hartaus

On niin kiire… että pysähdyn

On niin kiire… että pysähdyn

Markuksen evankeliumi kuvaa Herraa Jeesusta ennen kaikkea Jumalan palvelijana. Evankeliumi kertoo eniten siitä, mitä Jeesus teki, kun taas muissa evankeliumeissa painotetaan esimerkiksi hänen opetuksiaan tai sitä, miten hänessä täyttyi Vanhan testamentin profetiat....

Kuolleet hautaavat kuolleensa

Kuolleet hautaavat kuolleensa

Tämä on toinen osa ”Kolme pientä vertausta” -raamattuhartaussarjaa. Käymme läpi Luukkaan evankeliumista kolme Jeesuksen lyhyttä vertausta (Luuk. 9:57-62), jotka ovat niin lyhyitä, ettei lukija välttämättä tunnista niitä vertauksiksi. Matka Samarian halki Jerusalemiin...

Kuljetettavana

Kuluvan syksyn aikana olen elänyt muutoksen aikaa. Isoin muutos, joka elämääni on tullut, ei ole lähtöisin itsestäni enkä voi sanoa sitä koskaan tavoitelleenikaan. Kuitenkin tiedän, että juuri tämä muutos on se, johon Herrani Jeesus Kristus on minut nyt kutsunut. Hän...

Aamukaste

Aamukaste

"Minä olen Israelille kuin aamun kaste. Israel kukoistaa kuin lilja, työntää juurensa syvälle kuin Libanonin puut. Sen versot leviävät, sen kauneus on oleva kuin öljypuun ja sen tuoksu kuin Libanonin. Sen varjossa asuvat kasvattavat jälleen viljaa ja kukoistavat kuin...

Etsi sisältöä

Selaa sisältöä vuosikerroittain tai etsi hakusanalla.