Juudan kuningas Joas aloitti uuden aikakauden kolmen epäjumalanpalveluun mielistyneen hallitsijan jälkeen. Joas oli vain 7-vuoden ikäinen astuessaan valtaistuimelle. Hän hallitsi Juudaa 40 vuoden ajan (835-796 eKr.).

Joas oli kuninkaana äitipuoltaan ja isäänsä parempi Raamatun kriteerein mitattuna. Kuningasten kirjan ja aikakirjan kirjoittajat antavat hänestä melko hyvin todistuksen:

Joas teki koko ikänsä sitä, mikä on oikein Herran silmissä, koska pappi Jojada oli kasvattanut hänet.” (2. Kun. 12:3)

Niin kauan kuin pappi Jojada eli, Joas teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä.(2. Aik. 24:2)

Yksi merkittävistä Joasin kuninkuuden ajan aikaansaannoksista oli Herran temppelin korjauttaminen (2. Aik 24:4-10). Temppeli tarvitsi korjausta vuosien laiminlyönnin jälkeen. Joas sai sydämelleen korjata tämän epäkohdan ja uusia Herran temppelin. Lähtökohta ei ollut kaikkein helpoin, koska

Jumalaton Atalja ja hänen liittolaisensa ovat antaneet temppelin rappeutua ja ovat uhranneet Herran temppeliin tuodut pyhät lahjat baaleille.(2. Aik. 24:7)

Toisin sanoen Jumalan temppeli oli kehnossa kunnossa ja lisäksi temppelirahasto oli tyhjä. Tilanne ei ole ikävä kyllä vieras ajatellen tämän päivän Suomen rukoushuoneita ja kirkkoja. Ja tällä en viittaa pelkästään rakennusten kuntoon.

Suurempi ongelma lienee se, että seurakuntien ’temppelirahastot’ ovat tyhjentyneet sitä varten, kun Herran kansa ”uhraa Herran temppeliin tuodut pyhät lahjat baaleille”. Toisin sanoen Jumalalle annettuja varoja on käytetty leväperäisesti, mutta vielä enemmän Herralle kuuluvia varoja on jäänyt kokonaan tulematta, kun Herran kansaksi itseään kutsuvat antavat varansa mieluummin oman aikamme ’baaleille’.

Jospa meidänkin olisi aika aloittaa samanlainen operaatio, mitä Joas teki:

Joas päätti kunnostaa Herran temppelin. Hän kokosi papit ja leeviläiset ja sanoi heille: ”Käykää kaikissa Juudan kaupungeissa ja kerätkää israelilaisilta rahaa Jumalanne temppelin vuotuisia korjauksia varten. Ja toimikaa nopeasti.” Leeviläiset eivät kuitenkaan pitäneet kiirettä.
. . .
Kaikki johtomiehet ja koko kansa toivat ilomielin veron ja panivat sen arkkuun, ja arkku tuli aivan täyteen. (2. Aik. 24:4-5, 10)

Kuningas Joasin lähtökohta keräyksessä ei ollut ’lainkirjaimen’ täyttäminen. Lähtökohta oli antaa Jumalalle hänelle kuuluva osuus sekä sydämen halu antaa parasta Herralle.

Saman ilon luulisi löytyvän myös meidän Herran omien sydämistä; sen verran kallisarvoisen lahjan olemme Herralta saaneet.

Kolehtihaavi vai säästöpossu?

Kolehtihaavi vai säästöpossu?

Vanhassa testamentissa edellytettiin kansan antavan vähintään 10 prosenttia tuloistaan Herralle ja jos he halusivat, niin vasta sen päälle annettiin kiitoslahja. Sama periaate oli voimassa ensimmäisellä vuosisadalla juutalaisessa alkuseurakunnassa, kun uskovat maksoivat ensin normaalin temppeliveron ja sen päälle kiitoslahjansa seurakunnan tarpeisiin ilman, että olisivat laistaneet jälkimmäisestä sillä perusteella, että olivat jo temppeliveronsa maksaneet.

Ajat ja käytännöt vaihtelevat, joten sen enempää Joasin kuin alkuseurakunnan antamisen periaatetta ei voi suoraan siirtää meille. Silti tarve on täsmälleen sama.

Kuulin joskus mainittavan, että Amerikassa uskovat antavat ihan paljon enemmän kolehtiin varoistaan kuin Suomessa, kun heillä ei ole kirkollisveroa ja saavat lahjoituksista verohelpotustakin. Tieto lienee kuitenkin vain urbaani legenda, koska tutkitusti amerikkalainen antaa jokaisesta ansaitsemastaan dollarista keskimäärin 2 senttiä kolehtiin tai hyväntekeväisyyteen. Tarve on silti heilläkin edelleen sama.

1800-luvulla brittiläinen saarnaaja Charles Spurgeon paini hänkin saman lompakoissa piilleen kovasydämisyyden kanssa. Hän oli puhunut seurakunnalle heidän näystään ja maininnut myös siihen liittyneen taloudellisen tarpeen. Puheen aikana nyökyttelijöitä riitti.

Kohta puheen jälkeen oli kolehdin vuoro ja Spurgeon laittoi hattunsa kiertämään kolehtihaavin puutteessa. Hattu kiersi salin ja palasi Spurgeonin käteen tyhjänä. Yleisö odotti jännityksellä Spurgeon reaktiota.

Spurgeon painoi päänsä rukoukseen ja rukoili:

Minä kiitän sinua, oi Herra, että nämä vanhat kitupiikit antoivat sentään minulle hattuni takaisin.

Aikakirjan tekstissä Joas odotti koko Juudan lahjoittavan omastaan runsaskätisesti, ei vain sen tähden, että tarve oli todellinen ja kaikkien tiedossa, vaan siksi että se oli heidän kiitoslahjansa Herralle.

Toivon ja rukoilen, että sama asenne voisi löytyä meidän keskuudestamme tänä päivänä. En ajattele kymmenyksiä enkä edes sitä, että Jumala ansaitsee myös taloudellisen kiitoksemme. Säälin vain ihmistä, joka pitää kaksin käsin kiinni lompakostaan eikä sen tähden ole koskaan vapaa elämään.

John Wesleyn ”trilateral” kuuluu suomennettuna: ”Ansaitse kaikki mitä voit, säästä kaikki mitä voit, anna kaikki mitä voit.” Edellä mainittu Charles Spurgeon lisäsi Wesleyn sanoihin vielä seuraavan:

Älä yritä säästää Jumalan osuudesta; sellainen raha jäytää loputkin. Jumalalle antamalla et menetä mitään; se on kuin laittaisi varoja mitä parhaimpaan pankkiin.

Enkö vain ollutkin ikävä ihminen, kun nostin juuri tämän asian esiin tekstistä.  :-)

Pohdittavaa

Miksi puhuminen rahasta on se kaikkein vaikein aihe Herran seurakunnalle?