kuolema

Kuoleman kautta Ikiaikaisen syliin

Kuoleman kautta Ikiaikaisen syliin

Muistan, kun yli kymmenen vuotta sitten alkusyksystä 2013 alkoi tihkua tietoa, että Google Inc. oli käynnistämässä mullistavaa projektia, johon se aikoi sijoittaa merkittävän osan varallisuudestaan. Kun projekti tuolloin virallisesti julkistettiin ja Kauppalehti...

Järjestä asiasi…

Järjestä asiasi…

Jesajan kirjan 38. luvun kertomus kuningas Hiskian tervehtymisestä on useammalle tavalla tai toisella tuttu. Kertomus alkaa pysäyttävästi: ”Noihin aikoihin Hiskia sairastui ja oli kuolemaisillaan. Silloin profeetta Jesaja, Amosin poika, tuli hänen luokseen ja sanoi:...

Sinun käsiisi…

Sinun käsiisi…

Otsikko viittaa luottamiseen. Siinä on kaksi sanaa, joista ensimmäinen, eli 'sinulle', sisältää käytännön haasteen. Sana haastaa luottamaan elämän käänteet jonkun muun käsiin kuin omiini. Haasteellista luottaminen on etenkin silloin, kun taas kerran tiedän itse...

Voitto kuolemasta!

Voitto kuolemasta!

Johanneksen evankeliumin viidennessä luvussa ”pestään jälkipyykkiä” siitä, kun Jeesus Betesdan altaalla paransi 38 kahdeksan vuotta sairastaneen miehen. Tapahtumaa seurannut keskustelu seuraa meidänkin ajalle tuttua rakennetta. Ensin kukaan ei tee mitään. Sitten joku...

Hän ei tiedä; kuka hänelle kertoisi?

Hän ei tiedä; kuka hänelle kertoisi?

Tämä aihe voi jonkun mielestä olla synkkä – jopa karmiva. Minusta se on elämänmakuinen ja oikeassa tilanteessa lohdullinen ja turvallinen. Kuljetan tekstiä mutkan kautta salaten lopun ajatusta, jonka jokainen meistä kyllä tuntee, vaikka tieten ja tietämättään...

Hiljainen tanssi pimeässä

Hiljainen tanssi pimeässä

Aloitetaan pienellä johdannolla tähän tekstiin, jonka valmistin pitkäperjantain aamupalvelukseen. Se kuitenkin sopii luettavaksi hyvin vielä tänäänkin, koska ylösnousemuksen todellisuus on jokapäiväinen kokemus. Hyvän aikaa sitten eräs englantilainen lääkäri suoritti...

Vain korvakuulolta

Vain korvakuulolta

Olen viettänyt varhaisen lapsuuteni Akaan Viialassa Harakkamäessä Heinäsuon ja Kolikkoinmäen kylien kupeessa. Ei siellä montaa taloa ollut ja kauppojakin oli vain yksi – Paan asen kauppa, kunnes sekin lopetti. Niin teki myös Heinäsuon ala-aste, joka lakkautettiin heti...

Etsi sisältöä

Selaa sisältöä vuosikerroittain tai etsi hakusanalla.