Kirjeessä korinttilaisille Paavali puuttuu paikallisia uskovia vaivanneeseen puoluehenkisyyden ongelmaan. Seurakuntalaiset olivat jakaantuneet toinen toistaan vastustaviin ryhmittymiin, jotka kantoivat kukin jonkun hengellisen auktoriteetin nimeä: kuka Apollosta, kuka Paavalia ja kuka Kristusta.

Pelikirja, pelisuunnitelma.

Ongelma ei ollut ’fanittaminen’ eikä se, ketä he ’kannustivat’, vaan se, että ’kannustaminen’ tarkoitti toisinajattelevien vastustamista ja kieltäytymistä olla yhteydessä heidän kanssaan. Kunkin puolueen mielestä kaikki muut olivat väärässä ja siksi heidän kanssaan yhteistyötä ei voinut edes ajatella.

Yhteisellä pellolla

Kirjeessään Paavali avaa oikean kristillisen palvelemisen ajatusta kuvaamalla mainittuja Herran palvelijoita viljelijöinä maatyön eri vaiheissa.

”Mikä sitten Apollos on? Tai Paavali? He ovat palvelijoita, jotka ovat johtaneet teidät uskoon, kumpikin siinä tehtävässä, jonka Herra on hänelle antanut. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun. Istuttaja ei siis …

Lisää...