En juuri seuraa viihdemaailman uutisia, mutta elokuun lopulla en voinut olla yhtä niistä noteeraamatta. Se oli uutinen meitä hauskuuttaneen näyttelijä Robin Williamsin traagisesta kuolemasta oman käden kautta. Tuo uutinen kosketti, koska sitä oli vaikea uskoa todeksi sen tähden, että julkisuudessa Williams vaikutti kovin positiiviselta ja perusiloiselta ihmiseltä. Ikävä kyllä useampia meistä se kosketti vain siksi, että kyseessä oli Robin Williams.

Suurempi tragedia kuin on se, että kuka kuolee, on tässä tapauksessa kuolema itse. Minusta tragedia ei ole siinä, kuka kuoli, vaan siinä, että ihminen tappoi itsensä. WHO:n mukaan itsemurhan tekee vuosittain noin 800 000 ihmistä, eli keskimäärin yksi ihminen 40 sekunnin välein. Jotain maailmassamme on vialla, kun ihminen päätyy itsetuhoiseen ratkaisuun.

Syitä epätoivoiseen ratkaisuun on enemmän kuin osaamme ajatella, mutta usein ihmistä on seurannut …

Lisää...