Olen viimeisen vuoden ajan syventynyt elämään hiljaisuuden ja yksinkertaisen elämän perspektiivistä. Olen havainnut, ettei onnellisuus tarvitse fiiliksiä, kokemuksia eikä jonkin saavuttamista. Onnellisuus on yksinkertaisesti olemista läsnä tässä hetkessä sekä tietoisuutta siitä, että Jumala on läsnä samoin. Kaikki muu, mitä hetkeen lisätään, vaarantaa onnen. En tarkoita sillä (välttämättä) teitä muita ihmisiä, vaan lähinnä juurikin niitä asioita, jotka yrittävät viedä minut pois hetkestä menneeseen tai tulevaan.

Jotenkin olen huomannut, että juoksijana kohtaan näin maanpäällisen taivaan yksinäisyydessä – tyhjillä teillä, poluilla ja kaduilla. On onnea kokea kehonsa ja kuulla hengityksen ääni. Tosin yleensä tämä euforinen onnellisuus vaatii alle joko kovan intervallitreenin, haastavan maastoprofiilin tai sitten tasaista nylkyttämistä  30-40 km. Sen jälkeen onnea riittää… On onnea kokea syvä väsymys ja jatkaa silti. Suurta kiitollisuutta.

No, palatakseni maanpinnalle eksistentialisista …

Lisää...