Takaisin alkuun


Brander-blogi

- "Ehkä onkin niin, että elän vain kerran..."

Avainsana-arkisto: uskottomuus

Uskollisuudesta

Viihdeuutiset, lööpit, elokuvat ja tv-sarjat etsivät ihmisten kiinnostusta uskottomuudella herkutellen. Utelias tai pahansuopa ihminen on alati kiinnostunut kuulemaan tragedioista, joita uskottomuus ihmissuhteissa saa vääjäämättä aikaan. Lyhyesti sanottuna: uskottomuus myy. Mietipä kuinka voimalla uutinen lähipiirin pariskunnan avioerosta etenee puskaradiossa verrattuna siihen, että he viettävät kultahääpäivää. Kumpi on enemmän uutinen?

Daavid – kuningas Saulille uskollinen

Uskollisuutta vai uskottomuutta

On surullista, että ihmiset monesti valitsevat ravita itseään kertomuksilla toisten epäonnesta ja tragediasta kuin kertomuksilla onnistumisista ja onnesta. Iloinen poikkeus tähän sääntöön on nk. todistuspuheenvuoro, jossa kerrotaan hyvä todistus Jumalan poikkeuksellisesta uskollisuudesta ihmisen hyväksi hänen elämässään.

Viihde puolestaan viettelee ihmistä uskottomuuteen pukemalle uskottomuuden jännittävän seikkailun muotoon – aivan kuin uskottomuus olisi kissa- ja hiirileikki kiinnijäämisen pelossa. Leikkiin houkutellaan myös valheella, että ihminen joka ei …

Lisää...

Kategoria Jori, Saarnat | Avainsanat , , , , |

Niin jykevää on rakkaus

Valitsin profeetta Hoosean kirjasta aiheeksi kirjan ensimmäisen profetian (Hoos. 1:2-3:5), koska teksti poikkeaa ennakkokäsityksistä, joita lukijat asetavat profeettakirjallisuudelle. Hoosean kirjan ensimmäinen osa on kuvaus profeetan henkilökohtaisesta elämästä. Jumala näyttää suuruutensa profeetan elämässä, kun hän käyttää elävää elämää sanomansa vertauskuvana.

Profeetta Hoosea – rakkautta käytännössä.

Herra alkoi puhua Hoosealle ja sanoi näin: ’Mene ja ota portto vaimoksesi ja ota lapsiksesi ne lapset, jotka hän saa. Tämä maa on uskoton Herraa kohtaan, se on kuin portto, se palvelee vieraita jumalia.’
Niin Hoosea otti vaimokseen Gomerin, Diblaimin tyttären, ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti hänelle pojan.
– – –
Herra sanoi minulle: ’Sinun tulee vielä rakastaa naista, jolla nyt on rakastaja ja joka rikkoo avion. Samoin minä, Herra, rakastan israelilaisia, vaikka …

Lisää...

Kategoria Jori, Saarnat | Avainsanat , , , , , |

Gideon – Kun ote kirpoaa

Gideonin nimi nousee huulille ensimmäisten joukossa, jos pyydetään luettelemaan Israelin tuomareita. Gideon on yksi Tuomarien kirjan merkittävistä tuomareista ainakin kerronnan laajuuden perusteella. Hänen elämästään kerrotaan peräti kolmen luvun verran.

Gideon ehkä pitäisi muistaa ennen kaikkea voitokkaista sodista midianilaisia vastaan vuosina 1162 – 1122 eKr., mutta moni silti muistaa hänet lähinnä ’villoista’, joilla hän etsi vahvistusta Jumalan lupaukseen (Tuom. 6:36-40).

Tuomarien kirjan luvut 6-7 kertovat Gideonin valmistamisesta tehtäväänsä ja hänen käymistään voitokkaista sodista midianilaisia vastaan. Gideonin elämä antaa monta hyvää opetusta: niin oppia Jumalan tahdon etsijöille (Tuom. 6:36-40) kuin Jumalan matematiikasta, missä heikkous ja vähäisyys muuttuvat Jumalan käsissä hänen nimensä kunniaksi ja suuruudeksi (Tuom. 7:1-8a). Opit eivät kuitenkaan avaudu tekstistä valmiiksi tarjoiltuna, vaan niiden löytäminen vaatii lukijaa tekijää oman taustatyönsä.

Tuomarien kirja, …

Lisää...

Kategoria Hartaudet, Jori | Avainsanat , , , , |