Takaisin alkuun


Brander-blogi

- "Ehkä onkin niin, että elän vain kerran..."

Avainsana-arkisto: muuttaa

Joka syö minun lihani…

Puhutaan syömisestä. Syöminen on jokapäiväistä, mutta arkisuudesta huolimatta se ei ollenkaan yhdentekevää. Ensisijaisesti syöminen täyttää ravinnonsaannin perustarvetta, mutta syömiseen liittyy muitakin katsantakulmia.

Syömisellä on esimerkiksi sosiaalinen ulottuvuus; se edustaa yhteyden ja läheisyyden kokemista. Syömiseen liittyy edelleen esteettinen näkökulma; taidollisesti aseteltu ruoka on taidetta silmälle. Visuaalista kokemusta vahvemmin syömiseen liittyy maku- ja hajuaistimukset. Tuoksut ja maku ovat keskeinen osa syömiseen liittyvää kulinaristista nautintoa.

Jeesus saarnaa kansanjoukoille (James Smetham)

Luetteloa syömiseen liitetyistä merkityksistä voisi jatkaa pitkälti – niin keskeinen osa ihmisyyden kokemusta se on. Ei ole täten ihme sekään, että aterioinnilla ja syömisellä on merkittävä asema myös Raamatun sivuilla. Ruoka tai ateriointi esiintyy paitsi lukuisissa vertauskuvissa myös konkreettisissa kohtaamisissa Jumalan ja ihmisen välillä. Ajattele esimerkiksi syntiinlankeemuskertomusta, patriarkkojen kohtaamisia Jumalan kanssa, mannaihmettä, pääsiäisateriaa, …

Lisää...

Kategoria Jori, Saarnat | Avainsanat , , , , , |

Lähempänä kuin lähellä

Aloitan alusta – ja todella tarkoitan alkua. Raamatun ensimmäisellä lehdellä kaiken alusta kirjoitetaan tutuin sanoin:

”Alussa Jumala loi taivaan ja maan.” (1. Moos. 1:1)

Raamatun ensimmäisessä jakeessa kerrotaan Luoja-Jumalasta, joka teki jotain niin suurta, mitä ihminen ei ole tähän päivään mennessä kyennyt tekemään – Jumala loi kaiken olevaisen. Jumalan suuruutta korostaa sekin, että hän ilmoittaa luomistyönsä teon meille varsin lyhyesti tekemättä siitä isompaa numeroa.

Suuri Jumala

Luomiskertomuksen lyhytsanaisuus ei tietenkään vähennä tai pienennä tapahtuman suuruutta. Jumala päätti luoda kaiken – ja niin hän teki luovan sanan voimalla. Hänelle luominen ei ollut sellainen ’merkkitapahtuma’, että hänen olisi pitänyt tehdä siitä suurta numeroa, niin kuin me ihmiset teemme jo pienistäkin ’sankariteoista’. Jumala on niin valtava, ettei yksi maailmankaikkeuden luominen tarvitse hänen mittapuussaan ’merkkipaaluja’.

Luomakunta puhukoon Luojansa …

Lisää...