälaelleen; hänet oli tuotu turvaan Saulin vihalta filistealaisten maalle.

Maistakaa, katsokaa!

Vapautus ja suoja ei tullut Daavidin ylle vasta siinä hetkessä, kun hän käyskenteli vapaana päästyään Gatin kuninkaan hovista. Tosiasiassa Daavid oli ollut koko ajan – jopa ne uhkaavat hetket – turvassa. Herran suojelus lepäsi hänen yllään uhkaavatkin hetket.

Ihmisen viisi aistia.

Ihmisen viisi aistia.

Jumalan erityinen suojelus avasi Daavidin hengelliset aistit näkemään asiat oikein. Herra ei tullut hänen avukseen vasta sitten, kun asiat alkoivat luistaa. Herra oli koko ajan läsnä. Käänteet, jotka eivät Daavidin näkökulmasta menneet oikein, olivat nekin Jumalan ’hallussa’.

Jumalan suojeluksesta tässä melkoisen oppitunnin saanut Daavid kehottaa kokemansa perustella samoin meitä avaamaan hengelliset aistimme, eli ”maistamaan ja katsomaan Herran hyvyyttä”:

Katsokaa, nähkää omin silmin! Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvaa häneen.(Ps. 34:9)

Daavid kehottaa katsomaan ja maistamaan. Katsominen on enemmän kuin näkeminen. Näkeminen on jotain, mikä vain ’tapahtuu’, mutta katsominen vaatii ihmisen huomion – samoin maistaminen. Kukaan ei katso eikä maista ohimennen, sillä kumpikin vaatii ihmisen päätöksen tehdä jotain.

Daavid kehottaa meitä avaamaan hengelliset aistimme ja aistimaan ”Herran hyvyyttä”. Se on katsomista ja maistamista arkitodellisuuden läpi siten, että näemme, miten Jumala toimii pienissäkin asioissa suuresti ja valtavalla tarkkuudella. Daavid sai itse katsoa ja maistaa Jumalan suojeluksen ja johdatuksen todellisuutta ja kehottaa meitä tekemään samoin.

Hengelliset aistit

Puhe hengellisistä aisteista ei ole oma keksintöni, vaan se on Raamatun omaan todistukseen perustava näkemys. Ajatus hengellisistä aisteista on alkujaan niin vanha, että esimerkiksi Klemens Aleksandrialainen (150 – 216) ja Origenes (185–254) kirjoittivat jo siitä.

Usko on sielun korva.” (Origenes)

Usko avaa Kristuksen omille pääsyn näkymättömään maailmaan. Meidän Herramme Jeesus Kristus on tae siitä, että jokainen hänessä oleva on uusi luomus. Uutena luomuksena hän saa myös uuden tavan aistia maailmaa hengellisen maailman kautta.

Niin kuin luonnollisella ihmisellä on käytössä viisi aistia fyysisen maailman havainnoimiseen, uskovalle on annettu hengelliset aistit, joilla hän kykenee erottamaan ja havainnoimaan hengellisen maailman todellisuutta. Hengellisten aistien kautta rekisteröidyt havainnot ovat päteviä todisteita uskon arkitodellisuuden arvioimiseen.

Raamatussa hengellisiin aisteihin viitattaan toki useammassakin kohdassa (Ef 1:18; Ps. 19:8; Ap. t. 26:18), mutta käytän esimerkkinä tässä nyt vain Daavidin psalmin kehotusta.

Uskovan jumalasuhde on elävä, se on konkreettinen. Se maistuu, kuuluu ja näkyy. Elävä usko tuottaa elämää, joka on hengellisten aistien rekisteröitävissä. Tarvitaan hengellistä näkökykyä, hengellistä kuuloa ja jopa hengellistä makuaistia, jotta voimme havainnoida hengellisen elämän olemassaoloa. Hengellinen elämä tuottaa hengelliselle ihmiselle hengellisiä havaintoja.

Uskovina ihmisinä hengelliset aistit todistavat meille hengellisen todellisuuden asioista, joita emme ilman uskon avaamia aisteja havaitse. Se, että olemme saaneet armon löytää tien Jeesuksen luo ja vastaanottaa uskon lahjan sydämeemme, on perusedellytys hengellisten aistien toimintakyvylle. Keneltä usko puuttuu, hän on ’patologisesti’ kykenemätön havainnoimaan maailmaa hengellisin aistein.

Mutta se, että olemme uskossa vastaanottaneet terveyden hengellisiin aisteihin, ei takaa oikeaa havaintoa. Voimmehan fyysisessä maailmassakin kieltäytyä näkemästä, kuulemasta, haistamasta, maistamasta tai tuntemasta. Kuka laittaa kädet korville, kuka sulkee silmänsä, kuka turruttaa kivun puuduttamalla ja kuka pitää nenästä kiinni. Jos tällä tavoin havainnoimme fyysistä maailmaa, eivät havainnot ole oikeita, koska tietoisesti jätämme osan havainnoista tekemättä.

Sama analogia pätee hengelliseen maailmaan. Myös hengellisessä maailmassa voimme rajoittaa aistimukset kieltäytymällä aistimasta hengellisen maailman todellisuutta. Jollain on hengellistä näkökykyä, mutta hän ei kuule. Toinen omaa tarkan hengellisen kuulon, mutta hän ei näe. Joku näkee ja kuulee, mutta hän ei tunne. Entä milloin viimeksi olet todella maistanut Herran hyvyyttä?

Kaikki aistit käyttöön

Aistien harjoittamisesta meille on annettu Raamatussa esimerkiksi opetuslapset, joiden hengellinen näkökyky kaipasi sekin harjoittamista:

Mutta he vain puhelivat keskenään siitä, ettei heillä ollut leipää. Jeesus huomasi sen ja sanoi: ’Miksi te puhutte siitä, ettei teillä ole leipää? Ettekö vieläkään ymmärrä, ettekö käsitä? Onko teidän sydämenne paatunut? Onhan teillä silmät, ettekö te näe? Onhan teillä korvat, ettekö kuule? Ja ettekö muista: kun jaoin ne viisi leipää viidelletuhannelle ihmiselle, kuinka monta täyttä korillista te keräsitte palasia?’” (Mark. 8:16-19)

Jumalan hengellinen todellisuus on tässä ja nyt. ”Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti(Hepr. 13:8). Hän on tässä ja nyt – hän on sitä huomennakin tähän samaan aikaan. Hän ei muutu. Miksi sitten koen hänen läsnäolonsa tai mahdollisuutensa toisena päivänä selvemmin kuin toisena?

Lienee kyse siitä, että aistimmeko Herramme läsnäolon oikein? Uskon, että Herra on antanut kaikki hengelliset aistit uskovan käytettäväksi, mutta edelleen uskovalla on vapaus rajoittaa aistiensa käyttöä. Ehkäpä jumalanpalveluksessa hengelliset aistit ovat virittyneet havaitsemaan, kun taas arjen melskeessä kuljemme hengellisesti silmät kiinni ja kädet korvilla.

Ymmärtänet varmaan, mitä hengellisistä aisteista kertomalla tahdon sinulle yhdessä Daavidin kanssa viestittää. Tahdon sanoa: Rakas ystävä, ota hengelliset aistit rohkeasti käyttöön!

Ei ole mieltä rajoittaa hengellisen maailman kokemista jumalanpalvelukseen, hartaushetkiin tai raamatunlukutuokioon. Herramme Jeesus Kristus on aina läsnä, miksi emme paistattelisi hänen lämmössään, ihailisi hänen kasvojaan ja kuuntelisi hänen kaunista ääntään alati? Ehkä voisimme tällöin kokea jatkuvasti sitä samaa, mitä Daavid oli oppinut ja mihin hän kehottaa meitä:

Katsokaa, nähkää omin silmin! Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvaa häneen.” (Ps. 34:8)

 

Jos kuljemme hengelliset aistit virittyinä, huomaamme, miten ihmeellinen Jumala meillä on. Hengellisten aistien avaama maailma näyttää kovin erilaiselta kuin miltä se näyttää silloin, jos kuljemme puolivaloilla – puhumattakaan niistä raukoista, joiden hengelliset aistit ovat surkastuneet heidän epäuskonsa tähden.

Minulla on ollut tapana lähteä lenkille tai pyöräilemään luontoon, hiljaisuuteen pois kaupungin melusta. Monet kerrat olen viipynyt metsässä pitkän tovin kuitenkaan kokematta ripaustakaan luonnon rauhasta. Olen ollut kiireinen juoksemaan tai ehkä ajattelemaan muita asioita, että koko kauneus on jäänyt minulta kokematta. Luonto on ollut läsnä kaikessa kauneudessaan niin kuin aina ennenkin, mutta minulta kauneus on mennyt ohi.

Jos sen sijaan olen keskittynyt kuuntelemaan, katselemaan, haistamaan, jopa maistamaan, puhumattakaan tuulen ja auringon tuntemisesta iholla, on kokemukseni ollut aivan toinen. Sama periaate pätee Jumalan hengellisen todellisuuden kokemiseen. Emme koskaan pääse maistamaan Herran hyvyyttä, jos emme suostu ’katsomaan’ tai ’maistamaan’.

Me uskovat voimme harjaannuttaa hengellisiä aistejamme. Ehkäpä opimme näkemään, kuulemaan ja tuntemaan Herran Jeesuksen läsnäolon uudella tavalla. Ehkäpä opimme näkemään hänet lähellämme konkreettisissa asioissa arjessa. Miksi tyytyisimme tuntemaan hänen läsnäolonsa vain lyhyinä hetkinä, jos hän on kuitenkin aina läsnä.

Luulen, että taas yksi uusi avain mielenkiintoiseen ja merkitykselliseen elämään voisi olla juuri tässä. Jos katsomme lahjaksi saatua elämää ja sen arkitodellisuutta hengellisin silmin, kuuntelemme sitä hengellisin korvin ja tunnemme sen, uskon sen välittävän hengelliseen aistihavaintoon perustuvan todistuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen hyvästä tahdosta.

Virittäkäämme hengelliset aistimme tarkastelemaan elämää uskon ja luottamuksen näkökulmasta. Daavid oppi näkemään Jumalan suuruuden ja hyvyyden jopa siellä, missä hän kuvitteli olevansa yksin. Jos me samoin avaamme aistit havaitsemaan hengellisen maailman keskellämme, opimme mekin aistimaan Jumalan hyvyyden, armon ja suojeluksen siellä, missä emme ehkä aiemmin ole niitä tavanneet.

Pohdittavaa

Miten usko saa arkitodellisuuden näyttämään toiselta?