Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomi ja Eurooppa siirtyi kesäaikaan. Hetkessä kadotimme yöstä yhden tunnin, jonka saamme takaisin ’lainasta’ syksyllä, kun siirrymme talviaikaan. Tosiasiassa emme menettäneet hetkeäkään – tuo tunti katosi yhteisestä sopimuksesta, koska olemme antaneet kellolle ja kalenterille ylivallan elämässä.

Joosua rukoilee Jumalaa pysäyttämään ajan.

Englanninkielessä järjestelyä kutsutaan termillä ’dayligth saving’ eli päivänvalon säästäminen. Tarkoitus on siis lisätä kesällä aamuinen valo osumaan paremmin aktiivisiin valveillaolotunteihin ja työskentelyaikoihin kouluissa ja työpaikoilla. Kertyneet valoisat tunnit ”säästetään” iltaan sen sijaan, että ne kuluisivat ”hukkaan” ihmisten vielä nukkuessa. Suomessa kesäajalla ei ole yhtä suurta merkitystä kuin etelämpänä, koska Suomessa on kesällä varsin pitkät päivät, mutta keväisin ja syksyisin kesäaika toki säästää valoa ja täten myös energiaa Suomessakin.

Ihminen siirtää kelloja – Jumala aikaa …

Lisää...